Anna Jeesuksen nimessä Jumalan muuttaa epäuskosi eläväksi

Jokainen joka tätä anoo ja lukee Raamattua ja anoo Pyhän Hengen siunauksen uskoksi ja toivoksi ja rakkaudeksi, myös sen saa ja kannattaa kiittää ja muistaa sen jälkeen mitä on saanut, sillä on totuus ja elävä yhteys ja hyvä hengellinen valtakunta Isän lupauksen lapseudessa ja Jeesuksen opetuslapseudessa.

Tietysti sydämen uskonsa jälkeen kannattaa lähteä seuramaan Jeesusta ristinsä kantaen ja todistaa suullaan sydämen uskonsa ja se hyvä, minkä on saanut Isältä Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä.

Suun tunnustuksen jälkeen kannattaa mennä vesikasteelle Jeesuksen nimessä.

Vesikasteen yhteydessä kannattaa anoa Pyhän Hengen kastetta Jeesukselta ja kasvaa Raamatunlukemisen kautta tahtonsa tuntemisessa ja tekemisessä, sillä saadaan lahjana Herran Hengen voimassa.

Seurakuntayhteys ehtoollisineen ja kasvualustana on hyvä vaikka sen lisäksi kannattaa Raamatun kautta oppia Jumalan tunteminen.

Herran tahdossa saa vahvistua ja odottaa Herran Jeesuksen valtakunnan tulemusta, sillä elämme sitä sukupolvea, joka näkee Raamatussa ilmoitetun Herran tulemuksen, jos Herra suo elinpäivät siihen, ei enää monia kymmeniä vuosia.

Herran Jeesuksen armoa ja totuutta kaikille, jotka tahtovat tulla Jumalan lapseuteen elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä syntyville!

Älkää eksykö valheisiin, sillä paha tekeytyy tosiasioita esittäväksi valkeuden hengeksi, joka pyrkii sitomaan etsiviä ja Jumalaa lähestyviä ihmisiä!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sydämen uskoksi! kirjoitti:

Jokainen joka tätä anoo ja lukee Raamattua ja anoo Pyhän Hengen siunauksen uskoksi ja toivoksi ja rakkaudeksi, myös sen saa ja kannattaa kiittää ja muistaa sen jälkeen mitä on saanut, sillä on totuus ja elävä yhteys ja hyvä hengellinen valtakunta Isän lupauksen lapseudessa ja Jeesuksen opetuslapseudessa.

Tietysti sydämen uskonsa jälkeen kannattaa lähteä seuramaan Jeesusta ristinsä kantaen ja todistaa suullaan sydämen uskonsa ja se hyvä, minkä on saanut Isältä Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä.

Suun tunnustuksen jälkeen kannattaa mennä vesikasteelle Jeesuksen nimessä.

Vesikasteen yhteydessä kannattaa anoa Pyhän Hengen kastetta Jeesukselta ja kasvaa Raamatunlukemisen kautta tahtonsa tuntemisessa ja tekemisessä, sillä saadaan lahjana Herran Hengen voimassa.

Seurakuntayhteys ehtoollisineen ja kasvualustana on hyvä vaikka sen lisäksi kannattaa Raamatun kautta oppia Jumalan tunteminen.

Herran tahdossa saa vahvistua ja odottaa Herran Jeesuksen valtakunnan tulemusta, sillä elämme sitä sukupolvea, joka näkee Raamatussa ilmoitetun Herran tulemuksen, jos Herra suo elinpäivät siihen, ei enää monia kymmeniä vuosia.

Herran Jeesuksen armoa ja totuutta kaikille, jotka tahtovat tulla Jumalan lapseuteen elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä syntyville!

Älkää eksykö valheisiin, sillä paha tekeytyy tosiasioita esittäväksi valkeuden hengeksi, joka pyrkii sitomaan etsiviä ja Jumalaa lähestyviä ihmisiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu