Mika on maahantuojan takuu ja vastuu?

Kyse on varsin pienestä tuotteesta jolle on luvattu 5 v takuu. Olen jo kerran, 2 v. sitten saanut ko. tuotteen uudelleen takuuna kun oli valmistusviaksi todettu rikkoutuminen.

Samainen takuulla saatu tuote hajosi taas 2 v käytön jälkeen hieman eri tavalla mutta takuuaikana ja materiaaliviasta johtuen. Nyt minulta vaadittiin noin 30% korvausta, että saan uuden tuotteen, koska tuote oli jo aikalailla kulunut ja takuu katsottiin olevan vain osittainen. Ja sovin niin, maksoin ja homma oli ok.

Uusi tuote kesti vain 2 viikkoa ja hajosi selvästi materiaaliviasta johtuen ja pahasti. Takuutuote otettiin liikkeen hyllystä ja oli ilmeisesti hetken siinä ollut koska kyseistä mallia ei enää ole valmistuksessa. Maahantuoja olisi halunnut noin 30% "välirahaa" uuteen korvaavaan kalliimpaan tuotteeseen.

Kerroin, että ei ole minun ongelmani, jos maahantuojalla ei ole tarjota samanlaista tuotetta tilalle ja jos takuuaikana mallin valmistus on lopetettu nähdäkseni maahantuoja tai joku muu taho olkoot vastuussa siitä että takuulla saa tilalle vastaavan tuotteen. Rahassa summa ei ole iso, joitakin kymppejä, mutta periaatteena moinen rahastus alkoi ärsyttämään jo toistamiseen.

Minulle kerrottiin että ei taida onnistua, myyjäliike vielä v-mäisesti vinoili että olen säälittävä asiakas jne.

Sain myöhemmin viestin, jossa kerrottiin myyjäliikkeessä olevan minulle ostokortti tavaran arvosta olevalla summalla odottamassa minua kun en suostunut välirahalla ottamaan kalliimpaa mallia takuuseen.

Minun mielestäni takuun ei pidä olla sidoksissa kauppaliikkeen tuotetarjontaan. Mitä minä teen kauppaliikkeen ostokortilla jos heillä ei ole mahdollisuutta hankkia takuuseen tilalle korvaavaa tuotetta. Ja kun heillä on edustuksessa vai kyseistä merkkiä, en voi valita korvaavaa tuotetta ostokortilla toisesta tuotemerkistä.

Olenko oikeutettu pyytämään puhdasta käteistä jotta saan hakea toisen merkkisen korvaavan tuotteen muualta vai miten tässä olisi meneteltävä? Takuu on mielestäni maahantuojan ja asiakkaan välinen asia jossa välikätenä toimii kauppa. Kaupan ostokortti ei ole mielestäni kelvollinen tapa korvata tuotetta, koska kauppa ei ole se joka on takuun myöntänyt vaan korvaava taho on maahantuoja omasta tuotevalikoimastaan tai muulla tavalla.
1371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä on niin valmistaja ja maahantuojakohtaista. Yleesä ottaen tuo 5 vuoden takuu on pitkä. Kun ei tiedä mistä tuotteesta on kyse, ei ihan osaa vastata.

Mutta takuuaikana tuote yleensä korjataan, tai jos se ei ole mahdollista vaihdetaan samaan tuotteeseen. Jos sekään ei ole mahdollista, tuote vaihdetaan vastaavaan tuotteeseen.

Mutta ymmärsin että tässä tapauksessa vastaavaa tuotetta ei ole. Riippuen tuotteesta ja valmistajan takuumenettelyistä, yleensä tuote hyvitetään käteisenä.

Liikkeellä on tässä tilanteessa oikeus vähentää saamasi käyttöhyöty palautuksesta. Jos tuotteelle lasketaan esimerkiksi eliniäksi 5 vuotta ja olet saanut käyttää sitä neljä vuotta, niin tässä tapauksessa saisit 1/5 rahoistasi takaisin.

Eli vaikka purkaisit kaupan, et luultavasti tule saamaan siitä samaa rahaa takaisin, mitä olet 4 vuotta sitten maksanut, koska olet saanut siitä neljän vuoden ajan käyttöhyödyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaatimaton asiakas kirjoitti:

Kyse on varsin pienestä tuotteesta jolle on luvattu 5 v takuu. Olen jo kerran, 2 v. sitten saanut ko. tuotteen uudelleen takuuna kun oli valmistusviaksi todettu rikkoutuminen.

Samainen takuulla saatu tuote hajosi taas 2 v käytön jälkeen hieman eri tavalla mutta takuuaikana ja materiaaliviasta johtuen. Nyt minulta vaadittiin noin 30% korvausta, että saan uuden tuotteen, koska tuote oli jo aikalailla kulunut ja takuu katsottiin olevan vain osittainen. Ja sovin niin, maksoin ja homma oli ok.

Uusi tuote kesti vain 2 viikkoa ja hajosi selvästi materiaaliviasta johtuen ja pahasti. Takuutuote otettiin liikkeen hyllystä ja oli ilmeisesti hetken siinä ollut koska kyseistä mallia ei enää ole valmistuksessa. Maahantuoja olisi halunnut noin 30% "välirahaa" uuteen korvaavaan kalliimpaan tuotteeseen.

Kerroin, että ei ole minun ongelmani, jos maahantuojalla ei ole tarjota samanlaista tuotetta tilalle ja jos takuuaikana mallin valmistus on lopetettu nähdäkseni maahantuoja tai joku muu taho olkoot vastuussa siitä että takuulla saa tilalle vastaavan tuotteen. Rahassa summa ei ole iso, joitakin kymppejä, mutta periaatteena moinen rahastus alkoi ärsyttämään jo toistamiseen.

Minulle kerrottiin että ei taida onnistua, myyjäliike vielä v-mäisesti vinoili että olen säälittävä asiakas jne.

Sain myöhemmin viestin, jossa kerrottiin myyjäliikkeessä olevan minulle ostokortti tavaran arvosta olevalla summalla odottamassa minua kun en suostunut välirahalla ottamaan kalliimpaa mallia takuuseen.

Minun mielestäni takuun ei pidä olla sidoksissa kauppaliikkeen tuotetarjontaan. Mitä minä teen kauppaliikkeen ostokortilla jos heillä ei ole mahdollisuutta hankkia takuuseen tilalle korvaavaa tuotetta. Ja kun heillä on edustuksessa vai kyseistä merkkiä, en voi valita korvaavaa tuotetta ostokortilla toisesta tuotemerkistä.

Olenko oikeutettu pyytämään puhdasta käteistä jotta saan hakea toisen merkkisen korvaavan tuotteen muualta vai miten tässä olisi meneteltävä? Takuu on mielestäni maahantuojan ja asiakkaan välinen asia jossa välikätenä toimii kauppa. Kaupan ostokortti ei ole mielestäni kelvollinen tapa korvata tuotetta, koska kauppa ei ole se joka on takuun myöntänyt vaan korvaava taho on maahantuoja omasta tuotevalikoimastaan tai muulla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu