Mutaatio

Tähänastisten havaintojen mukaan mutaatiotapahtuma rajoittuu mikroevoluution alueelle, eikä sen tuloksena ole todettu syntyvän uusia ominaisuuksia tai rakenteita. Olemassaolevien elinten - kuten jalkojen tai siipien - lisääntyminen tai väheneminen tai nokan muodon vaihtelu eivät ole uuusien rakenteiden kehittymistä. Myöskään rekombinaatio, valinta, isolaatio ja geneettinen ajautuminen eivät näytä saavan aikaiseksi mitään uutta. Ne yhdistelevät eri tavoin jo olemassa olevaa, mutta eivät synnytä uusia geenejä. Kaikki on siis lopulta kiinni mutaatioista. Voisiko niiden kautta ehkä sittenkin syntyä jokin makroevolutiivinen askel? Lukemattomat mm. banaanikärpäsillä tehdyt kokeet viittaavat vahvasti siihen, ettei näin tapahdu. Näissä kokeissa on jo tutkittu yli tuhat sukupolvea ja miljoonia yksilöitä. Lukemattomien mutaatioiden jälkeen ne ovat edelleen samaan Drosophila-lajiin kuuluvia kärpäsiä. Niinpä asiantuntijat joutuvat toteamaan: "Uusia lajeja ei ole kokeellisesti valmistettu asteittain kertyvien geenimutaatioiden tai yksittäisten progressiivisten mutaatioiden indusoinnin kautta."
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiantuntijat toteavat juuri päinvastaista kuin mitä väitit. Ei ole mitään todisteita sille että maailman tiedemiehet kallistuisivat sille kannalle ettei mikro johda makroon, päinvastoin. Katsontaanpa mitä asiantuntijat asiasta todella sanovat:

"Contrary to this belief among the anti-evolution movement proponents, evolution of life forms beyond the species level ("macroevolution", i.e. speciation in a specific case) has indeed been observed multiple times under both controlled laboratory conditions and in nature. The claim that macroevolution does not occur, or is impossible, is thus demonstrably false and without support in the scientific community."

"Such claims are rejected by the scientific community on the basis of ample evidence that macroevolution is an active process both presently and in the past. The terms macroevolution and microevolution relate to the same processes operating at different scales, but creationist claims misuse the terms in a vaguely defined way which does not accurately reflect scientific usage, acknowledging well observed evolution as "microevolution" and denying that "macroevolution" takes place"

"While details of macroevolution are continuously studied by the scientific community, the overall theory behind macroevolution (i.e. common descent) has been overwhelmingly consistent with empirical data. Predictions of empirical data from the theory of common descent have been so consistent that biologists often refer to it as the "fact of evolution".

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Macroevolution#Misuse

"The attempt to differentiate between microevolution and macroevolution is considered to have no scientific basis by any mainstream scientific organization, including the American Association for the Advancement of Science. Contrary to belief among the anti-evolution movement proponents, evolution of life forms beyond the species level ("macroevolution", i.e. speciation) has indeed been observed and documented by scientists on numerous occasions."

"The claim that microevolution is qualitatively different from macroevolution is wrong, as the main difference between the two processes is that one occurs within a few generations, whilst the other takes place over thousands of years (i.e. a quantitative difference). Essentially they describe the same process; although evolution beyond the species level results in beginning and ending generations which could not interbreed, the intermediate generations could. Even changes in the number of chromosomes can be accounted for by intermediate stages in which a single chromosome divides in generational stages, or multiple chromosomes fuse. A well documented example is the chromosome difference between humans and great apes."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Microevolution#Misuse

Lukemattomat kärpäsillä ja bakteereilla ynnä tehdyt kokeet sekä muut empiiriset havainnot osoittavat makroevoluution siis olevan olennainen osa nykybiologiaa ja elämän kehittymistä. Väitteellesi, että tiedemiehet joutuisivat toteamaan makroevoluution mahdottomuuden, ei ole mitään linkitettäviä todisteita. Game over, kreationistit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ultimate kirjoitti:

Tähänastisten havaintojen mukaan mutaatiotapahtuma rajoittuu mikroevoluution alueelle, eikä sen tuloksena ole todettu syntyvän uusia ominaisuuksia tai rakenteita. Olemassaolevien elinten - kuten jalkojen tai siipien - lisääntyminen tai väheneminen tai nokan muodon vaihtelu eivät ole uuusien rakenteiden kehittymistä. Myöskään rekombinaatio, valinta, isolaatio ja geneettinen ajautuminen eivät näytä saavan aikaiseksi mitään uutta. Ne yhdistelevät eri tavoin jo olemassa olevaa, mutta eivät synnytä uusia geenejä. Kaikki on siis lopulta kiinni mutaatioista. Voisiko niiden kautta ehkä sittenkin syntyä jokin makroevolutiivinen askel? Lukemattomat mm. banaanikärpäsillä tehdyt kokeet viittaavat vahvasti siihen, ettei näin tapahdu. Näissä kokeissa on jo tutkittu yli tuhat sukupolvea ja miljoonia yksilöitä. Lukemattomien mutaatioiden jälkeen ne ovat edelleen samaan Drosophila-lajiin kuuluvia kärpäsiä. Niinpä asiantuntijat joutuvat toteamaan: "Uusia lajeja ei ole kokeellisesti valmistettu asteittain kertyvien geenimutaatioiden tai yksittäisten progressiivisten mutaatioiden indusoinnin kautta."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu