Ajattelin ensi alkuunsa laittaa otsakkeeksi, jotta "Katastrofaalista" kolmeen kertaan. Koska olen juuriltani pohjoiskarjalaisia, niin tuo "Mahotonta" tuntuu kuitenkin mukavammalta.
Katastrofi meitä on uhannut monen monet kerrat toistumiseen aina viime aikoina silloin, kun muuan ministeri on vaatinut meitä suomalaisia veronmaksajia eli valtiota antamaan takauksia EU:n eteläisille kuratalousvaltioille. Ensin kyse oli yhdestä takauksesta ja sen avulla piti estää ongelman eskaloituminen eli homma hoitaa ja uhkana oli katastrofi, jos me emme siihen takaamiseen rupeaisi. Sitten sama tilanteen pelastaminen on toistunut jo muutamaan otteeseen. Joka kerta on ollut luvassa tilanteen palastuminen, kunhan me suomalaiset vain ymmärtäisimme, että meistähän sen homman hoito riippuu. Ministerin kannalta on ollut myönteisenä seikkana, että samoja vuorosanoja on voitu käyttää toistuvasti kuin teatterikappaleen eri esityksissä eri ajankohtina.
Kun nyt sitten kävi silleensä, että Perussuomalaisten säikäyttämä Suomen hallitus vaati vakuuksia takauksille, niin ensin sille vaatimukselle naureskeltiin ympäriinsä niin kotimaasa kuin Euroopassakin. Kun Suomi eli Jutta U. esikuntineen kuitenkin kaikitenkin onnistui sopimaan Kreikan kanssa järjestelystä, niin nyt sitten naureskelijat ilmoittavat, että eihän semmoinen käy, jotta Suomi pääsisi sooloilemaan ja tekemään erityissopimuksia eli huolehtimaan omista eduistaan. Ja tällä kerta katasrofi on syntymässä siitä, kun Suomi on menetellyt järkevämmin kuin toiset.
Paljon on olemassa katastrofin aineksia liikkeellä. Joudun toteamaan itäsuomalaisten juurieni mukaisesti, jotta "Voi mahotonta"! Näköpiirissä saattaa siinnellä jopa nykyisen viime kevään vaaleissa hävinneitten puolueiten paniikissaan muodostaman hallituksen karahtaminen kiville. Ehkä se on vain toiveajattelua.
Sen sijaan täyttä faktaa ja totista totta on Saksan Gelsenkirchenin tilanne. Kun HJK meni voittamaan sikäläisen jalkapallojoukkuueen, niin saksalaisessa mediassa todetaan, että se oli "Katastroph" (mm. Berliner Morgenpost). Ongelmansa ja olennaiset uutisaiheensa itse kullakin taholla.
Mahotonta, Mahotonta, Mahotonta
0
50
Luetuimmat keskustelut
- 851335
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13680- 46659
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33550
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538
