Tarkoittaako tuo sitä, että ne, jotka uskovat perisyntioppiin, eli vauvojen syntisyyteen, ja tuomitsevat nämä kadotukseen, saavat armottoman tuomion?
Augsburgin tunnustus: " perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."
0Äänestä
Jumalan armo tulee
yksin totuudessa eli valkeudessa, sillä Pahan palvelijat tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi ja eksytävät ja valitutkin siihen pyrkivät langettamaan. Varokaa armon irstaudeksi vääntämistä ja synnin hyväksymistä valheopetuksissa, sillä vasta tuomiolla tulee rangaistus vaikka tietysti Isä tahtoo parannuksen jo tänään kaikille anoville ja nöyrille antaa, mutta edellyttää mielenmuutosta opetuksensa mukaan Raamatusta ja Pyhästä Hengestä lähtöisin olevana totuudellisuutena ja siten armoliittonsa kasvattaa meitä Hengessä vaeltamaan ja lihan mielen ristiinnaulitsemaan. Täällä risti ja perillä kruunu on oikea järjestys, tietysti Herra antaa Henkensä siunausta kirkkaudeksemme kun sitä Jeesuksen nimessä anomme ja vastaanotamme ja myös kuuliaisuutta tahdomme, amen.
0Äänestä
ILMAN PYHITYSTÄ
EI KUKAAN OLE PÄÄSEVÄ JUMALAN VALTAKUNTAAN! Älkää antako pyhitykselle väärää merkitystä, sillä tarkoittaa synnistä ja maailmasta erottautumista ja elämistä Pyhässä Hengessä Isälle Jumalalle ja Herralle Jeesukselle ristiinnaulittuna maailmalle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkoittaako tuo sitä, että ne, jotka uskovat perisyntioppiin, eli vauvojen
syntisyyteen, ja tuomitsevat nämä kadotukseen, saavat armottoman tuomion?
Augsburgin tunnustus:
" perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."
yksin totuudessa eli valkeudessa, sillä Pahan palvelijat tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi ja eksytävät ja valitutkin siihen pyrkivät langettamaan. Varokaa armon irstaudeksi vääntämistä ja synnin hyväksymistä valheopetuksissa, sillä vasta tuomiolla tulee rangaistus vaikka tietysti Isä tahtoo parannuksen jo tänään kaikille anoville ja nöyrille antaa, mutta edellyttää mielenmuutosta opetuksensa mukaan Raamatusta ja Pyhästä Hengestä lähtöisin olevana totuudellisuutena ja siten armoliittonsa kasvattaa meitä Hengessä vaeltamaan ja lihan mielen ristiinnaulitsemaan. Täällä risti ja perillä kruunu on oikea järjestys, tietysti Herra antaa Henkensä siunausta kirkkaudeksemme kun sitä Jeesuksen nimessä anomme ja vastaanotamme ja myös kuuliaisuutta tahdomme, amen.
EI KUKAAN OLE PÄÄSEVÄ JUMALAN VALTAKUNTAAN! Älkää antako pyhitykselle väärää merkitystä, sillä tarkoittaa synnistä ja maailmasta erottautumista ja elämistä Pyhässä Hengessä Isälle Jumalalle ja Herralle Jeesukselle ristiinnaulittuna maailmalle.
harvat valitaan!