Miten on?

Useat uskot vouhottavat maailmanlopulla. Mitä
silloin loppuu? Siis tarkoitetaanko sillä
ihmislajin loppua, maapallon tuhoa, vai kaikkea
mitä universumissa on? Vai antaako
uskonnon "pyhät kirjat" tapansa mukaan
epämääräsen ja jokaisessa uskonossa erilaisen
vastauksen? Asialla nyt ei tietysti ole mitään
käytännön merkitystä, sillä tulevaa ei voi
ennustaa. Uteliaisuuttani vaan kysyn, kun alko
huvittaan muutamien pelottelu maailmanlopulla.
Oliko dinot aikoinaan hyljänneet jumalansa, kun
saivat kivipallon avaruudesta niskaansa (2-3 km
komeetta törmäsi jukatanin niemimahan noin
65miljoonaa vuotta sitten tunnetuin seurauksin,
jos joku ei satu tietämään.).
10366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Uudessa Testamentissa ei tarkkaan ottaen puhuta
"maailmanlopusta", vaan tämän aikakauden tai
maailmanjärjestelmän lopusta. Kyse on siis siitä,
että jokin aikajakso tulee päätökseensä ja uusi
alkaa.

Äänestä
  • ompa kumma. Tämän aikakauden lopusta? Mitä sillä
    tarkoitetaan? Onko vain taas jokin kulttuurin
    poiskuoleminen vai koko ihmislajin sukupuutto tai
    jotain siltä väliltä? Ja miksi sillä sitten
    pelotellaan? Sehän on selvä, että kaikella on
    alkunsa ja loppunsa. Miksi sitä loppua pitää
    pelätä, koska silloin voi uusi alkaa kasvamaan,
    joka on jollain tavalla paremmin sopeutunut kuin
    vanha.

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    ompa kumma. Tämän aikakauden lopusta? Mitä sillä
    tarkoitetaan? Onko vain taas jokin kulttuurin
    poiskuoleminen vai koko ihmislajin sukupuutto tai
    jotain siltä väliltä? Ja miksi sillä sitten
    pelotellaan? Sehän on selvä, että kaikella on
    alkunsa ja loppunsa. Miksi sitä loppua pitää
    pelätä, koska silloin voi uusi alkaa kasvamaan,
    joka on jollain tavalla paremmin sopeutunut kuin
    vanha.

    Kyse on ns. "lopun ajoista", jotka alkoivat
    Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja päättyvät
    hänen toiseen tulemukseensa mitä sillä sitten
    käytännössä tarkoitetaankin.

    Eräät ääriuskovaiset luuseripiirit todellakin
    peloittelevat tämän aikakauden lopun
    lähestymisellä, koska haluavat korostaa siihen
    liittyvien tuomioiden konkreettisuutta.

    Itse en näe asiaa näin enkä halua peloitella
    ketään, vaan kehoitan katsomaan rohkeasti
    tulevaisuuteen.

    Äänestä

Tarkoitat varmaankin lähinnä kristillisiä puheita
maailmanlopusta. Huolimatta lahkosta, niillä on
sama luonne...
Raamatussa puhutaan jonkinlaisista
maailmankausista. Ensimmäinen aika oli synnitön
aika, jonka päätti "syntiinlankeemus". Sitten
tulevat kaksi liittoa, ja myöhemmin maallisen
ajan loppu, jolloin maa ja ihminen saavat uuden
luonteen. Jos joku ei sattumoisin ole kuullut
yleisintä versiota nykyisen maailmanajan lopusta,
niin kysyköön vaikkapa hevoiselta tai kaizulta,
sieltä tulee kyllä tarinaa. Eli he siis uskovat
Kristuksen tulemiseen tämän ajan loppuna, mutta
vaikkapa minä taas uskon Kristuksen olevan läsnä
koko tässä ajassa, tuhon henkenä, mutta kun hän
hiljalleen hävittää myös itsensä, alkaa uusi
aika. Siis kristukseton aika. "Maailmanloppu" voi
koskea vain omaa aikaa, ei voida ennustaa
sellaiselle ajalle tuhoa, jonka luonnetta ei
vielä tiedetä. Eli siis maailmalla on henkisesti
useita aikakausia, mutta fyysisesti vain yksi,
mikä tuhoutuu sitten joskus aikanaan, ei jaksa
kiinnostaa... ja jokainen hengetön ihminen
tuhoutuu sen mukana.

(hirveää julistusta... ;) Tämä siksi että arvaan
uskovien pian rynnistävän areenalle tyrkyttäen
omian totuuksiaan.)

Äänestä
  • Tuo "Aion" oli juuri se sana, jota tarkoitin.

    Tuo "Kristuksen" eli "tuhon hengen" häviäminen ei
    itse asiassa ole kauhean kaukana
    alkukristillisestä opista. Kristus myöskin itse
    oivalsi, että hänestä tullaan tekemään "ikoni",
    väline sodalle ja tuholle. Tätä juuri tarkoittaa
    käsite "Antikristus" eli "Sijaiskristus". Se
    Kristus jota on 2000 vuotta palvottu, on väärä
    Kristus ja on aiheuttanut pelkkää tuhoa ja
    kurjuutta.

    Tämän antikristuksen täydellinen hävittäminen
    vasta voi tuoda esiin todellisen, alkuperäisen ja
    väärentämättömän Jeesus Nasaretilaisen.

    Äänestä

Katso tässä fundamentalistikristityn vouhotusta:

Jeesuksen toinen tuleminen koko maailmalle, joka tapahtuu pian, tulee lopettamaan kaikki 3 aikaa: syntiinlankeemuksen jälkeinen aika jolloin Jumala diilasi koko maailman kanssa, sen jälkeen alkanut aika jolloin Jumala diilasi israelilaisten kanssa ja sen jälkeen alkanut aika jolloin Jumala diilasi kirkon (elipä Jeesuksen ruumiin). EI yksikään ajoista ole vielä loppunut, kaikki ovat yhtäaikaa toiminnassa. Kun Jeesus palaa toisen kerran tänne, loppuvat kaikki kolme.
No on se "maailmanloppu" loppu sellaiselle maailmalle minä määrittelemme suurimmaksi osaksi maailmamme nyt. Tämän "meidän maailmamme" eli tämän nykyisen viimeiset 7 vuotta tulevat olemaan pahimmat ajat mitä ikinä koettu tai tullaan kokemaankaan, eli usko pois, ne ovat pahat. Silloin tätä maailmaa kohtaa Jumalan viha ja myös Saatana päästetään irti oikein urakalla.
Suoraan Raamatusta: Jumala laittaa ihmiset maksamaan synneistään. Syntejä riittää joten maksu tulee olemaan huima. Suurin osa ihmisistä maailmassa kuolee ja se luku joka jää jäljelle, on niin pieni että lapsikin osaa sen laskea.
Nämä viimeiset 7 vuotta alkavat antikristuksen esiinnousemisesta (sitä edeltää uskovien maailmanlaajuinen katoaminen), jolloin antikristus tekee rauhansopimuksen israelin ja israelin vihollisten välillä. Sinä päivänä kuin se sopimus kirjoitetaan, laita kellosi käyntiin, sillä ei ole kuin korkeintaan 7 vuotta aikaa Jeesuksen toiseen tulemiseen.

Eli lyhyesti tulevaisuuden sääkatsaus:
Meteoriitteja, 3 maailmansota, nälkää enemmän kuin koskaan, tauteja enemmän kuin koskaan. Ja mikä parhaiten kuvaa on että jokaisen polvet tulevat tuona aikana menemään heikoksi. Tämän syväanalyysin lopetan Raamatun siteeraamiseen Jumalan vihasta:

16:1 Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: "Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle".
16:2 Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.
16:3 Ja toinen enkeli vuodatti maljansa mereen, ja se tuli vereksi, ikäänkuin kuolleen vereksi, ja jokainen elävä olento kuoli, mitä meressä oli.
16:4 Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.
16:5 Ja minä kuulin vetten enkelin sanovan: "Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin olet tuominnut.
16:6 Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet."
16:7 Ja minä kuulin alttarin sanovan: "Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi".
16:8 Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella.
16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
16:10 Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
16:11 ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.
16:12 Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.
16:13 Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.
16:14 Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.
16:15 - Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! -
16:16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
16:17 Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut".
16:18 Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä.
16:19 Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan.
16:20 Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut.
16:21 Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.

eikä siinä vielä kaikki!

Äänestä
  • aikaansaattamaa.Toden totta.En ihmettele yhtään
    ei-uskovien suurta määrää.
    Mihin jäikään rakkauden evankeliumi?

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    aikaansaattamaa.Toden totta.En ihmettele yhtään
    ei-uskovien suurta määrää.
    Mihin jäikään rakkauden evankeliumi?

    tuskin on rakkauden evankeliumi. korkeintaan
    itserakkauden... sen päälle tuhon ja rotuvihan.
    lukekaa uskovat edes jotain hyvää kirjallisuutta,
    jos aiotte uskoa siihen... jos, ette tunnista
    hyvää huonosta niin lukekaa niin paljon kuin
    mahdollista. esim. gitoja, jotka on UT:tä pari
    tuhatta vanhempaa kansantarinaa ja samat
    ajatukset löytyy sieltä kuin kristuksen suusta.

    Äänestä

raamattu on täyteen kirjoitettu ennustuksia
joille ei ole annettu mitään tittyä ajankohtaa
sillä kirjoittaja tiesi ettei ollut mikään jumala
eikä voisi ennustaa tulevaa vaan kirjoitti
uhkakuvia kuten vanhemmat tekevät lapsilleen jos
he eivät tee kuten me käskemme
esim nyt siivoat huoneesi tai joulupukki tulee ja
vetää sua turpiin.
ja lapsi ei uskalla vastustaa koska ei ole varma
onko joulupukki oikeasti tulossa vetämään hänätä
turpaan mutta ei ole valmis ottamaan riskiä jos
se onkin tulossa koska haitta olisis silloin
suurempi kuin hyöty.
mutta jos tämä lapsi (ihmiset) uskaltaisivat
kerrankin epäillä joulupukkia ja olla siivoamatta
huonettaan niin hän voisi todeta ettei mikään
mahti mailmassa voisi hänelle turpaan antaa
(ellei sitten isä S-marketin joulupukin
asusteissa) eli jumalan vertauksena jos sanotaan
että jos teet niin tai näin jumala rankaisee
sinua. ja kun he ovat huomanneet ettei jumala
heitä rankaise he tekevät sen itse jumalan nimissä
Ps. oli aika outoa puhua asioita jumalan nimissä
koska olen ateisti =P mutta asiani ei
muuta :avatkaa silmänne ja todetkaa että teitä
suurenpia olentoja ei ole olemassakaan (niin
tai no (UFOT) tai tuo UFO on aika huono sana kun
se tarkoittaa tunnistamattomia lentävia lautasia
joten sanon toisen galaksin asukkaat sillä ME
emme tule ikinä näkemään avaruus olioita =) ellei
sitten isää S-marketin ufopuvussa

Äänestä
  • Ja jos aletaan pilkkua nussimaan, niin toisen
    galaksin? Ei linnunrata enää riitä? Ja mistä sen
    tietää mitä jupiterin eropa kuun pinnan alla on,
    jos on vettä, niin voipi olla jotain ufomiehiä
    polskuttelemassa? vitsi vitsinä....
    Taidat olla aikas lähellä meikäläisen ajatusten
    juoksua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenny kirjoitti:

Useat uskot vouhottavat maailmanlopulla. Mitä
silloin loppuu? Siis tarkoitetaanko sillä
ihmislajin loppua, maapallon tuhoa, vai kaikkea
mitä universumissa on? Vai antaako
uskonnon "pyhät kirjat" tapansa mukaan
epämääräsen ja jokaisessa uskonossa erilaisen
vastauksen? Asialla nyt ei tietysti ole mitään
käytännön merkitystä, sillä tulevaa ei voi
ennustaa. Uteliaisuuttani vaan kysyn, kun alko
huvittaan muutamien pelottelu maailmanlopulla.
Oliko dinot aikoinaan hyljänneet jumalansa, kun
saivat kivipallon avaruudesta niskaansa (2-3 km
komeetta törmäsi jukatanin niemimahan noin
65miljoonaa vuotta sitten tunnetuin seurauksin,
jos joku ei satu tietämään.).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu