Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Homoudesta tullut kenties liiankin avointa?

Nykynuorissa tuntuu olevan todella paljon poikia jotka eivät peittele homouttaan tippaakaan. On hienoa että homo uskaltaa olla oma itsensä, eikä ole kaapissa, mutta ei sitä silti tarvitse joka paikassa kuuluttaa että "EI VOIS vittu- VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!"
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on tärkeä - varsinkin nuorelle - että pääsee kertomaan toisille asiasta, se on osa itsensä hyväksymistä mikä on erittäin tärkeää, oli sitten nuori tai vanhus.
Ihan sama kiinnostaako sinua, mutta osaa asettua myös toisen asemaan, miten tärkeää heille on se, että pystyvät kertomaan asiasta avoimesti.

Äänestä

minä olen nuori. televisiohomot kyllästyttää minua ihan mahdottomasti. kaikki nämä nikot sun muut bimbot, kyllä myös fab5. miksi mies joka on miehiin päin mainostaa puhetavallaan ja käyttäytymisellään seksuaalisen suuntauksensa?
eihän toki kaikki ole sellaisia pitäähän neitihomoilla olla mieshomopoikaystävä. vai sopiiko kaksi neitiä sitten yhteen?
miksi julkihomot käyttäytyvät kuin neidit? varmaan koska silloin ympäristö ei ymmärrä sitä, että mies pitää miehistä. merkki naisille: hands off.
ja sitten nämä jotka ovat siitä niin ylpeitä että siitä pitää toitottaa koko maailmalle. en minäkään mene maailmalle kiljumaan että olen mitä olen.
minun mielestä saa olla mitä on, kunhan sitä ei toivota kaikille maailman ihmisille heti ensikättelyssä tai ennen sitä ensikättelyä.
älkää käsittäkö minua väärin. en vihaa homokavereita, en lellekavereita enkä bissekavereitani. minusta pitäisi vain pitää suuntauksensa itsellänsä, ei aina tarvitse olla maailman napa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuorten avoimuus kirjoitti:

Nykynuorissa tuntuu olevan todella paljon poikia jotka eivät peittele homouttaan tippaakaan. On hienoa että homo uskaltaa olla oma itsensä, eikä ole kaapissa, mutta ei sitä silti tarvitse joka paikassa kuuluttaa että "EI VOIS vittu- VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu