Soini vois vähitellen alkaa vaatimaan KANSANÄÄNESTYSTÄ

Tuo Soinin porukka saa nyt lopultakin alkaa tekemään jotakin niiden palkkojensa eteen. Enää ei riitä pelkät ymmärtäväisen vitsikkäät heitot TV-kameroille. Että "oli tämä vakuusjuttu nyt parempi kuin ei mitään", ja koko asia kuitataan sillä.

Hankkeenahan on menossa että meidän suomalaisten pitäisi ottaa koko Etelä-Euroopan velkamaiden velat yhteisiksi, keskinäisiksi EU-veloiksemme?

Ruotsi ja Tanska ovat muista Pohjoismaista sivussa asiasta ja siinä mielessä turvassa. Vain Suomi ainoana Pohjoismaana ollaan heittämässä tuohon moolokin velkakitaan.

Tällaiseen liittovaltion tekemiseen ja suuren luokan kähmintään ja salahankkeeseen pitää kansalaistenkin jo saada sanoa mielipiteensä. Sellainen voidaan tiedustella ihmisiltä vain kansanäänestyksellä.

Persujen on pakko alkaa oikeesti liikkumaan ja tekemään Eduskunnassa jotakin. Pelkkä oman takapuolen päällä istuminen ei nyt enää riitä.

Vaatikaa puolueena Kansanäänestyksen pitämistä. Jatkuvasti sama teema uudestaan esille vaan. Eikä vaan sivusta kiltisti katsella kun maan itsenäisyys menee.

Riittävästi painetta tiedotusvälineiden kautta, ja mielipidetiedusteluja lehdissä, teemapäivien koolle kutsumisia eri puolilla maata jne, jne.

Normaalia poliittista toimintaa. Nyt herätys Persut, ja äkkiä! Tällaisen asian vuoksi annoin teille ääneni keväällä.
.
568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä. Kansanäänestys eurosta, markka takaisin.

Äänestä
  • Tietämäni mikaan kukaan Perussuomalaisista ei ole kertaakaan esittänyt kansanäänestyksiä mistään asioista. Eikä siellä vakavissaan puhuta vaikka suomalaisten lakkoilusta Suomen EU-rahavippailua vastaan.
    Tai mistään muistakaan uusista aloitteista, joilla Suomen typerä rahan lainailu ja massiiviset lainojen takailut saataisiin loppumaan.

    Alkaa tuntua pikkuisen liiankin "maltilliselta" oppositiopuolueelta tämä Persut.

    Saako ne koko vaalikauden aikana 39 kansanedustajansa voimin edes yhtään mitään asioita liikkeelle? Tai millään lailla torpattua edes niitä Hallituksen kaikkein typerimpiä aikeita.

    Pitäisi Persujen opetella puolueena vaikutamaan julkisuudessa muullakin tavalla, kuin vain varrota Eduskunnassa Hallituksen luottamusäänestyksiä.

    Ja aina ottaa niissä äänestyksessä "täpärästi mutta urhoollisesti" turpiinsa.

    Äänestä

Persujen alamäki alkaa yhtä nopeasti kuin ylämäkikin jos Erkon ajamasta EU-jäsenyydestä ei päästä nopeasti eroon.

Äänestä

Voit yrittää soittaa suoraan sille Soinille tai omalle edustajallesi ja kysyä miksi tämä ei tee mitään liittovaltiokehityksen estämiseksi...

Totuus kuitenkin on se, että perussuomalaiset ovat vain protestiäänien keruuseen tarkoitettu valtaapitävien apupuolue. He eivät tee mitään ja siitä että rahasta puhunut Uusipaavalniemi jätettiin tarkoituksella eduskunnan ulkopuolelle voinee jo päätellä katollisen kirkon lähettilään tarkoitusperistä.

Perussuomalaiset itkevät median sensuurista, vaikka vaalien alla kokoomusomisteinen kolmas MTV tunki heidät joka väliin. Mm. sääuutisten perään tuli aina se laulu "perussssuuooomaaalaaaiiineeeeen".

Jos olisin aloittajan tapaan mennyt noiden kusetukseen, harkitsisin Soinin palkkamurhan tilaamista Venäjän pojilta... (ei maksa paljoa)

Äänestä

Veropakolaiset suursijoittajat keksivät puolueen nimeltä Perussuomalaiset Kokoomuksen suosion laskun varalta. Vai vieläkö joku luulee, että ne olisivat jättäneet muhkeat etunsa sen riskin varaan, että kansa äänestää Kokkareet pihalle hallituksesta ?

Persut ovat siis Varakokoomus, eivät mitään muuta. Pelkkää suunsoittoa ja teatteria, joka oppositiossa löhöämällä varmisti, monikansallisten pankkien suursijoittaja veropakolaisten, lainojen vakuuksien läpimenon ja Kataisen pääministeriyden.

Sitä olivat Soinin ja Kataisen salaiset Bilderberg kokoukset ennen hallituksen muodostamista. Sopivat parhaimman taktiikan kansan kusettamisen jatkamiseksi ja pankkien vakuusrahastojen läpimenoon.

Eipä ole Suomen kansaa aiemmin huijattu niin törkeästi, kuin nämä kaksi porvaripuoluetta tekivät vaaleissa. Ja Yle:n äärioikeistolainen politiikan toimitus hoiti mainostuksen: "protesti". Petosjytky se oli, kaukana protestista.

R-y-s-s-ä tuli tänä päivänä Persujen muodossa, se tuli äärioikealta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolue hereille kirjoitti:

Tuo Soinin porukka saa nyt lopultakin alkaa tekemään jotakin niiden palkkojensa eteen. Enää ei riitä pelkät ymmärtäväisen vitsikkäät heitot TV-kameroille. Että "oli tämä vakuusjuttu nyt parempi kuin ei mitään", ja koko asia kuitataan sillä.

Hankkeenahan on menossa että meidän suomalaisten pitäisi ottaa koko Etelä-Euroopan velkamaiden velat yhteisiksi, keskinäisiksi EU-veloiksemme?

Ruotsi ja Tanska ovat muista Pohjoismaista sivussa asiasta ja siinä mielessä turvassa. Vain Suomi ainoana Pohjoismaana ollaan heittämässä tuohon moolokin velkakitaan.

Tällaiseen liittovaltion tekemiseen ja suuren luokan kähmintään ja salahankkeeseen pitää kansalaistenkin jo saada sanoa mielipiteensä. Sellainen voidaan tiedustella ihmisiltä vain kansanäänestyksellä.

Persujen on pakko alkaa oikeesti liikkumaan ja tekemään Eduskunnassa jotakin. Pelkkä oman takapuolen päällä istuminen ei nyt enää riitä.

Vaatikaa puolueena Kansanäänestyksen pitämistä. Jatkuvasti sama teema uudestaan esille vaan. Eikä vaan sivusta kiltisti katsella kun maan itsenäisyys menee.

Riittävästi painetta tiedotusvälineiden kautta, ja mielipidetiedusteluja lehdissä, teemapäivien koolle kutsumisia eri puolilla maata jne, jne.

Normaalia poliittista toimintaa. Nyt herätys Persut, ja äkkiä! Tällaisen asian vuoksi annoin teille ääneni keväällä.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu