pieni lenkki kaupungilla tai luonnossa ja miettikää näkemäänne. Kumpi on loogisempaa: maailma ja kaikki elävä on syntynyt itsestään sattumalta vai että nämä ovat älykkään luojan käsialaa? Vastaukset max. 2-3 virkkeellä, kiitos.
Käykääpä
Jfr
71187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Juuri luonto todistaa evoluution oikeaksi. Ei muuta sanottavaa.
Cityevokki joka ei ole edes lehmää nähnyt eivoi tietää luonnosta oikeasti yhtään mitään.
Niinpä hänellä ei tietenkään ole luonnosta mitään sanottavaakaan. Kuinka voisikaan olla?
Niinpä hän uskoo evoluutioon koska ope niin sanoi.
" Kumpi on loogisempaa: maailma ja kaikki elävä on syntynyt itsestään sattumalta vai että nämä ovat älykkään luojan käsialaa?"
Kummatkin yhtä epäloogisiä ja yhtä epätosia.
Kaikki mitä näet nyt luonnossa on syntynyt evoluution ja luonnonvalinnan kautta.
Eli ei sattuman eikä luojan käsialasta.
Itselleni kaikki olemassa oleva todistaa älykkäästä Luojasta, joka on osannut säätää alkuräjähdyksen sellaiseksi, että se tuottaa erilaisilla prosesseilla, luonnonlakien ja olosuhteiden avulla Maan, elämän ja meidät välttämättä, ei sattumalta.
Tästä Molocin töräytyksestä eio enää evo-uskonnon möläytykset voi paremmaksi tulla. Utopioiden huippu.
"Tästä Molocin töräytyksestä eio enää evo-uskonnon möläytykset voi paremmaksi tulla. Utopioiden huippu."
Silti todellisuuden todisteet viittaavat siihen, toisin kuin sinun utopiaasi.
Herra Jeesus Kristus on, ja se on fakta.
Olenhan minä, mutta mitä sitten?
Okei, jos täällä ruvetaan saivartelemaan niin pyyhkikää pois "itsestään sattumalta" ja lukekaa kysymys "evoluution ja luonnonvalinnan kautta". Onko maapallokin syntynyt evoluution kautta?
"Onko maapallokin syntynyt evoluution kautta?"
wikipedia kertoo: "Evoluutio tarkoittaa sukupolvien myötä tapahtuvia muutoksia eliöiden muodostaman populaation geenivarastossa."
Vastaus kysymykseesi on siis EI ole.
Mitä taas tulee alkuperäiseen pohdintaasi; ensinäkemältä saattaa koko hienosti toimiva kokonaisuus tuntua suunnitellulta, mutta kun asiaa katsoo tarkemmin, yksityiskohtaisemmin, huomaamme täyden loogisuuden luonnon muotoutumisessa.
Mikä tärkeintä, koko eliöstön olemassaolon pystyy uskottavasti perustelemaan luonnonvalinnalla. Taikatemput sen sijaan eivät ole uskottavia.
Eli onko tarvittu sattuma synnyttämään maapallo?
Eli olemme samaa mieltä, että tämä hienosti toimiva kokonaisuus näyttää suunnitellulta.
Maapallo - yhdessä Auringon ja muiden sen planeettojen kanssa - on syntynyt painovoiman, sähkömagneettisen voiman ja sattuman yhteispelistä prosessilla, joka on yksinkertaisempi ja tieteelle vielä paremmin tunnettu kuin biologinen evoluutio. Sitä nimitetään joskus kosmiseksi evoluutioksi.
Eli sattuman ja muutaman tieteelle yksinkertaisen jutun kautta on syntynyt maapallo, jonne sattumalta on syntynyt elämä, joka sattumaan perustuvan evoluution ja sattumaan perustumattoman luonnonvalinnan kautta on kehittynyt osaksi täydellisessä harmoniassa toimivaa ekosysteemiä...hmm.
Toinen vaihtoehto siis on, että älykäs luoja on luonut tämän kaiken.
"Toinen vaihtoehto siis on, että älykäs luoja on luonut tämän kaiken."
Jos onkin, niin se on tapahtunut noiden prosessien kautta tai sitten meillä on huijaava jumala, joka vain laittaa kaiken näyttämään siltä kuin ne olisivat syntyneet noilla prosesseilla.
Ei se toinen ole vaihtoehto. Jokainen saa uskoa tieteen havaitsemien evoluutioprosessien (kosmisen, kemiallisen. biologisen) taakse haluamansa määrän älykkään luojan myötävaikutusta, joka ei näy prosessien jättämistä jäljistä eikä ole välttämätön niiden ymmärtämiseksi. Tai sitten olla uskomatta.
Kolmas vaihtoehto on, että tuntemamme maailma on lentävän spagettihirviön jätöksistä vahingossa syntynyt.
Jne.
Vain täydellisen yliluonnollisiin ja epätieteellisiin utopia-sattumiin uskova voi pitää evoluutiota todellisena.
Tämä on fakta jonka evolutionien nokkamiehet itsekin ovat hyvin usein tunnustaneet.
"Eli olemme samaa mieltä, että tämä hienosti toimiva kokonaisuus näyttää suunnitellulta."
Emme ole. Kuten sainoin: "ENSINÄKEMÄLTÄ SAATTAA koko hienosti toimiva kokonaisuus TUNTUA suunnitellulta, MUTTA kun asiaa katsoo tarkemmin, yksityiskohtaisemmin..." jne.
"Tämä on fakta jonka evolutionien nokkamiehet itsekin ovat hyvin usein tunnustaneet."
Ja tämä on jb-multinilkin oma emävale, jota hän on jankannut monella nkikillä vaivojaan säästämättä. Vastikään nikki a. lähti ovet paukkuen moitiskellen itse aiheuttamaansa palstan seksualisoitumista; nyt samat päästöt tursuvat torvesta ä.:n nimellä.
Luonnon taksonomia on jo silminnähtävien lajien suhteen ylivertaisen selittämätön älykkään suunnittelijan työksi. Selkälokki, naurulokki, tiira jne jakavat hurjan määrän näkyviäkin yhteläisyyksiä. Talitiainen ja sinitiainen muistuttavat toisiaan ja poikkeavat monessa suhteessa lokeista, mutta kaikkien lintujen perusrakenne on sama.
Sama toistuu kasveissa: ristikukkaiset ovat oma ryhmänsä samoin havupuut. jne.
Taksonomian selittää vain asteittainen kehittyminen yhteisistä kantamuodoista. Älykäs suunnittelu ei tuota tällaista järjestäytyneisyyttä.
Ellei tuo älykäs suunnittelija sitten ole vain niin ylivertaisen älykäs.
"Taksonomian selittää vain asteittainen kehittyminen yhteisistä kantamuodoista."
Sinäkin siis ajattelet, että alunperin on ollut monia kantamuotoja eli lajityyppejä. Se onkin paljon loogisempaa kuin evoluutioteorian mukainen lajikehitys.
"Ellei tuo älykäs suunnittelija sitten ole vain niin ylivertaisen älykäs."
Ei, vaan ylivertaisen älykäkkään, joka pystyy tekemään mitä vain tyhjästä, ei tarvitsisi tehdä asteittaisia luomisia ja tuskimpa sellainen julkaisisi myöskään suunnittelun eri kehitysvaiheita.
Eli kantamuodotkin on itseasiassa "vain" välivaiheita.
Asteittainen luominen on kyllä ihan itse keksimäsi termi. Ei sellaista ole olemassa. Koska maapallon olosuhteet eivät ole stabiilit, on tämä älykäs suunnittelija loogisesti "ohjelmoinut" lajityypit muuntautumiskykyisiksi.
Miksi muuten vastaat peruskoulutetun puolesta?
"Ellei tuo älykäs suunnittelija sitten ole vain niin ylivertaisen älykäs"
Jos tuollainen hierarkia on suunniteltu, niin suunnittelija on Älykäs Kusettaja, joka haluaa kaiken näyttää kehittyneen yhteisistä kantamuodoista. Jos sama astraaliolento haluaa käyttää kaikkivoipaisuuttaan huijaamiseen ja heittää helvettiin ne, jotka hänen ylivertaisen huijauksensa uskovat, niin hän on sairasmielinen sadisti.
"Sinäkin siis ajattelet, että alunperin on ollut monia kantamuotoja eli lajityyppejä."
Rauhoitus nyt vähän. Esimerkiksi selkärankaiset ovat jo niin valtavan määrän yhteisiä ominaisuuksia jakava ryhmä, että ne ovat ilmiselvästi ilman mitään geenitutkimustakin kehittyneet yhteisestä kantamuodosta. Ainoa asia, joka voi estää näkemästä tätä on se, että kieltäytyy ajattelemasta koko elämän kirjoa, josta selkärankaiset ovat pieni sivujuonne. Paradoksi onkin siinä, että luomisuskoiset tuntevat luomakuntaa äärimmäisen huonosti.
Teidän fundamentalistien ongelma on se, että perimmäinen halunne on kiistää se tosiasia, että ihminen on yksi kädellislaji, muta teidän harmiksemme olemme niin läheistä sukua simpansseille, että millä tahansa "lajityyppi" luokittelulla ihminen ja simpanssit ovat biologisia sukulaisia jos ihmiseen soveltaa samaa sännötöä kuin muuhun elokehään.
"Koska maapallon olosuhteet eivät ole stabiilit, on tämä älykäs suunnittelija loogisesti "ohjelmoinut" lajityypit muuntautumiskykyisiksi."
Kristittyjen Jumala kertoo kyllä luomiskertomuksessa kuinka hän loi maailman pala kerrallaan ja aina toteaa, että "niin oli hyvä". Psalmeista löytyy erikseen psalmi "luomisen ylistys" (numroa en muista), jossa ylistetään juuri luomistyön tuloksia, jotka pysyvät ikuisesti.
Tämä "älykäs kusettaja" on kyllä olemassa, mutta hän ei ole Jumala, vaan Jumalan vastustaja, jonka paikka on lopulta mainitsemassasi helvetissä. Hänelle passaa oikein hyvin, että ihminen ajattelee olevansa apinoitten sukua, kunhan vain raamatun ilmoitus unohdettaisiin.
"Esimerkiksi selkärankaiset ovat jo niin valtavan määrän yhteisiä ominaisuuksia jakava ryhmä..."
Raamatun luomiskertomusta tämä tukee vielä paremmin todistaen, että on yksi luoja, joka käyttää samoja toimivia rakenteita lukemattomissa eri lajeissa vähän samaan tapaan kuin tunnistamme eri taitelijoita heidän maalaustekniikoistaan. Jos evoluutio olisi totta meidän pitäisi nähdä älytön määrä epämuodostumia ja kummallisia elämänmuotoja. Maailma on esteettisesti aivan liian kaunis evolutiiviselle ajatusmallille.
Niin oli hyvä, mutta sitten astui kuvioihin synti ja maa joutui kirouksen alaiseksi.
Tarkoitat ilmeisesti psalmia 104. Sieltä löytyy jae: 5 "Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti."
Oletettavasti parempi käännös jakeesta olisi: "...niin että sitä ei pitäisi siirtää koskaan" niinkuin esim. KJV kääntää. Jumalan luomistyöt pysyvät iäti, mutta ilmestyskirja esim. puhuu siitä, että tulee uusi taivas ja uusi maa vanhojen tilalle.
"Raamatun luomiskertomusta tämä tukee vielä paremmin todistaen, että on yksi luoja, joka käyttää samoja toimivia rakenteita lukemattomissa eri lajeissa vähän samaan tapaan kuin tunnistamme eri taitelijoita heidän ..."
Voi taivahan talikynttilät teidän logiikkaanne. Kun selkärankaisia yhdistää lukemattomat ominaisuudet, jotka SAMALLA EROTTAVAT NE muista eläimistä ja elokehästä, niin eihän tätä mikään Luojan "tyyli" selitä. Miettikää nyt vähän ennenkuin möläyttelette.
Tuolla argumentaatiolla siis järvisienen (joka on siis eläin) ja silakan on luonut eri Jumala eli selityksesi osui harvinaisen kauaksi maalista.
Hoh...kaikki varmasti ymmärsivät idean, mutta väännetään tähän nyt vähän lisäselvennystä asialle. Eli Jumala loi kasvit, vesieläimet, linnut ja maaeläimet ja näissä kussakin kategorioissa on nähtävissä ominaisia ja yhteisiä rakenteita osittain myös ylittäen kategorioitten rajoja, esim. kaksi silmää, kaksi tai neljä jalkaa, yksi kieli, kynnet jne.
Miksi siis ihminen ja simpanssi sisältävät täysin samat osat. Eli jos ihminen on jumalan kuva niin eikö jumalakin sitten käy samalla tavoin huusissa kuin normivirtanen.
"Eli Jumala loi kasvit, vesieläimet, linnut ja maaeläimet ja näissä kussakin kategorioissa on nähtävissä ominaisia ja yhteisiä rakenteita"
Mielenkiintoinen väite. Otetaanpa tarkasteluun vaikka tuo "vesieläimet" ja valitaan vaikkapa nelkä vedessä elävää eläintä: sarveispiisieni (joka on sienieläin), kuutiomeduusa, tursas ja mureena. Nämä toiki jakavat solutasolla yhteisiä rakenteita ja genetiikkaa, mutta ne ovat kyllä yhteisiä ihan kaikille eläimille eikä vain vedessä elävälle.
Jos otetaan tuon vedessä elävien esimerkkieläinten listan viimeinen eli mureena, niin huomaamme helposti, että mureenalla on enemmän yhteisiä rakenteita, yhteisiä geenejä ja biokemiallisia yhteläisyyksiä vaikkapa kolibriin, niilinvaraaniin tai ihmiseen kuin tursaaseen, meduusoihin tai sienieläimiin.
Taitaa tuo "kaikkien ymmärtä" ideasi osoittautua ontoksi.
PS. Huomasitko, että pirullinen ajatus taksonomian itsestäänselvyydestä oli uinut tuohon sinunkin kirjoittamaan kommettiisi? Mikä ei kuulu joukkoon listassasi "vesieläimet, linnut ja maaeläimet"?
Muistutettakoon vielä, että vedessä elävistä eläinlajeista suurin osa on muita kuin kaloja, joten esimerkkilista, jossa niin ikään oli vähemmistönä kalat vastasi vesielämän todellista kirjoa eikä siihen ollut tarkoitushakuisesti haettu marginaalisia erikoisuuksia.
"Hoh...kaikki varmasti ymmärsivät .."
Vaikenemisestasi päätellen sinäkin viimein ymmärsit.
Onpa tuota minulla muutakin elämää kuin nysvätä tursaitten ja mureenojen solubiologian kanssa, mutta jos siitä ihminen saa tyydytystä niin antaa mennä vaan...:))))
Jätit tarkoituksella lainaamatta lopun "osittain myös ylittäen kategorioitten rajoja..."
"Mielenkiintoinen väite. Otetaanpa tarkasteluun vaikka tuo "vesieläimet" ja valitaan vaikkapa nelkä vedessä elävää eläintä: sarveispiisieni (joka on sienieläin), kuutiomeduusa, tursas ja mureena. Nämä toiki jakavat solutasolla yhteisiä rakenteita ja genetiikkaa, mutta ne ovat kyllä yhteisiä ihan kaikille eläimille eikä vain vedessä elävälle.
Jos otetaan tuon vedessä elävien esimerkkieläinten listan viimeinen eli mureena, niin huomaamme helposti, että mureenalla on enemmän yhteisiä rakenteita, yhteisiä geenejä ja biokemiallisia yhteläisyyksiä vaikkapa kolibriin, niilinvaraaniin tai ihmiseen kuin tursaaseen, meduusoihin tai sienieläimiin."
Ja mistä tämä kertoo: siitä, että yksi ja sama Jumala käyttää eri lajeissa ja kategorioissa samoja rakennusaineita, niinkuin jo sanoin. Lisäksi eri kategorioissa ja myös niiden välillä on havaittavissa fenotyypin ja genotyypin samankaltaisuutta, niinkuin jo sanoin myös.
PS. kaikki lajit kuuluvat vallan hyvin samaan Jumalan luomaan joukkoon.
Sitten on tällanenkin otus kun pingviini joka ei oikein tiedä onko se lintu vai kala.
Entä vitttuileeko strutsi vain jumalalle olemalla väkisin maaeläin?
Mihinkä elementtiin sijoitetaan vaikkapa saukko?
"Ja mistä tämä kertoo: siitä, että yksi ja sama Jumala käyttää eri lajeissa ja kategorioissa samoja rakennusaineita, ..."
Aikaisemmin selitit, että "Jumala loi kasvit, vesieläimet, linnut ja maaeläimet ja näissä kussakin kategorioissa on nähtävissä ominaisia ja yhteisiä rakenteita osittain myös ylittäen kategorioitten rajoja."
Siis väite oli, että "kussakin kategoriassa". Kuten edellisessä viestissä osoitin, niin nuo sinun "kategoriasi" ovat pelkkää huuhaata. Tuossa vesieläimet-kategoriassa ei ole käytännössä yhtään mitään sellaista ominaisuutta, jonka vesieläimet jakaisivat keskenään, mutta joka ei olisi yhteinen ihan kaikille eläimille. Ei ensimmäistäkään.
Se, että mureena muistuttaa perusrakenteeltaan huomattavan paljon kolibria, niilinvaraania tai ihmistä verrattuna moniin sen oman ympäristön eläimiin tarkoittaa, että ainoa looginen ja yksikäsitteinen "kategorisointi" on periytymiseen perustuva taksonomia.
Kun vertaa mureena samassa ympäristössä osin samaa ravintoa syövään tursaaseen, niin rakenteellisia yhteläisyyksiä on todella vähän verrattuna siihen valtavaan yhteisten ominaisuuksien joukkoon, jotka mureena jakaa aivan eri ympäristössa elävien eläinten kanssa.
Ymmärrän ajatuksenjuoksusi perustan, koska loogistahan olisi, että älykäs suunnittelu tuottaisia samanlaisia rakenteita vesieläimille ja toisenlaisia maaeläimiä ja lentävät eläimet jakaisivat taas joukon yhteisiä perusratkaisuja, jotka eroaisivat maa- ja vesieläimistä.
Ja kuten ihmisen suunnittelutoiminnasta tiedämme niin erityisen tyypillistä älykkäälle suunnittelulle on eri ratkaisujen luova yhdistely. Se onko autossa diesel- vai bensamoottori ei vaikuta siihen siihen minkälainen ohjaustehostin tai vaihteisto siinä on, onko etuveto vai neliveto jne. Älykkäästi suunnittelemalla ei synny hierarkista taksonomiaa vaan verkko, jossa ominaisuudet yhdistyvät ristiin rastiin.
Elävä luonto ei vain noudata tuota logiikkaa. Luonto ei ole loogisesti suunniteltu, vaan biodiversiteetti on syntynyt hitaasti välivaiheiden kautta yhteisistä kantamuodoista ja tämä on synnyttänyt hierarkisesti tarkentuvan taksonomian.
"PS. kaikki lajit kuuluvat vallan hyvin samaan Jumalan luomaan joukkoon."
Jos tästä ollaan yhtä mieltä, jää jäljelle kysymys luomisen tavasta. Asteittain evoluutiolla kuten Hänen välitön ilmoituksensa luomakunnassa yksityiskohtaisesti kuvaa vaiko kerralla pamauttamalla niinkuin suppea ja epämääräinen välillinen ilmoitus Raamatussa mielellään tulkitaan.
"Siis väite oli, että "kussakin kategoriassa". Kuten edellisessä viestissä osoitin, niin nuo sinun "kategoriasi" ovat pelkkää huuhaata. Tuossa vesieläimet-kategoriassa ei ole käytännössä yhtään mitään sellaista ominaisuutta, jonka vesieläimet jakaisivat keskenään, mutta joka ei olisi yhteinen ihan kaikille eläimille. Ei ensimmäistäkään."
Mitä ihmettä?!! Jo se, että vesieläimet elävät vedessä on niitä yhdistävä tekijä, joka mahdollistuu tietyillä teknisillä ratkaisuilla, ja joka erottaa ne maaeläimistä. Pistäpä tämä mureenasi kuivalle maalle niin ei kovin kauan pysy hengissä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rakenteita voisi olla erilaisia, mutta niitä on myös yhteisiä (esim. kidukset, evät, pyrstö, suomut) Vesieläimet on suunniteltu elämään vedessä, maaeläimet maalla jne. Vene kulkee vedessä, lentokone ilmassa ja auto maalla, vaikka niissä käytetään osittain samoja rakennusmateriaaleja.
Kategorialle ominaisia (ei silti välttämättä yhteisiä) rakenteita voisi olla vaikka kidukset (mahdollistaa veden alla hengittämisen), siivet (mahdollistavat lentämisen) ja jalat mahdollistavat (juoksemisen).
"Mitä ihmettä?!! Jo se, että vesieläimet elävät vedessä on niitä yhdistävä tekijä, joka mahdollistuu tietyillä teknisillä ratkaisuilla, ja joka erottaa ne maaeläimistä."
No johan oli varsinainen logiikan riemuvoitto! Vesielämät ovat luotuja, koska niitä kaikkia yhdistää se yhteinen ominaisuus, että ne elävät vedessä. Ihanko itse keksit noin briljantin päättelyketjun? Seuraavaksi varmaan keksit, että kaikkia Itämereen luotuja eläimiä yhdistää se, että ne elävät Itämeressä ja mitäpä muuta todistetta kaipaa se Suuri Totuus, että Itämeren eläimet ovat luotuja!
Luettelepa joitakin niistä yhteisistä "tietyistä teknisistä ratkaisuista", joilla vaikkapa nuo aiemmin mainitus sarveispiisieni, kuutiomeduusa, tursas ja mureena ovat sopeutuneet elämään vedessä? Odotan mielenkiinnolla.
"Tämä ei tarkoita sitä, etteikö rakenteita voisi olla erilaisia, mutta niitä on myös yhteisiä (esim. kidukset, evät, pyrstö, suomut)"
Tursaalla suomut? Meduusalla kidukset? Sienieläimellä evät? Onkohan biologian alkeiden perusteetkaan nyt ihan hallussa?
"Vesieläimet on suunniteltu elämään vedessä, maaeläimet maalla jne."
Miten tuo väite eroaa alkuperäisestä umpiperäpäätelmästä, että maaeläimet elävät maalla, vesieläimet vedessä ja helsinkiläiset elävät Helsingissä.
"Vene kulkee vedessä, lentokone ilmassa ja auto maalla, vaikka niissä käytetään osittain samoja rakennusmateriaaleja."
Ihmisen suunnittelemaa tekniikkaa ei voi mitenkään asettaa yksikäsitteiseen taksonomiaan, kuten elävää luontoa. Selittelysi on selittelyä.
"Kategorialle ominaisia (ei silti välttämättä yhteisiä) rakenteita voisi olla vaikka kidukset (mahdollistaa veden alla hengittämisen), siivet (mahdollistavat lentämisen) ja jalat mahdollistavat (juoksemisen)."
Nuo viittaavat jo taksonomiaan eikä mihinkään "vesieläimiin" tai "maaeläimiin". Kaikilla vedessä elävillä ei ole kiduksia. Meduusoilla ei niitä ole, ei sienieläimillä, ei valailla, ei merikäärmeillä jne.
Vastaavasti kaikilla maaeläimillä ei ole jalkoja (keksitkö yhtään?), mutta merissä elää muutama kymmenen tuhatta äyriäislajia, joilla on.
Olet kyllä äärimmäisen onnistunut esimerkki siitä, miten kreationismiin uskominen edellyttää huonoa biologian tuntemusta. Miksi et viitsi ottaa miten hieno se sinun todennäköisesti "luomakunnaksi" kutsuma kokonaisuus on? Riittääkö sinulle se, että itse olet "luomakunnan kruunu"?
Ainut asia, jonka tarkoituksella halusin nostaa esiin ja joka käy ilmi ketjun alkupäästä, on se, että ajatus elämän syntymisestä ko. kategorioihin jakautuvista monista kantalajeista on paljon loogisempi (joka on yksi tieteen edellytyksistä) kuin elämän kehittyminen yhdestä alkusolusta. Ei ole aikomustakaan lähteä märehtimään tursaitten ja mureenojen solubiologiaa, sillä se ei todista mitään a suuntaan b toiseen. Niin kauan kuin raamattua ei kyetä kumoamaan, on se toisarvoista löpinää, vaikka sinänsä osoittaa Jumalan käsittämätöntä suuruutta.
Sijoita mihin haluat. Sehän on taksonomiaa :)))
Luettelepa sinä ne muutama 10 000 äyriäslajia, niin minä kerron niiden luojan nimen. :)) Palveletko luojaa vai luotua?
Kiertopäätelmäsi kiertyy tässä umpeen:
"..että ajatus elämän syntymisestä ko. kategorioihin jakautuvista monista kantalajeista on paljon loogisempi (joka on yksi tieteen edellytyksistä) kuin elämän kehittyminen yhdestä alkusolusta. ....
Niin kauan kuin raamattua ei kyetä kumoamaan..."
Tuo ajatushan on looginen vain sillä edellytyksellä, että ymmärtää Raamatun tässä kohtaa ihan tietyllä tavalla. Ja sinä käytät sitä todisteena, että tuo ymmärrys on ainoa oikea.
Ilman Raamattua katsottuna looginen ajatuksesi on tieteen havaitsemien tosiseikkojen vastainen.
Toki, mutta taksonomiaa ei voi järkevästi jaotella siten miten Raamatussa tehdään.
Raamatun taksonomia vastaa suurin piirtein kiinalaista taksonomiaa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Celestial_Emporium_of_Benevolent_Knowledge's_Taxonomy
"Celestial Emporium of Benevolent Knowledge's Taxonomy (Spanish: Emporio celestial de conocimientos benévolos) is a bizarre and seemingly fictitious classification system described by the writer Jorge Luis Borges in his 1942 essay "The Analytical Language of John Wilkins" (El idioma analítico de John Wilkins).[1] Wilkins was proposing a universal language based on a classification system that would encode a description of the thing a word describes into the word itself (For instance, Zi identifies the Genus of “beasts” (mammals); Zit gives the Difference of “rapacious beasts of the dog kind”; Zitα gives the Species of dogs). Borges essay in response included this example of a supposed alternate taxonomy to demonstrate the arbitrariness (and cultural specificity) of any attempt to categorize the world.
The list divides all animals into one of 14 categories;
Those that belong to the emperor
Embalmed ones
Those that are trained
Suckling pigs
Mermaids (or Sirens)
Fabulous ones
Stray dogs
Those that are included in this classification
Those that tremble as if they were mad
Innumerable ones
Those drawn with a very fine camel hair brush
Et cetera
Those that have just broken the flower vase
Those that, at a distance, resemble flies"
>
Mutta jos jatkat tuota logiikkaasi pidemmälle, niin tietenkin huomaat, että näillä "kantalajeilla" on myös tavattomasti yhteistä (puhutaan vaikka luustosta tai selkärangasta), joten loogisesti pitää ajatella että näillä luustollisilla "kantalajeilla" on oma kantalajinsa, josta ne on tulleet. Sitten taas mietitään, että näilläkin kantalajeilla on paljon yhteistä: solujen aineenvaihdunta, geenit jne., joten kai niilläkin sitten pitää tuon ihan saman loogisuuden mukaan olla kantalaji. Jep, kaikki päätyy juuri tuolla käyttämälläsi logiikalla siihen, että kaikilla eliöillä on yksi kantalaji, josta kaikki lajit on muodostuneet.
>
Eikö nimenomaan vastaesimerkillä todisteta, ettei väitteesi ole oikea ?
Taisit vaan nyt tunnustaa, että argumenttisi loppuivat.
>
Kyllä se Raamattu on jo kumottu. Et vaan suostu hyväksymään harhaluulosi olevan nimenomaan harhaa. Tosiaan, yksikin tieteellinen todiste, joka on Raamatun vastainen, riittää kumoamaan Raamatun. Näitä on esimerkiksi reilusti yli 6000 vuoteen ylettyvä Maapallon ikä (ja tapahtumat) ja vaikka piin arvo.
"Luettelepa sinä ne muutama 10 000 äyriäslajia, niin minä kerron niiden luojan nimen. :))"
Tämä on juuri se asenne jonka takia pysytte niin tietämättöminä biologiasta ja "luomakunnaksi" nimittämänne häkellyttävän runsas kokonaisuus jää teille hämäräksi. Askartelette mielummin mielikuvitushahmonne parissa kuin katsoisitte avoimin silmin luontoa ja muuta tosiolevaista.
Surullista, kun ihmiset tyhmentävät itseään tahallaan.
"Ainut asia, jonka tarkoituksella halusin nostaa esiin ja joka käy ilmi ketjun alkupäästä, on se, että ajatus elämän syntymisestä ko. kategorioihin jakautuvista monista kantalajeista on paljon loogisempi (joka on yksi tieteen edellytyksistä) kuin elämän kehittyminen yhdestä alkusolusta."
Mitähän tarkoittaa sana "looginen"? Olisiko se suunnilleen sama kuin "järkisyin perusteltavissa"? Kuitenkin väitteellesi, jota kutsut "loogiseksi" et löytänyt yhtään perustetta. Selittelit "tietyistä teknisistä ratkaisuista", jotka ovat yhteisiä kaikille vesieläimille, mutta et osannut nimetä yhtäkään.
Tähän mennessä väitteesi on jäänyt ilman mitään perusteita etkä osaa vastata mitään esittämiini vastaväitteisiin. Esittämäsi ajatus on siis epälooginen eikä looginen, koska sille ei lödy peruteita.
Evoluutio selittää selkärankaisten rakenteen yhteiset piirteet, jotka ne ovat perineet yhteiseltä kantamuodoltaan. Sinun "kategoriasi" eivät selitä miksi mureena muistuttaa perusrakenteeltaan enemmän kolibria, varaania tai ihmistä kuin tursasta tai muita ei-selkärankaisia vesieläimiä.
"Ei ole aikomustakaan lähteä märehtimään tursaitten ja mureenojen solubiologiaa, sillä se ei todista mitään a suuntaan b toiseen."
Kyllä solubiologiakin osoittaa väitteesi paikaansapitämättömyyden, mutta minä en ole ottanut esille solubiologiaa. Sinä esitit väitteen vesieläinten "tietyistä yhteisistä teknisistä ratkaisuista" ja minä pyysin neljän (4) vesieläimen esimerkillä nimeämään edes yhden, etkä osannut. Sinällään se ei ole ihme, koska tehtävä on mahdoton.
"Niin kauan kuin raamattua ei kyetä kumoamaan, ..."
Biologian oppikirjana Raamatun kumoamiseen riittää kun laskee heinäsrikan jalat. Siinäkään Raamattu ei ole oikeassa.
"Sijoita mihin haluat. Sehän on taksonomiaa :)"
Biologian (sen tieteenalan, jonka punainen lanka evoluutioteoria on) mukaan ei ole mitään ongelmaa sijoittaa pingviiniä luokkaan Aves - linnut. Sinun epäloogisissa kategoria-selityksissäsi se on sen sijaan vaikeampaa.
Sinäkin olet Jumalan luoma ja kutsut häntä mielikuvitushahmoksi. Se on surullista, jos mikä. Tajuatko edes, että tuo evoluutiohumpuuki erottaa sinut raamatun Jumalasta? Miksi tonkia paskaa, jos edessäsi on kultaa?
"Mitähän tarkoittaa sana "looginen"? Olisiko se suunnilleen sama kuin "järkisyin perusteltavissa"? Kuitenkin väitteellesi, jota kutsut "loogiseksi" et löytänyt yhtään perustetta. Selittelit "tietyistä teknisistä ratkaisuista", jotka ovat yhteisiä kaikille vesieläimille, mutta et osannut nimetä yhtäkään."
Sanotaan vaikka näin. Evoluutioteoria lähtee nollasta ja on nyt kohdassa 100. Teoria nro 2 lähtee 99:stä ja nykyhetki on tuo sama 100. Teorialla nro 2 on siis noin 99 kertaisesti vähemmän aukkokohtia/ongelmia ratkottavana. Se on puhtaasti matematiikan kannalta loogisempi.
Mistähän tuo päähänpinttymä, että kategoriassa kaikkia lajeja pitäisi yhdistää jokin yksi rakenne. En ole sellaista väittänyt.
"Mistähän tuo päähänpinttymä, että kategoriassa kaikkia lajeja pitäisi yhdistää jokin yksi rakenne. En ole sellaista väittänyt."
Kuten kaikki voivat ketjusta lukea, niin aiemmin kirjoitit: "Jumala loi kasvit, vesieläimet, linnut ja maaeläimet ja näissä kussakin kategorioissa on nähtävissä ominaisia ja yhteisiä rakenteita osittain myös ylittäen kategorioitten rajoja,"
Siis oletko nyt loogisesti tullut toisiin ajatuksiin ja ole sitä mieltä että kussakin "kategoriassa" ei välttämättä olekaan nähtävissä ominaisia ja yhteisiä rakenteita? Oletko nyt myös ymmärtänyt, että nuo yhteiset ominaisuudet yhdistävätkin biologian mukaisia taksonomisia ryhmiä eikä Raamatun pohjalta keksimiäsi "vesieläimet", "maaeläimet" jne kategorioita?
Mureena muistuttaa rakenteeltaan enemmän kolibria ja varaania kuin selkärangattomia vesieläimiä eli näin ollen Raamatun mukainen eläinten kategorisointi ei näy mitenkään niiden rakenteessa. Eikö niin?
"Sinäkin olet Jumalan luoma ja kutsut häntä mielikuvitushahmoksi."
Äidilläni on eri käsitys siitä kuka tai ketkä minut ovat tehneet.
Jos sinäkin välillä tonkisit tätä pa*kaksi kutsumaasi todelliuutta, niin et munaisi itseäsi tämäntapaisissa keskusteluissa. Kuinka muuten voit sanoa ilmeisesti suuresti kunnioittamasi Jumalan luomistyötä pa*kaksi?
Ja Raamattu muuten kirjoitetaan isolla, koska se on erisnimi. Kirjallakin voi sellainen olla.
Hahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaa! En mää jaksa enää...
" kussakin kategorioissa on nähtävissä ominaisia ja yhteisiä rakenteita osittain myös ylittäen kategorioitten rajoja,"
Se, että leijonalla ja sudella (maaeläimiä) on neljä jalkaa, tai että ahvenella ja varpusella (vesieläin ja lintu) on kaksi silmää, todistaa jo tuon väitteen oikeaksi. Ei ole sen monimutkaisemmasta asiasta kyse.
Myös leijonalla ja sudella on kaksi silmää. Ja nelisilmäkalalla neljä eikä olmilla (vesieläin) yhtään. Mitähän nämä todistavat, monimutkaisuuttako?
Trolli ja hullun kanssa on oikeastaan kyllä ajan hukkaa keskustella.
Lyhyt kertaus:
1. Ensin vastasit ihmettelyyn selkärankaisten yhteisistä ominaisuuksista, että yhteisiä ominaisuuksia on, koska taustalla on sama tekijä, joka käyttää samoja osia yhä uudestaan - "vähän samaan tapaan kuin tunnistamme eri taitelijoita heidän."
2. Kun huomautin, että selkärankaisilla on monia yhdistäviä rakenteita, jotka myös erottavat ne muista eliöistä ja silloin sinä vastasit, että luomiskertomuksen mukaiset "kategoriat" jakavat joukon yhteisiä rakenteita, jotka osittain myös ylittävät kategorioiden rajan. Sinä siis annoit ymmärtää, että kategorian sisällä on enemmän yhteisiä tekijöitä kuin niiden välillä.
3. Kun kysyin mitkä ominaisuudet yhdistävät neljää esimerkkinä antamaani vesieläintä intit yhä että niillä on yhteisenä "tiettyjä teknisiä ratkaisuja", joita et osannut kuitenkaan nimetä yhtäkään.
4. Nyt olet liudentanut alkuperäisen väitteesi jolle sille tasolle, että joillain vesieläimillä on joitain yhteisiä rakenteita joidenkin toisten vesieläinten kanssa, mutta vastaavasti saattaa olla paljon yhteistä myös maaeläinten kannalta.
Onko sinunkin käsityksesi se, että tällä satunnaisilla yhteisillä tekijöillä ei ole enää mitään tekemistä Raamatun luomiskertomuksen mukaisten kategorioiden kanssa etkä näinollen ole pystynyt perutelemaan niiden loogisuutta yhtään mitenkään.
"Äidilläni on eri käsitys siitä kuka tai ketkä minut ovat tehneet."
500 milj. siittiöstä vain 200 sitkeintä pääsee edes lähelle munasolua. Niistä yksi hedelmöittää sen. Lopulta alkio kulkeutuu kohtuun ja kiinnittyy sen limakalvolle. Yhdeksän kuukauden jakso, johon liittyy järjetön määrä ihmeitä, minkä jälkeen lapsi putkahtaa maailmaan. Sanopa, kuka tai ketkä tämän tekevät? Ymmärrätkö, miten mieletön ihme on, että olet ylipäätään olemassa?
Sinun pitäisi harjoitella vähän hermeneuttisia tehtäviä. Tuo pask* viittaa kyllä evoluutiohumpuukiin.
Mielestäni iso alkukirjain ei ole oleellista tässä tapauksessa, vaikka voinpa tuota kirjoittaa isollakin.
Kyllä Luojalla tehtävää riittää. Ajattele vaikka talvista lumisadetta. Aivan jokaisen lumisateen jokainen lumihiutale on erilainen. Ajattele kuinka paljon lunta sataa vuoden aikana kaikkialla maapallolla. Ja muilla planeetoilla muissa aurinkokunnissa ja muissa galakseissa. Kaikki ei kuitenkaan ole vettä. On myös muita kiteytyviä muotoja. Ja kaikki erilaisia.
Älä yhtään ihmettele, että Luoja ei ehdi vastaamaan jokaiseen rukoukseesi. Erilaisten kidemuotojen luomisessa eri puolilla maailmankaikkeutta on melkoinen homma.
Ja kuten nimimerkki a. meille kertoi, nyt on luomisen seitsemäs päivä, eli Ukko lepää vielä. Eihän seitsemäntenä päivänä Jumala tee töitä
"500 milj. siittiöstä vain 200 sitkeintä pääsee edes lähelle munasolua. Niistä yksi hedelmöittää sen. "
Tämäkö on tulosta älykkäästä suunnittelusta? Tuntuu tuhlaavaiselta.
Miksihän tuo alkionkehitys muuten tapahtuu ihan samalla tavalla kaikilla istukallisilla nisäkkäillä? Sinun "kategorioissasi" istukallisia nisäkkäitä kuuluvat sekä vesieläimiin, maaeläimiin että siivekkäisiin (Raamatun luomiskertomuksessa ilmeisesti sana "lintu" olisi voitu kääntää myös muotoon "siivekäs"?).Ja ihminenhän on sinusta ilmeisesti neljäs "kategoria".
Maapallo syntyi suurin piirtein tähän tapaan, ihan valmiina asukkaineen kaikkineen ;D http://vimeo.com/4197676
Tämä "älykäs kusettaja" on kyllä olemassa, mutta hän ei ole Jumala, vaan Jumalan vastustaja, jonka paikka on lopulta mainitsemassasi helvetissä. Hänelle passaa oikein hyvin, että ihminen ajattelee olevansa apinoitten sukua, kunhan vain raamatun ilmoitus unohdettaisiin.
"Esimerkiksi selkärankaiset ovat jo niin valtavan määrän yhteisiä ominaisuuksia jakava ryhmä..."
Raamatun luomiskertomusta tämä tukee vielä paremmin todistaen, että on yksi luoja, joka käyttää samoja toimivia rakenteita lukemattomissa eri lajeissa vähän samaan tapaan kuin tunnistamme eri taitelijoita heidän maalaustekniikoistaan. Jos evoluutio olisi totta meidän pitäisi nähdä älytön määrä epämuodostumia ja kummallisia elämänmuotoja. Maailma on esteettisesti aivan liian kaunis evolutiiviselle ajatusmallille.
niimpä. Sitä voi vain miettiä miten alati muutoksessa oleva monimutkainen järjestelmä voisi olla suunniteltu? Kun edes säätilaa ei voi ennustaa luotettavasti kuin muutamia päiviä, luonnonilmiöitä ei pystytä ennustamaan kuin hyvin epätarkasti, eli esimerkiksi maanjäristyksestä voidaan luotettavasti sanoa että seuraavan 200 vuoden aikana tällä alueella tapahtuu todennäköisesti suuri järistys. Avaruudesta voi tulla koska tahansa iso kivipallo niskaan, on vain ajan kysymys että koska, viimeisin isompi törmäys tapahtui noin 100 vuotta sitten. Millaista tuhoa olisikaan tapahtunut jos Tunguskan räjähdys tapahtuisi vaikkapa Pekingissä nykypäivänä? "Räjähdys oli voimaltaan suuren vetypommin luokkaa ja kaatoi valtavat määrät metsää ja sytytti metsäpaloja. Jos mahdollinen kappale olisi räjähtänyt 4 tuntia ja 47 minuuttia myöhemmin, se olisi maan pyörimisliikkeen takia osunut Pietarin kaupunkiin ja tuhonnut sen täydellisesti"
Ja lisäksi älykkän suunnittelian fantasia kuuluu teologiaan, ei luonnontieteiiin. Koska näkemyksiltä puuttuu yhtymäkohta, vastakkainasettelu on tuloksetonta.
Jumala, joka on luonut ajan tietää kaiken menneisyydestä, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Ei hänelle mikään tule yllätyksenä, sillä hän on ajassa ja sen ulkopuolella.
Kuten sanoin, jumaluudet kuuluvat fantasiakirjallisuuteen josta puuttuu kontakti reaalimaailmaan. Uskonnot ovat pakopaikka niille jotka jostainsyystä omaavat pelkotiloja todellisuutta kohtaan..
Samaa mieltä! Tuo kommentoimasi Jfr:n kirjoitus on sisällyksettömyydessään mykistävä.
Suosittelen teille kaikille tutustumista Urantia-kirjan lukuihin. Se on luettavissa myös netissä
Missä osoitteessa? Tarttisin hyvät naurut mutta en viitsi etsiä itse.
(Huomatkaa että tällä samalla tekniikalla möttöskä yrittää panna evot juoksemaan joron jäljillä.)
Loogisempaa on valita vaihtoehto joka ei yritä selittää mysteeriä suuremmalla mysteerillä.
"Jumala teki sen" ei selitä yhtään mitään.