Mikä on todennäköisyys raskauteen?

Heippa!
Mitä mieltä olette, onko mahdollista, että olisin raskaana?
Tarina menee näin; Olen syönyt melkein vuoden ajan vreya merkkisiä e-pillereitä rytmillä: 3 laattaa putkeen, 7 päivän tauko, 3 laattaa putkeen... Niinkuin pitääkin. Pillereitä en ole ehkäisyyn käyttänyt, vaan aknen hoitoon. Seurustelen, mutta olen kaukosuhteessa joten pillerit toimivat ehkäisynä vain tänä kesänä. Nyt kävi kuitenkin niin, että heinäkuussa kun olisi tauon jälkeen ollut tarkoitus aloittaa taas uusi laatta, niin unohdinkin ne 2 ensimmäistä pilleriä heti ekasta laatasta. Sehän on se suurin riski jos unohtaa.. Ja seksiäkin harrastimme joka päivä.. Kuitenkin, olen aina aloittanut pillerit keskiviikkona joten nyt aloitus venyikin perjantaille. Viimeisen pillerin olen aina ottanut tiistaina ja tyhjennysvuoto on tullut melkeinpä kellon tarkkuudella sunnuntaina aamupäivällä. Elikkä siis, sen heinäkuisen 2 pillerin unohduksen jälkeen, en ottanut jälkiehkäisypilleriä tai muutakaan, sillä ei se raskaus niin kamala juttu olisi kuitenkaan. Joten, odottelin sitten aivan rauhassa, ja söin 3 laattaa normaalisti loppuun saakka. Viikko sitten sunnuntaina, olisi menkkojen tarkoitus ollut alkaa, mutta eipä alkanutkaan. Olin koko lauantain ja sunnuntain kuitenkin todella kipeä (menkkakipuja). Maanantai aamuna tein testin ja negaa näytti.. Ja sieltähän ne menkat sitten tulivat maanantai aamupäivänä. Menkat olivat normaalit ja yleensä minulla on ollut suht runsaat menkat ja niin ne olivat nytkin. Se on kuitenkin outoa, että vaikka ne ovat koko vuoden tulleet aina sunnuntaina melkeinpä kellontarkasti, nyt ne tulivatkin vasta maanantaina. Samoin ne loppuivat kuin seinään keskiviikko aamuna, mikä taas ei ole niin tavallasta ainakaan minulle.. Mitä mieltä siis olette? Pitäiskö kuitenkin vielä yksi testi tehdä?
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Enpä usko, että raskaana olet, jos kerran normaalit menkat tulivat. Eikä tuo päivän heitto ole kenellekkään mitenkään kummallinen, etenkään, kun kerran unohdit ne kaksi pilleriäkin...

Äänestä

Tee vähän myöhemmin uusi testi, olet kuitenkin unohtanut sen ne tärkeimmät pillerit.
Eikä menkkoja ole yhdistelmien aikana, taukoviikko sen sijaan on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskaana? kirjoitti:

Heippa!
Mitä mieltä olette, onko mahdollista, että olisin raskaana?
Tarina menee näin; Olen syönyt melkein vuoden ajan vreya merkkisiä e-pillereitä rytmillä: 3 laattaa putkeen, 7 päivän tauko, 3 laattaa putkeen... Niinkuin pitääkin. Pillereitä en ole ehkäisyyn käyttänyt, vaan aknen hoitoon. Seurustelen, mutta olen kaukosuhteessa joten pillerit toimivat ehkäisynä vain tänä kesänä. Nyt kävi kuitenkin niin, että heinäkuussa kun olisi tauon jälkeen ollut tarkoitus aloittaa taas uusi laatta, niin unohdinkin ne 2 ensimmäistä pilleriä heti ekasta laatasta. Sehän on se suurin riski jos unohtaa.. Ja seksiäkin harrastimme joka päivä.. Kuitenkin, olen aina aloittanut pillerit keskiviikkona joten nyt aloitus venyikin perjantaille. Viimeisen pillerin olen aina ottanut tiistaina ja tyhjennysvuoto on tullut melkeinpä kellon tarkkuudella sunnuntaina aamupäivällä. Elikkä siis, sen heinäkuisen 2 pillerin unohduksen jälkeen, en ottanut jälkiehkäisypilleriä tai muutakaan, sillä ei se raskaus niin kamala juttu olisi kuitenkaan. Joten, odottelin sitten aivan rauhassa, ja söin 3 laattaa normaalisti loppuun saakka. Viikko sitten sunnuntaina, olisi menkkojen tarkoitus ollut alkaa, mutta eipä alkanutkaan. Olin koko lauantain ja sunnuntain kuitenkin todella kipeä (menkkakipuja). Maanantai aamuna tein testin ja negaa näytti.. Ja sieltähän ne menkat sitten tulivat maanantai aamupäivänä. Menkat olivat normaalit ja yleensä minulla on ollut suht runsaat menkat ja niin ne olivat nytkin. Se on kuitenkin outoa, että vaikka ne ovat koko vuoden tulleet aina sunnuntaina melkeinpä kellontarkasti, nyt ne tulivatkin vasta maanantaina. Samoin ne loppuivat kuin seinään keskiviikko aamuna, mikä taas ei ole niin tavallasta ainakaan minulle.. Mitä mieltä siis olette? Pitäiskö kuitenkin vielä yksi testi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu