Topmanille

Sanoit eräässä viestissäsi:

"Suurin osa ihmisistä menee kadotukseen koska he
eivät ota Jeesusta vastaan pelastajanaan."

Eli joutuvatko sellaisetkin ihmiset kadotukseen,
jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Jeesuksesta,
jonka vuoksi eivät tietenkään voi ottaa Jeesusta
vastaan pelastajanaan?

Tuo, jos jokin, todistaa kristinuskon Jumalan
olevan sadisti. Siis mikäli kristinusko väittää
sen olevan tuollainen ja mikäli se olisi olemassa
(vaikka ei tietenkään ole).
24633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Luin yhestä lähetyssaarnaajasta, joka lähti
ihmissyöjäheimojen pariin kertomaan kristittyjen
Jumalasta. Se oli tullu siellä siihen tulokseen,
että Jumala on ilmoittanut olemassaolostaan
näille luonnonkansoille jotain kautta, koska
niillä oli olemassa kaikki käsitteet (armo,
lunastus, ikuinen elämä, synti jne.) omassa
kulttuurissaan, miten ikinä julmia ja raakoja ne
olivatkaan. Ja siellä oli tosi karmeeta kamaa
näin länsimaiselle ihmiselle... Ilmeisesti sen
lähetyssaarnaajan tärkeimmäksi hommaksi jäi vain
opetella niiden kieli ja ne käsitteet ja sitten
alottaa Raamatun käännöstyöt.

Äänestä
  • kuitenkin opettaa, että sukupuoliyhdyntää saa
    harrastaa vain yhdessä asennossa, siinä
    kuuluisassa lähetyssaarnaaja-asennossa. Kaikki
    muut asennot kun ovat syntiä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    kuitenkin opettaa, että sukupuoliyhdyntää saa
    harrastaa vain yhdessä asennossa, siinä
    kuuluisassa lähetyssaarnaaja-asennossa. Kaikki
    muut asennot kun ovat syntiä.

    mauton.

    Äänestä

  • Felicia kirjoitti:

    mauton.

    seksi on tabu.

    Äänestä

Eikös se niin ollut että jos ei ole kuullut
Jeesuksesta niin tuomitaan tekojensa mukaan.

Tästä voi päätellä että ei olisi kannattanut
syntyä länsimaihin, koska jos olet esim.
Japanilainen ja elät siivosti pääset paratiisiin,
toisin kuin esim. allekirjoittanut.

Se on todella omituista logiikkaa...

Äänestä
  • Ehkäpä minä pääsen ainakin japsien
    paratiisiin/paratiiseihin, koska tunnustan heidän
    jumalat tasavertaisiksi kaikkien muiden jumalien
    joukossa. Ja eiväthän japsien jumalat ole noin
    pikkupiirteisiä viha-asioissa muutenkaan.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ehkäpä minä pääsen ainakin japsien
    paratiisiin/paratiiseihin, koska tunnustan heidän
    jumalat tasavertaisiksi kaikkien muiden jumalien
    joukossa. Ja eiväthän japsien jumalat ole noin
    pikkupiirteisiä viha-asioissa muutenkaan.

    ...piilee juuri siinä että olet kuitenkin kuullut
    Jeesuksesta ja näinollen matkasi alakertaan
    varmistuu...

    Tämä armo tulla tuomituksi kuuluu vain niille
    jotka ko. herrasta eivät syystä tai toisesta ole
    saaneet kuulla.

    (Näin ainakin Kaizu selitti asian muutama sivu
    sitten)

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    who cares about Kaizu? En minä ainakaan.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    who cares about Kaizu? En minä ainakaan.

    Tämän siitä saa kun "uskoo" totuuksia :-))

    Äänestä

hyvästä kysymyksestä pilkkaaja. Vastaan lyhyesti.
Monet ovat tätä asiaa pohtineet. Se ei ole
ongelmallinen, vaan Raamattu antaa selkeän
vastauksen. Maailmankaikkeuden Jumala on
oikeudenmukainen.

Sillä Jumala ei katso henkilöön. Sillä kaikki,
jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös
ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain
alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan
tuomitaan;

sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita
Jumalan edessä, vaan lain noudattajat
vanhurskautetaan.

Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole,
luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he,
vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä
laki ja osoittavat, että lain teot ovat
kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän
omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa
keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten
salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun
evankeliumini mukaan.
Room.2:11-16

Miksi sitten julistetaan evankeliumia?

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Menkää kaikkeen
maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille
luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu;
mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat:
minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat
uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja
jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä
vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle,
ja ne tulevat terveiksi." Kun nyt Herra Jeesus
oli puhunut heille, otettiin hänet ylös
taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle
puolelle. Mutta he lähtivät ja saarnasivat
kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja
vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Mark.16:15-20

Tämä sama jatkuu edelleenkin. Jumala pelastaa,
vapauttaa riivaajista, parantaa sairaita ja tekee
ihmeitä. Pyhä Henki toimii keskuudessamme. Hän
antaa rauhan, ilon ja vapauden pimeän maailman
keskellä. Hän kirkastaa Kristuksen seurakuntansa
so. Kristuksen ruumiin eli uudestisyntyneiden
ihmisten kautta.

Evankeliumin kuuleminen hyödyttää vain niitä
jotka ottavat sen vastaan. Usko Jeesukseen on
kaksiosainen:

1. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan,
2. ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Hepr.11:1

Jeesus sanoi: " Ei jokainen, joka sanoo minulle:
'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan,
vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni
tahdon".
Matt.7:21

Maailman evankeliointi on suuri haaste, mutta
Herra vie työtänsä eteenpäin uskollisien kautta.
Olemme loppusuoralla. :)

Äänestä
  • Kristittyjen suhteellinen osuus maailman
    väkiluvusta on vähenemässä, ei kasvamassa. Ikinä
    ei ole ennen ollut maailmassa niin paljon
    ei-kristittyjä, kuin nyt.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kristittyjen suhteellinen osuus maailman
    väkiluvusta on vähenemässä, ei kasvamassa. Ikinä
    ei ole ennen ollut maailmassa niin paljon
    ei-kristittyjä, kuin nyt.

    osa ihmisistä meneekin helvettiin ikävä kyllä.

    On kuitenkin muistettava että Jumala on
    kaikkivaltias. Jos Hän antaa erikoisen Hengen
    vuodatuksen niin herätys etenee nopeasti.

    Jumalalla on oma aikataulunsa maailman suhteen.
    Se toteutuu.

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    Islam on nopeimmin leviävä ja kannattajia saava
    uskonto tällä hetkellä. Islamin ja kristinuskon
    välisessä kilpajuoksussa islma on on ollut
    nopeampi ja parempi, ja vauhti ei kun kiihtyy.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Islam on nopeimmin leviävä ja kannattajia saava
    uskonto tällä hetkellä. Islamin ja kristinuskon
    välisessä kilpajuoksussa islma on on ollut
    nopeampi ja parempi, ja vauhti ei kun kiihtyy.

    Jeesukseen on uusi elämä. Se ei ole uskonto.

    Jumalan sana toteutuu silmiemme edessä.
    Kaikkivaltias Jumalan Henki liikkuu
    keskuudessamme ja tekee vaikuttaa voimallisia
    asioita.

    Vihollinen yrittää kaikkia metkuja eksyttääkseen
    jopa valitut. Hän pukeutuu vanhurskauden
    palvelijaksikin, mutta uskolliset eivät mene
    halpaan. Kaikki maailman uskonnot ovat eksytyksiä.

    Jeesus Kristus on ainoa tie taivaan valtakuntaan.

    ...Topman että miksi sitten ylivoimaisesti suurin
    osa uskovaisista kuuluu johonkin lahkoon tms. jos
    kerran kaikki uskonnot ovat eksytyksiä.

    Haetaanko niistä kuitenkin turvaa ja tukea omalle
    uskolleen vaikka sen pitäisi olla muutenkin vahva?

    Miten käy jos ns. väärä lahko tai suunta
    viettelee viattoman uskovan ja hän vilpittömin
    mielin liikkeen totuuteen uskoo kuitenkin.

    Äänestä

  • ...omalla oudolla tavallasi ihmisten oman
    moraalin merkitystä taivaaseen pääsyn kannalta.

    Vastaapa kyllä/ei seuraavaan kysymykseen:

    VOIKO henkilö, joka ei usko Jeesukseen (tai
    Jumalaan), päästä taivaaseen?

    Tekstisi perusteella voi, sillä sainhan sellaisen
    kuvan siitä, että mikäli noudattaa omaa lakiaan
    (omatunto?), pääsee taivaaseen. Eli
    kristinuskolle voisi vaikka näyttää persettä ja
    silti päästä taivaaseen, jos vain toimii omasta
    mielestään oikein. Tosin ihmettelenpä kyllä,
    miksi sitten sanoit sen "Suurin osa ihmisistä
    menee kadotukseen koska he eivät ota Jeesusta
    vastaan pelastajanaan", jos ei kerran uskoa
    Jeesukseen tarvitakaan.

    Selventäisitkö hieman ja muista vastata tähän:

    usko Odiniin olisi uskonto. Odinhan on elävä
    jumala.

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    ...Topman että miksi sitten ylivoimaisesti suurin
    osa uskovaisista kuuluu johonkin lahkoon tms. jos
    kerran kaikki uskonnot ovat eksytyksiä.

    Haetaanko niistä kuitenkin turvaa ja tukea omalle
    uskolleen vaikka sen pitäisi olla muutenkin vahva?

    Miten käy jos ns. väärä lahko tai suunta
    viettelee viattoman uskovan ja hän vilpittömin
    mielin liikkeen totuuteen uskoo kuitenkin.

    esim farisealaisuus tuottaa vääränlaista
    hedelmää. Ihmiset etsivät inhimillistä turvaa ja
    saavat sitä uskonnoista.

    Pyhä Henki tekee todellisen seurakuntayhteyden
    aidoksi. Kristuksen ruumis maan päällä on pyhien
    yhteys.

    Usko Jeesukseen on elämän myönteinen ja
    rakkaudellinen. Pyhä Henki ei sido, vaan
    vapauttaa ihmisen vahingollisista ja vääristä
    elämäntavoista täysipainoiseen elämään.

    Äänestä

  • pilkkaaja kirjoitti:

    ...omalla oudolla tavallasi ihmisten oman
    moraalin merkitystä taivaaseen pääsyn kannalta.

    Vastaapa kyllä/ei seuraavaan kysymykseen:

    VOIKO henkilö, joka ei usko Jeesukseen (tai
    Jumalaan), päästä taivaaseen?

    Tekstisi perusteella voi, sillä sainhan sellaisen
    kuvan siitä, että mikäli noudattaa omaa lakiaan
    (omatunto?), pääsee taivaaseen. Eli
    kristinuskolle voisi vaikka näyttää persettä ja
    silti päästä taivaaseen, jos vain toimii omasta
    mielestään oikein. Tosin ihmettelenpä kyllä,
    miksi sitten sanoit sen "Suurin osa ihmisistä
    menee kadotukseen koska he eivät ota Jeesusta
    vastaan pelastajanaan", jos ei kerran uskoa
    Jeesukseen tarvitakaan.

    Selventäisitkö hieman ja muista vastata tähän:

    VOIKO henkilö, joka ei usko Jeesukseen (tai
    Jumalaan), päästä taivaaseen?

    päästä jos hän ei ole kuullut ilosanomaa
    Jeesuksesta, mutta toimii oikein omatuntonsa
    mukaan.

    Ne jotka ovat kuulleet evankeliumin Jeesuksesta,
    mutta eivät välitä siitä tuomitaan myös
    omatuntonsa mukaan.

    Oikeudenmukainen omatunto ei kapinoi Luojaansa
    vastaan vaan noudattaa Herransa ohjeita.

    Äänestä

  • Justiinsa noin.

    Voimaa loppusuoralle - toivoo Kaizu.

    Ei tartte vastata - on niin paljon hommia
    muutenkin.

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    esim farisealaisuus tuottaa vääränlaista
    hedelmää. Ihmiset etsivät inhimillistä turvaa ja
    saavat sitä uskonnoista.

    Pyhä Henki tekee todellisen seurakuntayhteyden
    aidoksi. Kristuksen ruumis maan päällä on pyhien
    yhteys.

    Usko Jeesukseen on elämän myönteinen ja
    rakkaudellinen. Pyhä Henki ei sido, vaan
    vapauttaa ihmisen vahingollisista ja vääristä
    elämäntavoista täysipainoiseen elämään.

    Uskovainen tuomitsee muut lahkot tai oppisuunnat.
    Vain oma on se, joka pelastaa.

    Tyypillistä teille hihhuleille.

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    päästä jos hän ei ole kuullut ilosanomaa
    Jeesuksesta, mutta toimii oikein omatuntonsa
    mukaan.

    Ne jotka ovat kuulleet evankeliumin Jeesuksesta,
    mutta eivät välitä siitä tuomitaan myös
    omatuntonsa mukaan.

    Oikeudenmukainen omatunto ei kapinoi Luojaansa
    vastaan vaan noudattaa Herransa ohjeita.

    Mitä haperoa!

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Justiinsa noin.

    Voimaa loppusuoralle - toivoo Kaizu.

    Ei tartte vastata - on niin paljon hommia
    muutenkin.

    eihän meillä mitään hengenhätää eikä pakkotöitä
    ole joten kyllä tässä ehtii siunauksia
    toivottelemaan :)

    Viedään hyvää sanomaa eteenpäin! t. topman

    Äänestä

Oletkos ikinä tarttunut Raamattuun? Tämä on varmaankin maailman vanhin ateistiväittämä. Jokainen ihminen syntyy sydämessään tieto Vapahtajasta ja Jumalasta. LUE RAAMATTUA.

Yksinkertaisesti koko maailma on jakautunut kolmeen aikaan:
1. Aika jolloin Jumala keskittyy koko ihmiskuntaan, kaikki ihmisiin ympäri maailman, suku, kieli, pituus ja paino eivät merkinneet.
2. Aika jolloin Jumala keskittyy Israeliin ja israelilaisiin.
3. Aika jolloin Jumala keskittyy Kirkkoon.

Kaikki ajat ovat yhtäaikaa ja ovat nytkin toiminassa. Eli se tarkoittaa että Tx Ksier Borneon viidakosta palmun alta voi pelastua Taivaaseen jos vain haluaa tänäkin päivänä. Niin voi myös israelilainen ja niin voi myös suomalainenkin.

Joka vain haluaa ottaa totuudesta selvää, hän saa siitä selvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pilkkaaja kirjoitti:

Sanoit eräässä viestissäsi:

"Suurin osa ihmisistä menee kadotukseen koska he
eivät ota Jeesusta vastaan pelastajanaan."

Eli joutuvatko sellaisetkin ihmiset kadotukseen,
jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Jeesuksesta,
jonka vuoksi eivät tietenkään voi ottaa Jeesusta
vastaan pelastajanaan?

Tuo, jos jokin, todistaa kristinuskon Jumalan
olevan sadisti. Siis mikäli kristinusko väittää
sen olevan tuollainen ja mikäli se olisi olemassa
(vaikka ei tietenkään ole).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu