olen monesti miettinyt, että olisin mielelläni
halunnut syntyä uskovaiseen perheeseen.. heillä
on paljon kavereita, kavereita jotka eivät tule
viikonlopun jälkeen valittamaan krapulastaan ja
et ups, olin niin kännis et meni neitsyys...ymv.
olen luullut monesti löytäneeni todellisen
ystävän ja sitte kuitenki asia on kääntynyt niin
että "ystäväni" on ruennut ryyppäämään,
varastelemaan...jopa minulta itseltäni...ja
muutenkin nyt välttelen niitä joita luulin
todellisiksi ystävikseni...
onko ketään muita jotka ovat sitä mieltä, että
haluaisitte olla uskovaisia, mutta se on
oikeastaan aika vaikea asia?
halunnut syntyä uskovaiseen perheeseen.. heillä
on paljon kavereita, kavereita jotka eivät tule
viikonlopun jälkeen valittamaan krapulastaan ja
et ups, olin niin kännis et meni neitsyys...ymv.
olen luullut monesti löytäneeni todellisen
ystävän ja sitte kuitenki asia on kääntynyt niin
että "ystäväni" on ruennut ryyppäämään,
varastelemaan...jopa minulta itseltäni...ja
muutenkin nyt välttelen niitä joita luulin
todellisiksi ystävikseni...
onko ketään muita jotka ovat sitä mieltä, että
haluaisitte olla uskovaisia, mutta se on
oikeastaan aika vaikea asia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on ollut etuoikeus syntyä uskovaiseen
perheeseen. Ihania luotettavia ystäviä on ollut
aina, ja se saattaa tosiaan johtua osaltaan
uskovaisesta taustasta. Nyt aikuisena en enää käy
seurakunnassa, koska kihlattuni vaivautuu siellä.
Rukoilen kyllä toisinaan ja uskon ja luotan
Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon, mutten elä
avoimesti ns. uskovaisen elämää. Ystäviini pidän
vieläkin yhteyttä, mutta olen löytänyt myös ei-
uskovista ihmisistä niitä ihania luotettavia
ystäviä.
"onko ketään muita jotka ovat sitä mieltä, että
haluaisitte olla uskovaisia, mutta se on
oikeastaan aika vaikea asia?"
Kertoisitko vähän tarkemmin, mikä sinulle on
siinä vaikeaa? Minä tein kompromisseja omassa
uskovaisuudessani rakkauselämän ehdoilla, ja se
on joskus harmittanut. Toisaalta nyt en enää
salaakaan ylpeile sillä miten hyvä uskovainen
olen, kun en oikein onnistunut siinä.
Oikeastaan halusin vain sanoa, että täälläkin on
yksi, jolle se on myös vähän vaikea asia.
mun mielestä uskonto on vaikea asia, koska no..mä
haluaisin olla uskovainen...mun uskontoni on
evankelisluterilainen..onhan sekin uskoa
jumalaan, mutta jos olisin
lestadiolainen..elämäni olisi
erilainen..luultavasti...äitini on syntynyt
uskovaiseen perheeseen ja on tavallaan sitä
vieläkin..se on sellanen että luottaa jumalaan ja
rukoilee...haluaisn itsekin olla samanlainen..
mutta on jotenkin alkaa noin vain uskovaiseksi..
siksi toivon että olisin syntynyt sellaiseen
perheeseen.
...minkälaiseen "uskovaisperheeseen" sattuu
syntymään, omat kokemukseni lähinaapureistani
ovat kaikkea muuta kuin mairittelevia.
Kyllä ne poijaat varkaissa kävivät siinä kuin
muutkin ja tupakkaa polttivat, ainoa ero oli että
joka viikonlopun jälkeen oli taas syntisäkki
tyhjä ja lähempänä taivasosuutta...
Siivojakin perheitä varmasti on mutta kyllä se on
pakotusta uskoon aivan kirjaimellisesti, muuten
ei kotiin ole asiaa.
Eli onneksi en syntynyt "uskis"perheeseen,
minulla on ainakin valinnan mahdollisuus.
Rashaverak
"Siivojakin perheitä varmasti on mutta kyllä se
on pakotusta uskoon aivan kirjaimellisesti,
muuten ei kotiin ole asiaa."
Ja paskat. Meillei ainakaan ketään oo pakotettu,
päin vastoin ohjattu miettimään tarkkaan ja
muutenkin ku fiilispohjalta tätä asiaa että voi
sitten pysyä päätöksessään. Kaikki vähemmistöt
joutuu perustella olemassaolonsa.
Ja kuten sanoin, jopa uskovaiset ystävät on
pysyneet aivan entisellään vaikken enää
seurakunnassa käykään. Mun perhe ja ystävät
suhtautuu muhun ihan niinku aina ennenkin. Ei
todellakaan senkään jälkeen oo pienintäkään
painostusta ollu ku jäin pois näistä kuvioista.
Asia vaan yksinkertaisesti todettiin ja
hyväksyttiinkin.
"Eli onneksi en syntynyt "uskis"perheeseen,
minulla on ainakin valinnan mahdollisuus."
Sut on todennäkösesti kastettu luterilaiseen
kirkkoon vauvana eikä kotona oo paljon puhuttu
uskonasioista sen jälkeen. Näinhän se Suomessa
useimmiten menee. Se siitä valinnan
mahdollisuudesta.
...meni pahasti fiiliksellä taas. Vaikka justiin
kehuin miten järjen käyttöön on kotonaki opetettu.
Hehe...
uskonnosta kohdallasi on kyse?
Meidän suku kuuluu 90-prosenttisesti
helluntaiherätyksen piiriin. Mutkin on kastettu
16-vuotiaana helluntaiseurakuntaan, en oo eronnut
koskaan - ja jos mut ois erotettu niin kyllä kai
mulle ois siitä ilmotettu. Nykyään en vain enää
käy siellä, tosi harvoin jos käyn.
Uskovainen syntymäkoti on lahja jumalalta, siitä
on aihetta olla kiitollinen. Itsekin uskovaisen
kodin lapsena olen saanut paljon ystäviä ympäri
suomen. Harmillista, että tiellesi on sattunut
niin paljon kaksinaamaisia "ystäviä".
totta...uskovaiset hengaa yhessä...niil on täysin
omat piirit...
sun pitää vaan tottuu siihen et maailmassa
uskonnolliset on vähemmistö. on vaikee löytää
samankaltasii ihmisii...varsinki sellasii, jotka
ei juo.
yks parhaimmista kamuista uskoo jumalaan...mut se
ei ole mitenkään uskonnollinen. siis se ei jauha
jumalasta eikä jeesuksesta mitään...samoilla
tunneilla istutaan...ussan tunneilla...pointti
onki siinä että se juo...se käyttäytyy ihan
niinkuin "normaalit" nuoret...elää ja juhlii.
kärsi krapulasta kuten muutkin...
säkin voisit ottaa rennommin...etkö sä juo? jos
et...absolutistei on vaikee löytää. nuorista
varsinkin...mut mikäli sellasii haluut...ni
seurakuntien toiminnas saattaa olla sellasiakin
nuoria mukana.
muuten...hyvin olet kamus valinnu...ne juo ja ne
on varkaita...ihan uskomatonta. meinaan et mun
kamut ei ole sellasii...niil ei ole silti mitään
tekemistä uskonnon kanssa...ne on ihan tavallisii
kunnon kansalaisii. toki...voi olla et sun onnes
on huono mitä kamuihin tulee...et huono massa
hakeutuu sun seuraas. eihän sitä koskaan tiedä.
sulla tulee kuule olemaan kivinen tie
edessäs...onnee vaan uskonnollisten kamujen
löytämiseks.