En tiedä mitä teen elämälleni

On tässä viime aikoina ollut melkoinen masennus päällä. Tai itseasiassa viimeiset 3-4 vuotta on ollut samanlaista paskaa. Olen siis 18v mies ja opiskelen amiskassa viimestä vuotta. Päivät olen koulussa jos edes huvittaa lähteä ja yleensä koko koulupäivä menee vain odotellen sen loppumista. Vapaa-ajalla en tee yleensä mitään muuta kuin koulusta tullessa menen suoraan koneelle ja istun siinä iltaan asti. Kavereita minulla ei ole käytännössä yhtään.

Tuntuu että olen vain niin helvetin erilainen kuin muut ihmiset, olen varmasti aina ollut mutta eniten se alkoi tulla esille yläasteen aikana ja nyt amiskassa se on tullut täysin selväksi. En ole erityisen puhelias ja olen muutenkin todella epäsosiaalinen ja ujo ja se haittaa elämääni huomattavasti. En uskalla katsoa ihmisiä silmiin enkä osaa jutella minulle vähänkin tuntemattomien ihmisten kanssa. En ole mitenkään erityisen komea kasvoiltani. Muuten olen melko laiha ja normaalivartaloinen (181cm ja 80kg). Minulla ei ole jäljellä enää juuri minkäänlaista itseluottamusta. En edes viitsi yrittää tutustua uusiin ihmisiin koska en jaksa enää pettyä uudestaan ja uudestaan koska tiedän sen epäonnistuvan. Yleisesti ottaen on niin vaikeaa lähteä käymään yhtään missään, esim kaupungilla, kun tietää että ihmiset siellä vain tuijottavat ja naureskelevat melkein päin naamaa. Aivan kuin olisin itse voinut valita ulkonäköni.

Joskus harvoin elämä saattaa tuntua siedettevältä ehkä 1-3 päivän ajan mutta sitten masennus taas iskee. Urheileminen ja muut harrastukset saattavat parantaa mielialaa mutta ei pitkäaikaisesti. Oikeastaan ainoat valopilkut elämässäni ovat harrastukset ja tyttöystäväni. Hän on käytännössä ainut ''ystäväni'', ainut henkilö jonka kanssa vietän vapaa aikaani. Jos menettäisin hänet niin en tiedä miten pitkään kestäisin tätä paskaa. Saa nähdä miten kauan hänkään enää jaksaa katsella minua. On minulla joitain ns kavereita jotka olen tuntenut melkein syntymästä asti, mutta melko harvoin heitä tulee nähtyä. Joskus ehkä kuntosalilla tai jonain perjantaina joku saattaa soittaa ryyppyseuraa. Siinäpä se oikeastaan.

Tästä tullaanki siihen että kännissä olen itseasiassa todella sosiaalinen ja uskallan puhua kyllä kenelle tahansa, oikeastaan pidän itsestäni humalassa. Mutta totuus paljastuu aina pään selvittyä, selvinpäin kaikki on taas päin helvettiä. Olen kyllä yrittänyt miljoonia kertoja olla sosiaalinen selvinpäin ja puhua ihmisten kanssa mutta en voi ujoudelleni mitään. Sitä ei vain paranna mikään. Siksi vietän mieluummin aikaa itsekseni neljän seinän välissä piilossa pahalta maailmalta. Entä elämä koulun jälkeen? Armeijaan ja entä sitten? Töihin tai työttömäksi, kumpikaan ei juuri houkuttele kun tietää mitä se vapaa-aika tulee olemaan. Aamulla töihin, töistä kotiin, koko loppupäivä sisällä kököttäen ja aamulla taas töihin. Sitä seuraavat 50 vuotta??

Tuntuu että en enää jaksa tätä kaikkea ja helpointa olisi vain heittää henksensä.. Itsemurhaakin olen harkinnut ja erityisesti viime viikkoina. En vain haluaisi tuottaa perheelleni ja tyttöystävälleni sitä tuskaa, mutta en tiedä miten pitkään pystyn enää olemaan täällä.. En tiedä mitä tässä tekisi.

Tämmöstä tänään.. saimpahan kirjotettua edes jonnekin tuntemuksistani, aika sekavaa tekstiä varmaan mutta koittakaa ottaa jotain selkoa
4316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten olet sitten saanut tyttöystävän jos olet niin ujo?
Lääkkeet voisi auttaa tuohon masennukseesi ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon eli varaa aika lääkärille.

Äänestä

No tavallaan sattui hyvä ''tuuri'', itse olin tietysti melkoisessa humalassa kun ensi kertaa tapasimme yhtenä iltana eikä hänkään selvinpäin ollut.. Siitä sitten ruvettiin tapailemaan enemmän ja ollaan nyt reilu pari vuotta oltu yhdessä. Jotenkin se vaan tykkää minusta tällaisena kuin olen mikä on harvinaista, mutta eipä ole viime aikoina ollut meilläkään helppoa, rupee ilmeisesti jo kyllästymään minuun ja haluaisi jonkun edes vähän normaalimman tilalle. Ja hän on siis ensimmäinen tyttö jonka kanssa olen ollut yhdessä tai ollut ylipäätään minkäänlaisissa tekemisissä.
Noita lääkkeitä olen mietttinytkin mutta ei oikein tuo lääkärikäynti houkuttelisi.. Jotenkin tuntuu että ei ne siellä usko kuitenkaan että mulla mitään suurempia ongelmia on sanoo vaan että ota burana ja syö kaurapuuroa aamulla niin kyllä se siitä

Äänestä

hei sinä alkuperäinennn, mulla on aivan sama ongelma kun sulla, mutta haluaisin nyt kuulla miten sinulla nyt menee?

Äänestä

Paljon samoja ajatuksia kuin mullakin. Tilanne on koulun puolesta sama. Mutta sulla menee silti paremmin kuin mulla, koska sulla on tyttöystävä. Jos rakastat häntä niin sun pitäis olla onnes kukkuloilla.

Miten muuten on mahdollista, että et tee vapaa-ajallasi mitään? Kai sinä sen tyttöystäväsi kanssa jotain yhdessä teette?

Itellä ei ole muuta lohtua kuin musiikki, perhe ja kaverit (joita en kyllä usein näe enää, kun olen töissä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nojoo... kirjoitti:

On tässä viime aikoina ollut melkoinen masennus päällä. Tai itseasiassa viimeiset 3-4 vuotta on ollut samanlaista paskaa. Olen siis 18v mies ja opiskelen amiskassa viimestä vuotta. Päivät olen koulussa jos edes huvittaa lähteä ja yleensä koko koulupäivä menee vain odotellen sen loppumista. Vapaa-ajalla en tee yleensä mitään muuta kuin koulusta tullessa menen suoraan koneelle ja istun siinä iltaan asti. Kavereita minulla ei ole käytännössä yhtään.

Tuntuu että olen vain niin helvetin erilainen kuin muut ihmiset, olen varmasti aina ollut mutta eniten se alkoi tulla esille yläasteen aikana ja nyt amiskassa se on tullut täysin selväksi. En ole erityisen puhelias ja olen muutenkin todella epäsosiaalinen ja ujo ja se haittaa elämääni huomattavasti. En uskalla katsoa ihmisiä silmiin enkä osaa jutella minulle vähänkin tuntemattomien ihmisten kanssa. En ole mitenkään erityisen komea kasvoiltani. Muuten olen melko laiha ja normaalivartaloinen (181cm ja 80kg). Minulla ei ole jäljellä enää juuri minkäänlaista itseluottamusta. En edes viitsi yrittää tutustua uusiin ihmisiin koska en jaksa enää pettyä uudestaan ja uudestaan koska tiedän sen epäonnistuvan. Yleisesti ottaen on niin vaikeaa lähteä käymään yhtään missään, esim kaupungilla, kun tietää että ihmiset siellä vain tuijottavat ja naureskelevat melkein päin naamaa. Aivan kuin olisin itse voinut valita ulkonäköni.

Joskus harvoin elämä saattaa tuntua siedettevältä ehkä 1-3 päivän ajan mutta sitten masennus taas iskee. Urheileminen ja muut harrastukset saattavat parantaa mielialaa mutta ei pitkäaikaisesti. Oikeastaan ainoat valopilkut elämässäni ovat harrastukset ja tyttöystäväni. Hän on käytännössä ainut ''ystäväni'', ainut henkilö jonka kanssa vietän vapaa aikaani. Jos menettäisin hänet niin en tiedä miten pitkään kestäisin tätä paskaa. Saa nähdä miten kauan hänkään enää jaksaa katsella minua. On minulla joitain ns kavereita jotka olen tuntenut melkein syntymästä asti, mutta melko harvoin heitä tulee nähtyä. Joskus ehkä kuntosalilla tai jonain perjantaina joku saattaa soittaa ryyppyseuraa. Siinäpä se oikeastaan.

Tästä tullaanki siihen että kännissä olen itseasiassa todella sosiaalinen ja uskallan puhua kyllä kenelle tahansa, oikeastaan pidän itsestäni humalassa. Mutta totuus paljastuu aina pään selvittyä, selvinpäin kaikki on taas päin helvettiä. Olen kyllä yrittänyt miljoonia kertoja olla sosiaalinen selvinpäin ja puhua ihmisten kanssa mutta en voi ujoudelleni mitään. Sitä ei vain paranna mikään. Siksi vietän mieluummin aikaa itsekseni neljän seinän välissä piilossa pahalta maailmalta. Entä elämä koulun jälkeen? Armeijaan ja entä sitten? Töihin tai työttömäksi, kumpikaan ei juuri houkuttele kun tietää mitä se vapaa-aika tulee olemaan. Aamulla töihin, töistä kotiin, koko loppupäivä sisällä kököttäen ja aamulla taas töihin. Sitä seuraavat 50 vuotta??

Tuntuu että en enää jaksa tätä kaikkea ja helpointa olisi vain heittää henksensä.. Itsemurhaakin olen harkinnut ja erityisesti viime viikkoina. En vain haluaisi tuottaa perheelleni ja tyttöystävälleni sitä tuskaa, mutta en tiedä miten pitkään pystyn enää olemaan täällä.. En tiedä mitä tässä tekisi.

Tämmöstä tänään.. saimpahan kirjotettua edes jonnekin tuntemuksistani, aika sekavaa tekstiä varmaan mutta koittakaa ottaa jotain selkoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu