Ketään viranomaista, ministeriä, kansanedustajaa

tai edes presidenttiä ei kiinnosta, että rakennustyömaamme ovat täynnä pimeitä työläisiä ja pimeitä työnantajia. Heitä ei kiinnosta koulukiusaaminen eikä ylisuuret luokkakoot. Heitä ei myöskään näytä kiinnostavan vanhuksiemme tila, sairaaloiden tilanne eivätkä poliisin ja tullin tilanne jotka suorastaan huutavat tuskaa. Kiinnostuksen kohteisiin ei myöskään kuulu opiskelijoiden asuntotilanne, vähävaraisten asuntolilanne, rajojen yli virtaavien huumeiden ja niiden jatkokaupustelu kaduillamme ja koulujen lähistöllä. Kaikkein vähiten heitä kiinnostaa se, että minkälainen väestörakenne meillä on. Ihmiset ovat pelkää tilastomössöä ja numeroita. Laadulla ei ole mitään väliä. Joku hameessa kuljeskeleva ja omaa räkäänsä syövä kielitaidoton paimentolainen katsotaan samanlaiseksi voimavaraksi kuin aivokirurgi.

Mutta mutta,,,,heitä kiinnostaa erittäin paljon, sanoinkuvaamattoman paljon, että mitä ihmiset ajattelevat ja kuinka he muotoilevat ajatuksensa kirjoitettuun muotoon ja mitä he puhuvat. Onko karkkipapereissa maahanmuuttajien naamoja, loukkaako suvivirsi ja betoniporsas maahanmuuttajien tunteita. Ja samaan hengenvetoon kauhistellaan perussuomalaisten hurjaa kannatusta kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa. ELÄKÖÖN SUOMI.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kirjoitit 100% asiaa ja totta päättäjistä ja johtajista maassa "suomi".
em. moraali on ns. pers...ssä ja syvällä haisten todella myrkyille.

sama musta ja harmaa työ koskee mm. ravintoloita ja kaljabaareja,siivousalaa ja monia muita..lähes kaikkea,mutta ehkä pienemmässä määrin.

on erikoista,että päättäjät hyväksyvät em. toimet. uskon,että heillä on hyvin monilla
oma lehmä mukana,eli he ovat mukana itse pimeissä touhuissa jostakin tai jonkun
kautta. silloin ei haluta laillisuutta näytille,lienee luonnollista,mutta päättäjien taholta
kaamean pöyristyttävää ja raukkamaista toimintaa.
ovat esimerkkeinä pahinta lajia,mitä maassa esiintyy ja äärettömän monissa
asioissa ja toimissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä-,. kirjoitti:

tai edes presidenttiä ei kiinnosta, että rakennustyömaamme ovat täynnä pimeitä työläisiä ja pimeitä työnantajia. Heitä ei kiinnosta koulukiusaaminen eikä ylisuuret luokkakoot. Heitä ei myöskään näytä kiinnostavan vanhuksiemme tila, sairaaloiden tilanne eivätkä poliisin ja tullin tilanne jotka suorastaan huutavat tuskaa. Kiinnostuksen kohteisiin ei myöskään kuulu opiskelijoiden asuntotilanne, vähävaraisten asuntolilanne, rajojen yli virtaavien huumeiden ja niiden jatkokaupustelu kaduillamme ja koulujen lähistöllä. Kaikkein vähiten heitä kiinnostaa se, että minkälainen väestörakenne meillä on. Ihmiset ovat pelkää tilastomössöä ja numeroita. Laadulla ei ole mitään väliä. Joku hameessa kuljeskeleva ja omaa räkäänsä syövä kielitaidoton paimentolainen katsotaan samanlaiseksi voimavaraksi kuin aivokirurgi.

Mutta mutta,,,,heitä kiinnostaa erittäin paljon, sanoinkuvaamattoman paljon, että mitä ihmiset ajattelevat ja kuinka he muotoilevat ajatuksensa kirjoitettuun muotoon ja mitä he puhuvat. Onko karkkipapereissa maahanmuuttajien naamoja, loukkaako suvivirsi ja betoniporsas maahanmuuttajien tunteita. Ja samaan hengenvetoon kauhistellaan perussuomalaisten hurjaa kannatusta kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa. ELÄKÖÖN SUOMI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu