Tukan värjääminen ja korvikset ei enää synti

Minä olen ollut seurojen jälkeen iltakylässä jossa yksi puhuja sanoi että hiusten värjääminen ja korvikset EI OLE SYNTI. Ne on "kulttuuria" joka muuttuu eri aikoina. En ole kuullut puhujan seurapuheessa näin sanovan mutta yksityisesti.
50554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Miten tehdään niille, jotka on korvakoru- tai hiusvärisynnin vuoksi heitetty saatanalle?

Perutaanko saatanalleheitto? Tuleeko siitä kirjallinen perumisilmoitus kotiin?

Äänestä

No jos nyt ihan maalaisjärjellä miettii, permanentti jos on sallittu miksi ei sitten hiusten värjäys.

Joka porukassa on vähän vanhoillisemmin ajattelijoita. Näistä ei mun mielestä tartte kiistellä.

Nämä ulkoiset ei lähennä Jumalaan eikä vie kauemmaksi. Tärkeintä on sydämen tila.

Kulttuuri vaikuttaa ja aikakaudet, niissä Venäjän seuroissa kyllä seuroissa naiset olivat laittautuneet, ja onneksi, onhan se joillekin häpeä tulla laittautumatta esim. seuroihin.

Nämä ovat niitä "lillukoita", joihin toiset takertuvat. Tosin ei meidän tartte tahallisesti pahentaa niitä, jotka ovat uskossaan heikkoja.

Äänestä
  • Pieni psykologian näkökulma Brita Kajsalle: on myös yksilöitä, jotka oman rauhattoman sieluntilansa esim. kateuden vuoksi, ottavat oikeuden "pahentua" vähän väliä vierellä kulkevan elämään, tämän sanoihin ja tekoihin. Puhutaan ns. pahentujan vallasta. Se on eräänlaista tasapäistämiseen pukeutuvaa (narsistista) vallankäyttöä: kun en itselleni salli, en salli tuolle toisellekaan.

    Pahimmillaan tuo voi johtaa todella kapeaan elämänkäsitykseen siitä, mikä on sallittua ja mikä on kiellettyä. Se voi johtaa syntilistoihin ja muiden kyttäämiseen, oman vaelluksen tarkkaamisen asemesta. Se voi johtaa Jumalan lahjojen "vakan alle pistämiseen" ja sielulliseen kärsimykseen ja katkeruuteen. Se voi johtaa nöyristelyyn, ulkokultaisuuteen ja pelkoon.

    Mitä tähän sanot?

    Äänestä

  • kristitty vl kirjoitti:

    Pieni psykologian näkökulma Brita Kajsalle: on myös yksilöitä, jotka oman rauhattoman sieluntilansa esim. kateuden vuoksi, ottavat oikeuden "pahentua" vähän väliä vierellä kulkevan elämään, tämän sanoihin ja tekoihin. Puhutaan ns. pahentujan vallasta. Se on eräänlaista tasapäistämiseen pukeutuvaa (narsistista) vallankäyttöä: kun en itselleni salli, en salli tuolle toisellekaan.

    Pahimmillaan tuo voi johtaa todella kapeaan elämänkäsitykseen siitä, mikä on sallittua ja mikä on kiellettyä. Se voi johtaa syntilistoihin ja muiden kyttäämiseen, oman vaelluksen tarkkaamisen asemesta. Se voi johtaa Jumalan lahjojen "vakan alle pistämiseen" ja sielulliseen kärsimykseen ja katkeruuteen. Se voi johtaa nöyristelyyn, ulkokultaisuuteen ja pelkoon.

    Mitä tähän sanot?

    No mitähän tuohon nyt sanoisi. Lainalaisia ja uskossaan heikkoja on vaikka missä. Siellä, missä liha saa vallan tulee kyttäämistä jne. Yhtäkaikki se on syntiä kuten moni muukin asia. Mulla itselläni on ehkä syntinä aivan joku muu juttu. Tarvitsen syntien anteeksiantajaa Jeesusta päivittäin, olen syntinen ja siksi tahdon opetella antamaan myös kanssamatkaajilleni anteeksi. Enhän ole pohjimmiltani yhtään sen kummempi.

    Siunaten

    Äänestä

Joo kyllä nyt suuri vapaus koitti! Ihan kuin vasikat keväällä laitumilla iloitkaa.
Korvakorut ei kadota!!!!

Äänestä
  • Ainoa, joka kadottaa on epäusko.

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    Ainoa, joka kadottaa on epäusko.

    Obelix7 on SRK:n äänitorvi, ja hän kertoo uskon katoavan vl-naisen sydämestä jo silloin kun miettii vakavasti korvakorujen ottamista! Itse reikien ottaminen onkin sitten vain seuraus epäuskosta...

    Tästä väittelin opeliksin kanssa taannoin.

    Äänestä

  • Kadottava SYNTI! kirjoitti:

    Obelix7 on SRK:n äänitorvi, ja hän kertoo uskon katoavan vl-naisen sydämestä jo silloin kun miettii vakavasti korvakorujen ottamista! Itse reikien ottaminen onkin sitten vain seuraus epäuskosta...

    Tästä väittelin opeliksin kanssa taannoin.

    Miksi niit reikiä pitää 'ottaa'? Saahan korviin hiluja vaikka kontaktiliimalla...

    Äänestä

Selvittäisitkö Brita Kajsa mitä kaikkea tähän maailmaan syntyneen ihmisen PITÄÄ USKOA!, ettei hän ole elämänsä jälkeen ansainnut kadotuksen kärsimyksiä Pyhän Jumalan tuomiona ?

Ihan noin yleispätevästi ja kaikkia koskien ja KONKREETTISESTI.

Ihan ne tarkat rajat MITÄ pitää uskoa!

Äänestä
  • No uskoa evankeliumi, se, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on kuollut syntiemme edestä.

    Vaan ei voi uskoa, ellei Isä vedä puoleensa.

    Ei se usko ole lain vaatimus, se annetaan meille. Eikä kaikki ihmiset sielullisen rakenteensa puolestakaan koe ns. tuntemuksia. Tärkeintähän siinä on luottamus, ja aina ei edes jaksa uskoa syntejään anteeksi. Silloin en voi sanoa kuin, että Jumala on suurempi ja Hän tietää kaikki. Sekin riittää, että tahtoo uskoa.

    Jakselehan.

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    No uskoa evankeliumi, se, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on kuollut syntiemme edestä.

    Vaan ei voi uskoa, ellei Isä vedä puoleensa.

    Ei se usko ole lain vaatimus, se annetaan meille. Eikä kaikki ihmiset sielullisen rakenteensa puolestakaan koe ns. tuntemuksia. Tärkeintähän siinä on luottamus, ja aina ei edes jaksa uskoa syntejään anteeksi. Silloin en voi sanoa kuin, että Jumala on suurempi ja Hän tietää kaikki. Sekin riittää, että tahtoo uskoa.

    Jakselehan.

    Kyllähän syntinsä anteeksi haluaminen helppoa on. Miksei haluais? Aika harva on joka hyväksyy itselleen pahat teot ja ajatukset ihan tuosta vaan.
    Ja on hienoa, että armo on uudistava ja puhdistava asia. Kohti parempaa, Isän kirkkautta. Kyllähän se puoleensa vetää.

    Mutta mitä pitää uskoa ns. varmana totuutena tämän lisäksi? Miksi sen Jeesuksen täytyi kuolla? Silläkö tosiaan vaan kaikki kuitataan, muuten armoa ei ole? Jos ei Jeesuksesta ole vaikka kuullutkaan, voi kai armon silti käsittää?

    Puhumattakaan, että armo olisi vain jossain yhdessä porukassa....

    Äänestä

  • Pähkinöitä kirjoitti:

    No jätämme ne, jotka eivät ole kuulleet, Hyvän Jumalan armon varaan...

    Kun emme tasantarkkaan kukaan tiedä...Tähän on etsittäväkin evankeliumin vastaus-

    Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksen keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä" (Room. 2: 14-15).
    ... "kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin ovat synnin alla. Niinkuin kirjoitettu on: Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan ... kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni lelvottimiksi käyneet; ei ole ketään joka tekee sitä mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään...kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla..." (Room. 3:9,10,12,23).

    Äänestä

Äijähän valehteli! Vain tussukarvat saa värjätä ja klitorikseen laitattaa lävistyskorun.

Äänestä
  • Ei tuo noin suppeaa ole, myös labiarenkaat ovat sallittuja. Pääperiaate on, että saa vapaasti tärvätä niitä paikkoja, joita ei näytä kaikille - pahentujille siis.

    Äänestä

VIELÄKÖ MONI HALUAA KUULUU KO. LAHKOON, JOSSA PUHUJAT JA HEIDÄN VAIMONSA MÄÄRITTELEE SYNNIT.
70-LUVULLA VL-KELLOKKAAN VAIMO MÄÄRÄSI, ETTEI PERMANETTI OLE SYNTIÄ, NYT HÄNEN TYTÄR ON SANONUT, ETTEI KORVAKORUT JA HIUSTEN VÄRJÄYS OLE SYNTIÄ.
RAAMATTUA EI OLE TARVITTU VL-LIIKKEESSÄ, EIKÄ TARVITA.

TEHKÄÄ TE, NIINKUIN VL-KELLOKKAAT HYVÄKSI NÄKEVÄT.

ONNEKSI OLEN PÄÄSSYT ULOS KO. LAHKOSTA, MINULLE EI ENÄÄ KUKAAN PUHUJA, EIKÄ HÄNEN VAIMONSA MÄÄRITTELE SYNTEJÄ.
KYMMENEN KÄSKYÄ RIITTÄÄ RAAMATUN MUKAAN

Äänestä
  • No mikäs siinä. Jos nimittäin pystyt lain täyttämään.

    With love

    BK

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    No mikäs siinä. Jos nimittäin pystyt lain täyttämään.

    With love

    BK

    Onko Britalle permanentti edelleen kadottava synti, vai ei?

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    No mikäs siinä. Jos nimittäin pystyt lain täyttämään.

    With love

    BK

    Meinaatko että kun ihminen ei pysty täyttämään kymmentä käskyä, pitääluoda sellaisia kieltoja ja sääntöjä, jotka PYSTYY täyttämään?

    Että tulee edes jotakin "ansiota" ihmisenä elämisestäkin, kun taivaan portteja kolkuttaa!

    Jeesuksen kuolema ristinpuulla ei teille lestadioalisille riitä? Ihan kuin jeesus ois kuollut turhaan!

    Äänestä

  • Syntilistalla? kirjoitti:

    Onko Britalle permanentti edelleen kadottava synti, vai ei?

    No ei oo permis synti eikä se tukan värjääminenkään, ei kadottava eikä synti muutenkaan mulle ainakaan.

    ;)

    BK

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    No ei oo permis synti eikä se tukan värjääminenkään, ei kadottava eikä synti muutenkaan mulle ainakaan.

    ;)

    BK

    Kiellätkö siis uskosi?

    Äänestä

  • Epäuskoinen! kirjoitti:

    Kiellätkö siis uskosi?

    Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Usko ei ole syömistä ja sensemmoista vaan iloa, rauhaa ja rakkautta Pyhässä Hengessä.

    Ei hameen helman pituudessa, tukan värissä, tukan muodossa, kravatin värissä,parran pituudessa, lisäkkeissä, hiuslakassa, hiusvoiteessa, meikissä....

    Olen yrittänyt selittää, että nämä ulkoiset kun eivät meitä lähennä Jumalaan. Meitä lähentää Itse Herra Jeesus, joka sovitti syntimme.

    Onko tämä nyt niin vaikeaa käsittää.

    Ja jos se nyt niin hirveästi rasittaa teitä, että minulle suloisin saarna syntien anteeksiantamuksesta kuuluu juuli vanhoillisten puheissa, en voi mitään sille. Mutta kun täytyy olla rehellinen myös tässä asiassa. Antakaa nyt toki tällatavalla uskovillekin uskonvapaus...ja oikeus ilmaista mielipiteensä.

    ...ja taas kirjoitusvirhe...juuri vanhoillisten puheissa..

    Alkaa silmät väsyä.

    Äänestä

  • Brita Kajsa kirjoitti:

    Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Usko ei ole syömistä ja sensemmoista vaan iloa, rauhaa ja rakkautta Pyhässä Hengessä.

    Ei hameen helman pituudessa, tukan värissä, tukan muodossa, kravatin värissä,parran pituudessa, lisäkkeissä, hiuslakassa, hiusvoiteessa, meikissä....

    Olen yrittänyt selittää, että nämä ulkoiset kun eivät meitä lähennä Jumalaan. Meitä lähentää Itse Herra Jeesus, joka sovitti syntimme.

    Onko tämä nyt niin vaikeaa käsittää.

    Ja jos se nyt niin hirveästi rasittaa teitä, että minulle suloisin saarna syntien anteeksiantamuksesta kuuluu juuli vanhoillisten puheissa, en voi mitään sille. Mutta kun täytyy olla rehellinen myös tässä asiassa. Antakaa nyt toki tällatavalla uskovillekin uskonvapaus...ja oikeus ilmaista mielipiteensä.

    Olet siis sen verran tuore "parannuksen tehnyt", ettei sinulle ole vielä luettu vl-lakia...

    Näin se aikansa menee, mutta vl-talostelun realiteetit paljastuvat sinullekin aikanaan syntilistojeineen.

    Äänestä

BK. Armo kuuluu kaikille, jotka sitä tuntevat tarvitsevansa. Ei tarvi kuulua mihinkään kuppikuntaan, eikä odottaa ihmisen julistamaa synninpäästöä. Asioista on hyvä tietysti keskustella henkisen tarpeen sellaista vaatiessa.
Tulee tietty pyytää anteeksi siltä jota on loukannut.

Äänestä
  • Toki se yleensä noin meneekin, mutta hoitomiehelle riitää toisen hoitomiehen synninpäästö. SRK on itse asiassa kieltänyt hoitomiehiltään anteeksipyynnön uhreiltaan, vaan asioiden sopiminen on AINA uhrin vastuulla!

    Äänestä

Jospa SRK:n syntikirjaa ollaan uudistamassa ja korukiellolle on vedetty henkselit päälle. Katsos kun se lista on johtoportaan tekemä, niin jossakin vaiheessa keksitty synti ei olekaan enää synti.

Äänestä
  • Esimerkiksi 60-luvulla kadottavaksi julistettu partasynti poistettiin syntilistalta 90-luvulla...

    Tätä se on kun lähdetään ihmissääntöjen tielle.

    Äänestä

  • Ihmissäännöt:( kirjoitti:

    Esimerkiksi 60-luvulla kadottavaksi julistettu partasynti poistettiin syntilistalta 90-luvulla...

    Tätä se on kun lähdetään ihmissääntöjen tielle.

    Mutta nyt parta synti on taas otettu esiin saarnoissa. Se on palannut.

    Äänestä

  • Parta onkin syntiä kirjoitti:

    Mutta nyt parta synti on taas otettu esiin saarnoissa. Se on palannut.

    Ja sanonko minä, että yhtä hölynpölyä!!!

    Onhan näitä mielipiteitä. Aikuiset ihmiset kehtaa vääntää kättä hiusten värjäyksestä ja parrasta.

    Eiköhän tässä elämässä ole isompiakin asioita.

    ps. helareissakin tuli potkut aikanaan jos tukka leikattiin, siis naisille ja samanaikaisesti hyvät siskot laittoi nutturalisäkkeen...

    Äänestä

  • Parta onkin syntiä kirjoitti:

    Mutta nyt parta synti on taas otettu esiin saarnoissa. Se on palannut.

    Tämä tiedetään, että SRK kiristää otettaan, mutta että syntilistalta jo poistettuja asioita ollaan uudelleen nostettu syntilistalle!

    Onko sunnuntaisaunomisen synnistä ollut puhetta?

    Äänestä

Brita Kajsa ei tainnut elää hoitokokousten aikaan 70 -luvulla, kun TV:n omistamisen takia tai SMP:n kuulumisen takia joutui ulos vl-liikkeestä.

Silloin paljon saarnattiin hiusten värjäämisestä, korvakoruista ja parrasta, miten maailman ihmiset lankeavat niihin synteihin.

Äänestä

Juu, elin kyllä sitä aikaa mutta totean vain tämän, että samat ihmissäännöt ja opit on ihan joka porukassa. Ja ihan sama kateellisuus ja muu synti. Pahanpuhuminen jne.

Eikähän meitä turhaan kehoiteta kärsimään toinen toistamme.

Tällaisia me luonnostamme olemme. Pelastus ei riipu näistä asioista, tosin olisihan se Kristukselle kunniaksi jos osaisimme käyttäytyä nätisti toisiamme kohtaan. Ja olla puhumatta saissia.

Äänestä
  • BK on siis elänyt silloin, mutta eri porukoissa.

    Äänestä

What is saissia?

Huomaan kirjoitustyylistä, että olet eräs hoitomies ja sen takia yrität mitätöidä hoitokokoustapahtumia.
Ei ne mitätöimällä häviä, kannattaisi sinunkin myöntää, että "tehty, mitä on tehty", nyt on aika korjata tekemiset.
Jumalan sana kehottaa korjaamaan tässä ajassa asiat heidän kanssa, joita kohtaan on toiminut väärin.

Äänestä
  • Kuulepas tipulan kukko..

    Tehty on jokaisen elämässä paljon syntiä. Parannusta tarttee tehdä itse tykönänikin. Ja paljon.

    Ja kun en todellakaan kuulu virallisesti, en nimellisesti mihinkään liikkeeseen. Mutta kai minä saan uskoa ja jos vanhoillislestadiolaisuudesta keskustellaan, eikö mullakin ole oikeus mielipiteeni julkituomiseen?

    Tätä nyt kyselelee

    Yksinkertainen BK

    Äänestä

Joku oli vieraillut Pohjanmaalla ja havaitsi fariselaista-pietismiä. Yhteinen nimitys kaikille vl-säännöille tai vl-tapakulttuurille on farisealais-pietismi.

Säännöillä ja kielloilla pyritään elämään ns. uskoa alkuperäisemmin, kristillisemmin, puhtaammin ja pyhemmin. Säännöt ovat farisealaisuutta. Pietismi on pyrkimystä "elämän hurskauteen" noilla säännöillä.

Äänestä
  • Meidän Herramme, opettajamme ja lain voittaja Jeesus Kristus varoitti näistä farisealaisista isien perinnäissäännöistä. Mutta ne silti ovat SRK.laisuuden keskeisin teologia.

    Mitä tästä voimme helposti päätellä?

    Äänestä

BK, kysynpä sinulta raamatun mukaan, rakastatko lähimmäistäsi niinkuin itseäsi?

Rakastaako SRK:n hoitomiehet niitä lähimmäisiään, joita he tuomitisvat helvettiin hoitokokouksissa?

Raamattu kehottaa korjaamaan asiat heidän kanssaan, joita on väärin kohdellut.
Onko SRK:n hoitomiehet korjanneet asiat heidän kanssaan, jotka he erottivat vl-liikkeestä?

Äänestä
  • Rakkaus on lain täyttymys ja sitä lakia en taida osata täyttää.

    Mitä tulee hoitomiehiin ja koko hoitokokouskeskusteluun: en osaa sanoa juuta enkä jaata kun en ole ollut porukoissa mukana.

    Yleensä ihmisten kanssa kannattaa asiat sopia aina, myös näiden kerrottujen hoitomiesten.

    On mulla itsellänikin kipeä muisto ihan toisesta hengellisyydestä, olin vuosia katkera ja lopulta pyysin itse anteeksi sitä, että tätä kaunaa kannoin sydämessäni. Se kun tahtoi saastuttaa myös puheeni. Kyllä oli hyvä, että sain tämän asian selvitettyä.

    Ei muuta kuin eteenpäin!

    BK

    Äänestä

"Rakkaus on lain täyttymys ja sitä lakia en taida osata täyttää."

En ole pyytänyt täyttämään sinua lakia, kysyin vaan,
Etkö mene pyytämään anteeksi lähimmäiseltäsi, kun olet loukannut häntä, tai toiminut väärin häntä kohtaan?

Äänestä
  • Menen jos vain älyän tehneeni syntiä.

    Mulla on itselläni paha olla, jos olen loukannut. Ainahan niitä omia syntejä ei tahdo nähdä. On mennyt joskus vuosia, etten ole tahtonut nöyrtyä. Ja paljon niitä anteeksipyytämisiä varmasti vielä on.

    En minä silti osaa sitä rakkauden lakia täydelliseksi tehdä. Sen on tehnyt Jeesus täydelliseksi.

    Kunpa saisin herkän omantunnon korjaamaan kaiken ja kaikkien kanssa, joita vastaan olen rikkonut. Ajatuksin, sanoin ja teoin.

    BK

    ps. siunaten

    Äänestä

rakastavat syntiin joutunutta ja myöskin ulkona olevaa paljon.

Jos varoitetaan heikoista jäistä, niin se ei suinkaan ole ahdasmielisyyttä.

Maailma ei ole koskaan tuntenut elävää Jumalan seurakuntaa, eikä tule
koskaan tuntemaankaan Jumala on sen pimittänyt.

Älkäät maailmaa rakastako ja älkäät mitään mitä siinä on.
Älkäät mukautuko tämän maailman muodon mukaan.
Pitäkää kohtuullisesti itsestänne vaari.

Pankaa pois synti ja kuorma joka aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi.

Todellinen ja oikea parannus ei ole muuta kuin katumuksia ja peljästyksia
synnin tähden sekä uskomista evankeliumiin, että synti on anteeksi annettu
ja armo Kristuksen kautta saatu.

Äänestä
  • &&&Hoitomiehet 19.8.2011 16:32

    rakastavat syntiin joutunutta ja myöskin ulkona olevaa paljon.&&&

    Älä viitsi työntää tuollaista PAS.KAA palstalle!

    Äänestä

"Hoitomiehet rakastavat syntiin joutunutta ja myöskin ulkona olevaa paljon."

Miten hoitomiesten rakkaus näkyy syntii joutunutta kohtaan tai ulkona olevia kohtaan?

Äänestä
  • No paha sanoa kun ei tiedä eikä ole kokemusta.

    Kerro sinä kun kerran tiedät satavarmasti!

    Äänestä

Enpä ole vielä tähän ikään kuullut että yksikään puhuaj hyväksyisi korvakoruja tai tukan värjäämistä!

Pitää olla sellainen miksi Jumala on luonut ihmisen.
Kaikenlainen itsensä ehostaminen ja oman ulkonäön muuttaminen on syntiä, koska se on epäkunnioittavaa Jumalaa kohtaan joka on ihmisen luonut omaksi kuvakseen.

Äänestä
  • Surullista että ihmisten on niin vaikea tajuta mistä uskossa on oikeasti kysymys. Eli henkilökohtaisesta uskosta sovitukseen ja armoon, omalle kohdalle. Vapahtajan rakkaudesta! Ei mistään sääntökokoelman noudattamisesta. Että saanko nyt värjätä hiukset vai en.

    Äänestä

Voi hullujen hulluutta. Täällä sitä saa synkänkin aamun paraneen kun käy lukemassa nämä yli-ihmisten sääntökokoelmat- Partaa, korviksia, permanenttia....heh heh heh. Joku nappi se on päässä vinksallaan kun tällainen aivopesu johonkin uppoaa. Montakohan lapsuuden normaalisti (ei uskovaista aivopesua saanutta) elänyttä ihmistä on aikuisena liittynyt tähän lahkoon ja ottanut nuo säännöt omakseen....mahtaa olla 0 tai ehkä muutama vähän pienemillä kierroksilla käyvä saattaa olla mukana

Äänestä
  • Ei kait kukaan järkevä ihminen ota todesta tämän palstan juttuja,
    suurin osa on täyttä soopaa.

    Äänestä

Hienoa, että joku puhujakin on ymmärtänyt asiat oikein ja uskaltaa myös puhua niin kuin ajattelee. Korvakorut, hiusten värjääminen tms. eivät ole syntiä. Syntiä on kadehtiminen, viha, epäjumalan palvominen (raha), ...
He, jotka saarnaavat korvakorut synniksi, eivät ole ajatelleet asiaa raamatun valossa, vaan uskovat mitä heille sanotaan. Tärkeintä on omakohtainen usko! Yksin armosta me olemme autuaaksi tulleet,...
Jumala, anna meille ymmärrystä uskoa oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ominkorvin kuulin kirjoitti:

Minä olen ollut seurojen jälkeen iltakylässä jossa yksi puhuja sanoi että hiusten värjääminen ja korvikset EI OLE SYNTI. Ne on "kulttuuria" joka muuttuu eri aikoina. En ole kuullut puhujan seurapuheessa näin sanovan mutta yksityisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu