Uutiset kertoivat että venäläisten omistuksessa on yli 10000 ha asuintontteja. Tuhansia huviloita ja taloja. Maamme viranomaiset vakkuuttelevat että , ei huolta. On selvää että näin suuri venäläisomistus maassamme ja joka yhä lisääntyy aiheuttaa kansalaisissa huoletuneisuutta. Yhä useammat kyselevät , onko tämä oikein ja viisasta. Varsinkin kun historiasta voimme lukea maidemme asioista. Sanotaan että tämä on kansainvälinen suuntaus. Mutta, venäläiset eivät kunnioita eivätkä haluakkaan että heitä sitoisivatkaan mitkään kansainväliset sopimukset. Tuntuukin että päättäjämmeovat niin sinisilmäisiä etteivät näe tai haluakkaan näkeä tässä mitään ongelmaa. Ongelmattomalta asia vaikuttaakin mikäli uskotaan että tässä kunnioitettaisiin kahdenvälisiä sopimuksia. Matkustamiseen venäjällä vvaaditaan omilta kansalaisiltaan kahdenlaisia passeja. On niin sanottuja sisäisiä passeja joilla kansalaiset voivat matkustaa venäjän sisällä muttei ulkomailla. Sitten on ulkomaisia passeja joilla voi matkustaa ulkomaille. Kuitenkin venäläiset niiden johto Putin jsa Medvedev vaativat säännöllisesti että maamme pitäisi´luopua viisumeista venäläisten osalta. Vaikka Putin ei kunnioita kansainvälisiä sopimuksia. Venäjän johto haluaa ja vaatii että maamme johtajat tekisivätkin heidän kanssaan kahdenvälisiä siis ei kansainvälisiä sopimuksia . Ajan tullen sopivaksi venäläiset sitten rikkoisivat nämä sopimukset väittäen milloin mitäkin. On aivan selvää että joudumme kohtaamaan venäläisongelman. Silloin olemme hankalassa asemassa ellei kuuluta Liittovaltioon. Venäläiset pelaavat kanssamme aikaa. Jokainen kuukausi ei liitovaltiota tietää heille vapaata pelikenttää. Kun venäläisten määrä maassamme onkin riittävä tulee silloin myöskin heidän johdon vaatimukset. Oma ruplavaluutta venäläisille. Oma virallinen hallintokieli ym.ym. Eikö tämä jos mikä ole maamme venäläistämistä.
Onkohan kaikki hyvin?
ohhohhhhhhh
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.