Välimuotoja

Evoluutio välittämättä viimeisistä tutkimuksista jossa evoluutio joutuu taas kerran naurun alaiseksi.
Siihen lisään oman panokseni.
Bigfoot, jättiläiset, kääpiöt ja homot muodostavat puuttuvia renkaita, jotka oikein sijoitettuna tuovat lisäpuhtia evoluution yrityksille saada edes näennäistotuuden kautta
saada evoluutioteorian jotenkin järjenmukaiseksi.
Vaikka on välimuotojen välimuotoja ei sittenkään
voida osoittaa tieteellisesti minkäänlaista makroevoluutiota tapahtuneen.
Kuka nyt uskoo että talitintti on kehittynyt tyrannosaurus rexista.
Jos evoluutin naama on kuten tavallista kovin punehtunut, ei kyse ole evoluutiosta vaan siitä
että luomisen todisteet ovat itsestäänselviöitä.
11556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aina yksin kotona kuvittelen, että minusta tehdään dokumenttiohjelmaa, jossa kerrotaan minusta ja elämästäni. Kuvittelen, että jumalallinen kuvausryhmä kameroineen seuraa minua kaikkialle. Kuljen ympäri asuntoani, esittelen jokaisen huoneen, kerron arkielämän rutiineistani, koulustani, harrastuksistani, kavereistani, idoleistani, musiikkimieltymyksistäni ja vielä laulan ja tanssin "kameralle".

TEHKÄÄ siis PARHAANNE!!! Ettei käy niin kuin mulle, että alkaa vituttaan kun on jo aivan liian myöhäistä...!

Äänestä

Mitä nää höynähtäneet aina tänne tunkee horisemaan typeriä? Tässähän alkaa kohta uskoa tosissaan että kreatio... anteeksi, korjaan: evokritiikki ja järki eivät samaan päähän mahdu.

Äänestä
  • Höynähtäneitä jotka eivät kestä kuulla arvostelua evoluution harhaanjohtavuudesta.
    Evoluutio on tutkimusten ajanhukkaa.

    Äänestä

  • Nämä ovat kirjoitti:

    Höynähtäneitä jotka eivät kestä kuulla arvostelua evoluution harhaanjohtavuudesta.
    Evoluutio on tutkimusten ajanhukkaa.

    Kylläpä onkin tyypillä varaa puhua, kun itse latelee tälläisiä: "Raamattu kertoo tarpeeksi historiasta ja luomisesta joten tyhmät älköön vaivautuko"

    Höynä mikä hönä.

    Äänestä

Tänään söin makaronilaatikkoa. Oli hyvää. Mitäs sun viestin piti sisältää?

Äänestä
  • Mene hoitoon ja syö silliä ja juo kuravettä päälle.

    Äänestä

Vielä kun löytyisi tieteellisiä todisteita kreationistien teorioiden tueksi. Raamattu ei ole todiste vaan kokoelma sen ajan ihmisten uskomuksia.

Äänestä
  • Raamattu kertoo tarpeeksi historiasta ja luomisesta joten tyhmät älköön vaivautuko
    Totuus on Raamatussa mutta darwinin ja muiden tihrusilmäevoluutin kirjoissa on simo sorkkajalka.

    Äänestä

  • Nämä ovat kirjoitti:

    Raamattu kertoo tarpeeksi historiasta ja luomisesta joten tyhmät älköön vaivautuko
    Totuus on Raamatussa mutta darwinin ja muiden tihrusilmäevoluutin kirjoissa on simo sorkkajalka.

    "raamattu kertoo tarpeeksi historiasta ja luomisesta..." Tyhjentävää!!!

    Äänestä

  • ehheh kirjoitti:

    "raamattu kertoo tarpeeksi historiasta ja luomisesta..." Tyhjentävää!!!

    Niitä hurjailmeisiä nahjuksia jotka ovat saaneet
    syksyn viiman johdosta nenän punaiseksi ja jotka
    eivät tunnetusti ymmärrä mitään.(Kehitysopin sorkkajalat)

    Äänestä

  • Nämä ovat kirjoitti:

    Niitä hurjailmeisiä nahjuksia jotka ovat saaneet
    syksyn viiman johdosta nenän punaiseksi ja jotka
    eivät tunnetusti ymmärrä mitään.(Kehitysopin sorkkajalat)

    mielenkiintoinen off-topicvälihuomautus... mutta tulipa mieleeni eräs kovinkin mullistava ajatus. mietitäänpä miten monta eläinlajia maa päällään tällä hetkellä kantaa. sitten ajatellaan siihen verrattuna moninkertaista määrää sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja. ja seuraavaksi, jos oletetaan maan päällä olleen elämää vain 6000 vuotta, niinkuin raamatusta on päteltävissä, ihmettelen suuresti miten aikoinaan, kun kaikki lajit olivat vielä voimissaan, mahtuivat tälle planeetalle. saatikka sitten jokaista lajia yksi pari nooan arkkiin! mind blowing!

    miksei raamaussa ole mitään mainintaa dinosauruksista, jotka kuitenkin olivat aikanaan erittäinkin näkyviä eläimiä? sen perusteella, miten paljonon löydetty fossiileja, niiden olisi pitänyt ahdistella ihmisiä vielä AINAKIN mooseksen aikoina!

    eräs asia on se, että jos nooa nyt oli kotoisin jostain sieltä arabiasta. ja näytti arabilta.
    kaikki nykyiset ihmiset ovat siis raamatun mukaan nooan jälkeläisiä. miten niin lyjyessä ajassa on ehtinyt jalostua niin monta ihmisrotua? suorastaan jumalan ihme!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nämä ovat kirjoitti:

Evoluutio välittämättä viimeisistä tutkimuksista jossa evoluutio joutuu taas kerran naurun alaiseksi.
Siihen lisään oman panokseni.
Bigfoot, jättiläiset, kääpiöt ja homot muodostavat puuttuvia renkaita, jotka oikein sijoitettuna tuovat lisäpuhtia evoluution yrityksille saada edes näennäistotuuden kautta
saada evoluutioteorian jotenkin järjenmukaiseksi.
Vaikka on välimuotojen välimuotoja ei sittenkään
voida osoittaa tieteellisesti minkäänlaista makroevoluutiota tapahtuneen.
Kuka nyt uskoo että talitintti on kehittynyt tyrannosaurus rexista.
Jos evoluutin naama on kuten tavallista kovin punehtunut, ei kyse ole evoluutiosta vaan siitä
että luomisen todisteet ovat itsestäänselviöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu