Viime aikoina - oikeastaan parina viime vuotena - olen huomannut, että alkoholi on alkanut määrittää viikkorytmini, sen, mitä teen, minne menen, mitä voin tehdä, minne voin mennä. Se toki antaa minun opiskella normaalisti, mutta vapaa-ajan säännöt se sanelee ankarasti. Kaveri, joka ei käytä alkoholia, pyytää perjantai-iltana kahville jutustelemaan mukavia ja muistelemaan menneitä. Alkoholi sanoo: "Et voi mennä sinne, sillä silloin minä jään taka-alalle". Ja minä keksin tekosyyn ystävälle, miksen pääsekään tulemaan. En kehtaa sanoa suoraan, että tapaan erästä toista frendiä, joka on tullut rakkaammaksi kuin sinä.
Viikonlopun koittaessa minulle tarjotaan mahdollisuutta vierailla perheeni luona ja viettää pari rauhallista, rentouttavaa iltaa rakkaimpien ihmisten parissa, raittiina, nauttien hyviä ruokia. Vaihtaen kuulumisia, jutustellen, mitä kuuluu. Mutta alkoholi kuiskaa: "Ei, se on hukkaanheitetty viikonloppu, miten voit kuvitella seuraavaa viikkoa täyttä raadantaa, jos et rentoudu hetken MINUN seurassani?" Ja minä keksin tekosyyn, miksen tule tänäkään perjantaina.
Juon itseni tainnoksiin, turtuneena ja turhautuneena. Seuraavana päivänä parantelen krapulaa - joskus hallitusti, joskus hallitsemattomasti, katuen sitä, miksen tarttunut tilaisuuteen ja nauttinut elämän aidoista iloista, ilman kemikaalin luomaa harhaa. Eräänä päivänä kukaan ei enää pyydä luokseen. Kukaan ei soita. Kukaan ei usko, että tällä kertaa tulisin. On vain alkoholi, jolla on aina sanat valmiina: "Minä olen sinua varten. Tartu kiinni, ja minä johdattelen sinua eteenpäin. Ai niin, unohdin aivan alussa mainita, että määränpäämme on haluttomuus sekä kuolema."
Lopulta se piirtää ympyrät kalenterini jokaiseen päivään. Vaikka en joisi, se on mielessäni, ajatuksissani, haaveissani. Se korvaa kaikki tunteet, tuoden tilalle niistä oman tulkintansa. Tunteettomuuden. "Ole hyvä. Et tainnut lukea sitä pikku pränttiä sopimuksessamme, mikä on varsin tavallista. Annoit hymyillen pikkusormesi. Minä tahdon koko ruumiin, koko sydämen, minun ainoa tahtoni on tuhota, sillä olen myrkkyä. Olen tekevä sinusta selvää."
Tiedän olevani tekemisissä paholaisen kanssa - en minkään uskontoihin liittyvän, vaan oman elämäni paholaisen, joka kuiskii jatkuvasti korvaani viettelevästi ja luo mieleeni yksiulotteisia haavekuvia. Tiedän roikkuvani sen atraimesta rotkon päällä. Milloin tahansa voin pudota, peruuttamattomasti. Viimeisellä hetkellä se ei enää pidä kiinni, vaan antaa pudota loputtomaan tyhjyyteen, lopulliseen olemattomuuteen. Kuolemaan.
Kalenterin kaikki sivut täynnä suhruisia punakynällä piirrettyjä ympyröitä. Ja jossain kohti seuraavaa sivua ei enää ole.
Tämä tarina tapahtuu ja on totta.
Viikonlopun koittaessa minulle tarjotaan mahdollisuutta vierailla perheeni luona ja viettää pari rauhallista, rentouttavaa iltaa rakkaimpien ihmisten parissa, raittiina, nauttien hyviä ruokia. Vaihtaen kuulumisia, jutustellen, mitä kuuluu. Mutta alkoholi kuiskaa: "Ei, se on hukkaanheitetty viikonloppu, miten voit kuvitella seuraavaa viikkoa täyttä raadantaa, jos et rentoudu hetken MINUN seurassani?" Ja minä keksin tekosyyn, miksen tule tänäkään perjantaina.
Juon itseni tainnoksiin, turtuneena ja turhautuneena. Seuraavana päivänä parantelen krapulaa - joskus hallitusti, joskus hallitsemattomasti, katuen sitä, miksen tarttunut tilaisuuteen ja nauttinut elämän aidoista iloista, ilman kemikaalin luomaa harhaa. Eräänä päivänä kukaan ei enää pyydä luokseen. Kukaan ei soita. Kukaan ei usko, että tällä kertaa tulisin. On vain alkoholi, jolla on aina sanat valmiina: "Minä olen sinua varten. Tartu kiinni, ja minä johdattelen sinua eteenpäin. Ai niin, unohdin aivan alussa mainita, että määränpäämme on haluttomuus sekä kuolema."
Lopulta se piirtää ympyrät kalenterini jokaiseen päivään. Vaikka en joisi, se on mielessäni, ajatuksissani, haaveissani. Se korvaa kaikki tunteet, tuoden tilalle niistä oman tulkintansa. Tunteettomuuden. "Ole hyvä. Et tainnut lukea sitä pikku pränttiä sopimuksessamme, mikä on varsin tavallista. Annoit hymyillen pikkusormesi. Minä tahdon koko ruumiin, koko sydämen, minun ainoa tahtoni on tuhota, sillä olen myrkkyä. Olen tekevä sinusta selvää."
Tiedän olevani tekemisissä paholaisen kanssa - en minkään uskontoihin liittyvän, vaan oman elämäni paholaisen, joka kuiskii jatkuvasti korvaani viettelevästi ja luo mieleeni yksiulotteisia haavekuvia. Tiedän roikkuvani sen atraimesta rotkon päällä. Milloin tahansa voin pudota, peruuttamattomasti. Viimeisellä hetkellä se ei enää pidä kiinni, vaan antaa pudota loputtomaan tyhjyyteen, lopulliseen olemattomuuteen. Kuolemaan.
Kalenterin kaikki sivut täynnä suhruisia punakynällä piirrettyjä ympyröitä. Ja jossain kohti seuraavaa sivua ei enää ole.
Tämä tarina tapahtuu ja on totta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/
Mikä vitun idiootti oikein olet ? Ammu ittes !
Lopeta nyt "Heh.." tuo saman viestin kirjoittaminen joka alkoholi-keskusteluun, kyllästyttää...
Otas vajaapäinen juopporetku taas viinaa, tai käy pilleripurkilla, niin rauhotut vähäksi aikaa.
Ja käy lääkärillä tutkituttamassa viinalla lahonnut pääsi, vaikka diagnoosi onkin selvä:
http://piv.pivpiv.dk/