Useita omien miinaan menoja on dokumentoitu (mm. Lauri Törni), mutta onko tietoa raportoitiinko omien luoteihin kuolleet? Haavottuneista kyllä mainitaan. Olisiko tämä lisännyt omien pakokauhua eli eikö haluttu puhua ääneen sitä tosiasiaa, että omienkin luoteihin voi kuolla?
Paljonko sodissa kuoli Suomalaisia omien luoteihin?
Resalik
3276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rintamalla olleiden kertoman mukaan, yleensä se meni niin että mitä v-maisempi kappari, niin sen alttiimpi hän oli joutumaan "ristituleen". No ehkä se meni ihan luonnonvalinnan piikkiin.
Kertoman mukaan oli tietenkin tilanteita joissa kaksi hermot kireällä olevaa joukkoa alkoi tulittaa toisiaan, ja kävikin ilmi että olivat omia. Joskus vartiomiehet ampuivat vahingossa, ja manooverit saattoivat olla niin vikkeliä, että omia joukkoja ja pieniä ryhmiä saattoi jäädä rintamien väliin ja saada luoteja molemmin puolin.
Kaikki käpykaartilaiset.
Jos tapaus oli selvä se kirjattin oiken mutta esim johtajien kuollessa taistelutilanteessa huomattiin usein luodin tulleen takaa, ei sille selitystä löytyny mutta arveluja oli hankalien ja vmäisten johtajien likvidoinnista.