Kipua aina yhdynnän aikana, ei koskaan ehkäisyä

Hei. Olen 17-vuotias tyttö ja olen vakituisessa parisuhteessa 18-vuotiaan pojan kanssa.

Osaako joku kertoa mikä minulla on?
Aloitimme seksielämän noin puolivuotta sitten.
Viime kuukauden aikana joka kerta petihommien jälkeen vuodan alapäästä verta. Huomaan sen kun pyyhin paperilla. Veri on puhtaan kirkkaanpunaista. Söin e-pillereitä koko kesäkuun ja lopetin ne heinäkuun alussa, koska ne eivät sopineet minulle. Sen jälkeen, eli yli kuukauteen emme ole käyttäneet muuta ehkäisyä kuin keskeytetty yhdyntä. Minun mielestäni se ei ole ehkäisymenetelmä ja haluaisin käyttää e-pillereitä, mutta poikaystäväni kielsi minua aloittamasta uudelleen, koska hänen mielestään ne eivät sopineet minulle.
Emme koskaan käytä myöskään kondomia, koska poikaystäväni ei tahdo.
Olen kuulemma poikaystäväni ensimmäinen seksikokemus enkä halua, että hänelle jää seksistä huonoja kokemuksia, toisin kuin minulle kun jouduin 11-vuotiaana hyväksikäytetyksi, joten teen niin kuin poikaystäväni haluaa.
Ja koska poikaystävälläni on vain 50% mahdollisuus saada lapsia vaurioituneen kiveksen takia, luulen että seksi on hänelle muutenkin arka aihe.
Emme käytä liukuvoiteita eikä meillä koskaan ole esileikkiä, joten välillä sattuu kun poikaystäväni työntää kuivana sisään. Kerran sattui niin paljon, että tuntui kuin joku olisi työntänyt puukkoa mahasta läpi.
Poikaystäväni oli neitsyt ennen minua ja olin käynyt sukupuolitautitesteissä ennen sukupuoliyhdyntää hänen kanssaan eikä minulla sillon todettu mitään.

Voisiko verenvuoto ja kipu johtua vain siitä, että emme käytä liukuvoiteita tai siitä että lopetin e-pillerit, vai esimerkiksi sukupuolitaudista tai raskaudesta?

Toivottavasti joku pystyy auttamaan :)
8373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Olen kuulemma poikaystäväni ensimmäinen seksikokemus enkä halua, että hänelle jää seksistä huonoja kokemuksia, toisin kuin minulle kun jouduin 11-vuotiaana hyväksikäytetyksi, joten teen niin kuin poikaystäväni haluaa." Hyväksikäyttöä tuokin on, että teet kiltisti kuten poikaystäväsi haluaa.
Jos hän ei halua käyttää kondomia, eikä sinulle sovi hormonaalinen ehkäisy (esim ehkäisylaastaria voisit kokeilla pillereiden sijaan?) niin sano hänelle, ettei seksiä harrasteta, koska et halua tulla raskaaksi. Keskeytetyssä yhdynnässä on iso riski tulla raskaaksi, etenkin kun ennen laukeamistakin mieheltä erittyy touhutippoja jotka sisältävät siittiöitä.
Teidän pitää puhua noista asioista koska jos jossain välissä havahdut siihen, että olet raskaana, niin siinä ollaankin tosi isojen kysymysten edessä.

Verenvuoto ja kipu voivat johtua siitä, jos sinulla on kuivat limakalvot emättimessä. Kannattaa kokeilla liukuvoidetta. Jos asia ei tuolla helpota, kannattaa tutkituttaa ettei kyseessä olisi endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti, koska siihen voi liittyä yhdyntäkipu ja verinen vuoto.

Äänestä

Toivon sydämestäni, että tämä aloitus on vain jonkun tylsistyneen keksimä provo.

Jos ei ole, niin kehotan, ettet missään nimessä harrasta seksiä ilman kondomia vain siksi kun poikaystäväsi niin haluaa. Keskeytetty yhdyntä ei ole ehkäisymenetelmä.
Yhdyntäkivuista ja verenvuodosta ei kannata kärsiä, vaan suosittelen sinulle gynekologilla käyntiä, jotta niiden syy selviää.

Kaikkea hyvää sinulle. Kerrothan jatkossa kuulumisistasi.

Äänestä

Toivon mukaan aloitus on provo, ellei ole niin jätä moinen kundi!

Ja raskaaksi tosiaan voi tulla jos ja kun ei käyät ehkäisyä.

Mitä kaikkia testejä sinulta testattiin? Kuppa, tippuri, klamydia, herpes, hepatiitit, HIV? Nämä kaikkiko?

Äänestä

Kiitos vastauksistanne. Valitettavasti tämä ei ole provo.
Minäkin tiedän, että keskeytetty yhdyntä ei ole ehkäisymenetelmä ja siksi häpeän myöntää, että silti se on ainoa "ehkäisy" jota käytän.
Täytyy poikaystävän kanssa puhua tästä.

Ja sinulle .............. , kävin koulu terveydenhoitajalla joka lähetti minut klamydia testiin terveyskeskukseen. Siinä testissä pitäisi kuulemma näkyä muitakin tauteja kuin vain klamydia. Eikä minulla ainakaan mitään sellaista tautia ole, jonka huomaisi ulkoapäin.
Mitkä ovat HIV:n oireet? Olen tosi usein flunssassa, voisiko se liittyä jotenkin johonkin?

Terv. Viestiketjun aloittaja.

Äänestä
  • Kuten jo aikaisemmin sanoin, kehottaisin sinua käymään gynekologilla, jotta syy yhdyntäkipuihin ja verenvuotoon selviäisi. Niistä ei kannata turhaan kärsiä.

    Muuten, välittääköhän poikaystäväsi sinun hyvinvoinnistasi ja nautinnostasi, jos hän omien sanojesi mukaan "työntää kuivana sisään" ettekä harrasta lainkaan esileikkiä? En tarkoita tätä pahalla, ihmettelen vain suuresti.

    Kerrothan jatkossa kuulumisistasi.

    Äänestä

"Mitkä ovat HIV:n oireet? Olen tosi usein flunssassa, voisiko se liittyä jotenkin johonkin?" En usko että sinulla on HIV:tä. Flunssaisuus voi kyllä olla allergiasta, tai huonosta vastustuskyvystä johtuvaa.

"Emme käytä liukuvoiteita eikä meillä koskaan ole esileikkiä, joten välillä sattuu kun poikaystäväni työntää kuivana sisään. Kerran sattui niin paljon, että tuntui kuin joku olisi työntänyt puukkoa mahasta läpi."
Sano poikaystävällesi, että SATTUU, kun hän työntää vain kuivana sisään. Jos hän välittää sinusta, hän ei halua satuttaa sinua. Ei ole normaalia, että seksi sattuu. Hän ei ehkä ymmärrä, että naista pitää lämmitellä, jos olet hänen ensimmäisensä. Tuo on ehkä suurin syy miksi sinuun sattuu seksin aikana ja sen jälkeen vuotaa verta. Ei ole pakko harrastaa suuseksiä jos se ei innosta, mutta edes sormilla hyväily ja sormettaminen.

Äänestä

Tekstistäsi saa sen kuvan, että sinua hyväksikäytetään jälleen. Miksi suostut tuohon kaikkeen? Oletko käsitellyt vanhat traumasi? Sinä saat sanoa ei, ja sinullakin on oikeus esittää toiveita seksin suhteen. Pidä kiinni oikeuksistasi. Kohta olet raskaanakin "koska poikaystävä tais haluta lapsen kun ei suostunut ehkäisyyn.. enkä mä mitään voinu...niih.."

Äänestä

Minulle on ensi viikon ti 30.8 varattu aika koululääkärille. Kerron sitten täällä, jos syy löytyy. Ainakin minulle katsotaan sopivat e-pillerit, joka on tosi hyvä juttu! Pitäisikö minun sitten kertoa poikaystävälleni, että käytän e-pillereitä, ellei hän erikseen kysy?

Sinulle, jhhg, olen kertonut yhdelle ystävälleni, poikaystävälleni ja ex-poikaystävälleni siitä, kun minut raiskattiin. En ole pahemmin miettinyt koko asiaa, enkä tunne mitään tunteita koko tapahtumaa kohtaan. En ole koskaan pelännyt harrastaa seksiä. Luulen, että olen "palanut loppuun" enkä jaksa enään välittää esim, että sattuuko minua vai ei. Yritän kyllä aina vältellä seksiä kun mahdollista.

Terv. Viestiketjun aloittaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-tyttö kirjoitti:

Hei. Olen 17-vuotias tyttö ja olen vakituisessa parisuhteessa 18-vuotiaan pojan kanssa.

Osaako joku kertoa mikä minulla on?
Aloitimme seksielämän noin puolivuotta sitten.
Viime kuukauden aikana joka kerta petihommien jälkeen vuodan alapäästä verta. Huomaan sen kun pyyhin paperilla. Veri on puhtaan kirkkaanpunaista. Söin e-pillereitä koko kesäkuun ja lopetin ne heinäkuun alussa, koska ne eivät sopineet minulle. Sen jälkeen, eli yli kuukauteen emme ole käyttäneet muuta ehkäisyä kuin keskeytetty yhdyntä. Minun mielestäni se ei ole ehkäisymenetelmä ja haluaisin käyttää e-pillereitä, mutta poikaystäväni kielsi minua aloittamasta uudelleen, koska hänen mielestään ne eivät sopineet minulle.
Emme koskaan käytä myöskään kondomia, koska poikaystäväni ei tahdo.
Olen kuulemma poikaystäväni ensimmäinen seksikokemus enkä halua, että hänelle jää seksistä huonoja kokemuksia, toisin kuin minulle kun jouduin 11-vuotiaana hyväksikäytetyksi, joten teen niin kuin poikaystäväni haluaa.
Ja koska poikaystävälläni on vain 50% mahdollisuus saada lapsia vaurioituneen kiveksen takia, luulen että seksi on hänelle muutenkin arka aihe.
Emme käytä liukuvoiteita eikä meillä koskaan ole esileikkiä, joten välillä sattuu kun poikaystäväni työntää kuivana sisään. Kerran sattui niin paljon, että tuntui kuin joku olisi työntänyt puukkoa mahasta läpi.
Poikaystäväni oli neitsyt ennen minua ja olin käynyt sukupuolitautitesteissä ennen sukupuoliyhdyntää hänen kanssaan eikä minulla sillon todettu mitään.

Voisiko verenvuoto ja kipu johtua vain siitä, että emme käytä liukuvoiteita tai siitä että lopetin e-pillerit, vai esimerkiksi sukupuolitaudista tai raskaudesta?

Toivottavasti joku pystyy auttamaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu