Että sain nettiriippuvuuteni poikki!

Notkuin tuolla S 24 keskustelupalstoilla joskus aamupuolelle yötä. Se rassasi minua. Soimasin itseäni siitä.
Ellei kirjoitus kulje, eikä toisten kirjoittamat viestit kiinnosta, on typerää ja nettiriippuvuuden merkki jäädä selaamaan sivuja.

Pääsin ohjattuun kerhotoimintaan mukaan Opistokurssien pohjalta. Nyt meillä on ryhmä jonkin kerholaisen kotona vaikka joka päivä kun näin päätetään.
Joogaa, hengityskursseja ja tän suuntaisia kehittäviä harrastuksia tressaavien s24 sivu selailujen sijaan.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mut siltikään henkseleiden paukutteluun ei ole aihetta. Tuppaa näät olemaan niin että jos on 1 vahva riippuvuus, niitä on "nurkan takana" enemmänkin.
On tietysti hyvä yhteiskunnakin kannalta, jos pääsee irti itsetuhoisimmista addiktioista. Nettiin kyllästyy, mutta päihteet väkivaltaisuus jo paha ongelma.

Äänestä
  • Huojentunut, että helteet ovat tältä kesältä taas koettu. Olis ollut ulkotöitä pahimpienkin hellejaksojen aikana.
    Ei siellä jaksanut olla kuin enintään tunnin. Tänä kesänä ei tullut iholle niitä punasia näppylöitä, hävisivät kun lämpötila laski.

    Marja- ja sienisato hyvä. Monet ihmiset hamstrasivat mustikkaa pakasteet täyteen. Puutarhan satokin yllättävän hyvä.
    Hyvä omenasato enempi riesa kuin hyvä juttu. Ens niitä raakileita kottikärrykaupalla kaatikselle sen muumiotaudin takia.

    Äänestä

vai iin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Virancy A kirjoitti:

Notkuin tuolla S 24 keskustelupalstoilla joskus aamupuolelle yötä. Se rassasi minua. Soimasin itseäni siitä.
Ellei kirjoitus kulje, eikä toisten kirjoittamat viestit kiinnosta, on typerää ja nettiriippuvuuden merkki jäädä selaamaan sivuja.

Pääsin ohjattuun kerhotoimintaan mukaan Opistokurssien pohjalta. Nyt meillä on ryhmä jonkin kerholaisen kotona vaikka joka päivä kun näin päätetään.
Joogaa, hengityskursseja ja tän suuntaisia kehittäviä harrastuksia tressaavien s24 sivu selailujen sijaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu