YKSINÄISYYS JA MASENNUS,

Anja Koivistoinen

ajavat eläkeläiset itsemurhiin lähes joka toinen päivä.

Näin uutisoi HS-uutiset 16.8.2011

Pakkoruotsi ja suomalaisuus on noussut keskusteluissa kuumaksi perunaksi. Ehkä aiheestakin, mutta voisiko välillä pohtia mikä auttaisi yksinäisyyteen ja masennukseen.

Oma masennuspäivä on silloin, kun huomaan, että on vielä kaksi viikoa tätä kuukautta jäljellä ja tilin saldo näyttää 50e. Se tarkoittaa, ei teatteriin, ei lavatansseihin, ei elokuviin, ei tuttavien luo, ei voi kutsua ketään kylään, koska ei voi tarjota muuta kuin vesilasin tai kupillisen kahvia ilman pullaa.
Elämä kapeutuu, tunne tarpeettomuudesta lisääntyy.

Joku viisas politiikko on väittänyt, että eläkeläinen/vanhus ei tarvitse enää paljon "pötäkkää" elämiseen. Väitän, että ei pidä paikkaansa. Vanhuksen on yhtälailla asuttava kuin työikäisen, hänen on syötävä elääkseen, hänen sairaskulunsa kasvavat, kun työterveyshuolto ei ole hänen ulottuvillaan. Hän tarvitsee myös enempi erilaisia palveluja kodinhoitoon, liikkumiseen ym.

" Olisipa Suomessa hallituskelpoinen puolue, joka pitäisi eläkeläisten puolta yhtä tehokkaasti kuin keskusta maataloudesta." ( poiminta lehtikirjoituksesta.)

"Niiden, jotka maan rakensivat sodan hävityksen jälkeen pitäisi saada parempaa kohtelua ja edes sellaisen eläkkeen, millä tulisi toimeen. Moni ei aio enää mennä äänestämään. Niin on sydän syrjällä tähän meininkiin. Toiset rypee rahassa ja on kultaisia kädenpuristuksia. Osa kansasta kituu. Minkä urotyön ne herrat ovat rahojensa eteen tehneet? Pakolaisistakin pidetään parempaa huolta kuin omista vanhuksista."

Empä malta olla puuttumatta presidenttipeliin. Paavo Lipposen edukkuus närästää. Juuri Lipposen hallitukset kurjistivat eläkeläisten talouksia leikkauksillaan. On luvattu seurata, tarkistaa ja korjata, mutta kissanviikset.
Että näin meillä.

Senioripuolue ry.
puheenjohtaja

12

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antiseniori

      Vähintäänkin sadat ihmiset tekevät Suomessa vuosittain itsemurhan ja huomattavan suuri osa suomalaisista on masentuneita tai kärsii muutoin mielenterveysongelmista. Itsemurhat ja mielenterveyden ongelmat eivät ole eläkeläisten yksinoikeus vaan koskettavat myös lapsia, nuoria ja työikäisiä kansalaisia.

      Sosiaalinen kanssakäyminen ei ole rahasta kiinni. Mikäli köyhällä vanhuksella on myöskin köyhiä ystäviä, he varmaankin ymmärtävät, että aina vieraille ei ole mahdollista tarjota kolmen ruokalajin päivällistä. Ilmaisia harrastuksia löytyy myöskin, mm. kirjastot ovat ilmaisia halpaa kirjastokorttia lukuunottamatta. Oma-aloitteisuus ei ole yhteiskunnasta kiinni.

      Monet nuoretkin suomalaiset ovat köyhiä ja heillä on suuria sairauskuluja. Yhteiskunta kuitenkin tulee näissä elämän aallonpohjissa kuitenkin enemmän tai vähemmän vastaan. Meillä ovat olemassa mm. sosiaalipalvelut ja lääke- ja terveydenhoidon palvelujen maksukatot. Eläkeläiset saavat lisäksi lukuisia erilaisia alennuksia ja etuja muutoinkin.

      Suomen rakentaminen sodan jälkeen tai korkea ikä ei ole peruste erityiskohteluun. Kaikki suomalaiset joutuvat ottamaan kaiken aikaa osaa Suomen rakentamiseen.

      • Anja Koivistoinen

        Ystäväni Antiseniori!

        On hyvä, että pidät minut maan tasalla innostuessani köyhien vanhusten asioihin puuttumiseen.

        EN HAE ERITYISKOHTELUA ELÄKELÄISILLE, vaan oikeutta.

        Sodan jälkeen EI ollut tämän päivän työkaluja. Työ oli paljon hankalampaa ja raskaampaa. EI ollut tämän päivän tarvikkeita millä rakentaa. Kaikesta oli pula. Tänä päivänä kaikkea tavaraa on liikaa.

        Mietippä, Sinulla on synkkä metsäpalsta. Siihen olisi saatava peltoa, jossa kasvattaa perunaa ym.syödäksesi ja elättääksesi perheesi. Sinun on justeerisahalla ja kirveellä kaadettava puut, kuokalla kuokittava pelto. EI ollut raktoreita, hevosvoimat (hevonen) oli joillakin apuna, ei hevostakaan todella köyhillä. Olen syntynyt 1945. Muistan kertomuksia ja näin itse.

        En väheksy tai aliarvio ketään, jokainen tekee parhaansa aikanaan. Minun äitini ja isäni halusivat, että minulla olisi helpompi elämä kuin heillä. Ja siksi he yrittivät kaikkensa. Olen heille kiitollinen. Arvostan ja kunnioitan tämän ajan ihmisiä suuresti. Siksi olen mikä olen.

        Kiitän Sinua Antiseniori kommenteistasi. Ovat hienoja, älykkäitä. Puolustat omaa reviiriä niinkuin minäkin omaani. Tervetuloa joukkoon, ikään katsomatta.

        Kaikki vanhenevat, emmekä halua, että hyvä suomalainen eläkejärjestelmä tuhotaan ahneitten politikkojen toimesta. Haluamme jälkipolville säilyttää tämän järjestelmän, joka luotiin v.1962. Lipposen hallitus teki siihen leikkauksia isolla kouralla, nämä epäoikeudet halutaan korjata. Itsemme, lapsemme,lapsenlapsiemme tähden.

        Tänään palaveerasin naapurikaupungin senioreiden kanssa, jatkamme tastelua. Pienestä liekistä saattaa yhteen puhaltamalla syntyä suuri roihu.
        Toivottavasti hyvään suuntaan.

        Ystäväni, Antiseniori, OTTAVATKO kaikki suomalaiset osaa Suomen rakentamiseen?
        Mihin viedään Suomen veronmaksajien euroja politikkojen toimesta tänä päivänä. EU:hun. Eikö näitä miljaarjeja tarvitse lapset, nuoret, perheet, työttömät, velkaantuneet (syystä tai toisesta), sairaat, yksinäiset, työikäiset, siis kaikki ME Suomalaiset.

        Ymmärrätkö?

        Ikääntyneet vanhukset eivät ole nuorten veroisia, he eivät jaksa pitää puoliaan. Me olemme heikkoja voimiltamme, mutta ymmärrys elämään ei ole kadonnut.
        Siksi me tarvitsemme Teitä nuoria.
        Te ette taida tarvita meitä.

        Senioripuolue ry
        puheenjohtaja


    • Sairas ja köyhä

      Suomessa omat köyhät on jätetty omanonnensa suojeluksiin ja kaikki ne jotka tulevat maahamme pakolaisina ovat kaikessa paremmassa asemmassa.
      Tietysti tässä on syy itsessämme mitä olemme äänestäneet näitä ketkuja
      ja kansamme syöjiä valtaan, että siinä me näemme sitten omat mokamme.

      • Antiseniori

        Missä mielessä pakolaiset ovat paremmassa asemassa?


    • Köyhä ja kippee

      Sinäpä sen sanot juuri siinä mielessä, kun heille maksetaan kaikki
      asumisesta lähtien.

    • anja koivistoinen

      Luin ketjun, särähti korvaani,,,,,",itsemurhat eivät ole eläkeläisen yksinoikeus vaan sadat nuoret, aikuiset ym, tekevät itsemurhan. AIVAN? Miksi?

      EI ELÄKELÄISTEN YKSINOIKEUS?

      Mitä tarkoitat?

      Senioripuolue ry
      puheenjohtaja

    • vanha eläkeläinen

      Eläkeläiset tekevät itsemurhan monesta syystä. Itse olen ajatellut sitä jo nuoresta lähtien että kun tulen sellaiseen ikään että luulen pian menettäväni itsenäisyyden ja terveyden niin ainoa mahdollisuus on itsemurha.
      Pelottavinta on joutua kuukausiksi tai vuosiksi toisten hoidettavaksi.

      Toivoisin vain että Suomessa keskusteltaisiin asiasta enemmän ja että se hyväksyttäisiin laissa.

      Viime talvena tuli jo kokemusta avuttomuudestä kun oikea ranne murtui liukastuessa ja itsenäisenä henkilönä jouduin kipsin kanssa kuusi viikkoa lumessa kahlaamaan ja ruokaa laittamaan vasemmalla kädellä.
      Oli aika surkeaa elämää. En luule että haluaisin käydä läpi tuota kokemusta uudelleen.

      • Vanha ja sairas tääl

        Minä en kannata, että lakisääteisesti alettaisiin murhata vahuksia sillä
        silloin se saattaisi mennä siihen, että nekin jotka haluaisi elää lopetettaisiin
        lääkärien laillisilla oikeuksilla. Pelkkä ranteen murtuma ei ole elämän loppu
        sehän korjaantuu ja elämä jatkuu vielä pitkään, että ajatteleppa tarkempaan
        sinä vanha eläkeläinen ja elä kaunista elämääsi niin kauan kuin se on määrätty
        itse kullekkin elettäväksi. Olisiko valtiovallan syytä nuo turhat itsemurhat joihin
        he eivät ota mitään kantaa ja heillä itsellä menee niin hyvin, että kansalaisten
        murheilla ei ole mitään väliä heille.


    • Anja Koivistoinen23

      Ymmärrän hyvin kokemuksesi.

      Miten olisit halunnut Sinua autettavan?

      Minä olen kokenut myös tuon tunteen, kun nilkkani teloin ja kipsi oli tuon kuusi viikkoa. Onneksi tyttäreni oli samalla paikkakunnalla. Silloin tuli huomattua miten hankala on asioita hoidella pyörätuolista käsin.

      Olen huomannut, että näistä vaikeista asioita on hankala saada keskustelua käyntiin. Onko vaikeudet ja epäkohdat niin hävettäviä asioita, että niistä ei sen vuoksi mielellään puhuta?
      Eläkeläisiä on lähes 1.5milj. ja varmasti ainakin puolella heistä on tuo sama pelko mielessä. Johtuen ehkä pienistä eläkkeistä ja hoitojen kalleudesta.

      Kuulisin mielelläni elämänkokemuksia ja ehdotuksia epäkohtien paranuksiin. Peräänkuulutan keskustelua eläkeläisten asioista. Eläkeläisiä on monen ikäisiä. Terveyden-ja sosiaalihuollon asiat askarruttavat hyvin monia. Uusi hallitus leikkaa kuntien rahoitusta ja se näkyy varmasti palvelujen saatavuudessa näillä aloilla.

      senioripuolue ry
      puheenjohtaja

    • kaikkea kokenut

      On todellakin vaikea itsenäisen ihmisen pyytää apua tai ei tiedä mistä sitä saisi. Kaikilla on kiire ja oma elämä. Usein omat lapset asuvat kaukana eikä heitä halua vaivata.

    • 12+3

      Ei tietenkään mitään lakia vanhojen ihmisten tappamiseen, mutta vapaa valinta, että järjissä olevat vanhat sairaat ihmiset saisivat apua lääkäreiltä jos haluaisivat pois tästä maailmasta.
      Utrio aloitti keskustelun muistaakseni pari vuotta sitten kuolin pilleristä mutta eihän siitä mitään tullut kun kristilliset nostivat sellaisen metelin että mediakin vaikeni asiasta.
      On jokaisen ihmisen oikeus päättää elämästään. Nyt tätä päätöstä kutsutaan vielä rikokseksi.

      • Vahus elää vielä

        Hyvä vapaata valintaa puoltava, miten se olisi mahdollista laillisesti toteuttaa?
        Onhan sinulla oikeus päättä elämäsi samoin mitä nyt tapahtuu päivitäin meillä
        Suomessa. On vain surullista, että ihmiset ajautuvat niin surkeisiin oloihin,
        että pitää lopettaa elämänsä kuin kesken.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe