Vanha viholliseni ajoittainen masennus on taas nostamassa päätään... nyt on menossa rv 19. Masennukseni ei ole koskaan ollut niin paha, että olisi sen takia tarvinnut lääkäriin mennä tai muuta, mutta huomaan sen itse selvästi. Mikään ei huvita, aamuisin ei meinaa päästä ylös sängystä, kaikki on tylsää ja tyhjää. Itkettää aika usein. Haaveilen toisenlaisesta elämästä, mutta minusta ei tällä hetkellä ole mitään tekemään sen asian eteen. Ehkä ei ole koskaan, koska ei nykyisessäkään mitään vikaa ole, se ei vaan tunnu taas tällä hetkellä miltään. Töissä pitäisi saada vielä paljon aikaan ennen äippälomalle jäämistä, mutta kuten arvata saattaa niin eihän sekään oikein suju.
Masussa oleva pirpana tuottaa tietysti iloa, mutta kun liikkeitä ei vielä tunnu, niin tottakai onnistun huolestumaan ja murehtimaan siitäkin. Mitkään vaatteet ei mahdu päälle eikä tunnu hyvältä, sekin tekee erityisesti aamuista hankalia.
No, jospa lopetan nyt tämän ininän ja esitän kysymyksen. Eli siis kun kyseessä on tämmönen masennukseen taipuvainen tuleva mamma, joka ei näköjään raskausaikanakaan "raidoistaan" pääse, niin onko ennuste huono myös synnytyksen jälkeisen masennuksen osalta? Osaako joku sanoa, omasta kokemuksesta tai muiden? Olen miettinyt tätä paljon jo ennen raskautta. Haluaisin uskoa ja tietysti toivon hirvittävän kovaa, että oma lapsi olisi just se mikä nostaisi mut tästä suosta kokonaan ja pysyvästi. Antaisi elämälle uutta tarkoitusta jne. Mutta silti pelottaa vähän jo valmiiksi...
Kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii kommentoida.
Masussa oleva pirpana tuottaa tietysti iloa, mutta kun liikkeitä ei vielä tunnu, niin tottakai onnistun huolestumaan ja murehtimaan siitäkin. Mitkään vaatteet ei mahdu päälle eikä tunnu hyvältä, sekin tekee erityisesti aamuista hankalia.
No, jospa lopetan nyt tämän ininän ja esitän kysymyksen. Eli siis kun kyseessä on tämmönen masennukseen taipuvainen tuleva mamma, joka ei näköjään raskausaikanakaan "raidoistaan" pääse, niin onko ennuste huono myös synnytyksen jälkeisen masennuksen osalta? Osaako joku sanoa, omasta kokemuksesta tai muiden? Olen miettinyt tätä paljon jo ennen raskautta. Haluaisin uskoa ja tietysti toivon hirvittävän kovaa, että oma lapsi olisi just se mikä nostaisi mut tästä suosta kokonaan ja pysyvästi. Antaisi elämälle uutta tarkoitusta jne. Mutta silti pelottaa vähän jo valmiiksi...
Kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii kommentoida.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.