En usko

En usko, että kukaan tämän palstan kreationisti oikeasti on kreationisti. Ei kukaan voi oikeasti olla niin tyhmä.

Kunhan länkyttävät.
773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miten kuulostaisi näin:
En usko, että kukaan tämän palstan evolutionisti oikeasti on evolutionisti. Ei kukaan oikeasti voi olla niin tyhmä?

Äänestä
  • Alat kuulostaa jo sinäkin jakautuneen persoonan nimeltä Möttöskä 1/däng däng/yngh/mikä milloinkin yhdeltä osiolta. Sinulla voisi olla kaverisi a./jb/viksumpi/mikä milloinkin kanssa mielenkiitoista joskus tavata. Kahdestaan saisitte aikaiseksi todellisuuspakoisten kokouksen.

    Äänestä

Epäuskottavalta.

Äänestä

Numerosarjalle tekisi hyvää se että hän hiukan perehtyisi vaikkapa siihen uskomukseensa että fossiilisto kertoo evoluution olevan todellisuutta.

Sehän nimittäin ei kerro mitään vähittäisestä kehittymisestä vaan juuri päinvastaisesta, eli kaikki eliöt ovat ilmaantuneet maan päälle täysin valmina ja osa on jo poistunut.

Äänestä
  • Tämä on siis jb-multinilkkitrollin (tässä a.) toistuvasti jankuttama hokema, jota en sano mielipiteeksi, koska tuskin hän siihen uskoo itsekään.

    "Sehän nimittäin ei kerro mitään vähittäisestä kehittymisestä vaan juuri päinvastaisesta, eli kaikki eliöt ovat ilmaantuneet maan päälle täysin valmina ja osa on jo poistunut."

    Asiansa osaavat tieteenharjoittajat julkaisevat ja puhuvat ihan päinvastoin. Paitsi se alle prosentin vähemmistö, joka myös uskoo Raamatun kirjaimelliseen virheettömyyteen ja totuuteen.

    Äänestä

  • Joko kerrot mikä olisi todiste jonka saatuasi uskoisit evoluution todeksi? Siihen asti olet menettänyt oikeutesi väitellä evoluution todisteista!

    Äänestä

  • no sittenhän älypää-suunnittelija on taasen tehnyt erinomaisen huonoa työtä, nimittäin ainakin suuremmista eläinlajeista, oliko se nyt reippasti yli 90%, tavataan vain fossiilisina, eli ovat kuolleet sukupuuttoon jo aikaa sitten.

    olikos ne jotain prototyyppejä vai mitä? beta-versioita?

    olisi tehnyt kerralla sellaisia elukoita jotka pärjää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


64655454654532434435 kirjoitti:

En usko, että kukaan tämän palstan kreationisti oikeasti on kreationisti. Ei kukaan voi oikeasti olla niin tyhmä.

Kunhan länkyttävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu