Tän viikonlopun Ilta-Sanomissa on juttua syksyn tapahtumista. Ja siinäkin todetaan aivan selvällä suomenkielellä, että Salkkarit jatkuu 29.8.2011. Että repikää siitä feikit. Vai onko "hakkerit" hyökänneet nyt myös lehtiin? Ja turha yrittää feikata, et tää tunnus on muka teidän? Hahah teidän nikit on ihan erilaiset eikä niitä ole edes rekattu, toisin kuin tää mun nikki.
Iltasanomissa juttua syksyn tapahtumista
salkkarifani2011
23321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olikos lehdessä joitain juonipaljastuksia?
Ainakin ekassa jaksossa tapahtuu kuulemma suuria käänteitä. Syksyn aikana sarjaan palaa poistuneita hahmoja.
Paitsi etteivät juonenkäänteet päässeet sensuurista läpi, ja siksi koko sarja hyllytetään. Syyttäkää käsikirjoittajia.
Veikkaan että joko Sara tai Tuukka palaa sarjaan. Luulen että Tuukka on Cindyn lapsen isä, koska Ossi ei voi saada lapsia. Voi, olla että Sara on elossa, ja lukinnut molemmat, sekä Miikan että Katariinan häkkiin. Saattaa olla myös, että Elias palaa Pihlajakadulle Brysselistä, koska sarjaanhan etsittiin noin 18-vuotiasta näyttelijää. On tulossa jänittävä kausi!
Tismalleen samaa mieltä! :)
Myönnän edellä mainitut asiat tosiksi. :)
Veikkaan että sulla on liian pienet munat lasten saamiseen. Luulen että sun isäs ei ookkaan sun isäs, koska se on eunukki. Voi, olla että ootkin adoptoitu, ja sun molemmat vanhemmat, sekä äitis että isäs on mahoja. Saattaa olla myös, ettet koskaan saa pillua, koska naisethan ei etsi noin oksettavia rumiluksia.
On tulossa yksinäinen elämä!
Mä veikkaan palaajiksi ainakin Elinaa ja Ttuomoa ja mahdolllisesti myös Karia Oonaa ja Romeota. Myös Aki voisi olla yksi paluumuuttajista.
Elina ja Tuomo saattaisi ihan hyvin vaikka palatakin. Mutta en usko että Aki tai Romeo palaisi. He ovat poistuneet jo monta vuotta sitten sarjasta.
Aki Nikkistä näyttelevä(en muista nyt nimeä) on ottanut virkavapaata teatterista, muttei kertonut miksi.
jos Aki palaisi sarjaan! Minusta hän ja Jenni ovat toisilleen ne oikeat
nii se olis siistii jos aki tulis nii nyt ku ossil ja cindyl on se lapsi ja sillee nii ne vois perustaa perheen ja sit aki tulis ja sit akista ja jennistä tulis pari. :)
joo lauran paluu kyllä kiinnostaa saas nähdä miten laura reagoi kun kuulee severin olevan eeron lapsi eli näin ollen hänen mielestään aaron
ja sehän olis paskin juonenkäänne ikinä
Lauraa näyttelevähän Pitu on nykynään kotikadussa. En usko Lauran palaavan
onneks aki ei palaa mä lopettaisin kattomisen liian vanha hahmo pärjää kyllä ilmanki, mutta kari ja romeo olisi ainakin ihana juttu sebastian ja sergei on varmaa sen jälkee kuset pöksys
*SPOILER SPOILER SPOILER*
Vois olla aika tod. näköistä et Aki palaa. Nyt kun Jenni luultavasti eroaa Ossista kun tää ja Cindy suuteli Aki palaa ja se ja Jenni alkaa seukkaan. Ja sit tää näyttelijän virkavapaa teatterista. Ja jossakin kevään Ilta-Sanomis sanottiin että Salkkareiden tulevana syksynä Jennin tarinasta tulee rankka. Ehkä hän siis sotkeutuu Akin rikollisiin juttuihin ja joutuu kärsiin niistä. Oli muuten jännä juonari se et Helenalla on joku salaisuus josta ei ole vielä ennemmin sarjassa kuultu! :O
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011082214241517_vi.shtml
turpa kiinni nyt!
salkkarit on lopetettu että älä valehtele!!!!!!
Hohhoijaa näitä lopettamisjuttuja. Oletko sattunut huomaamaan, ettei ketään ehkä naurata? Täytyy olla aika tylsä elämä, jos pitää tulla spämmäämään koko foorumi täyteen silkkaa roskaa.
äläs ite valehtele. salkkarit jatkuu ihan normisti 29.8.2011
http://www.iltasanomat.fi/viihde/salattujen-elamien-syksy-kaynnistyy-kolmiodraamalla/art-1288409260872.html
tossa lisää todisteita salkkareiden jatkumisesta.