Häiriköt kuriin niinisalon asuinalueella

Niinisalon asuinalue (asuntotie/selvaagitie ja ympäristö) on viime aikoina muuttunut varsin rauhattomaksi ja jopa turvattomaksi. Kovaääniset autot,moottoripyörät ym ajelvevat yötä päivää ja soittavat musiikkia niin että ikkunat helisee. Lisäksi autot päästävät ilmaan varmasti monenkertaisen määrän päästöjä savupilvistä pääteleen, lieneekö polttoöljyä tankissa? Pihaan ei uskalla jättää mitään, jopa lasten pulkat,potkulaudat ym viedään.
Autoja on ollut katollaan, kilvettömillä autoilla on ajettu pitkin metsiä,kuntopolkuja ja jopa takapihoja. Samaa harrastettu myös ihan liikennekäytössä olleilla maastoautoilla. Pimeää viinaa saa ainakin muutamasta alueen talosta ja kyllä huumeetkin taitavat vahvasti mukana kuvioissa olla kun katsoo ihmisten käytöstä ja toimintaa ei pelkän viinan avulla niin toisiin maailmoihin tule.
Poliisia on alueella kyllä näkynyt, mutta useimmin pitäisi näkyä!
Ja mopoilijoiden ynnä muiden Niinisalon nuorien vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen käytöstapoja ja pitää kuri etteivät öitänsä maleksi missä vain. Sekä ennen kaikkea valistaa huumeiden käytöstä ja käyttäjien kanssa "hengaamisesta"
493122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Parisen kuukautta sitten Niinisalon alueella kaahaili punainen vanha Bmw ilman rekisterikilpiä, meno todella holtitonta ja muiden turvallisuudesta piittaamatonta. Nykyisin samalla hepulla on tumma/tummanhopea vanhempi Volvo ja meno samanlaista. Myös Asuntotiellä pitkään katollaan maanneella autolla olen nähnyt kaahailemassa ja myös Kankaanpään keskustassa. Ei kuitenkaan lienyt olleen silloin kuskina kun auto ojaan meni.
Huumeiden käyttäjiä uskoisin kuitenkin koko porukan olevan? Tietyn talon pihassa täällä Niinisalossa lappaa koko ajan epämääräistä porukkaa, myös viron rekisterissä olevalla autolla. Porukka käy sisällä ja lähtee samantien menemään, hieman herättää ihmetystä.
Voin toki olla katsonut liikaa amerikkalaisia poliisisarjoja ja dokumentteja :)

Äänestä

"Autoja on ollut katollaan, kilvettömillä autoilla on ajettu pitkin metsiä,kuntopolkuja ja jopa takapihoja. Samaa harrastettu myös ihan liikennekäytössä olleilla maastoautoilla. Pimeää viinaa saa ainakin muutamasta alueen talosta ja kyllä huumeetkin taitavat vahvasti mukana kuvioissa olla kun katsoo ihmisten käytöstä ja toimintaa ei pelkän viinan avulla niin toisiin maailmoihin tule."

Mahdetaanko tässä vähän liioitella ja laukkaako siellä jonkun mielikuvitus vähän liian vilkkaasti?
Niinisalo on hyvä paikka asua eikä täällä mitään sen kummallisempaa tapahdu kuin missään muuallakaan!

Äänestä
  • Mahdetaanko tässä vähän liioitella ja laukkaako siellä jonkun mielikuvitus vähän liian vilkkaasti?
    Niinisalo on hyvä paikka asua eikä täällä mitään sen kummallisempaa tapahdu kuin missään muuallakaan!


    KUNHAN NYT MUUTAT SINNE KESKUSTAAN NIIN TASO PARANEE TÄÄLLÄ NIINISALOSSAKIN.

    Äänestä

  • OCTOBUSH kirjoitti:

    Mahdetaanko tässä vähän liioitella ja laukkaako siellä jonkun mielikuvitus vähän liian vilkkaasti?
    Niinisalo on hyvä paikka asua eikä täällä mitään sen kummallisempaa tapahdu kuin missään muuallakaan!


    KUNHAN NYT MUUTAT SINNE KESKUSTAAN NIIN TASO PARANEE TÄÄLLÄ NIINISALOSSAKIN.

    "KUNHAN NYT MUUTAT SINNE KESKUSTAAN NIIN TASO PARANEE TÄÄLLÄ NIINISALOSSAKIN."



    Taso? Niinisalossa? :D

    Äänestä

  • OCTOBUSH kirjoitti:

    Mahdetaanko tässä vähän liioitella ja laukkaako siellä jonkun mielikuvitus vähän liian vilkkaasti?
    Niinisalo on hyvä paikka asua eikä täällä mitään sen kummallisempaa tapahdu kuin missään muuallakaan!


    KUNHAN NYT MUUTAT SINNE KESKUSTAAN NIIN TASO PARANEE TÄÄLLÄ NIINISALOSSAKIN.

    Missä on Niinisalon keskusta????
    Siinäkö missä on jokin kiska...ja jokin kuppila.

    Äänestä

Enpä minä täällä ikinä mitään häiriötä ole aiheuttanut! Enkä ole täällä muutenkaan mitään normaalista poikkeavaa häiriökäyttäytymistä saati rikollisuutta havainnut. Turhaa vauhkoamista mielestäni...

Äänestä

koko alue on täynnä näitä muka Yh-äitejä. Sossu elättää varmaan puolia talouksia.

Äänestä
  • Minne nämä kapiaiset ovat Niinisalosta häipyneet? Siellähän oli melkein joka talossa armeijan kapiaisia perheineen. Suurin osa niistäkin oli jonkun sortin uskovaisia. Ovatko ne nyt jättäneet muijansa ja lapsensa ja häipyneet.

    Äänestä

osta pois koko paska ittelles ,niin ei tartte ruikuttaa!!myytävänä!!

Äänestä

Asuntotiellä myös asuvana taidan tietää mitä ketjun aloittaja ja postinkantaja tarkoittavat. Ei ihan normaalia kylässä kahvilla, tupakalla tai juttusilla käymistä ole tuossa selvaagitellä eräässä asunnossa. Autoja tulee ja menee öisin ja päivin ja ajotyyli on muista ja itsestäänkin piittaamatonta!
Poliiseja näkyy kyllä. Mutta yleensä vain keskellä päivää,tämä sakki nukkuu silloin ja heräilee siinä kello 16, kun normaali duunari pääsee töistä.
Poliiseja alueelle ja kiinteistöjen omistajilta arvostaisin hieman ajattelukykyä siihen kenelle asunnon vuokraa, ja jos naapurostosta valitetaan annettaisiin häätö. Näin ei kuitenkaan toimi asiat Niinisalossa.
Alkukesästä pörräsi myös jonkun mainitsemia maastoautoja ja mopoja, pikkucrosseja yms alueella, tätä en ole kuitenkaan huomannut pitkiin aikoihin, eikä se juurikaan ole haitannut koska ei melua ole liikaa, ja ajetaan jo valmiilla urilla. Kenenkään takapihalla en ole kuullut ajettavan enkä kyllä nähnytkään jälkiä yms?
Poliisi saisi alkaa partioimaan alueella iltaisin ja öisin, kello 20-04 Niinisalossa alkaa elämä!

Äänestä

asuntotie/selvaagitie ja ympäristö on aina ollut yhtä slummia. Mitä haittaa jos auto vähän päästää nokea koska samaahan tulee tynnyreistänne minkä äärellä lämmittelette kylminä öinä.

Äänestä

Tavarat tuntuvat kyllä katoavan myös muualla Niinisalossa. Pihassamme oli remontin vuoksi 2 rullaa sähköjohtoa,paketillinen kulmahiomakoneen laikkoja ja 20m maakaapelia. Ihan uutta tavaraa siis, arvoltaan 280e. Keskellä päivää vietiin, sillä välin kun mieheni ja hänen sähkäri tuttavansa kävivät Kankaanpäässä syömässä. Tämä tapahtui Linnunlaululla kesäkuussa, rikosilmoitus asiasta tehty mutta mitään silminnäkijähavaintoja tai muita johtolankoja kun ei ole niin tuskin tulee syyllistä löytymään.
Mutta tosiaan, ei tämä Niinisalokaan mikään lintukoto ole. Alkoholin suurkuluttajia löytyy reilusti ja huumeita pyörii ja käytetään.

Äänestä

Missä nuoriso, siellä vain, ainoastaan, pelkästään ja yksinomaan ongelma. Eikä mitään muuta. Pelkkä ongelma.

Äänestä

Moi mä vedän keuhkoihin aina kunnon dieselin nokee eikä ole edes vaarallista.

Äänestä

Purkakaa koko puutalo paska-alue maantasalle ja rakentakaa sinne pilvenpiirtäjä, saatte olla pilvessä ilman aineita :)

Äänestä

:DDDDD

Äänestä

ei vittu mitä pellejä, muuttakaa pois sieltä jos ette oo tottunu lähiöihin. muuttakaa keskustaan jos häirittee niin saatanasti

Äänestä

"Parisen kuukautta sitten Niinisalon alueella kaahaili punainen vanha Bmw ilman rekisterikilpiä, meno todella holtitonta ja muiden turvallisuudesta piittaamatonta. Nykyisin samalla hepulla on tumma/tummanhopea vanhempi Volvo ja meno samanlaista. Myös Asuntotiellä pitkään katollaan maanneella autolla olen nähnyt kaahailemassa ja myös Kankaanpään keskustassa. Ei kuitenkaan lienyt olleen silloin kuskina kun auto ojaan meni.
Huumeiden käyttäjiä uskoisin kuitenkin koko porukan olevan? Tietyn talon pihassa täällä Niinisalossa lappaa koko ajan epämääräistä porukkaa, myös viron rekisterissä olevalla autolla. Porukka käy sisällä ja lähtee samantien menemään, hieman herättää ihmetystä. "

Turha yleistää; asuntotiellä myös asutaan ja ihan on ollut rauhaisaa ja mukava paikka asua. Joillakin ihmisillä ei tunnu olevan omaa elämää kun noin tarkasti tietää kaikki mitä on tapahtunut;et kai ole "naapurikyylä"???? Ja tämän päivän yhteiskunnassa on helppo tilata muutto-auto pihaan ja vaihtaa maisemaa :)

Äänestä

Kyllä niinisalossa on paljon rauhallisempaa asua kuin esim. kankaanpään myllymäessä!huhuh..

Äänestä
  • Millanen paikka Justeeri on nykyään? Joskus taisi olla melko värikäs kaupunginosa?

    Äänestä

  • Pois muuttanut kirjoitti:

    Millanen paikka Justeeri on nykyään? Joskus taisi olla melko värikäs kaupunginosa?

    Justeeri on nykyään rauhallinen, idyllinen ja kaunis lähiö !!!

    Äänestä

  • Muuttanyt myös... kirjoitti:

    Justeeri on nykyään rauhallinen, idyllinen ja kaunis lähiö !!!

    tairat olla pilves,,,

    Äänestä

tää vitun ketjun alottaja vois mennä itteensä, jumalauta jos ihmisiä kiinnostaa muitten asiat noin paljon ni tuu tänne pihaan saatana seisoon ja ota vaikka keinuutuoli mukaan, tarjoon vie kahvit ja pullatkin. vittu että ottaa päähän ku aletaan puhuun paskaa ja aletaan liiottelemaan asioista. Ja mun mielestä kukaan ei voi väittää että kun kaveri tulee viron reissulta ostamiensa juomien kanssa niin kuka kehtaa edes väittää ettei muka ole koskaan ystävällensä myynyt muutamaa pulloa viinaa, itsekin olen kaverilta ostanut putelin viinaa kun on tuliaisia tuonut..mitä helvetin pahaa siinä on..senkin voin heti sanoa että täällä ei asu yhtäkään viinatrokaria joka suunnitellusti myy viinaa ihmisille! ei ainakaan täällä MINUN TALONELIÖTTENI sisällä. Ja jos joku täällä viinaa myy jollekkin ja en sitä tiedä NIIN ARVAA PALJONKO MINUA perkele KIIINNOSTAA??? EI YHTÄÄN!!!...Huumeita en ole nähnyt! en myytävän enkä käyttävän!!..ja jos niitäkin JOKU KÄYTTÄÄ TAI JOTAKIN MUUTA NIIN SEKÄÄN ASIA EI MINULLE KUULU!! IHMISET VALITTEE OMAN TIENSÄ JA TOIVOTTAVASTI TIETÄÄ MITÄ TEKEE!, JA JOS JOTAKIN ISOMPAA JOSKUS TULEE NIIN EIKÖHÄN JÄTETÄ NE IHAN POLIISIN TEHTÄVÄKSI! älkää sekoittako sormianne puhumalla hölynpölyä tänne.. auto on ollut KATOLLAAN! sen näin itsekin, MUTTA NIIN VARMAAN MONESSA MUUSSAKIN PAIKASSA NIITÄ AUTOJA VÄLILLÄ METSÄSSÄ NÄKEE PASKANA JA SEKÄÄN EI OLE MIKÄÄN UUSI JUTTU! JOKAISESSA ASUIN PIIRISSÄ ASUU VÄKISINKIN VILPPI IHMISIÄ, SEKÄÄN EI OLE MIKÄÄN UUSI JUTTU!! ####JA JOKAISESSA ASUINPIIRISSÄ ASUU MYÖS ¤JUORU"AKKA" TAI AKKOJA SEKÄÄN EI OLE UUSI JUTTU!!!¤ ONHAN SE HIENOO ASUA TÄÄLLÄ, TEHDÄÄN TÄSTÄ OIKEEN KUNNON HOLLYWOOD SITTEN SUORAAN saatana!

Äänestä
  • Nonni, avauduit sitte oikeen kunnolla :D

    Äänestä

Niinisalo on ihana paikka

Äänestä

On siellä hyvä yh-äitien asustella kun on pilvin pimein solttupoikia :D

Äänestä

Mitä vittua te tota täällä itkette?..hyvin ainaki itse olen täällä viihtyny ja saanu olla rauhassa?

Äänestä

muuttakaa kylälle jos tarttee saatana vinkua

Äänestä

Kyllä Niinisalon Varuskunta on muuttunut huomattavasti rauhattomammaksi paikaksi entiseen verrattuna... Kankaanpääkin rauhallisempi..

Äänestä
  • Mikä siinä sitten?

    Äänestä

taitaa pikkusen olla liioteltua tämäkin asia.

Äänestä

Selvaagtiellä asuu ehdottomasti alueen ns. kerma !

Äänestä

onhan tänne muuttanu noita "aikuisia" jannuja jotka vetää yötä päivää näillä romuillansa tää...

Äänestä

Ihmetyttää lähinnä miksi kukaan ylipäätään haluaa asua niinisalossa?

Äänestä

kyllä täällä on todella hyvä ja edullinen asua! 2kk nyt asuneena voin sanoa ettei tee mieli pois muuttaa.. ketjussa mainittuja alkoholin suurkuluttajia kyllä löytyy mutta niin niitä löytää kaikkialta! ainoa vika täällä on juoruakat ja valittajamummot jotka antaa koiriensa paskoa keskelle tietä ja kuitenkin valittavat muiden ihmisten asioista

Äänestä
  • unohtui ensimmäisestä viestistäni:
    Kun pitää huolen omista asioistaan ja antaa muiden elää elämäänsä niin kuin haluaa niin pärjää hienosti eikä tarvitse kirjoitella paskaa muista tänne!! Jos antaa koiransa paskoa keskelle tietä niin ei pitäisi olla sanomista jonkun auton savuttamisesta

    Äänestä

Ei se yks koirankakka läjä mitää meinaa, mutta sitte se alkaa vituttaan ku niitä alkaa oleen liikaa :) Hyviä puolia on sentäs se kun se maatuu ja haihtuu,Mutta taas toisen ihmisen ylimielisyys senku jatkuu ja jatkuu..eikä se maannu ei sitte millään!...mutta niinhän se menee, kyllä se nirppanenänen aina paskan haistaa, kauemmaksikin!

Äänestä

nostan keulaa mutta vieki poliisit seuraa :P

Äänestä

Metsäeirien/rovan aikaan alueella liikkuu tavallista enemmän nuoria miehiä.. Hmm mistäköhän johtuu ja mitä ovat siellä tekemässä.. Ei taida skapparit ollakkaan niin kovia mieskunnoltaan mitä puheet on omassa porukassa.

Äänestä

Skapparit ovat kiinnostuneita vain pojista

Äänestä

Ei vittu! Ite voin sanoo 12v asuneena että paras paikka asua. On vähäistä liikennettä, mutta juoruakkoja riittä.

Äänestä
  • Olen ostamassa sitä vanhaa entistä kaupparakennusta Linnunlaulu 4:ssä. Näkyy netissä olevan ilmoituskuvien mukaan jo aika pitkälle remontoitukin sisältä mm. wc-kylpyhuone ja saunatilat näyttävät lähes uudenveroisilta. Tilaa on mukavasti ja hinta on kohtuullinen, vaikka nyt jotain pikku pintaremonttia joutuisinkin tekemään. Olen muuttamassa Helsingistä, jossa tuolla hinnalla ei saisi edes autotallipaikkaa kerrostalosta. Muutoinkin käydessäni paikkaan tutustumassa, ihastuin Niinisalon rauhalliseen ja idylliseen ilmapiiriin välittömästi. Juttelin raitilla muutaman asukkaan kanssa ja he vakuuttivat paikan olevan jopa liian rauhallinen. Eli juuri sellainen, jota olen etsinyt pääkaupunkiseudun hulinan jälkeen. Ulkoilumaastot mahtavat ja hiihtämään pääsee jo kotiovelta. Täällä Helsingissä pitää mennä ladulle päästäkseen autolla ja sitten hikisenä ajella taas kylmissään kotiin hiihtolenkin jälkeen.

    Äänestä

  • Niinisaloon kirjoitti:

    Olen ostamassa sitä vanhaa entistä kaupparakennusta Linnunlaulu 4:ssä. Näkyy netissä olevan ilmoituskuvien mukaan jo aika pitkälle remontoitukin sisältä mm. wc-kylpyhuone ja saunatilat näyttävät lähes uudenveroisilta. Tilaa on mukavasti ja hinta on kohtuullinen, vaikka nyt jotain pikku pintaremonttia joutuisinkin tekemään. Olen muuttamassa Helsingistä, jossa tuolla hinnalla ei saisi edes autotallipaikkaa kerrostalosta. Muutoinkin käydessäni paikkaan tutustumassa, ihastuin Niinisalon rauhalliseen ja idylliseen ilmapiiriin välittömästi. Juttelin raitilla muutaman asukkaan kanssa ja he vakuuttivat paikan olevan jopa liian rauhallinen. Eli juuri sellainen, jota olen etsinyt pääkaupunkiseudun hulinan jälkeen. Ulkoilumaastot mahtavat ja hiihtämään pääsee jo kotiovelta. Täällä Helsingissä pitää mennä ladulle päästäkseen autolla ja sitten hikisenä ajella taas kylmissään kotiin hiihtolenkin jälkeen.

    Osta pois. Ei se ole hinnan kiroissa. Ja rakennettu sinä aikana, jolloin materiaalit oli laadukkaita ja puutavarakin hakattu siitä Viidentien risteyksen metsästä. Se talo on entinen kylän kesksu, niin kuin kaupat ennenaikaan tapasivat olla.

    Äänestä

Sinuna miettisin vielä. Kenties vuokralle aluksi vuodeksi tai pariksi? Sillä Niinisalon kämppääsi et todennäköisesti saa ikinä myytyä. Ja rauhallinen on eri asia kuin kuollut. Niinisalo on kuollut, ja koko Kankaanpää on menossa perässä.

Mutta jos siis kuitenkin olet varma asiastasi, niin muuta toki vain. Talot ovat halpoja. Ja jos onhan se mukavaa seutua, jos rauhallisesta erakkoelämästä tykkää.

Äänestä
  • Omaksi sen ostan. Siinä on sitä jotain. Retrotyyliä. Rauhallista elämmää minä kaipaankin Helsingin hulinan jälkeen. Olin siellä ratikkakuskina, joten tiedän mitä jatkuva hässäkkä liikenteessä on ja poukkoilevat ihmiset siinä ohessa. Kaikilla on kiire, ei minnekään, harva täällä hymyilee, ihymiset ei tunne edes naapuriaan...

    Äänestä

Tervetuloa Niinisaloon!! Täällä on meno siistiytynyt huomattavasti muutaman vuoden takaisesta, viimeisetkin piikit lihasta (varastelevat narkkit) muuttaneet pois armeijan asuinalueelta ja nyt toivoisinkin alueen vuokran-antajilta hieman päättely kykyä kelle asuntonsa vuokraa. Niinisalo on mukava paikka lapsi perheille nyt ja muillekin ihmisille. Ei tarvitse joka työkalua,leluja yms yöksi sisään viedä.

Äänestä

tosi ihastuttava talo tuohon hintaan! Jos vähääkään pysyy työkalut kätösissä eikuin kaupoille ja tervetuloa viihtymään Kankaanpäähän. Niinisalo on nykyisin varsin mukavaa ja rauhaisaa aluetta pyöräilymatkan päässä keskustasta. Kioskin ja sotkun avulla tosin pärjää jo keskustassa käymättäkin, hintataso molemmissa melko huokea muta palvelu ja valikoima mahtava. Olut voisi olla kyllä halvempaakin :(

Äänestä
  • Tuo talohan on löytö! Mukavaa maalaisromantiikkaa ja hyvät yhteydet silti kpäähän ja Parkanoon ja Tampereellekin. Ei kauaa varmaankaan ole mynnissä, joku asiasta ymmärtävä sen kyllä kaappaa..

    Äänestä

  • reko L kirjoitti:

    Tuo talohan on löytö! Mukavaa maalaisromantiikkaa ja hyvät yhteydet silti kpäähän ja Parkanoon ja Tampereellekin. Ei kauaa varmaankaan ole mynnissä, joku asiasta ymmärtävä sen kyllä kaappaa..

    Kyllä siinä voi olla vitsit vähissä kun sitä alat nikkaroimaan. Kaikki ei ehkä mene niikuin Strömsöössä. Vanhassa talossa on aina yllätyksiä. Varaudu kaikkeen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rauhaniinisaloon kirjoitti:

Niinisalon asuinalue (asuntotie/selvaagitie ja ympäristö) on viime aikoina muuttunut varsin rauhattomaksi ja jopa turvattomaksi. Kovaääniset autot,moottoripyörät ym ajelvevat yötä päivää ja soittavat musiikkia niin että ikkunat helisee. Lisäksi autot päästävät ilmaan varmasti monenkertaisen määrän päästöjä savupilvistä pääteleen, lieneekö polttoöljyä tankissa? Pihaan ei uskalla jättää mitään, jopa lasten pulkat,potkulaudat ym viedään.
Autoja on ollut katollaan, kilvettömillä autoilla on ajettu pitkin metsiä,kuntopolkuja ja jopa takapihoja. Samaa harrastettu myös ihan liikennekäytössä olleilla maastoautoilla. Pimeää viinaa saa ainakin muutamasta alueen talosta ja kyllä huumeetkin taitavat vahvasti mukana kuvioissa olla kun katsoo ihmisten käytöstä ja toimintaa ei pelkän viinan avulla niin toisiin maailmoihin tule.
Poliisia on alueella kyllä näkynyt, mutta useimmin pitäisi näkyä!
Ja mopoilijoiden ynnä muiden Niinisalon nuorien vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen käytöstapoja ja pitää kuri etteivät öitänsä maleksi missä vain. Sekä ennen kaikkea valistaa huumeiden käytöstä ja käyttäjien kanssa "hengaamisesta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu