On meillä kohta hyppytorni, uimahalli, jäähalli, sairaala, varuskunta jne, kun Hanko yhdistetään Raaseporiin. Maamme hallitus valmistelee lakia, jossa Suomeen jää alle 100 kuntaa. Ajatuksena on, että kunnan pitää tulla toimeen omillaan, yhteistyösopimukset eivät riitä.
Veromaksajalle jää päätettäväksi, mihin lähiöön uudessa Raaseporissa muuttaa, Hangon kalastajakylään vai palvelujen Tammisaareen.
Hangon isot pamput ovat aina sanoneet, että ei Hankoon tarvita esimerkiksi uimahallia, kun Hangosta ei ole kuin puolen tunnin ajomatka Tammisaaren uimahalliin. Ja Helsingissä menee helposti kauemminkin siirtymisiin, Voi ajatella toisinkin: eihän sieltä Tammisaaresta ole kuin puolen tunnin ajomatka Hankoon töihin! Ja näin on moni nuori perhe ajatellut ja muuttanut Raaseporiin.
Kysymys kuuluu, pitäisikö asialle tehdä jotain ennen liitosta?
Vai ollaanko Hangossa niinkuin ennenkin ja vakiasukkaat äänestävät jaloillaan? Kyllä tänne kakkos, kolmos tai nelosasuntojen omistajia tulee, mutta Harkimon hankkeetkin houkuttelevat vain muutamia veronmaksajia kaupunkiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.