Mitäpä on "jumala" miettinyt suunnitellessaan
finnin? Mitä se ilmestyessään kuvastaa? Mitä jos
sen puhkaisee, ketä vastaan rikkoo???
Ja mitäpä "jumala" haluaa viestittää ns.
siiamilaisilla kaksosilla? Entäpä ns.
mongoloideilla? Entäpä muilla ns. ei-niin-
terveillä lapsilla?
Ovatko mongoloidit ym. merkki syntiä tehneistä
ihmisistä?? Jonkinlainen "kosto"??
Entäpä sitten vasenkätiset vs oikeakätiset?
Kaiketi kätisyyskin on merkki jostain? Joku
syyhän on täytynyt olla suunnitteluvaiheessa.
Entäpäs sitten likinäköisyys ja/tai
kaukonäköisyys? Mitäs ne kuvastavat? Ja
hiustenlähtö, jokin suuri viisaus piilee varmaan
siihenkin.
finnin? Mitä se ilmestyessään kuvastaa? Mitä jos
sen puhkaisee, ketä vastaan rikkoo???
Ja mitäpä "jumala" haluaa viestittää ns.
siiamilaisilla kaksosilla? Entäpä ns.
mongoloideilla? Entäpä muilla ns. ei-niin-
terveillä lapsilla?
Ovatko mongoloidit ym. merkki syntiä tehneistä
ihmisistä?? Jonkinlainen "kosto"??
Entäpä sitten vasenkätiset vs oikeakätiset?
Kaiketi kätisyyskin on merkki jostain? Joku
syyhän on täytynyt olla suunnitteluvaiheessa.
Entäpäs sitten likinäköisyys ja/tai
kaukonäköisyys? Mitäs ne kuvastavat? Ja
hiustenlähtö, jokin suuri viisaus piilee varmaan
siihenkin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kööpenhaminaan, vuonna yks ja kaks.
Heillä oli takanaan valvottu yö ruotsinlaivalla,
siinä iässä aikaa ei haaskattu nukkumiseen. Koko
päivä oli kulunut Tukholmassa tramppaamiseen ja
tuttuja moikkaamassa, nyt tyttö oli väsynyt,
todella väsynyt. Yöjuna oli tupaten täysi,
huolettomia kun olivat, niin eivät olleet
varanneet etukäteen paikkalippuja, mutta kyllähän
sitä käytävälläkin yhden yön nukkui. He olivat
asettautuneet mukavasti istumaan nojaten seinään,
kun tyyppi rojahti viereen ja änkesi kitaransa
juuri siihen tilaan, jonka tyttö oli varannut
jaloilleen. Harmistuneen tämä tokaisi jotain
vähemmän mairittelevaa suomeksi ystävättärelleen.
Kun poika kun huomasi, että ovatkin
ulkomaalaisia, niin rupesi kyselemään mistä ovat
tulleet ja mihin menossa. Ärtyneenä tyttö
tuumasi, ettei tässä jaksa mitään legendaa ruveta
heittämään, ollaanpa tosi ummikkosuomalaista,
joten katsoi kaveria tyhmän näköisenä. Kun hän ei
kerran ymmärtänyt, niin poika toisti kysymyksensä
toiselle, tämä vilkaisi kysyvänä ystävätärtään,
joka puolestaan vastasi katseeseen hölmistyneen
näköisenä. Englanti ei tuottanut muuta tulosta
kuin päänpudistuksia.
Tästä poika sai aiheen kailottaa kovalla äänellä,
ettei voi uskoa tätä todeksi, kaksi
kielitaidotonta lähteneet maailmalle kahdestaan.
Tyttö oli sellaista hiljaista tyyppiä,
ujonpuoleinen, oikeastaan ihan kiltti, mutta
joskus (harvoin) häneen iski pieni piru. Äkkiä
häntä ei enää väsyttänyt, vaan odotti sopivaa
tilaisuutta, ja se tulikin pian; joku mainitsi
että konduktööri oli tulossa. Hän toisti sanat
suomeksi ystävättärelleen, piti silmällä että
poika huomaisi kuinka ottivat liput esiin ENNEN
kuin konnari oli näkyvissä. Pojan epäluulot
heräsivät, aivan kuten oli tarkoitus. Itsepäistä
lajiketta kun oli, niin hänen oli saatava tietää,
ymmärsivätkö kummatkin ruotsia, jos vain toinen,
niin kumpi. Pari hienovaraista vihjettä lisää,
niin hän kuulutti kaikille junavaunussa olijoille
voivansa TODISTAA, että ainakin toinen tytöistä
ymmärsi ruotsia, ellei peräti molemmat.
Vähitellen kaikki kiinnostuivat asiasta,
lyötiinpä vetojakin, mutta yksin poika sai
tehtäväkseen totuuden selvittämisen.
Pojan naruttaminen oli naurettavan helppoa. Ei
muuta vaadittu, kun pitää suunsa kiinni kunnes
ystävätär sanoi jotain (aivan muista aiheista),
katsoa sitten kasvot kirkastuen poikaa, ja luoda
tähän vaivihkaisia ujoja hymyjä. aivan kun olisi
ollut hyvinkin otettu tämän jutuista.
Ystävättäreltäkin meni aikaa ennen kun huomasi
pelin hengen (kuten mainittu, hänkin tunsi tytön
hiljaisena, ujona ja kilttinä). Kun hän vihdoin
huomasi näytelmän juonen, niin uhkasi ettei sano
enää sanakaan. Mutta eihän hän kyennyt olemaan
hiljaa, hän oli tytöistä se puheliaampi, ja
häntäkin rupesi tilanne huvittamaan.
Poika nousi antamaan väliaikatietoja säännöllisin
välein, ja vihdoin hän päätteli vain toisen
huijaavan, hän oli lopulta varma kumpi tytöistä
se oli. Mutta ne todisteet, ne puuttuivat yhä.
Kaikki vaunussa olijat eivät olleet tyhmiä, tyttö
huomasi erään miehen katsovan häntä silmät
sirrillään. Ehkä hän ei ollut kyennyt kätkemään
pientä tyytyväistä hymyä. Mies ei kuitenkaan
paljastanut häntä.
Todistaminen olikin hankalampi juttu, ystävätär
kun ei ymmärtänyt yhtikäs mitään, ei tyhmiä
kysymyksiä kuten – pojan ottaessa esiin
kitaransa – mikä on lempikappaleenne. Hän kokeili
kaikenlaista yhtä alkeellista, kunnes keksi
ruveta kertomaan vitsejä. Silloin tyttö tiesi,
että poika oli menettänyt pelin. Sopivan
puujalkavitsin kohokohdassa, pojalta salaa, hän
teki tosi typerän irvistyksen, ja ystävätär
puhkesi tuttuun raikuvaan nauruun.
Poika ponkaisi ylös, huusi voitonriemuisena, että
tässä todisteet, kaikkihan sen huomasivat, hän
ymmärsi vitsin. Tuo tuossa on se huiputtava piru,
osoitti syyttävästi sormellaan, kun taas tämä
tässä, laskien suojelevasti kätensä tytön
olkapäälle, hän on viaton enkeli, hän ei todella
ymmärrä sanaakaan ruotsia. Enkelikin nousi,
kiitti todisteista ja heidän osakseen tulleesta
huomiosta, mutta, kuten hän selitti, tässä on
sattunut pieni väärinkäsitys. Totuus on se, ettei
ystävätär ymmärrä mitään muita kieliä kuin suomea.
Naurun ja aplodien raikuessa poika jähmettyi
tuijottamaan tyttöä. Voihkaisi ”ja vielä
puhtaalla tukholmalaisaksentilla”, kääntyi
kannoilleen ja pakeni toiseen vaunuun.
Kun hän palasi puolisen tunnin kuluttua, niin uho
oli tipotiessään, eikä tyttökään raaskinut
enempää kiusoitella. Aamun mennessä he olivat jo
ystäviä, olisikohan pojan puolelta ollut jopa
lämpimiä tunteita, koska kitaralla säestäen
lauloi tytölle kovin hempeitä balladeja.
tuleva, ellei jo olevakin kirjailija
mielityössään.
Jep! Kyllä sinä osaat kirjoittaa ja ihan
puhtaalla suomalaisaksentilla ja niin että sitä
lukee koko ajan jännittäen,että mitähän seuraa.
Minä olen pitkin tätä päivää miettinyt sitä
kohtaa, mitä sanoit tuolla tulevaisuudessa
tulevassa keskustelussa suunnilleen eilen
menneisyydessä:
>>romanttisen osion myötä tarinasi hajoaa<<
Siinä on vinha perä, olen samaa mieltä.
Romanttiset jutut, ihmisuhteiden monimutkaiset
vivahteet, juonen kehittely mielessä koetuissa
syvyyksissä on vaikea pala minulle, olen niin
raskaasti asiapainotteinen. Asialinjalla,
kielellä leikkien pystyn viemään jutun juonta
eteenpäin, mutta kun pitäisi saada niitä
ihmiselämän syviä juttuja mukaan, niin silloin
alkaa tökkiä.
(satuin löytämään tuolta vielä kauempaa
väliinjääneiltä sivuilta juhannuksen alta
viitteesi E(T?)tikan novellisivuille, kävin
katsastamassa, mutta en ehtinyt vielä lukea
kaikkea)
Huomasin tässä jälleen kerran, että fiktiivisen
tarinan kirjoittaminen on oikeastaan helpompaa,
siihen voi ympätä kohokohtia mielensä mukaan, ja
muokata henkilöitä halutun kaltaisiksi. Tämä
onkin hyvää harjoittelua, yrittää kuvata tarkkaan
tapahtumat, siinä täytyy miettiä, mikä on
oleellista, ja mitä on syytä jättää mainitsematta.
Kiusallaanhan minä sinun tarinaasi arvostelin
(iski taas se piru), mutta totta toinen puoli.
Jos sellaisia uutisia kuulisi radiosta, niin etkö
kääntyisi jonkun henkilön puoleen kauhistelemaan?
Etenkin, jos siellä olisi joku, jota olet
katsellut sillä silmällä?
Onhan sinulla sana halussa, ja kirjoitat
jännittävästi. Ne tunteet, eiköhän tosielämässä
löydy vaikka mitä, millä harjoitella? Kyllä ne
siitä suodattuvat teksteihin, kun miettii, miten
itse, ja muut reagoivat.
Etikasta; siinä on todellinen kyky,
mielikuvitusrikas, draaman tajua, ja valtavan
taitava sanankäyttäjä. En ikinä pääse lähellekään
hänen tasoaan vaikka yrittäisin loppuelämäni,
valitettavasti.
..vain lämminhenkisestä tarinasta, vaikka
arvasinkin jo etukäteen, kuka tarinassa
nöyryyttää ja ketä, varsinkin kun soittelen
kitaraa itsekin.
But seriously, harmi ettei Etikka kokenut palstaa
kuin muutaman novellin arvoiseksi. Parin
otteeseen olen antanut itseni epäillä muutamaa
nimimerkkiä hänen tekosikseen, mutta tod.näk olen
erehtynyt. Ilmeisesti nettinovellejakaan ei ole
uusia ilmestynyt.
Hauska juttu. Ymmärtää tai olla ymmärtämättä
kuten itse haluaa on yksi maahanmuuttajan harvoja
iloja. Itsekseni huppailen joskus suomalaisten
kanssa täällä bussissa tai kaupungilla.
Tositarinoiden kirjoittaminen on todella nihkeää.
Itselläni se ainakin johtuu siitä, etten kirjoita
päiväkirjaa enkä kirjeitä. Nyt olen yrittänyt
asiaa hiven korjata meilailemalla, mutta siitäpä
sain lapseltani heti bumerangikommentin: "hei
mamma,tämä ei ole sirkus". No, täytynee yrittää
uudelleen.
Kun itse olen joskus yrittänyt tuottaa proosaa,
on ikuinen ongelmani faktan ja fiktion
sekoittaminen. Olen kasvatettu perirehelliseksi
ja siten minusta tuntuu pahalta faktan
brodeeraaminen (entäs jos joku lukee ja sanoo,
että se valehtelee) tai pelkän fiktion
kirjoittaminen (entäs jos joku lukee ja sanoo,
että tässähän se on käyttänyt mua ihan
loukkaavassa yhteydessä).
No, siksipä minusta ei sittenkään tullut
kirjailijaa. Toivottavasti sinusta tulee, että
voisin sanoa: se on mun nettikaveri.
>> Ne tunteet, eiköhän tosielämässä
löydy vaikka mitä, millä harjoitella? Kyllä ne
siitä suodattuvat teksteihin, kun miettii, miten
itse, ja muut reagoivat