Jeesus on meille elämän puu!

Puut kertovat kasvun ihmeestä ylöspäin ja juurtumisesta alaspäin.
Ne puhuttelevat meitä uskovia kestävyydestä koettelemuksissa miten meidän elämme valintojen juurien tulisi olla syvällä Kristus kalliossa ja suuntamme aina ylöspäin taivaan kirkkautta kohti. Silloin olemme turvassa maailman myrskyiltä.

Jeesus on kuin elämän puu meille ihmiskunnalle.Eläessään täällä maan määllä hän tuli kokemaan kuinka ihmisten sydämmet olivat kovia kuin kovinkin puu, josta tulisi vain polttoainetta, ellei Jeesus saanut pelastaa.
Jeesuksen luonteen hedelmät olivat silloin ja nytkin kaikkien uskovien esikuvana.

Kunpa Pyhän Hengen hedelmää voisi näkyä meidän elämässämme, ettei Jeesuksen tarvitsisi kirota meitä kuten hedelmätöntä viikunapuuta kerran täällä maanpäällä vaeltaessaan.
Kunpa Hengen tuulet saisivat ravistaa pois maalliset roskat meidänkin elämästämme. Sillä Jeesus sanoo, hedelmistään puu tunnetaan.
Voimme vain rukoilla Herra anna minulle näkevät silmät ja kuulevat korvat kuullakseni äänesi kaikkialla, luonnossakin puidenkin puhuttelussa.

10

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinhän se tosiaan on, että Jeesuksen risti on meille vihreä elämänpuu, joka kukki kerran Golgatalla ja nyt antaa hedelmää enemmän kuin osaamme vastaan ottaa.

      Hieman toisenlainenkin vertauskuva löytyy . . .

      Joh. 15:5
      Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

      Meitä pitää aika ajoin ravistella kuin omenapuuta, jotta ihmiset saisivat käsiinsä ja ravinnokseen hyvää hedelmää meistä, meiltä - Herralta.

    • Valon Aikaa

      Tosin onhan niitä, jotka vain näyttävät ulkoisesti tuottavan paljon kauniita ja syötäväksi kelpaavia hedelmiä, mutta todellisuudessa hedelmät ovatkin myrkyllisiä ja vahingollisia.

      Monet amerikkalaiset kultit ovat juuri tällaisia ravinnoksi kelpaamattomia oksia.

      • turhaa jaaritusta..

        Ihmisiä on hyviä ja huonoja joka maassa mikään maa ei ole synnistä vapaa, joten emme voi luokitella ihmisiä maan mukaan, kyllä suomessakin löytyy niin hyviä kuin huonojakin ihmisiä samoin myöskin ameriikassa.
        Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, eikä vaan joitenkin yksilöiden puolesta.


      • eremith21
        turhaa jaaritusta.. kirjoitti:

        Ihmisiä on hyviä ja huonoja joka maassa mikään maa ei ole synnistä vapaa, joten emme voi luokitella ihmisiä maan mukaan, kyllä suomessakin löytyy niin hyviä kuin huonojakin ihmisiä samoin myöskin ameriikassa.
        Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, eikä vaan joitenkin yksilöiden puolesta.

        Ihmiset itse ovat todellakin parempia, mutta usein heidän uskonnollinen oppinsa tekee heistä sietämämmömän ankarasti omahyväisiä oppikiihkoilijoita, kuinka sinne voisi silloin heidän sydämeensä enään Kristuksen rakkaus lähimmäistä kohtaan sopia, vaikka se lapsi sielu kuinka halajaisi itsenä pääsevän kasvamaan siihen rakkauteen joka Kristuksena haluaisi ilmetä.

        Mutta kun kaikenlaiset turhamaiset opinkohdat vievät sydämen tilan, niin sielu jää itkemään tyhjyyttään, ei sinne enään sovi Kristuksen Raqkkaus, koska sinne on ahdettu 28-opinkohtaa ja sääntöä, niin Kristus on saanut väistyä pois kaiken tuon joutavan tilalta.


      • turha syytös..
        eremith21 kirjoitti:

        Ihmiset itse ovat todellakin parempia, mutta usein heidän uskonnollinen oppinsa tekee heistä sietämämmömän ankarasti omahyväisiä oppikiihkoilijoita, kuinka sinne voisi silloin heidän sydämeensä enään Kristuksen rakkaus lähimmäistä kohtaan sopia, vaikka se lapsi sielu kuinka halajaisi itsenä pääsevän kasvamaan siihen rakkauteen joka Kristuksena haluaisi ilmetä.

        Mutta kun kaikenlaiset turhamaiset opinkohdat vievät sydämen tilan, niin sielu jää itkemään tyhjyyttään, ei sinne enään sovi Kristuksen Raqkkaus, koska sinne on ahdettu 28-opinkohtaa ja sääntöä, niin Kristus on saanut väistyä pois kaiken tuon joutavan tilalta.

        Ei pidä paikkaansa tuo syytös ainakaan minulle, kyllä minun sydämmessä on Jeesuksen rakkautta antaa lähimmäisellekin.
        Ei siellä ole painamassa mitkään joutavat opin kohdat jotka veisivät harhaan.


      • Eiks' niin

        "Valon Aikaa" - sinun tulisi todella miettiä minkälainen valo sinusta lähtee.

        33 Ei kukaan, joka sytyttää lampun, pane sitä kätköön eikä vakan alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon.
        34 Sinun silmäsi on ruumiin lamppu. Kun silmäsi on terve, on koko sinun ruumiisi valaistu, mutta kun se on viallinen, on myös sinun ruumiisi pimeä.
        35 Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.
        36 Jos siis koko sinun ruumiisi on valoisa eikä miltään osaltaan pimeä, on se oleva kokonaan valoisa, niinkuin lampun valaistessa sinua kirkkaalla loisteellaan."


    • aina advari

      Voi helveetin kaistapäät!
      Olette te antiadvarit paskanjauhajia. Onneksi tulikivijärvi nielee keran teidät kaikki.
      Ihmisellä pitää olla rakkautta lähimmäisiä kohtaan sydämessä, niinkuin meillä advareilla on.

      • näin se on..

        No sinä ainakin olet 100% anti-advari ja viellä siitä pahemmasta päästä, kun kiroiletkin olet viellä jumalatonkin, mutta jos teet parannuksen niin suusi sanatkin puhdistuu ja huomaat että lähimmäinen on vierelläsi.


      • Se NÄKYY

        Et sinä ole adventisti - sen näkee jokainen.


      • ei advari naskari!

        Siinä oli sitä hirtehistä hevoshuumoria, mutta lienee hyvin ohajutta adventikommentoijalle! - Joka toteuttaa sitä toista "sydämessään"?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      92
      1489
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      391
      885
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      160
      870
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe