Paratiisi, eli se paikka, jonne kaikki elämän jälkeen päätyy (siis uskonnollisuuden mukaan), kuvaillaan vehreäksi, luonnolliseksi, luonnoksi. Tämä kertoo yhteiskunnan vieraantumisesta luonnosta, mutta ihmismielen kaipuuta luontoon. Miksi meidän pitää odottaa kuolemaa päästäksemme paratiisiin? Miksi me emme asettaisi tavoitteeksi maanpäällistä paratiisia?
Paratiisista
Kun mä sinut kohtasi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ole kuoleman jälkeistä elämää. Elämä on tämä tässä ja nyt. Se kuoleman jälkeinen elämä on ne muistot, jotka meistä ja teoistamme piirtyy lastemme ja lastenlastemme mieliin. Useimmilla meistä se kuoleman jälkeinen elämä kestää 60 - 70 vuotta. Sitten meitä ei enää ole. Kuoleman jälkeinen paratiisi tai helvetti on se mitä me jätämme lapsillemme perinnöksi.
kaatopaikka on jäämässä perinnöksi ihan kaikille......
Tottakai on, jopa useita elämiä, toinen toisensa perään.
Sinäkin olet elänyt useita kertoja maan päällä, et vaan muista siitä mitään ja se on näin tarkoituksella.
Kauniita mietteitä esität, joten sinulla on potentiaalia siirtyä uuteen vaiheeseen kierrossa. Mihin, niin olkoon se yllätys, mutta kuitenkin miellyttävä sellainen.
No joo, tavallaan olet oikeassa. Maaksi me muutumme kaikki, madon ruoaksi, mullaksi, josta jälleen luonnon kiertokulkuun. Luonto on siinä mielessä hassu koneisto, että se ei heitä mitään pois. Kaikki käytetty materiaali palaa takaisin kiertoon. Kaiken käyttämänsä energian se ottaa auringosta, poikkeuksena arkkieliöt ja mustien savuttajien eliöstö.
Luonnon kiertokulusta pitäisi ihmisen ottaa oppia valmistaessaan tuotteita.