Miten teillä muilla on koulut alkaneet, olitte uudessa tai vanhassa oppilaitoksessa?
Saa kertoa ummet ja lammet. Niin lyhyesti tai niin pitkästi kuin siltä tuntuu. Itselläni on täysin hajonnut olo ja on nyt vaan pakko päästää nää typerät tunteet ulos...
Mulla ei alkanut hyvin. En tiedä, olenko liian itsekriittinen, mutta havaintojeni ja tuntemuksieni perusteella ei todellakaan mennyt tää päivä ihan putkeen.
###
Vaihdoin koulussani linjaa ja kohtasin uuden luokkani tänään. Olin aamulla päättänyt, että asiat menevät varmasti ihan hyvin, kunhan kuuntelen ja seuraan muita.
Bussimatkalla rupesin ajattelemaan itsemurhaa (...kärsin masennuksesta ja sos.tilanteiden pelosta, syön lääkkeitä, käyn terapiassa). Olin koulussa ajoissa ja odotin noin puoli tuntia ennen kuin pääsi auditorioon kuuntelemaan rehtoria ja muita opettajia. Koko sen odotuksen ajan tuijotin katse tiukasti maassa ja tunsin oloni äärimmäisen ahdistuneeksi ihmisjoukossa. Tunsin monen vilkuilevan, kuulin joidenkin nauravan.
Kun auditoriossa alkoi "puheet", mieleni synkkeni entisestään. Rupesin miettimään, että mitä helvettiä teen täällä samalla kun muut nauroivat opettajien hauskoille jutuille. Olin oikea musta pilvi koko hemmetin auditoriossa... Miksi en vaan voinut nauraa mukana????
Jakauduimme omiin luokkiimme ja jouduimme esittelemään itsemme kaikille. Pidätin itkua itseni esittelyn aikana. Puhuin hiljaa ja värisevästi, noin 10 sekuntia, kun muut puhuivat ainakin pari minuuttia itsestään ja elämästään. Kuuntelin kaikkia ja yritin löytää edes jostakin ihmisestä esim. ujouden merkkejä. Mutta kaikki vain... olivat niin hauskoja, sosiaalisia ja tervehenkisiä.
Esittelysession jälkeen koin itseni täysin epäonnistuneeksi ja ulkopuoliseksi. Häpesin jokaista sanaa, joita olin suustani päästänyt. Häpesin itseäni.
Vihaan itseäni.
Mentiin syömään. Söin yksin, koska en uskaltanut mennä samaan pöytään muiden kanssa. Vaikka luokkakoko on pieni, moni oli jo luokastani jakautunut ryhmiksi.
Sitten kaikki vain jossain vaiheessa katosi jonnekin, vaikka piti vielä mennä takaisin luokkaan. Odotin puoli tuntia. Olin kai sitten syönyt liian hitaasti. Totta kai.
Olen liian negatiivinen ihminen suhteessa muihin.
Oon varma, että jään yksin.
Nyt mua vain ahdistaa ja mietin itsemurhaa. Aivan sairasta, haluan, että mun pää olisi hiljaa ja lakkaisi ajattelemasta.
Jos uskoisin kirouksiin, pitäisin ujoa luonnetta sellaisena.
Oon kuitenkin sen luonteinen, että tarvitsen enemmän yksinoloa kuin ihmisten seuraa. Ehkä mun pitäis vaan suosiolla vetäytyä niin en tule pettymään, eivätkä muut tule pettymään muhun. Niin tein viimekin vuonna, vetäydyin enkä puhunut kenellekään.
Tai siis... mihin ystäviä oikeasti tarvitaan?
Oon ollut yksin jo monta vuotta. Se toimii minulla.
Ha ha ha.
Yksi päivä takana. Huomenna uusi. Vatsaa vääntää.
En ehkä sittenkään ole valmis opiskeluun. Mutta ei tästä tuu mitään, jos jään kotiin taas tuijottamaan seiniä ja laskemaan varjoja.
Saa kertoa ummet ja lammet. Niin lyhyesti tai niin pitkästi kuin siltä tuntuu. Itselläni on täysin hajonnut olo ja on nyt vaan pakko päästää nää typerät tunteet ulos...
Mulla ei alkanut hyvin. En tiedä, olenko liian itsekriittinen, mutta havaintojeni ja tuntemuksieni perusteella ei todellakaan mennyt tää päivä ihan putkeen.
###
Vaihdoin koulussani linjaa ja kohtasin uuden luokkani tänään. Olin aamulla päättänyt, että asiat menevät varmasti ihan hyvin, kunhan kuuntelen ja seuraan muita.
Bussimatkalla rupesin ajattelemaan itsemurhaa (...kärsin masennuksesta ja sos.tilanteiden pelosta, syön lääkkeitä, käyn terapiassa). Olin koulussa ajoissa ja odotin noin puoli tuntia ennen kuin pääsi auditorioon kuuntelemaan rehtoria ja muita opettajia. Koko sen odotuksen ajan tuijotin katse tiukasti maassa ja tunsin oloni äärimmäisen ahdistuneeksi ihmisjoukossa. Tunsin monen vilkuilevan, kuulin joidenkin nauravan.
Kun auditoriossa alkoi "puheet", mieleni synkkeni entisestään. Rupesin miettimään, että mitä helvettiä teen täällä samalla kun muut nauroivat opettajien hauskoille jutuille. Olin oikea musta pilvi koko hemmetin auditoriossa... Miksi en vaan voinut nauraa mukana????
Jakauduimme omiin luokkiimme ja jouduimme esittelemään itsemme kaikille. Pidätin itkua itseni esittelyn aikana. Puhuin hiljaa ja värisevästi, noin 10 sekuntia, kun muut puhuivat ainakin pari minuuttia itsestään ja elämästään. Kuuntelin kaikkia ja yritin löytää edes jostakin ihmisestä esim. ujouden merkkejä. Mutta kaikki vain... olivat niin hauskoja, sosiaalisia ja tervehenkisiä.
Esittelysession jälkeen koin itseni täysin epäonnistuneeksi ja ulkopuoliseksi. Häpesin jokaista sanaa, joita olin suustani päästänyt. Häpesin itseäni.
Vihaan itseäni.
Mentiin syömään. Söin yksin, koska en uskaltanut mennä samaan pöytään muiden kanssa. Vaikka luokkakoko on pieni, moni oli jo luokastani jakautunut ryhmiksi.
Sitten kaikki vain jossain vaiheessa katosi jonnekin, vaikka piti vielä mennä takaisin luokkaan. Odotin puoli tuntia. Olin kai sitten syönyt liian hitaasti. Totta kai.
Olen liian negatiivinen ihminen suhteessa muihin.
Oon varma, että jään yksin.
Nyt mua vain ahdistaa ja mietin itsemurhaa. Aivan sairasta, haluan, että mun pää olisi hiljaa ja lakkaisi ajattelemasta.
Jos uskoisin kirouksiin, pitäisin ujoa luonnetta sellaisena.
Oon kuitenkin sen luonteinen, että tarvitsen enemmän yksinoloa kuin ihmisten seuraa. Ehkä mun pitäis vaan suosiolla vetäytyä niin en tule pettymään, eivätkä muut tule pettymään muhun. Niin tein viimekin vuonna, vetäydyin enkä puhunut kenellekään.
Tai siis... mihin ystäviä oikeasti tarvitaan?
Oon ollut yksin jo monta vuotta. Se toimii minulla.
Ha ha ha.
Yksi päivä takana. Huomenna uusi. Vatsaa vääntää.
En ehkä sittenkään ole valmis opiskeluun. Mutta ei tästä tuu mitään, jos jään kotiin taas tuijottamaan seiniä ja laskemaan varjoja.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et kertonut minkä ikäinen olet. Onko koulussasi mahdollista päästä jonkun terveydenhoitajan puheille, joka voisi ohjata sinua sellaisen asiantuntijan pakeille, jolle uskaltaisit kertoa asioistasi ja peloistasi. Yksin ei ole hyvä jäädä.
Kaikki tarvitsevat ystäviä, vaikka kaikki eivät yhtä sosiaalisia ole eikä tarvitsekaan olla. Tsemppiä sinulle.