Onko tuon sivun teksti oikea katolisten UT käsikirjoituksista?
Siellä on aika laajasti kaikkea.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatunkasikirjoitukset.html
Siellä on aika laajasti kaikkea.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatunkasikirjoitukset.html
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et ehkä huomannut, että Petri Paavolan sivustolla on linkki Fundamentalistien sivustoille. He ovat jyrkästi anti-katolisia, joten turha odottaa heidän taholtaan puolueetonta tutkimusta.
Oma teologimme Emil Anton on käsitellyt näitä sivustoja katolisesta perspektiivistä täällä: http://hyviauutisia.net/2009/07/06/graham-paavola-ja-raamattu/
.
Hän toteaa ja perustelee väitteiden valheellisuuden.
Heh, sivusto jolle linkität on muistaakseni sama "paavillisempi kuin paavi itse" -tyyppinen saitti jolla mm. puolustetaan kirkon toimia Galilein asiassa ja viitataan joidenkin fundamentalistikatolilaisten hörhöjen nykytieteen maailmankuvaa vastustaviin geosentrismisivustoihin. Että kaikkea sellaista "puolueetonta tutkimusta" sillä suunnalla.
Miksi katolisen kirkon opissa on niin paljon harhaoppeja? Marian palvonta yksi räikeimmistä. Raamattu kieltää kuolleiden ihmisten rukoilun ja yhteydenpidon heihin. Tässä Petri Paavolan artikkelissa näitä katolisten harhaoppeja on iso liuta:
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret
Jospa aloitettaisiin roomalais-katolilaisten harhaoppien purkaminen siitä todella järkyttävästä väärinkäsityksestä, että Pyhä Henki muka lähtisi Isän lisäksi myös Pojasta. Filioquen romukoppaan heittäminen on tietysti vasta alkua. Viimeisen tuhannen vuoden aikana Rooman paavinkirkko on kulkenut hullusta innovaatiosta toiseen ja ilmeisesti jo pahasti seonnut siinä, mitkä aikoinaan käteviltä tuntuneet dogmit ovat enää voimassa tai ristiriidassa myöhempien kanssa. Voisin siteerata kirkkoisiä mutta siteeraankin Beatlesiä: "Get back to where you once belonged."
Ihmiset ymmärtävät asiat omasta näkökulmastaan lähtien ja lisäten uudet asiat omien kokemustensa viitekehykseen, senpä vuoksi aina ja kaikesta tulee ihmisten välillä keskustelua ja eroavia näkemyksiä.
Aikoinaan 300-luvun eKr. Afrikassa donatolaisiksi kutsuttu kristinuskon "lahko" kävi debattia uskonasioista mm. katolisten kanssa. Argumentointiin osallistui myös muuan piispa jota nykyään laajalti kutsutaan Pyhäksi Augustinukseksi.
”Ei niin, että pyrkisin ymmärtämään, jotta uskoisin, vaan uskon, jotta ymmärtäisin”
"'Rukoile ensin, puhu sitten"
( Lausahdukset P. Augustinuksen )
Kun puhutaan uskosta, opeista ja kirkosta, kannattaa ensin tykönään miettiä mikä itselle on kristinuskossa tärkeintä. Onko se tarve tehdä omaan päähänsä mallikuva Jumalasta ja maailmankaikkeudesta, muuttumattomien sääntöjen mukanaan tuoma turvallisuuden tunne, vai tilaisuus päteä tietoviisaudella, vaiko onko huomiosi keskipisteessä ehkä avautua ”kokemaan Jumalan todellisuutta, näkemään sen keskellä maailmaa ja maailman läpi”. Sellainen Jumalan kokeminen voi viedä ihmisen ”eksistenttiseen ratkaisuun ja konkreettiseen tehtävään maailmassa”, kuten P. Ignatius Loyola muotoilee ajatuksiaan opastaessaan ihmisiä hengellisten harjoitustensa pariin.
Niin vuosiluku 300 oli tarkoitus kirjoittaa todellakin jKr. eikä eKr. niinkuin näyttäisi lipsahtaneen.
"Ei niin, että pyrkisin ymmärtämään, jotta uskoisin, vaan uskon, jotta ymmärtäisin”
Ortodoksi sanoisi: uskon, jotta paranisin. Huomatkaa ero.
Ja kun siirrytään kunkin pään sisältä maailmassa vallitseviin, meihin ulkoapäin tuleviin paineisiin, jotka muokkaavat pään sisällä syntyviä näkemyksiämme, tullaankin sitten vaikuttimien "hardware"-osastolle.
Halu omistaa tunteakseen itsensä joksikin, halu olla jotain tunteakseen itsensä joksikin, halu omistaa jotain tunteakseen itsensä turvalliseksi, halu perustaa perhe, jotta ei tuntisi itseään yksinäiseksi, vallanhalu, vallan menettämisen pelko, luulo että toisen eriävä mielipide on uhka omalle olemiselle ja omanarvontunteelle...
Lista on päättymätön. Jos joku luulee että kirkko, kirkonmiehet tai uskovat ovat vapaita tämänkaltaisista paineista, niin kannattaa miettiä toiseen kertaan. Ja ne, jotka tiesivät tämän, rukoilkaa itsenne ja toistenne puolesta ja ennenkaikkea, koetetaan kaikki toteuttaa positiiviset rukoukset ihan käytännössä, vaikka kolahtaisi omaan tärkeyteen. On sopivasti perjantaipäivä ja voimme vaikka rukoilla Ristintien tai Ruusukon surulliset salaisuudet.
Periaatteessa Augustinus oli ortodoksi. Toki piispoilla oli paljonkin eriäviä mielipiteitä, mutta periaatteessa 300-luvulla jKr. itäisempienkin hiippakuntien paimenet ovat (luultavasti) tunteneet olevansa yhtä katolista ja apostolista kirkkoa, poislukien ne piispat jotka jo siinä vaiheessa tunsivat olleensa "väliinputoajasakkia" tai "ainoita oikeita uskovaisia". No, toisille sellaisille piispoille kävi niin, että heidän ajatuksensa julistettiin harhaoppisiksi, toiset heistä perustivat omia tunnustuksellisia kirkkokuntia, joita he tietenkin uuden kirkkokunnan sisällä sanoivat oikeauskoisiksi, kun taas eri porukoissa heitä mainittiin harhaoppisiksi, ja "vice versa".
Jotenkin tuntuu että jo Jerusalemissa Pietarin ja Jaakobin" Jeesuksen veljen" ajoista lähtien on kirkossa vaikuttanut "sisäänpäinlämpiävämpi" säilyttäjien siipi ja "dynaamisempi", eroavaisuuksiin objektiivisemmin suhtautuva siipi.
En tiedä onko ihmisluonnolle mahdollista tulla toimeen näissä kuvioissa sopuisasti ja jonkinasteisen yhtenäisyydentunteen säilyttäen.
Jos homma on Jumalasta, Jumala hoitelee homman kohti kaunista loppua.