Kateus toisia kohtaan

Object of envy

Miksi ihminen kadehtii toista? En voi vaan käsittää miksi ei voi olla iloinen toisen puolesta, edes silloin kun ei tunne kateutensa kohdetta. Mikä siinä on ongelma jos toisella on asiat hyvin ja pystyy hankkimaan, saamaan, nauttimaan.

Onko se pois itseltä vai mikä mättää? Onko kateellisella ihmisellä edes omaa elämää? Onko vaikeaa keskittyä itseensä ja perheeseensä jos aika menee manatessa muita? Käsittämätöntä! Saako tällä kateudella sitten itselleen hyvän elämän? EI! Jos käyttäisi aikansa keskittyen oman elämänsä parantamiseen, voisi tulla jotain saavutuksiakin, vai mitä =)

On aivan oikein sanoa, että hanki elämä. Jos aikansa kuluttaa kytäten muita, ei voi koskaan saada itse mitään. Ja jos kohde on elvistelevä, ei kannata antaa sitä iloa, että kadehtii tätä.

Koska te kateelliset hankitte sen verran aikaa asian miettimiseen, että huomaatte olevanne todellakin yhteiskunnan pohjasakkaa. Siitä lähtee kiusaaminen (myös kouluissa), välinpitämättömyys, rikollisuus, uhma kaikkia normeja vastaan jne. Lapset oppivat meiltä aikuisilta.

Myöhemmin vikistään kuinka nuoret ovat kauheita eivätkä noudata minkäänlaisia sääntöjä eikä ole käytöstapoja ym. Kenen syy?

Odotankin nyt mielenkiinnolla kunnon vastaiskua vanhemmilta joihin palikka osui =) ja miksei myös sinkuilta. Näitähän riittää....

0

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        80
        2077
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1269
      3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        29
        1147
      4. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        141
        1038
      5. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        146
        896
      6. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        98
        844
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        45
        737
      8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        62
        726
      9. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        61
        696
      10. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        682
      Aihe