Pakkoruotsin isä Johannes Virolainen muistelee kirjassaan Kuvat kulkevat, kuinka hän ollessaan pakkoruotsin "isoisän" eli Paasikiven opissa 1950 -luvun alussa, muutti totaaliseti kantaansa ruotsin kieleen. Virolainen suorastaan kehuskelee kirjassaan kuinka hän ollessaan Koiviston hallituksessa 1968-70 sai peruskoulu-uudistukseen läpi pakollisen ruotsin kielen opiskelun. Olihan edellinen Paasion hallitus antanut eduskunnalle esityksen, jossa oli vain yksi pakollinen vieras kieli eli englanti. Asia kerrotaan kirjan sivuilla 87-95 ja 119-120.
Ruotsin lähettiläs Hägglöf seurasi tarkoin peruskoulu-uudistuksen lakiesityksen käsittelyä eduskunnassa ja kun Virolaisen esittämä malli meni läpi, niin Hägglöfin aloitteesta Virolaiselle myönnettiin korkea ruotsalaine kunniamerkki, Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan suurristi, jonka itse kuningas omakätisesti
hänelle antoi ja sitten lounastettiin kahden kesken kuninkaan kanssa!
Ikuinen häpeä Johannes Virolaiselle tästä pahasta!
Virolainen Johannes: Kuvat kulki : Henkilökuvia ja tapahtumia 1930-luvulta alkaen
Otava, 1994, 256 s., 1. painos
Ruotsin lähettiläs Hägglöf seurasi tarkoin peruskoulu-uudistuksen lakiesityksen käsittelyä eduskunnassa ja kun Virolaisen esittämä malli meni läpi, niin Hägglöfin aloitteesta Virolaiselle myönnettiin korkea ruotsalaine kunniamerkki, Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan suurristi, jonka itse kuningas omakätisesti
hänelle antoi ja sitten lounastettiin kahden kesken kuninkaan kanssa!
Ikuinen häpeä Johannes Virolaiselle tästä pahasta!
Virolainen Johannes: Kuvat kulki : Henkilökuvia ja tapahtumia 1930-luvulta alkaen
Otava, 1994, 256 s., 1. painos
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mistä tällaisia lieroja, kuten Virolainen tai Lipponen, oikein sikiää?
Voisin kyllä kertoa, mutta enpä tässä ilikiä
Keskusta ja SDP ovat tunnettuja sylttytehtaita, tähän hommaan. Kun on tiedossa ulkomainen mitalli, mikään ei ole niin suomalaista ettei siitä voi luopua. Yleisesti luullaan että vain Saksalaiset ovat tittelinkipeitää kansaa, mutta suomalaiset ohittavat ne mennen tullen. Tosin saksalaiset ovat isänmaallisempi, ei ne anna mitään pakkoruotsia tulla maahansa, vaikka olisi tarjolla vaikka minkalaista mitallia..;-)
RKP pitäisi syrjäyttää, unohtaa, marginalisoida kokonaan tässä pakkoruotsiongelmassa, joka ei sille kuulu, vaikka se sen kimpussa mellastaakin muka ylimpänä asianomistajana. Paradoksaalisesti näin pitäisi tehdä varsinkin tällä RKP:lle pyhitetyllä nettisivustolla ja keskittyä suomenkielisiin pakkoruotsittajiin (Lipponen, Sasi) siten, että etu- tai jälkikäteen saatavissa olevat korruptiopalkkiot tai -mitalit leimaisivat heidät sellaisella poltinmerkillä, jota heidän on sielunsa syövereissä pakko kavahtaa suomenkielisen, pakkoruotsia ja sen oheisseurauksia vastustavan enemmistön silmissä.
Muu poliittinen höyhentäminen ja löylyttäminen RKP:n tontilla on sitten toinen juttu.
Törkeintä oli tässä tarinassa ruotsalaisten toiminta.
Ruotsin lähettiläs suorastaan sekaantui asiaan.
Virolainen kertoo niin avoimesti olevansa koira joka nuoleskelee ruotsalaisen vallan kättä. Ja kunnon isäntä aina palkitsee kun koira osaa käyttäytyä.
Ei tajua miltä se näyttää lukijasta. Ei erikoisen älykästä.
Nuo päättäjiemme suorastaan maanpetokselliset touhut jäävät historiaan ikuisesti muistuttamaan maamme alennustilasta.
Koiviston hallitusta voidaan perustellusti verrata Terijoen hallitukseen. Eihän edes opetusministeri yksin päätä tuollaisesta asiasta, vaan siihen tarvitaan koko hallituksen suostumus.
Svekohistorioitsijat varmaan yrittävät peitellä ja kaunistella noita tapahtumia, mutta ME emme anna niin käydä.
Menkää kirjastoon ja lukekaa tuo kirja. Kirjaa saa nettidivareista muutamalla eurolla.
Tuokaa juttu kokonaisuudessaan esiin, sillä se on niin törkeä!
Meillä on pian presidenttiehdokkaana yksi tällainen liero!
Paavo Lipponen: Mehän olemme ruotsalaisia
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1207963
kiitos!
Tämä olisi kansan täytynyt jo tietää aikoja sitten. Saatiin riesan aiheuttajalle kasvot.
Ei tuolle pakko ruotsille keksi muuta kuin vahingon ilon motiiviksi. Miksi sitä on kaikkien Suomessa luettava koulussa, mutta käytännössä ei sitä sitten kuiteskaan osata eikä tarvitakaan.
Varmasti ruotsalaisetkin keskustelee suomalaisten kanssa englanniksi eikä sitä perus suomalais koulupohjalta opittua möngertämis ruotsia kuuntele. Jag är pojke.. Vem är du?
Hur gammal är du? Jag har en bil...
Ne ketkä hokee sen olevan tarpeen ja sivistävää suotakoon se heille mahdollisuus valinnaisaineena.
Jaah että Ruotsikin noudatti neuvostotyylliä. No kas kun ei itse Stepanovia kutsuttu seuraamaan lakiesityksen käsittelyä.
Virolainen oli sokee ei tienny mitä paperissa lukia ja nimen tuhersi mihin sattu
Hallitustyö on lehmänkauppaa, joten SMP ilman muuta sai RKP:ltä jonkin poliittisen lupauksen vastineeksi pakkoruotsista.
RKP on asiassa vähintään yhtä syyllinen kuin J. Virolainen.
Vallan huumassa Suomalaisuutta vastaan.
Miksi ruotsinkielisillä on omat kiintiöt koulutukseen ja jotka ylittävät reilusti Suomalaisten opiskelupaikat siis suhteessa.......ovatko he jotenkin parempia tai olisko etuoikeutettuja.
Pitää muistaa että VIRKAMIESRUOTSI tulee ensin ( töitä ruotsinkieliselle VÄHEMMISTÖLLE )
PAKKORUOTSIN avulla pidetään yllä tulonsiirtojärjestelmää RUOTSINKIELISILLE väestölle. Miedän lapset ei tässä paina mitään se on vain työkalu asemien säilyttämiseksi.
Myös mamujen Ruotsittaminen on lähestulkoon rikollista toimintaa.Koskahan Ruotsissa aletaan opettamaan pakolla Suomea no ei ikinä, eiväthän ruotsalaiset hulluja ole.
Ruotsinkielinen vähemmistö on keksinyt SAMMON jolla voidaan suunnata varallisuutta oikeaan osoitteeseen ( ei ole ihme että jotkut kiljahtelee.....mahtavaa....upeeta....).
Pakolaispolitiikka/homoilu ja RKP:n touhut ovat kolikon toinen puoli niinkuin SISAR ja VELI. RKP:n pakolaispolitiika on vain työkalu asemien säilyttämiseksi.Myös lehdistön SENSUURI on käsittämätöntä ko. asian suhteen he puolustavat 3 % etuja VAIKENEMALLA!!??
Kepu Pettää Aina - Muistakaa se!