Nökökulmia

Perjantain Kauhajoki-lehden pääkirjoituksessa nuoriherra Aapo Kuortti esitää todellisen pullamössösukupolven manifestin. Ajatuskulku on seuraavanlainen.
Kun nuoret nukkuvat puoleenpäivään, he myös jaksavat valvoa puoleenyöhön, joten heille on pidettävä kaikki ovet avoinna. Muuten he rupeava tuhmiksi ja rikkovat ja varastavat kaiken, mitä eteen tulee. Syy on tietysti ymmärtämättömien aikuisten.
Kuortilla on sisäpiirin tietoa epäinhimillesestä julmuudesta, jota Kauhajoella tapahtuu: "Nykyään myös ABC:n tiloissa maleksiville alaikäisille voidaan tarpeen vaatiessa näyttää yhdeksän jälkeen ovea." Hui!
Kauhajoki-lehti on jälleen tärkeällä asialla!
5194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Äkkiä toimeksi: kunnallinen ja ilmainen mopoautolainaamo ennen syyssateita. Muuten joku kullannuppu voi kastua ja ruveta nuorisorikolliseksi. Ja tietty myös ilmainen siideritarjoilu ainakin viikonloppuisin.

Äänestä

Luin saman "manifestin". Ennen vanhaan nuoret keksivät itse jotain "järkevääkin" tekemistä. Kaiken mitä nuoret nykyään keksivät liittyy jollain tavalla ilkivaltaan ja pahantekoon. Mutta onko se ihmekkään, kun matkivat esikuviaan duudsoneita ja jackasseja.

Äänestä
  • Joo, olet siitä elävä esimerkki

    Äänestä

Kävin hammaslääkärissä hoitamassa nökökulmia, ja odotushuoneessa oli uusin Kauhajoki lehti. Oikein mainio aviisi.

Äänestä
  • käymisesi taisi olla paluuta tulevaisuuteen, jos siellä ollut Kauhajoki-lehti oli "oikein mainio aviisi"!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kolmevitonen kirjoitti:

Perjantain Kauhajoki-lehden pääkirjoituksessa nuoriherra Aapo Kuortti esitää todellisen pullamössösukupolven manifestin. Ajatuskulku on seuraavanlainen.
Kun nuoret nukkuvat puoleenpäivään, he myös jaksavat valvoa puoleenyöhön, joten heille on pidettävä kaikki ovet avoinna. Muuten he rupeava tuhmiksi ja rikkovat ja varastavat kaiken, mitä eteen tulee. Syy on tietysti ymmärtämättömien aikuisten.
Kuortilla on sisäpiirin tietoa epäinhimillesestä julmuudesta, jota Kauhajoella tapahtuu: "Nykyään myös ABC:n tiloissa maleksiville alaikäisille voidaan tarpeen vaatiessa näyttää yhdeksän jälkeen ovea." Hui!
Kauhajoki-lehti on jälleen tärkeällä asialla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu