Helvetillinen meno

säkki kirjoitti:

Uskonnollisen keskustelun- mitä täälläkin
päällisin puolin käydään- sävy ei käsittääkseni
tule olla Jumalan olemassaolon todistelussa, kun
kerran elämämme kristillisessä maassa. Samasta
syystä on myös mahdoton ajatus ryhtyä toisia
pakanuuden tai syntisyyden vuoksi helvettiin
ohjailemaan. Ennemmin kannattaisi tarkkailla sitä
pääsenkö minä erinomaisella uskonnollisuudellani
sinne. Ettei kävisi kuten kävi Golgatan kummulla,
jossa ryöväri pääsi Jeesuksen armosta taivaaseen,
mutta fariseukset ja muut kirjaoppineet jäivät
ulkopuolelle, koska olivat osallisia Jeesuksen
ristiinnaulitsemiseen. Ryövärin synnit, vaikka ne
yhteiskunnallisesti olivat arveluttavimpia,
olivat Jumalan silmissä anteeksiannettavimpia
kuin mitä niiden uskonnollisten oikeaoppisten,
joille Jeesus oli liian kova pala purtavaksi.

Uskovallehan ei ole mikään niin kauheaa kuin
itsetyytyväisyys omiin tekoihinsa ja armoonsa
Jumalan edessä. Heti kun alan kuvitella, että
tekemällä tätä ja tätä kelpaan Jumalalle, sorrun
sellaiseen ulkokultaisuuteen ettei sille synnille
vedä vertaa ryövärinkään synnit.
Itsetyytyväisyydessä, jossa mahdollisesti
touhuankin kovin, saatan näyttää tosi uskovalta
ja täyttää kaikki opilliset kriteerit, minulta
saattaa puuttua usko ja hengellinen elämä
kokonaan. Sen kauhean touhuilun lomassa Jeesuskin
on vain utukuva, ei puolustaja ja pyhittäjä, ei
tärkeä ja rakas, vaan sana uskonnollisessa
touhuilussani josta puuttuu nöyrä
vanhurkauttamisen ja palvelun henki. Sen, jonka
todellinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa luo.

Kun ihminen ryhtyy omilla ansioillaan, omalla
opillaan ja ihmisviisaudella rakentamaan
itselleen uskonnollista linnaketta mistä sotia
maailmaa vastaan, tulee siitä varsin
ristiriitainen saareke. Kun hän koettaa rakastaa
Jumalaa, tunteekin hän vihaa, kun hän yrittää
olla lempeä, viha kouhuttaa häntä. Kun hän
yrittää elää puhtaasti, arveluttatkin himot
heräävät hänessä. Tahtoessaan olla nöyrä ja
palveleva, tuleekin hänestä kivenkova ja
säälimätön. Näin pelkkä käskysana on kuolemaksi,
kuten sana sanoo. Ulospäin tilanne voi hetken
näyttää hyvältäkin, mutta sisältä on saastaa ja
sen lemuaa.
Tässä ei auta uskonollist teot, hyväntekeväisyys,
ei itsensä kurittaminen, kieltäymykset, eikä koko
maailman sulkeminen itsensä ulkopuolelle. Sillä
tavalla ihminen ei pääse lähelle Jumalaa eikä elä
hänessä. Missään Raamatussa ei sanota, että ryhdy
sellaiseksi oikein kummalliseksi ja oudosti
käyttäytyväksi ihmiseksi. Ihmisenä olemista
painotetaan aivan toisella tavalla ja sitä miten
meidän tulee elää Herrassa hyvää tehden, ei
oudoksi tekeytyen.

Onko kukaan ihmetellyt mitä Raamatussa
tarkoitetaan laittomuuden tekijöillä, niillä,
jotka ovat Jeesuksen nimessä tehneet tekoja ja
pitäneet puheita, mutta jotka saavat tylyn
kohtelun. He ovat juuri niitä, joilla usko on
ulkopuolinen vaate, jotka ovat pukenee uskon
itsensä ulkopuolelle hyvinkin voimakkaasti, mutta
eivät ole sydämessään ottaneet vastaan Jumalan
vanhurskautta Jeesuksessa. Antaneet omaa
sydäntään Jumalan hoiviin ja ryhtyneet armosta
tekemään niitä tekoja joita Jumala haluaa ja
joihin Hän antaa voimaa ja tahtoa.

Jumalan vanhurskaudessa ihminen on tyytyväinen
itseensä, elämäänsä ja kaikkeen mitä hän elämässä
kohtaa, mutta ei oman itsensä vuoksi, vaan siksi
että Jumala on hänet armahtanut, antanut hänelle
voiman ja hengen tulla Jumalan lapseksi tekemään
tekoja Jumalan kunniaksi. Silloin ihminen
tunnustaa heikkoutensa Jumalan sekä ihmisten
edessä, mutta ei hyväksy niitä, ei puolustele
niitä, eikä yritä itse niitä peitellä muilla
ansioilla, vaan rukoilee Jumalalta voimaa elää
siten kuten Hänen tahtonsa on. Joskus Jumala
haluaa meissä olevan heikkoutta, jotain mikä
muistuttaa meitä siitä, että olemme ihmisiä.
Jossain vaiheessa taasen Jumala voi vahvistaa
meitä uskomattomalla tavalla, tehdä itseämme
hämmästyttäviä tekoja meissä kun olemme ne
nöyrinä valmiit vastaanottamaan, emmekä sorru
siinä tilanteessa ulkokultaisuuteen näyttämään
koko maailmalle, että täältä pesee.

Mitä minä sitten teen omassa
uskonnollisuudessani? Miten Jeesus Kristus
minussa asuu, olenko Hänessä täydellinen,
täytänkö Hänen tekonsa ja miellytänkö jokaista
ihmistä jonka kohtaan ja saanko sieluja
pelastettua?

Elämä Jumalan yhteydessä on sellaista, että
rakkain asia on Jumalan läheisyys sielussa, Hänen
sanansa virvoituksen tunteminen ja siinä armossa
on eläminen siten miten suodaan, mitä annetaan ja
tehtävä se mitä sydämessään oikeaksi tuntee. Se
mitä aikaisemmin on tehnyt, on anteeksiannettu ja
se mitä tulevaisuudessa eteen tulee, on Jumalan
armoa. Ihmeellistä on ollut ja ilmeisesti tulee
olemaan, mutta pullistella ei auta. Se on
synneistä suurin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä