Ahdin valtakunta

Ahti hyppäsi oikein, vaikka se ei niin selvästi ollut molemmat jalat yhtaikaa veteen vaan vähän epäsymmetrinen. Pää oli viimeisenä kuitenkin. Katsokaa hidastuksena.
Ahti on kova uimari ja suunnistustaitoinen merenkävijä. Ehkä voimalajeissa häviää muille miehille.
Eli riippuu paljolti kilpailuista minkälaisia ne ovat. Tuuriakin tarvitaan. Ankkurilla on jäljellä joukkueen kolme parasta miestä, ei kannate uskoa Ruorin puheita. He eivät taida olla ihan kaikesta kärryillä.
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin katsoin hidastettuna tuon Ahdin sukelluksen ja ei hän mielestäni hypännyt ainakaan pää edellä.Joten voidaan sanoa että Ankkurin voitto oli ylivoimainen tuosta huolimatta.

Heini oli ylivoimaisesti huonoin kaikista seikkailijoista...

Äänestä
  • Heini ei jaksanut, joten raskaisiin suorituksiin hänestä ei varmasti ole. Siniset sai voiton hyvällä ja vahvalla otteellaan kisaan, näin se onnistuu kun tahtoa riittää. Riikka on muuttunut myös kisan edetessä edukseen, alan uskoa siihen, että sittenkin heidän joukkue menee loppukilpailuun. Punaisten ote herpaantui, kun he ovat voittaneet monta kisaa peräkkäin ja eivät niin täysillä enää yrittäneetkään uskoen voittoon liian varmasti, no näinhän siinä sitten käy. Telttailu ei liene pahitteeksi, ehkä se antaa hiukan lisää voitontahtoa viimeisiin yhteisiin kilpailuihin.

    Äänestä

Ahti on suunnistustaitoinen?! "...pohjoinen on tuolla päin..." Siis MITÄH?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kala kirjoitti:

Ahti hyppäsi oikein, vaikka se ei niin selvästi ollut molemmat jalat yhtaikaa veteen vaan vähän epäsymmetrinen. Pää oli viimeisenä kuitenkin. Katsokaa hidastuksena.
Ahti on kova uimari ja suunnistustaitoinen merenkävijä. Ehkä voimalajeissa häviää muille miehille.
Eli riippuu paljolti kilpailuista minkälaisia ne ovat. Tuuriakin tarvitaan. Ankkurilla on jäljellä joukkueen kolme parasta miestä, ei kannate uskoa Ruorin puheita. He eivät taida olla ihan kaikesta kärryillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu