Maailma käyttää aseisiin yhä enemmän rahaa
(9.6. 12:59)
Valtiot käyttivät vuonna 2003 noin 800 miljardia euroa sotilasmenoihin, kertoo Tukholmassa toimivan Kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen Siprin tuore vuosiraportti. Kasvua edellisvuodesta on 11 prosenttia, josta suurin osa on Irakin sodan ja Afganistanin operaatioiden seurausta.
Eniten rahaa sotilasmenoihin käyttää Yhdysvallat, jonka osuus kaikista asemenoista on lähes puolet. Muiden teollisuusmaiden osuus on yhteensä noin neljännes.
- Teollisuusmaiden sotilasmenoihin käyttämä rahasumma on suurempi kuin kaikkien kehitysmaiden yhteenlaskettu velkataakka ja kymmenen kertaa suurempi kuin kaikki annettu kehitysapu, Sipri vertaa.
Vaikka aseisiin käytetään yhä enemmän rahaa, on aseellisten konfliktien määrä suhteellisen pieni. Vuonna 2003 niitä oli Siprin laskujen mukaan 19 kappaletta, ja Irakia sekä Kashmiria lukuun ottamatta kaikki olivat valtioiden sisäisiä kiistoja.
Sipri arvioi YK:n roolin vahvistuneen vuoden 2003 aikana, vaikkei Irakin sodalle kysyttykään sen hyväksyntää. (STT-DPA)
Milloin ihminen uskaltaa kääntää Historian kehityskulun? Kuinka kauan sotahullut poliitikot saavat pelotella kansaa? Missä on Kansan Valta???

Vastaukset 3
Vanhimmat
Uudet aseet ovat paljon monimutkaisempia kuin vanhat ja niiden käyttäminen vaatii monimutkaista tietotekniikkaa.
Siinä selitys sotilasmenojen kasvulle, sen järjellisyydelle en löydä perusteluita.
No aatteleppa ite: jos meillä ei ole aseita, niin naapurimailla on kuitenkin koko ajan enemmän ja parempia aseita. Ja sitten ne valloittavat meidän maamme ja me olemme niitä nälkäisiä.
kuitenkin kansat valitsee päättäjikseen sotahulluja. Inhimillistä linjaa vetävät edustajat ei kansoja kiinosta. Tarvis varmaan tapahtua isompi katastrofi, sitten kun olisi kaikki sileenä, alkaisi pohjalta nousu. Asioilla olisi toinen tärkeysjärjestys.