Keskusta ei ajattele edes nuorisossaan

Jos lapsenteko ratkeaa on kiinni 1000-2000 € sta on parempi jättää tekemättä.


http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/08/09/keskustanuoret-vauvanteosta-pitaa-maksaa/201111064/12

Keskustanuoret: Vauvanteosta pitää maksaa.
Keskustanuoret vaativat vauvabonusta.
Heidän mielestään lapsenteosta pitäisi saada Kelalta rahaa.

Taloussanomat
9.8.2011 12:05

Keskustanuoret vaativat lasten hankkimisesta Kelan maksamaa bonusta. Sopiva summa olisi heidän mielestään 1 000–2 000 euron kertaluonteinen korvaus. Tukea pitäisi Keskustanuorten mukaan antaa kaikille alle 25-vuotiaille synnyttäjille.

– Vauvabonuksella nuoret perheet voisivat hankkia esimerkiksi lastenvaunut, pinnasängyn, hoitopöydän ja auton turvaistuimen perheen uudelle pienokaiselle, sanoo Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen järjestön tiedotteessa.

Tuki toisi järjestön mukaan kaivattua lisäapua nuorimmille perheille äitiyspakkauksen ja lapsilisän tueksi ja kannustaisi siten aikaistamaan lasten hankintaa, jota nyt lykätään taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

– Vauvabonus olisi yhteiskunnalta selkeä viesti. Se kertoisi, että Suomessa arvostetaan lasten hankintaa.

Keskustanuorten laskelmien mukaan vauvabonus tulisi maksamaan 10–20 miljoonaa euroa vuodessa.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on nykyisin yli 28 vuotta.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Äitys on aina ollut keskustassa ammatti.

Hieman kömpelöä oli lapsilisien muuttaminen kuukausittain maksettaviksi. Keskustan äänestäjillä ei ole kuukausittaisia palkkatuloja, joista olisi lapsivähennystä saanut, lapsilisä mätkähtää suoraan käteen.

Äänestä
  • Lapsivähennys poistui vuonna 1994...ei sitä saa minkään puolueen äänestäjät nykyään.

    Äänestä

  • gggghhhhjjjj kirjoitti:

    Lapsivähennys poistui vuonna 1994...ei sitä saa minkään puolueen äänestäjät nykyään.

    Niin kun tuli kuukausittain maksettu lapsilisä...Keskustan ajama.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Jos lapsenteko ratkeaa on kiinni 1000-2000 € sta on parempi jättää tekemättä.


http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/08/09/keskustanuoret-vauvanteosta-pitaa-maksaa/201111064/12

Keskustanuoret: Vauvanteosta pitää maksaa.
Keskustanuoret vaativat vauvabonusta.
Heidän mielestään lapsenteosta pitäisi saada Kelalta rahaa.

Taloussanomat
9.8.2011 12:05

Keskustanuoret vaativat lasten hankkimisesta Kelan maksamaa bonusta. Sopiva summa olisi heidän mielestään 1 000–2 000 euron kertaluonteinen korvaus. Tukea pitäisi Keskustanuorten mukaan antaa kaikille alle 25-vuotiaille synnyttäjille.

– Vauvabonuksella nuoret perheet voisivat hankkia esimerkiksi lastenvaunut, pinnasängyn, hoitopöydän ja auton turvaistuimen perheen uudelle pienokaiselle, sanoo Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen järjestön tiedotteessa.

Tuki toisi järjestön mukaan kaivattua lisäapua nuorimmille perheille äitiyspakkauksen ja lapsilisän tueksi ja kannustaisi siten aikaistamaan lasten hankintaa, jota nyt lykätään taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

– Vauvabonus olisi yhteiskunnalta selkeä viesti. Se kertoisi, että Suomessa arvostetaan lasten hankintaa.

Keskustanuorten laskelmien mukaan vauvabonus tulisi maksamaan 10–20 miljoonaa euroa vuodessa.

Ensisynnyttäjien keski-ikä on nykyisin yli 28 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu