Katso lisää kuvia
Venäjän pääministeri Vladimir Putin esitteli ylpeänä Mustanmeren pohjasta sukeltamiaan ruukkuja.
MOSKOVA. Venäjän pääministeri Vladimir Putin teki jälleen tosimiesimagoaan kohentavan tempauksen ja sukelsi kaksi antiikkista ruukkua Mustanmeren pohjasta.
Putin kävi keskiviikkona vierailemassa Mustanmeren rannalla sijaitsevan muinaisen Phanagorian kaupungin raunioilla. Paikkaa kutsutaan myös Venäjän Atlantiksena.
Kierroksen ohessa hän veti päälleen märkäpuvun ja lähti sukeltamaan.
Putin ehti laskeutua vain kaksi metriä, kun hän – yllättäen – huomasi kaksi vanhaa ruukkua merenpohjassa. Vesi oli yllättävän kirkasta ja ruukut nätisti vierekkäin hiekkaisella pohjalla.
"Aarre!" litimärkä, mutta leveästi hymyillyt Putin kertoi häntä seuranneelle toimittajajoukolle.
Häneltä kysyttiin, oliko ruukuissa mitään sisällä.
"Kaikki oli jo juotu", Putin vastasi.
Uutinen Putinin löydöstä oli Venäjän tv-uutisten pääaihe ja etusivun juttu useissa sanomalehdissä.
Osa mediasta tosin suhtautui 58-vuotiaan Putinin touhuihin epäillen. Jutuissa arveltiin ruukkujen olleen lavastus.
"Ruukut olivat selvästi näkyvillä ja hyvin valaistuja. Silti yksikään Putinin oppaista ei sukeltanut niiden luokse, vaan salli pääministerin löytää ne", NewsRu.com-nettisivu kirjoitti sarkastisesti.
Putin itse oli tosin innoissaan, kun hän selitti medialle löytönsä tärkeyttä. Hän oli vaihtanut sukelluskamppeet harmaaseen pukuun, mutta hänen kasvoillaan näkyi yhä sukellusmaskin jälki.
"Retkikunnan johtaja kertoi, että ne ovat 500-luvulta. Kun kaupungin satamassa lastattiin laivoja, särkyneet ruukut heitettiin yli laidan", Putin kertoi.
Putinin hyvää fysiikkaa uhkuvat tempaukset ovat jo monen kesän perinne. Kuuluisimpia ovat maailmalle levinneet kuvat kalastusretkeltä ilman paitaa ja metsästyssaavutukset.
Hiljattain hän esitteli voimiaan seinäkiipeilyssä ja paistinpannun taivutuksessa.
Tempausten tahti on viime aikoina ollut kiivas. Ehkä siksi, koska Venäjällä järjestetään ensi vuonna presidentinvaalit.
Aiemmin HS.fi:ssä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Putin tempaisi taas sukelsi Venäjän Atlantikseen/1135268460788

Vastaukset 4
Vanhimmat
On se kova mies. Voi kun Suomi saisi tullaisn johtoon.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Putin tempaisi taas sukelsi Venäjän Atlantikseen/1135268460788
ryssä mikä ryssä.
****** PUTIN******
PAS KAA kihomato ?