Mitä pelkoa uskonnolla paetaan? Kuoleman pelko?
Tietämättömyyden pelko? Mielestäni suurin syy on
tietämättömyyden pelko, sillä ennevanhaan ei
ollut juuri minkäänlaista tietoa todellisista
faktoista, joskus ennen 1800-lukua, piti keksiä
selitys kaikelle "suurillle kysymyksille". Eli
miten tämä kaikki meidän ympärille on tullut, eli
kaikki on luotu kerrallaan pysyväksi, vaikka
samalla puhutaan maailmanlopusta? Ristiriitaista?
Jos kaikki on kerran pysyvää, niin miten se voi
sitten loppua?
Ja toinen mysteeri, mitä tapahtuu ihmiselle
kuoleman jälkeen? Pelottava ja mitettimään
laittava kysymys, jos sanoisi, että kun
sähkökemialliset reaktiot loppuvat aivoista, niin
se on siinä. Eihän tuollaisessa ole mitään hohtoa
tai mystiikka, pitää keksiä tarkinoita
ylösnousemuksesta ja tuonpuoleisesta elämästä tai
uudesta elämästä.
Ja nuo luonnontieteisiin liittyvät keksinnöt ovat
taasen asia erikseen, vaikka niissä voi parhaiten
todeta ihmisen tietämättömyyden pelon,
suoranaisen fobian. Maa on kaiken keskipiste jne.

Vastaukset 10
Vanhimmat
toisia pelottaa se, että kaikki loppuu eikä
tietoisuutta enää mistää ole, toisia se
lohduttaa. Toisia taas pelottaa se, että
tietoisuus säilyykin, mutta koska eli siveetöntä
ja maallista elämää, tietoisuus siirtyy paikkaan
jota kutsutaan Helvetiksi tai Kiirastulseksi. Se
mikä on toisen pelko voi olla toisen lohdutus,
tärkeintä on katsoa vähän ominta sisintä, missä
itse liikkuu, ja missä itse voisi vähän koetella
omaa uskoaan ja päästä ehkä eteenkin päin
ihmisyyden tiellä.
Tiedonjano saa ihmiset repimään vastauksia
vaikeisiin kysymyksiin mitä kummimmista
paikoista. Useimmiten niiden tasokin on sitten
sen mukainen.
Lisäisin vielä sellaisen pohtimisen aiheen tähän
näin, että miksi kuolemaa mietiskellään niin
ankarasti? Aivan samalla tavalla ihminen "eli"
tiedostomattomassa tilassa ennen syntymäänsä kuin
tulee "elämään" kuolemansakin jälkeen. Kukaan ei
pidä syntymää edeltänyttä aikaa mitenkään
tuskallisena, joten mitä turhaan pelätä
kuolemankaan jälkeistä aikaa?
Ollaan me ihmiset sitten tyhmiä.
Toisaalta tämä pelko paljastaa toisen puolen
asiasta. Jos ihminen olisi ollut passiivisena ja
tyytyväisenä kaikken tietoonsa, niin silloinhan
ei mitään olisi keksitty tai löydetty.
tiedonjano onkin erittäin hyvä ominaisuus.
Mutta niin on myös sekin, että osaa tyytyä
siihen, mitä tietää.
Pelko ei itsessään tuo oikeita vastauksia (vrt.
uskonnot, myytit yms. <- nuo siis EIVÄT anna
oikeita vastauksia :), mutta toki se pelko on
yksi niistä tekijöistä, joka saa ihmiset
tutkimaan asioita.

Missä sanotaan, että pysyviksi luotu?
Kuka tai mikä ne sähkökemialliset reaktiot saa
aikaiseksi?
En minä oo mikää biologi! Mutaatiosta
geneetisessä perimässä, luonnonvalintaa, solujen
erikoistumista, elektronien liikettä, et jos
aivoja tarkoitat, niin nuo asiat liittyvät
aiheeseen erittäin läheisesti. Aivot kehittyvät
koko ajan, lähtien jostain muutaman solun
alkueläimestä, jolla aivojen tilalla on
eräänlaisia hermokimppuja, tunnetun maailman
ihmeellisimpään luomukseen, ihmisen aivoihin.
Näitä asiota, johon ei todellakaan saa sekoittaa
uskontoa, nää on ihmismielelle muutenkin
mysteerisiä asioita. Älä sekoita mystiikkaa,
taruja ja eeposmaista kirjallisuutta
tosielämään!
sillaihan se elämä on syntynyt. :)
On yksi tuhoisin tunne.sen vuoksi on ihmisiä
tapettu,sodittu ja tehty kaikkea pahaa.
Jos usko auttaa eroon pelosta,hyvä niin.Vaikka
en olekaan tunnustuksellinen uskova,baan agnostik
ko,niin en väheksy missään nimessä uskoa.Paitsi
niitä helvettiin tuomitsevia itsensä ylentäjiä.
Mutta tavallaan heitä on ei-uskovissakin.Se itse-
tehostuksen tarve on niin suuri.
Pelosta vapautuminen olisi suurin saautus
ihmiskunnalle,jos se vain toteutuisi.
Amen. Pelko on sielunvihollisen ase. Uskovatkin
sortuvat peloittelemaan, totta. Niin ei pitäisi
tehdä.