Itseeni.
Itseluottamukseni on kunnossa. En tarvitse joo-
miestä kertomaan, että kyllä näin on, aamen.
Kunpa voisin auttaa teitä epävarmuudessa olevia.
Hukkaatte elämänne, ja lähimmäistenne elämän,
etsimällä itseluottamusta ikivanhoista tarinoista.
Sama kun lukisitte Aku Ankkaa ja hakisitte apua
Roope Ankasta. Seuraukset olisivat samat kuin
nyt: tuntisitte alemmuutta, näkisitte Aku Ankassa
itsenne.
Itseluottamukseni on kunnossa. En tarvitse joo-
miestä kertomaan, että kyllä näin on, aamen.
Kunpa voisin auttaa teitä epävarmuudessa olevia.
Hukkaatte elämänne, ja lähimmäistenne elämän,
etsimällä itseluottamusta ikivanhoista tarinoista.
Sama kun lukisitte Aku Ankkaa ja hakisitte apua
Roope Ankasta. Seuraukset olisivat samat kuin
nyt: tuntisitte alemmuutta, näkisitte Aku Ankassa
itsenne.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Etkö valehtele ikinä itsellesi? Esim. siten, että
selittelet toimiasi sinulle sopivalla tavalla,
että itsellesi jäisi asioista hyvä kuva?
Varsinkin, kun olet jotain töpännyt. Jos väität,
että et ikinä töppäile, niin se olisi jo suuri
valhe.
Jos puolestaan jokin näyttää olevan sinun
ansiotasi, niin varmaankin otat asiasta kaiken
kunnian, vaikka siinä olisikin ollut vähän
muitakin osatekijöitä.
Näin ollen luotat aika velmuun kaveriin.
Tietenkin jos hyväksyt itsessäsi nämä piirteet,
niin luotat valheeseen.
Elämä on suurta valhetta.
En puhu katkerana, vaan totuuden löytäneenä.
Eli pidät minua kierona? Aika kova diagnoosi.
Mikäpä antaa sinulle kompetenssin tällaiseen?
Määrittele sana töppäily. Erittel sellaiset
töppäilyt, joita pitää selitellä. Puhut outoja.
Luota enemmän itseesi, tule onnellisemmaksi.
Vaan kaikkia ihmisiä sellaisina valkoisten
valheiden levittäjinä. Koska valkoinen valhe
muuttuu harmaaksi yms.?
Tunteeko ihminen edes itseään täysin. Hänhän on
ympäristöllekin aina jotain muuta, kuin itselle.
Jos muutama paras kaverisi määrittelisi sinut,
niin olisit samaa mieltä monista jutuista, mutta
voisit löytää uuusiakin piirteitä itsestäsi. Et
siis edes tunne itseäsi täysin ja luotat
kuitenkin.
Ei siinä mitään, voit luottaakin.
Minä luotan Jeesukseen, joka ei muutu, vaan pysyy.
Toivotan hyvää vaellusta, mutta etsi ihmeessä
muualtakin kuin itsestäsi.
en nyt tajunnut tuota alkuperäistä viestiäkään...
sitä, että uskoo itseensä. argumentointi oli
vähän heikkoa, mutta toisaalta on ihmisiä, joille
se riittää.
itse olen määritellyt esimerkiksi itserakkauden
siten, että kun puhutaan ns. egoisteista,
itserakkaista, puhutaan oikeastaan ihmisistä,
jotka eivät välitä paskaakaan siitä, miten
kohtelevat muita ja päämäärä (joka ei välttämättä
ole sitä, mitä ihminen tarvitsee, vaan pikemmin
sitä mitä HALUAA) nousee kaiken muun edelle. se
päämäärä voi todellisuudessa olla vaikkapa
itsetuho. siksi egoisti pikemmin on
itsetuntematon, itselleen vieras, itsevihaaja.
toisaalta terve itserakkaus, miten ikinä sen
sitten pystyy selittämään. mutta on ihmisiä,
joille se usko itseen, rakkaus itseen on
monitahoisempi ja syvempi kuin mikä tahansa muu
usko. sitä kutsuisin humanismiksi ja sellainen
ihminen automaattisesti rakastaa myös muita
ihmisiä, niin vaikeaa kuin se toisinaan on.
> Etkö valehtele ikinä itsellesi? Esim. siten,
että selittelet toimiasi sinulle sopivalla
tavalla, että itsellesi jäisi asioista hyvä kuva?
Varsinkin, kun olet jotain töpännyt. Jos väität,
että et ikinä töppäile, niin se olisi jo suuri
valhe.
jokainen valhe tarvitsee motivoinnin. sitten
valehtelee itselleen tai muille, valehtelee
ensisijaisesti itselleen. mikä on motivaatio
uskoa raamattuun, mikä on motivaatio tehdä työtä
rahasta, mikä on motivaatio käydä koulua
saadakseen hyvän ammatin jne.? ihmisethän
haluavat olla iloisia, onnellisia, tehdä asioita,
joista pitävät. mutta perimmäinen syy tehdä, mitä
ikinä ihminen tekee on aika usein jopa ihmiselle
itselleen vieras. eikä kai niin pitkälle tarvitse
ajatellakaan tai harvempi ajattelee. sen sanon,
että jos raha, usko tms. nousee missä tahansa
muodossa ensisijaiseksi lähtökohdaksi elämässä,
niin se oma tahto saattaa jäädä toissijaiseksi
(koska elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin oma
tahto, oma hyvinvointi, oma itse).
> Jos puolestaan jokin näyttää olevan sinun
ansiotasi, niin varmaankin otat asiasta kaiken
kunnian, vaikka siinä olisikin ollut vähän
muitakin osatekijöitä.
niin... mikäli kirjoitan kirjan, niin
todennäköisesti olen kirjoittanut kirjan. tosin
kirjankirjoittamisessa on monia auttajia,
julkaisijat, ihmiset jotka tukevat jne. ja
jokainen niistä ansaitsee kiitoksen. mutta
lopulta kuitenkin MINÄ olen sen kirjan
kirjoittanut, joten kai se MINÄ on aika suuressa
roolissa siinä suorituksessa? ja omien
kokemuksieni mukaan
ateistit/agnostikot/humanistit ovat vähemmän
TEKOPYHIÄ/KAKSINAISMORALISTISIA kuin uskovaiset.
jo yhtäältä siksi, että ateisteilla ja
humanisteilla ei ole niin tiukkaa moraalia ja
etiikkaa kuin niillä, joiden pitää turvata
raamatun, koraanin jne. sanaan. itse en ainakaan
ole tavannut niin pyhää uskovaa, joka ei vetäisi
kotiinpäin, jos jotain saa aikaiseksi :-)
> Näin ollen luotat aika velmuun kaveriin.
Tietenkin jos hyväksyt itsessäsi nämä piirteet,
niin luotat valheeseen.
höm... :-) eikö jumala ole myös aika velmu
kaveri. ensin vt:ssä lahtaa populaa, ettei loppua
näy ja sitten armahtaa kaikki ut:ssä. aika julma
jumala ollakseen armollinen. ehkä jumala on siis
ihmisen kuva, eikä ihminen jumalan kuva?
> Elämä on suurta valhetta.
niille, joille vale tavalla tai toisella nousee
elämäntavaksi, -teemaksi. ja kysehän on ihan
siitä, että mihin uskoo.
> En puhu katkerana, vaan totuuden löytäneenä.
olisiko mahdollista, että joku toinen ihminen
löytää totuuden jostain muualta? onko olemassa
yksi ja ainoa absoluuttinen totuus? ja miksi tämä
totuus ei millään valkene sitten kaikille, vain
harvoille ja valituille? onko ihminen niin sokea,
että näe metsää puilta? vai onko ihminen vaan
niin hukassa, ettei tajua olevansa metsässä.
eiköhän jokainen ihminen aikanaan löydä rippeitä
totuudesta, mutta useammin se totuus löytyy
ihmisestä itsestään (olkoon se sitten vaikka
usko) kuin kirjoista. sen, että totuus (usko,
tunnetila) löytyy itsestä voidaan selittää
neurologisesti. ne, joille rakkaus, usko, pelko,
viha eivät edusta tunteita (tunne = sydän,
vartalo vs. järki = aivot), ovat kai oikeasti
robotteja. silloin kannattanee siirtyä
katselemaan tieteiselokuvia, ehkä se totuus
löytyy terminator 2-leffasta.
Toiset satsaa kvantitatiiviseen kannanottoon. No,
tiettylle ihmistyypille se riittää.
Kaizu kulta eikö siis jeesus muuttunut mitenkään
elinaikanaan? Muistaakseni raamattussa on
kuvailtu jeesuksen elämän aikana käymiä muutoksia
aika yksityiskohtaisesti? Vai kantoiko hän ristiä
kapalot päällä?
"Jotkut uskoo faktaan, jotkut fiktioon"
Jeesus lapsenaollessaan tappoi toisia lapsia. Eli
ehkä Raamatun jeesus hieman muuttui, tai sitten
oppi kätkemään kiivautensa.
Jumalan sanalla tarkoitan Raamattua, enkä
Jeesusta.
Käsitin, että olin puhunut Jumalan sanasta, joka
ei muutu, koska Jeesusta sanotaan myös Jumalan
sanaksi tai oikeammin Jumalan viisaudeksi. Logos -
Kreikan kielestä on se termi. Se ei ole pelkkä
sana, vaan kuvaa dynaamisuutta ja viisautta.
että puhuit itsesi pussiin ja aloitkin sitten
puhumaan kreikkalaisista sanoista. Kreikklaisista
sanoista puhuminen vaikuttaa
tietysti "viisammalta" kuin esim. maksalaatikosta
puhuminen, josta myöskään ei ollut keskustelussa
kyse.
Katsos ystäväni mahtavalla nimellä.
Sana tosiaan tarkoittaa myös Jeesusta ja erehdyin
kirjoittamaan vastaukseni, ennen kuin olin
lukenut oman tekstini sen viestin edeltä, koska
en muistanut sitä kymmenien keskustelujen ollessa
auki.
Mutta jos sinä et mitenkään muuten osallistu
keskusteluun, niin tervetuloa vaan. Käyhän se
näinkin.
>höm... :-) eikö jumala ole myös aika velmu
kaveri. ensin vt:ssä lahtaa populaa, ettei loppua
näy ja sitten armahtaa kaikki ut:ssä. aika julma
jumala ollakseen armollinen. ehkä jumala on siis
ihmisen kuva, eikä ihminen jumalan kuva? <
Armahtaako Jumala kaikki UT:ssä?
Jumala armahtaa kaikkia, jotka katuvat ja anovat
armoa Häneltä. Tämä armahtaminen tapahtuu siten,
että myönnät Jeesuksen kuolleen puolestasi -
yksinkertaista, eikö totta?
VT:ssa Jumala osoittaa konkreettisesti säännöt
ihmisille lain avulla. Konkreettisesti myös
tapahtuu tuomiot, ettei tarvitse sanoa, että en
minä tiennyt.
UT:ssa tuomiot odottavat pääasiassa viimeiselle
tuomiolle asti.
Valehtelet!
Et ole katkera, mutta kuitenkin!!!!
Olet uskomaton.
Etkö sinä usko omiin kykyihisi?
Eikös ole hyvä, etteivät kaikki ole
johdateltavissa?
Vaan luotan, että Herra antaa minulle kaikkea
hyvää ja on jo antanut.
Olenko johdateltavissa vai johdatuksessa omasta
vapaasta halustani? Kuka voisi olla parempi
neuvonantaja, kuin maailmankaikkeuden luoja?
Luotan siis Jumalaan ja siihen, että Hän antaa
voimaa ja kykyä riittävästi, omia tehtäviään ja
elämistä varten.
Kaiken hyvän anti on Jumala - myöntäkää tämä.
Silti voin vakuuttaa, että en ole mikää luuseri.
Olen sen verran kova jätkä, että olen uskaltanut
hypätä köyden varaan, nimeltä Jeesus.
Siihen ei kaikki pelkurit pystykään, vaan itkevät
todistuksen puutetta. katso ympärillesi ja kerro
kuka on maailman tehnyt.
En kerro sinulle kuka sen teki, sinä voit vaikka
omia sen jutun.
Kaikkihan selitetään raamatulla!
Raamattukin pitää selittää raamatulla.
Joku on huijannut sinut uskomaan tuohon, en voi
uskoa, että sinä olisit sen keksinyt omilla
aivoillasi!
Säälin sinua!
Ressukka olet, kysypä joltakin onko sinulla lupa
käyttää omia aivoja?
no, jos vt:n lukeneena ja ut:n lukeneena jotain
olen ymmärtänyt niin se on aika vähän. itse
kirjoittajana tiedän, että jo viikon
erkaantuminen aiheesta voi aiheuttaa aika pahoja
muistikatkoksia, eikä muista miten tarina etenee.
raamattua on kirjoitettu huomattavasti pidempään
ja siinä on paljon ristiriitaisuuksia. jumala on
millon armahtava, milloin julma, milloin kaikkien
hyvä kamu ja luotettava, milloin yhtä
inhimillinen kuin kuka tahansa. onko jumala
tehnyt oikeita päätöksiä antaessaan ihmisille
vapaan tahdon tai kun hukutti kaikki muut paitsi
nooan perheen? mistä sen tietää. ehkä jumala
tietää, mutta ihmiset eivät sitä saa koskaan
tietää. vai onko olemassa ihmisiä, jotka
ymmärtävät mitä kukin persoonallinen
jumala 'ajattelee' vai näkeekö ne tämän hetken
suunnitelmat ja ajatukset raamatusta? ja, jos
sitten jumala ihmisten selän takana suunnittelee
kepposia tai, että hävittää ihmiskunnan huomenna
niin kuinka paljon meitä pitäisi kiinnostaa? jos
elää 'kristillisen' etiikan ja moraalin
mukaisesti ihan oma-aloitteisesti, ilman lakeja
(raamatun tai suomen) niin eikö se ole parempi
kuin yrittää ottaa kaiken, mitä kirjoissa lukee,
mahdollisimman kirjaimellisesti? jumalahan loi
ihmiselle vapaan tahdon, aivot joilla voi
ajatella ja kyseenalaistaa? onko ateisti tai
humanisti aivojen ja jumalan tahdon
väärinkäyttäjä? ja pitääkö siitä hyvästä
uskovaisten tuputtaa omaa uskoaan? ihan
henkilökohtaisesta elämästä tiedän, että ihminen
voi langettaa itse itselleen pahemman tuomion,
maanpäällisen helvetin... jos vielä joutuu
helvettiin kuoltuaan niin on se tämä vaan aika
helvettiä :-)
Jumala on armahtavainen ja oikeudenmukainen.
Oikeudenmukaisuuteen kuuluu, että teoista saa
palkan, niiden mukaan. Jeesus tuli kuitenkin
tähän väliin pelastamaan ihmisen, koska kaikki
ihmiset olisivat muuten joutuneet tuomiolle. Hän
tuli siis sijaiskärsijäksi.
Jos VT:ssa on Jumala langettanut tuomioita jo
ennen aikojaan, niin onko se epäoikeudenmukaista,
varsinkaan, kun kukaan ei edes eläisi ilman Hänen
lupaansa.
Pitkämielisyydessään Jumala on päättänyt armahtaa
menneiden aikojenkin synneistä, koska Jeesus kävi
myös tuonelassa pelastamassa sieluja.
Jumala ei siis ole muuttunut miksikään ja se
meidän pitäisi tajuta. Samat tuomiot odottavat
meitä, mitkä oli VT:n aikana. Nyt on vain
tuuditeltu siihen Jumalan armoon, että saisi
tehdä mukamas mitä lystää.
Ei Jumala pelasta meitä synnistä, jotta rypisimme
siinä, eikä Jeesuksen veri ole mitään
kulutustavaraa, vaan sen arvoa tulisi kunnioittaa.
Kaikki tämä onnistuu JUmalan tuntemisen myötä.
Jumalan oppii tuntemaan, kun lukee Hänen sanaansa
Raamattua.
Jeesus minulle uskoni on antanut, enkä minä itse,
jospa Jeesus sitten onkin minua huijannut. Onpa
mahtava olla Jeesuksen huijattavana.
Uskon saa kaikki, jotka vilpittämästi sitä
pyytävät.
Raamattu on monesta kirjasta koostuva ja pitkällä
aikavälillä. Se ei ole siis aina ollut yhtenä
niteenä. Näin ollen Raamattu todistaa juuri niin
hienosti itseään, kuin vaan Jumalan luomistyökin
Jumalasta. Ennustuksia on niin monia ja ne ovat
kaikki toteutuneet, paitsi ne, joiden ei vielä
olisi pitänytkään toteutua.
jos jumalan sanalla on niin suuri painoarvo, niin
onko siitä pikemmin haittaa vai hyötyä, että
ihminen tuntee itsensä ja tulee toimeen yksin
(mahdollisesti ilman korkeampia voimia)? ja, jos
jumala on täydellinen ja kaikkitietävä, niin eikö
tämä ole ihan normaalia? miksi siitä pitää
saarnata, miksi ihmisiä pitää käännyttää? miksi
jumalan sanaa pitää viedä eteenpäin, jos jumala
jo tietää, miten käymään? tulee pakosti ajatus,
että ihmiset ovat vaan pelinappuloita, joita
jumala heittelee mielensä mukaan paikasta a,
paikkaan b... itse valitettavasti tykkään
ajatella, että ihmisellä on vapaa tahto ja se
tahto johtaa ihmistä, sen lisäksi, että elämä
(sattuma) vie tilanteesta toiseen. henkkoht en
ainakaan koe, että minulla olisi mitään tarvetta
rukoilla, olen heikko, epävarma, valehtelen HYVIN
harvoin, elän melko yksinkertaista elämää (omaan
paljon hindulaista ja taolaista ajattelua), mutta
tulen toimeen omillani. miksi raamatun jumala ja
kristityt, sinä kaizu haluat kertoa minulle kuka
minut pelastaa? kuten sanoin, ihmiset voivat
langettaa itse itselleen maanpäällisen helvetin,
eikö se riitä? sen päälle pitää vielä kehittää
maanalainen helvetti. kiirastulessa tässä on itse
kukin jo ilman raamatun verenvuodatusta...
jos sinulta otetaan uskonnon fraseologia pois
mitä jää jäljelle? tyhjyys kuoret . mene ulos
elävien ihmisten joukkoon . ja lopeta eläminen
virtuaali maailmassa . ehkä löydät jonkun jota
voit ottaa kädestä kiinni ja sanoa jotain
kaunista. olen huolissani mielenrauhastasi.
eheytyminen on lähempänä kuin luuletkaan.
Tekstisi osoittaa jälleen, että et pidä oikeasti
Jumalaa kaikkivaltiaana. Jos Jumala olisi
kaikkivaltias, hänen ei tarvitsisi järjestää
jotain Jeesus-kärsimysnäytelmää armahtaakseen
ketään synneistä. Koska väität, että Jumala ja
Jeesus ovat yhtä, niin silloin väität, että
Jumalan piti tappaa Jeesus eli itsensä, jotta hän
voisi antaa ihmisten syntejä anteeksi.
Samoin on omituista, että Jeesuksen, joka on
samalla itse Jumala, pitäisi käydä jossain
tuonelassa itse fyysisesti, jotta sieluja
pelastuisi. Todella samanlaista logiikkaa kuin on
lasten piirretyissä. Muuten, mikä se Tuonela on?
Suomalaisilla pakanoilla oli Tuonela, mutta mikä
on Raamatullinen Tuonela? Tarkoitatko Helvettiä?
Mihin tarvitaan "Jeesuksen verta", jos Jumala on
kaikkivaltias? Ristiriita on todella ilmeinen.
Hyvin harva kirjailija kirjoittaakaan kerrallaan
koko kirjaa. Usein siihen kuluu vuosia!
Kun kirjailija kuolee, joku toinen saattaa jatkaa
omilla jutuillaan.
Kuinka olisi Taru Sormusten Herrasta?
Mitä hyötyä minun on kehittää jotain helvettejä
ja taivaita, kuten sanoit?
En minä niitä kehitä, vaan uskon, että ne ovat
olemassa.
Itsensä tunteminen käy parhaiten sellaisen
opastajan avulla, joka tuntee sinut paremmin,
kuin sinä itse.
Tunteet nimittäin vaikuttavat itsesi käsittelyyn.
Jumalan koulussa itsensä tuntemaan oppiminen on
paras keino, koska Jumala tuntee tarpeesikin
paremmin. Hänellä on kaikenlisäksi tiedot myös
lapsuutesi vauvaiän tapahtumista, joissa suurin
osa esim. traumoista syntyy.
Jumala tekee sinut uudeksi. Opi tuntemaan jumala,
niin opit tuntemaan itsesikin.
Että minun eheytyminen on lähempänä?
Toivottavasti, koska Herralla on myös paljon
tekemistä minun osalta.
Ei minun ominaisuuteni kuitenkaan vaikuta muiden.
Länsimainen yhteiskunta on tottunut pönkittämään
ihmisen kaikkivoipaisuutta. Kyllä se nyt on jo
nähty, mihin ihmisestä on.
Jos hyvin pyyhkii, mielestäsi, niin katso
uudestaan.
Otan säälisi vastaan, koska myönnän että saatat
olla jopa oikeassa.
Kuka lopulta on voittaja ja kuka sääliteltävä? Se
selviää pian.
en puhut taivaasta korkeuksissa tai helvetistä
maanpinnan alla. puhuin elämästä. on ihmisiä,
jotka langettavat itselleen helvetin eläessään.
oma isäni kuului niihin. se helvetti voi olla
alkoholismi, huumeriippuvuus, raiskaukset... jos
ihminen tuhoaa elämänsä ja tajuaa, mitä on tehnyt
uskomatta kuitenkaan jumalaan. onko siitä hyvästä
joku syy langettaa tämä herra tai rouva vielä
toistamiseen helvettiin? ehkä helvetti on se,
ettei pysty katsomaan itseensä ilman apuvälineitä
(peilejä, jumalaa, muita ihmisiä, vankka
humalatila).
Jumala kaikkivaltiudessaaan ei tee toista mitä
säätää. Ei siis sano, että synnin palkka on
kuolema, jos näin ei ole. Ainahan voi vedota
Hänen armoonsa. Mitään armoa ei kuitenkaan ole,
jos ei hyväksy Jeesusken ristintyötä.
Raamatussa on 63 sanaa, jotka liittyvät suoraan
tuonelaa.
Jeesus siis kävi tuonelassa saarnamassa
pelastumattomien kuolleiden hengille. Pelastuneet
olivat Aabrahamin helmassa. Katso Lasarus ja
rikas mies.
Helvetti ei ole sama paikka. Helvetti on paljon
pahempi, kuin välivarasto tuonela.
Onkin niin tärkeätä, että me uskovat saisimme
ilosanomaa leviämään. Poistaaksemme saatanan
vaikutuksen ihmisistä.
Moni alkoholisti onkin pelastunut uuteen elämään,
Jeesuksen avulla.
Kukaan ei ole niin pahaa tehnyt, joiden syntiä
Jeesuksen työ ei täyttäisi.
ei jeesus ihan joka tilanteessa pelastuksesta
käy. on totta, että vankilassa monet vangit ja
erityisesti kuolemaantuomitut kääntyvät
kristinuskoon, mutta mitä se todistaa? ainakin
sitä, että nekin ihmiset pelkäävät ja ovat
ihmisiä. alkoholistit ovat oma lukunsa, mutta en
edelleenkään tarkoita sitä, että helvetti/saatana
olisivat jokin toispuoleinen asia. niin saatana
kuin jeesus on varmasti sun elämässäsi tässä ja
nyt. saatat kokea jotain dramaattista ja ehkä
uskosi häilyy tai ehkä menetät perheesi tai
jonkun raajasi. koko elämäsi kulkusuunta on siitä
kiinni, mitä valintoja elämässä teet. tiettävästi
jeesus ei sinun puolestasi kuitenkaan valintoja
tee? voihan sitä puhua johdatuksesta, kohtalosta
tai sattumasta, mutta silloin mennään
kielitieteeseen. voisin kysyä näin humanistina
(vahvasti ihmiseen uskova, persoonallisen jumalan
ja saatanan kieltäjä, organisoituneiden
uskontojen vastustaja), että vaikuttaako saatana
minun elämääni paljon? enemmän kuin jumala? jos
viitsisit antaa esimerkkejä siitä, että millä
tavalla saatana minua houkuttelee ja mitä
minunkaltaisena saatanallinen ihminen noin
arkielämässään tekee? ja mikäli minullekin on
pelastus niin mitä muuta minun pitää tehdä kuin
uskoa jeesukseen kristukseen (jonka olemassaolo
on todistettu) ja jumalaan (jonka olemassaoloa ei
olla todistettu, kuin Sanana)? onko minun
elettävä hyveellisesti ja mitä se hyveellinen
elämä on? pyytäisin muutamia täällä kirjoittavia
uskovia vastaamaan samaan kysymykseen,
lunttaamatta toisiltaan tai raamatusta :-)
Mikä on pointtisi tässä?
Todella hyviä pohdintoja.
Voit karkealla jaolla tehdä seuraavanlaisen jaon.
Hyvä tulee Jumalasta ja paha saatanasta, siis
lopputulos ratkaisee.
Sinun ei todellakaan tarvitse muuta tehdä, kuin
astua sen yhden askeleen Jeesusta kohti.
Hän hoitaa loput. Et sinä edes voi muuta tehdä,
koska silloin et usko, että Jeesus on kaiken työn
tehnyt pelastuksesi eteen.
Sinun ei nimenomaan ole ensisijaisesti elettävä
hyveellisesti, vaan sinun on opittava tuntemaan
Jumala, koska Jumala käskee rakastamaan itseään.
Eikä tämäkään rakkaus tule sinusta vaan Jumala
antaa sen sinulle, eikä se ole edes käsky, vaan
etuoikeus. Sinä teet kuitenkin valinnat, koska
Pyhän Hengen äänen voi myös vaientaa.
Näin ollen alat aivan itsestään ilman
ponnisteluita muuttumaan. Synnyt uudestaan
ylhäältä.
Elämässäsi et kuitenkaan menetä mitään, vaan saat
rikkautta siihen lisää.
Ota yksi askel Jeesusta kohti ja pyydä Häntä
tulemaan elämääsi.
ongelma vain on siinä, että minun elämässäni on
paljon elossa olevia ihmisiä ja muistoissa
jokunen läheinen, edesmennyt ihminen. jeesus on
liian kaukainen, historian henkilö minulle ja
raamattu edustaa minulle yhtä kirjauskonnoista.
kuten olen toisissa yhteyksissä sanonut, olen
enemmän hindulainen/buddhalainen kuin kristitty.
buddhalaisuus on tavallaan ateistinen.
tarkoituksena on vain elää hyvä elämä ja
saavuttaa nirvana, katkaista karmankierre. onko
raamatun sanan mukaan niin, että olkoon ihminen
ateisti, hindulainen tms. ja elää erittäin
eettisen, hyvän elämän, keskiverto kristityn
elämää paremman ja 'synnittömämmän', niin siitä
huolimatta tämä kyseinen heppuli löytää itsensä
helvetistä? vain siksi, ettei usko jeesukseen
kristukseen, vaan usko ihmiseen
ja 'kristilliseen' etiikkaan (joka on hyvin
pitkälti hindulaista ja taolaista perua).
raamattu on huomattavasti kovakouraisempi
ateisteja kohtaan kuin koraani. jo koraanin
alussa ilmoitetaan, että vääräuskoiset (ei
muslimit) tapettakoon. sen sijaan ateistit ovat
sokeita, eivätkä ymmärrä asioiden päälle.
ateistit on syytä siis jättää
tietämättömyydessään rauhaan. koraanin mukaan
ateisti on neutraali? :-) sen sijaan raamatun
mukaan isopahasaatanasta
Et kai ole sama henkilö,joka keväällä kirjoitti
nikillä Tommy?Sain häneltä hyviä kirjavinkkejä.
sallittu!
Eivät opeta tuollaisesta välivarastosta mitään?
olen kyllä kirjoittanut ennen, mutten muista
nimimerkkiä millä kirjoitin. jos kirjaehdotuksia
olen antanut niin todennäköisesti psykologista
materiaalia, kenties. todennäköisesti en ole sama
henkilö, kai.
Uskotko sinä sumeasti kaikkeen, mitä on
kirjoitettu, tai sanottu kirjoitetun?
Miksi Taru Sormusten Herrasta ei voisi olla totta
parintuhannen vuoden kuluttua?
Kyllä varmasti jonkun mielestä!
Miten se Buddha ei ole liian kaukainen?
Jeesus sanoi, että joka ei yhdessaä Hänen
kanssaan kokoa, se hajottaa ja joka ei ole Hänen
puolellaan, on Häntä vastaan.
Tässä mielessä pelkästään Hänet tunnustavat
pääsevät perille.
Oletko nähnyt niitä nirvanaan päässeitä - ovat
mielisairaalassa, eivätkä pysty kommunikoimaan ja
ovat avuttomassa tilassa.
Hedelmistään henki tunnetaan.
Kaikki muut uskonnot voi ihminen perustella
järjellään, mutta kristinuskoa ei. Miksi Jumalan
ikinä pitäisikään mahtua ihmismääritelmien
sisälle? Mikä jumala sellainen olisi?
Rauhaa vaan ja onnea, mutta Jumalalle ei kelpaa
ihmisten oma pyhitys, vaan Hänen täytyy ihminen
pyhittää. Jumala näet näkee kaikkien ajatustenkin
tilan ja Jeesuskin opetti, että ihminen on jo
murhannut veljensä, jos tätä vihaa.
Älä siis yritä elää näennäisen hurskasta elämää,
koska se ei onnistu. Jos onnistuu tekojen
tasolla, nin ajatusten tasolla menee vikaan.
Mitä kauemmin yrität, sen pidemmälle ajaudut
vankilaan sääntöjesi kanssa.
Jeesus tuli vapauttamaan kaikista uskonnon
säännöistä, että pelastuakseen tarvitsisi niitä
tehdä. Rakkaudesta Jeesukseen, uskova tekee hyviä
asioita.
"Oletko nähnyt niitä nirvanaan päässeitä - ovat
mielisairaalassa, eivätkä pysty kommunikoimaan ja
ovat avuttomassa tilassa."
Typerä ja lapsellinen väite, joka ei perustu
mihinkään tosiasioihin.
"Hedelmistään henki tunnetaan."
Sitten on kristinuskon henki alhainen ja surkea,
koska hedelmät ovat osoittautuneet mädiksi.
"Kaikki muut uskonnot voi ihminen perustella
järjellään, mutta kristinuskoa ei. Miksi Jumalan
ikinä pitäisikään mahtua ihmismääritelmien
sisälle? Mikä jumala sellainen olisi?"
Taas typerä ja lapsellinen väite, joka ei perustu
mihinkään tietoon. Islam ja zarathustralaisuus,
esim. eivät ole Kaizun järjellä perusteltavia.
Muuten, jos tuo Kaizun juttu pitäisi paikkansa,
niin silloin olisi kristinusko huonompi uskonto
kuin muut.
!Jeesus tuli vapauttamaan kaikista uskonnon
säännöistä, että pelastuakseen tarvitsisi niitä
tehdä. Rakkaudesta Jeesukseen, uskova tekee hyviä
asioita."
Pelastuakseen miltä? Minulla ei ainakaan ole
mitään, miltä minun pitäisi pelastua. Paitsi
tietenkin veroilta ja laskuilta, mutta tuskinpa
Jeesus niistä pelastaa.
"
.
sori, mutta nyt meni suurin osa ohi ja pahasti.
mielestäni raamattu ja lait ovat täynnä sääntöjä,
mulla niitä ei juuri ole, mutta ei myöskään halua
loukata muita ihmisiä tai itseä... vastauksesi
tuo mieleen fundamentalistimuslimin
ajatusmaailman. luulen, että uskovaisilla on
enemmän syytä olla hurskaita. ateistilla ei ole
mitään tarvetta olla hurskas, siinä on hiukan
eroa...
.
Elät siis ilman sääntöjä.
Et elä.
Sinä olet ympäristöösi sidottu ja voit toimia
tarkkojen sääntöjen rajoissa.
Omatuntosi on myös yksi säännöstö. Kristillinen
peruskasvatus on varmasti yksi.
Näitä asioita ei huomaa, kun elää niiden keskellä.
Aika ennen Jeesuksen kuolemaa oli lain aikaa.
Silloin piti noudattaa kirjoitettuja pykäliä,
jotta olisi pelastunut.
Jeesus tuli sovittamaan ihmiskunnan synnit, jotka
vaan tuon sovituksen hyväksyy.
Jeesus tuli myös vapauttamaan.
Ihmisellä on omat Jumalan antamat säännöt, joita
noudattamalla kone nimeltä ihminen, toimii
paremmin.
Nämä säännöt eivät ole suinkaan kovinkaan
raskaita noudattaa, uskossa. Oma sisäinen maailma
muuttuu Pyhän Hengen vaikuttamana, että enää ei
edes huvita tämän maailman synnit. Kuten
juopottelu ja aviorikokset ym.
Mikä asia meni yli hilseen?
sanotaan niin, että en käytä nautintoaineita, en
seurustele, en ole pettänyt, en harrasta
irtosuhteita... toki mä joidenkin sääntöjen
mukaan joudun pakostikin elämään. mutta vähemmän
ns. vahvoja eettisiä sääntöjä mulla on, koska mä
en usko raamatun 10 käskyyn. se ei kuitenkaan
tarkoita, ettenkö eläisi niiden mukaan. enemmän
vain on vaatimuksia uskovilla elää tietyn
normiston mukaan, esim. sen, että on uskottava
jeesukseen kristukseen, jotta pelastuu. mun ei
tarvitse uskoa, eikä mun tarvitse pelastua.
voin ottaa esimerkiksi yhden uskovaisen, jonka
kanssa kävin keskustelua, joka on jäänyt vahvasti
mieleen... olimme jo jonkin aikaa tunteneet ja
ihan kivasti meni sun muuta, kun sitten
erehdyimme puhumaan uskonnosta. kerroin heti
alkuun olevani ateisti, jonka jälkeen ei
tarvinnut sanoa mitään, koska tytöltä pääsi
sellainen tunnevyöry ja sanatulva täynnä
kirosanoja ja ties mitä, etten oikein pysynyt
kärryillä... ei oikein ehtinyt sanomaan mitään.
mä olen kristillisen kasvatuksen saanut ihminen,
mutta etiikkani on intialaista perää. ja se
intialainen etiikka on sama kuin raamatun, uuden
testamentin etiikka. voit tutustua siihen
lukemalla hindulaisuuden perusteokset. mutta
tuskin kiinnostaa.
ja se, että kuulostat muslimilta tulee mieleen
tavastasi puhua buddhalaisista ja muihin jumaliin
uskovista harhaoppisina. samasta syystä islamin
mukaan saa käydä pyhää sotaa ja tappaa
lajitovereita. uskotko siihen? veikkaan, että jos
tekisit em. uskontotestin niin keräisit aika
kovat pisteet islamin kohdalla :-I suomennan sen
sua varten johonkin, täytä sitten vaikka itse...
Vai että muslimi?
Se, että kristityn mielestä joku on vääräoppinen
ei aiheuta sellaista, että häntä välttäisi tai
vierastaisi tai, vielä pahempaa, vihaisi.
Me rakastamme kaikkia, niin kuin Jeesuskin.
Jeesus pyysi vileä ristillä roikkuessaan
anteeksiantoa pahantekijöidensä puolesta.
Oudot reaktiot sillä tytöllä. Uskoiko Jeesukseen?
Ai ei tarvitse pelastua. Haluatko sitten joutua
ikuiseen kadotukseen, koska sielu ei kuole ikinä.
Jeesuksen mukaan ihminen on jo tehnyt
aviorikoksen silloin, kun katsoo muita kuin
aviovaimoaan "sillä silmällä". Lisäksi on
kirjoiettu, että jos rikkoo lain yhdessä
kohdassa, on rikkonut sen kokonaan.
Jeesus tuli ja täytti tuon lain.
Jeesuksen mukaan ei enää pelastu pelkästään lakia
noudattamalla, vaan yksin armosta.
Ainoa teko, minkä Jumala vaatii, on se että otat
askeleen kohti Jeesusta.
Sinun ei siis tarvitse tehdä mitään, minkä katsot
vaivaavan sinua. Jumala puhuu sinulle ja kertoo
sydämeesi, mitä sinun olisi hyvä tehdä. jos et
tee, niin Hän ei anna lisääkään tehtäviä. Nämä
tehtävät eivät ole raskaita ja ovat pääasiassa
muille kertomista jossain mielessä.
onhan islamikin löysentynyt huomattavasti. ei
nykyään enää kunnon uskonsotia käydä. toista oli
inkvisition aikaan.
ja kyllä se tyttö uskoi vahvasti jeesukseen
kristukseen, armolliseen pelastajaamme. raamatun
osasi aika hyvin, mutta mikäs siinä...
en pelastu, koska mulle ei ole pelastusta. en
joudu kadotukseen, koska mulle ei ole kadotusta.
ehkä on ihmisiä, joiden ei tarvitse mennä
kumpaankaan.
suomensin sen uskontoaiheisen tehtävän sua
varten. oli hieman vaikeuksia kaikkia sanoja
suomentaa, vaikka ymmärsi ne, mutta eiköhän
tuosta jotain selvää saa. osoite on tuossa, voit
mennä ja ruksitella numerojärjestyksessä.
http://www.speakout.com/ActivismTools/selectors/re
ligion/
1 Mikä on jumalan tai jumaluuden luonne?
A) vain yksi jumala, ruumiillistunut henki
(omaa vartalon), ylivertainen, persoonallinen
jumala, kaikkivoipa, luoja
B) vain yksi jumala, henki (ei vartaloa),
ylivertainen, persoonallinen, kaikkivoipa, luoja
C) useita persoonallisia jumalia (tai
jumalattaria) osana yhtä jumaluutta tai erillisiä
jumalia
D) ylivertainen voima, persoonaton korkeampi
todellisuus (tai elinvoima, täydellinen totuus,
kosminen järjestys, täydellinen ilo, universaali
sielu), joka sisältää kaiken
E) ylivertainen olemus on ikuinen,
persoonaton, muodoton ja täydellinen totuus, ja
persoonallinen jumala
F) ei jumalaa tai korkeampaa voimaa. en ole
varma. ei merkitystä
G) ei mikään edellisistä
2 Onko jumalalla ihmisruumiillistuma
(jumalia tai jumalattaria)?
A) ei ruumiillistumia ja jumala (tai jumala
ja jumalattaret ovat) ylivertaisia
B) yksi ruumiillistuma
C) monta (tai lukematon määrä)
ruumiillistumia
D) ei erityisiä ruumiillistumia koska jumala
on kaikki ja kaikki ovat jumalaa (tai jumala on
kaikessa)
E) ei ruumiillistumia, koska ei ole jumalaa.
en ole varma. ei merkitystä
F) ei mikään edellisistä
3 Mikä on fyysisen kaikkeuden ja elämän
alkuperä?
A) ensimmäisen mooseksen kirjan mukaan
jumala loi kaikkeuden ja elinmuodot seitsemässä
päivässä vajaa 10.000 vuotta sitten
B) ensimmäisen mooseksen kirjan mukaan
jumala loi kaikkeuden ja elinmuodot, mutta päivä
ei ollut 24 tuntia, vaan saattoi olla tuhansia
tai jopa miljoonia vuosia
C) jumala luo ja hallitsee ilmiöitä, joita
tiedemiehet eivät ole löytäneet. tai on muita
hengellisiä selityksiä, jotka eivät ole
ristiriidassa tieteellisten löytöjen kanssa
D) aine ja elinmuodot ovat ikuisen ja
täydellisen manifestaatiota (tai näkyjä)
E) vain luonnolliset voimat (kuten
evoluutio). ei ole luojaa, eikä muita hengellisiä
voimia. en ole varma. ei merkitystä.
F) ei mikään edellisistä
4 Mitä ihmisille tapahtuu kuoleman jälkeen?
A) sielut matkaavat taivaan tai helvetin
esitilaan (nautintoon tai tuskaan, jumalan
läheisyyteen tai etäisyyteen) odottamaan
viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta. (tai
sieluille voidaan tuomita rangaistus ja/tai
puhdistuminen ennen taivaaseen nousua)
B) kuolemasta seuraa tajuttomuus, kunnes
viimeisellä tuomiolla jumala (tai kristus)
päästää hurskaat taivaaseen ja tuomitsee
väärintehneet tms. jumala palauttaa hurskaat
paratiisimaiseen maahan ikuisuudeksi
C) sielut eivät selviä kuolemasta. jumala
(tai kristus) pelastaa hurskaat viimeisellä
tuomiolla taivaaseen tai paratiisiin
ikuisuudeksi, väärintehneet pysyvät kuolleina
D) sielun henkinen kehitys jatkuu kuoleman
jälkeen niin, että aikanaan kaikki kokevat
rajattoman ilon ja jumalan läheisyyden. helvetti
ei ole paikka, vaan jumalan etäisyydestä johtuva,
tuomittu tila
E) uudelleensyntymä (jatkuen tai kunnes
kaikki elämän opetukset on opittu...)
F) kuolemanjälkeinen elämä on varmaa, mutta
sen yksityiskohtia ei voida tietää tai niillä ei
ole merkitystä – tärkeintä on elämänaikaiset teot
G) ei kuolemanjälkeistä elämää, ei
hengellistä olemassaoloa elämän rinnalla. ei
taivasta, eikä helvettiä. ei varma. ei merkitystä.
H) ei mikään edellisistä
5 Miksi maailmassa on niin paljon vääryyttä?
A) aatamin ja eevan alkuperäinen
tottelemattomuus johti ihmisten syntisyyteen tai
vahingoittuneeseen luontoon tai taipumukseen
taipua saatanan viettelyksiin tms.
B) vääryydet johtuvat jumalan ihmiselle
luomasta heikosta luonteesta tai taipumuksesta
tyydyttää omia tarpeita, joka joskus johtaa
vääriin valintoihin (tai heikkouteen saatanan
viettelyksiä kohtaan)
C) välinpitämättömyys ihmiselämän puhdasta
henkeä ja universaalia totuutta kohtaan (tai
sielua, mieltä tms) saattaa johtaa vääryyteen tai
henkinen/kosminen epätasapaino saattaa aiheuttaa
vääryyksiä
D) kun ei kuunnella jumalan ääntä, joka on
kaikessa/kaikissa, saattaa johtaa vääryyksiin
E) itsekeskeisyys johtaa himoihin, haluihin
ja kiintymyksiin, jotka voivat johtaa vääriin
ajatuksiin ja tekoihin (ahneus, viha, väkivalta
jne)
F) ei yliluonnollisia tai henkisiä syitä.
ihmisluonto, psykologia, sosiologia, rikostiede
selittävät vääryydet. en ole varma. ei merkitystä
G) ei mikään edellisistä
6 Miksi maailmassa on niin paljon
kärsimystä?
Saatanan olemassa-/läsnäolo aiheuttaa
paljon kärsimystä
• samaa mieltä
• ei mieltä
• ei merkitystä
Valitse kaikki, jotka pitävät mielestäsi
paikkansa
• aatamin ja eevan tottelemattomuus
aiheutti ihmiskunnalle kuolevaisuuden ja
ruumiillisen epätäydellisyyden (sairaudet yms)
• kärsimys on osa jumalan suunnitelmaa
(esim. olla tottelematon, testata, haastaa,
vahvistaa uskoa, vahvistaa henkilöä, kasvaa
moraalisesti, tai syitä joita emme voi tai saa
tietää)
• kärsimys on mielentila (tai harha), vain
henkinen luontomme on tosi
• henkinen tai kosminen epätasapaino
aiheuttaa kärsimystä
• epäsovinnaiset ajatukset ja/tai halut
(ahneus, väkivalta) tässä tai aiemmissa elämissä
palaa kärsimyksenä (karma)
• ei mikään edellisistä, inhimillisellä
kärsimyksellä ei ole mitään tekemistä
yliluonnollisen tai karman kanssa
7 Mikä seuraavista on olennaisia polulla
kohti pelastumista, ikuista palkintoa, henkistä
vapautumista tms.
Palvonta
• korkeamman voiman, jumalan tai jumalien
• jumalan – yhden olemuksen kolmea persoonaa
• jumalan – pojan kautta – välittämättä
persoonista
• ei mikään edellisistä
Kaste tai vastaava seremonia
• tarvittava
• ei tarvita
• ei mikään edellisistä
Kaikkien vakavien rikkeiden ja syntien
katumus/tunnustaminen
• välttämätön
• ei välttämätön
• ei mikään edellisistä
Hyvät teot ja myötätuntoinen toiminta
• välttämätön
• ei välttämätön
• ei mikään edellisistä
Valitse seuraavista, jotka pitävät
mielestäsi paikkansa
• omistaudu tai suorita tunnollisesti
riitit, harjoitukset, käskyt, lait, sakramentit
tai uskon vaatimukset
• kaikki, jopa väärintehneet palkitaan
kuoleman jälkeen (pääsevät taivaaseen), koska
jumala on hyvä ja anteeksiantava
• kieltäydy haluista, kiintymyksistä ja
välinpitämättömyydestä tai itsesi kaikistä
epäpuhtauksista tullaksesi täysin valaistuneeksi
tms.
• opi elämän opetukset uudelleensyntymien
kautta
• ymmärrä todellinen luontosi puhtaana
henkenä (tai sieluna) eikä ruumiina, kuten
täydellinen, universaali sielu
• elä yksinkertaisesti, luovu maallisista
tavoitteista ja omistuksista
• yhdy voimaan (ylivertainen, jumala) eri
metodeiden kautta, kuten tarot-kortit,
kristallipallot, taikuudet yms.
• ihmiskunta pelastuu ihmisten omien
ponnisteluiden kautta
8 Seuraavien asiat kuuluvat uskontoon tai
uskoon
Abortti pitäisi hyväksyä (eikä käsitellä
sitä moraalittomana)
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Homoseksuaalinen käyttäytyminen on
moraalitonta tai epätasapainoista
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Naisten ja miesten perinteisiä rooleja
pitäisi kannustaa tai ne pitäisi palauttaa
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Avioero ja/tai uudelleen avioituminen
pitäisi kieltää tai niitä pitäisi rajoittaa
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Yhteiskunnan parannusohjelmat (esim. tasa-
arvoisuus, köyhyyden kitkeminen, koulutus)
ovat oleellinen osa uskoa
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Väkivallattomuus (pasifismi yms.) ovat
oleellinen osa uskoa
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Rukous-, meditaatio- tai
healingharjoituksia pitäisi suosia perinteisen
sairaanhoidon sijasta (kaikkiin vakaviin
sairauksiin tai tietynlaisiin vakaviin
sairauksiin)
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Luonnonsuojelu on oleellinen osa uskoa
• samaa mieltä
• eri mieltä
• ei merkitystä
Jos haluat kopion tuloksista, enter your
sähköpostiosoite:
Yes, haluan sähköposti-ilmoituksen uskontoon
liittyvistä uutisista Speakout.com:ilta
Taruhan on tytön nimi.
Se on myös ihmisen keksimä sana kuvaamaan asioita
jotka saattavat olla aikojen saatossa muuttuneita.
Ei raamatustakaan voi sanoa etteikö se olisi
tarua!
Sitäpaitsi sanojen merkitys muuttuu koko ajan.
Oli muotia sanoa jostakin hyvästä asiasta
SIKASIISTIÄ, joka ei aikoinaan olisi tullut
kuuloonkaan. Meitähän ei ole pidetty siisteinä!
Se on uskon asia, että pidätkö Raamatun
kirjoituksia satuina, taruina vai historiallisina
totuuksina.
Jos et voi uskoa - pyydä uskoa.
Jos et halua uskoa - mitä teet palstalla?
Levitätkö omaa uskoasi?
Mikä se on?
Mistä saa lisätietoa?
Minusta se nimenomaan on uskon asia, sitä ei voi
järkevästi selittää!
Aina kun uskovilta kysyy, vaikka maallisiakin,
vastaus löytyy jonkin psalmin sanoin.
Älä vaadi minua perustelemaan järjettömiä, kun et
itsekään osaa.
Onko sinulla happivajaus?
Kun aivosi kärsivät hapenpuutteesta, silloin
tulee aistiharhoja!
TÄMÄ on tieteellisesti todistettu!
RÖH !!
.
Muuan Raamatun vertaus on aika osuva sinun
tapauksessasi: "Yhtä huono on kamelin kulkea
neulansilmän lävitse kuin rikkaan päästä
Taivasten Valtakuntaan." Mikäs siinä jos on niin
hyvä että pärjää omillaan.
väittää että Polter sinne haluaa? Millä
todistetaa että pääsee juuri taivaaseen? Millä
todistetaan että rikas ei voi päästä taivaaseen?
Itse luottamus on hieno ja tärkeä asia!
netistä löytyy monta tarinaa, jos jaksaa koluta,
joissa lyödään leikiksi mm. helvettikäsitys.
markkinoille tulee kaikenaikaa lisää kirjoja ja
elokuvia, jotka kannustavat ihmisiä
tasavertaisuuteen. siis ihmisten pitäisi
kunnioittaa itseään ja muita ihmisiä (kuten MM.
raamatussa ja bhagavag gitassa kerrotaan). eikö
olisi jotenkin outoa, jos tästä hyvästä, ettei
ihminen usko joutuisi helvettiin? kuten kysyit,
taivas/helvetti, missä ne ovat ja millaisia
paikkoja, eri käsityksiä on varmasti satoja.
väittävät jopa jotkut, että jos johonkin tiettyyn
tilaan jossain ahdetaan sieluja, kaiken aikaa se
tila (ja siten siellä oleva happi, olettaen, että
kyseessä on PAIKKA ja jumala on HENKILÖ/PERSOONA)
pienenee ja siten ajan kuluessa helvetistä on
tullut antarktis ja taivaasta sauna. mutta eikö
niin, että kysehän on ihan siitä mihin (haluaa)
uskoa. jos ihminen uskoo itseensä, se voi olla
huomattavasti rohkeampi veto kuin uskoa jumalaan.
varmasti tälläkin palstalla on paljon ihmisiä
kirjoittamassa, joilla on erityisen suuria
vaikeuksia nimenomaan uskoa itseensä ja muihin
ihmisiin. jokaisen elämässä on traumoja, jotka
tekevät elämästä jo sinänsä helvetin. se, että
jotkut tekevät elämästään ja muiden elämästä
helvetin jonkin jumalan tai saatanan nimeen...
mihin sitä elämänjälkeistä helvettiä tarvitaan?
eikö riitä, että jokainen on sen jo kerran
kokenut?