Miksi ihmiset lisääntyvät?

"lapset hankitaan", sitku on sitä ja tuota jo tehty, on se omakotitalo jossa tyhjät huoneet odottavat.
Tai tämä maailma on niin paha, ikävä paikka ettei siihen voi synnyttää.
Jokainen itse tuon kohdaltaan päättää haluaako lapsia. Ei sitä voi kukaan ulkopuolinen tulla sanomaan.
Mietimmekö työpaikkaa niin tarkkaan, että vastaavia puljuja on ja myyvätkin ihan samaa tavaraa? Emme, me ihmiset menemme töihin palkan vuoksi.
Lasten suhteen se "palkka" on, suku ei sammu. Vielä meidän sukupolveemme. Se saattaa sammua seuraavaan, tai voi syttyä iso sota, tai tulla vielä ikävämpiä tauteja kuin korona, tai maailma voi säilyä ennallaankin. En itse halunnut miettiä asiaa nuorena. Vahinkoraskaus, jonka isä halusi olla isänä. Myöhemmin toinenkin lapsi.
Toisen lapsen kohdalla- piti syödä hormonilääkitys että raskaus sai alkunsa. Kolmatta ei milloinkaan kuulunut, ja nykyään on jo vaihtaritkin ohi.
En ole kokenut tehneeni mitään väärää, siinä että äitiys kiehtoi, ja ohessa tein osaltani isäksi yhden ihmisen.
Se oli oma valinta.
En voi neuvoa. Jokainen tosiaan valitsee siinä asiassa itse. Myöhemmin ketjussa kirjoitat, että puoliso haluaisi lapsia. Äiti se on, joka kohdussaan lapsen kantaa, useimmiten imettää, valvoo koliikki-itkun öitä, taputtelee itkevälle asvaltti-ihottumaiselle desinfioivaa naarmuttuneeseen alueeseen, ja huolehtii niin monta asiaa.
Lapsi on elävä olento, josta vanhemmat ovat isossa vastuussa. Pitkään. Voi jo suoraan laskea sen 18 ekaa lapsen vuotta, koska vasta sitten kun on täysi-ikäinen, voi olettaa tulevan toimeen kokonaan omillaan.
Mihin tarpeeseen olen itse aikoinaan synnyttänyt lapsia? En osaa oikein vastata itsekään tuohon. Minusta se vain tuntui oikealta. Heidän olemassaolonsa aikuisina ihmisinäkin tuntuu oikealta. Se on mielenkiintoista, miltä he näyttävät. Toisella on minun suvustani kasvot ja silmät. Mutta isänsä kädet, jalat koko pituudelta. Toisella taas isänsä silmät, isänsä profiili, mutta minun käteni käsivarsaineen ja minun äitini suvun jalat, sekä hampaat.
Jos se siis tuntuu oikealta, se menee ihan niinkuin piti.
Ellei se tunnu- siis nimenomaan tunnu, oikealta, sitten mieti uudestaan. Mutta tämän informaatiotulvan mitä nykyään on, varaan älä päätöstä perusta. Kautta ajan on jossain ollut nälkää, sotaa, luonnonkatastrofeja. Sen vuoksi ihmisiä ei ole jätetty tekemättä, vaan monella on tullut vastaan lapsettomuus, tai sairaus tai aika jo kulunut liian pitkälle, naisella.
Lapsen vanhempi tarvitsee vain muutaman asian hoitaakseen omaa lastaan. Halun hoivata. Senverran toimeentuloa että voi hoivata. Paikan mikä on turvallinen sille lapselle kasvamiseen, eli kodin jossa ei ole päihdehuuruja eikä väkivaltaa ym vahngoittavaa.

Voitte ihan istua yhdessäkin pohtimaan sitä asiaa, mitkä asiat ovat kummankin elämään tärkeitä. Niitä asioita joita tekemällä ei iän karttuessa sitten myöhemmin kadu. Nykyään voi myös oikeasti hankkia lapsen, jos niin haluaa. Adoptoimalla. On muitakin tapoja, jos vain toinen pariskunnasta haluaa lapsen. Sopimisasioita.

Sain 4 ihanaa lasta nuorena ja nyt olen myös isoäiti neljälle. Ja jännä että omat ovat 3 tyttöä ja 1 poika ja lastenlapsia on myös 3 tyttöä ja 1 poika. ♥️♥️♥️💎♥️♥️♥️💎

Eihän ihmisen olemassaololle ole muuta syytä olemassakaan. Kaikki muu on pääleliimattua inhimillistä paskaa jolla yritetään erottua apinasta siinä sen paremmin onnistumatta.

Lapset lapset kirjoitti:

Eihän ihmisen olemassaololle ole muuta syytä olemassakaan. Kaikki muu on pääleliimattua inhimillistä paskaa jolla yritetään erottua apinasta siinä sen paremmin onnistumatta.

Lue lisää

Tuo on totta. Verenperintö ja sen eteenpäin vienti siinä se elämän tärkein asia. Aina on eletty. Erilaisissa elämän ja maailman tilanteissa selvitty.

Vielä yksinäisempää se on sitten vanhana kun puoliso ja ystävät kuolleet. Ellei ole edes rakkaita lapsia lohtuna ja turvana.

Olen samaa mieltä, järkevää syytä ei ole. Minusta lapsen hankinta on AINA itsekäs päätös, koska ei ne siittiö- ja munasolut osaa toivoa tulevansa lapseksi. Yleisin syy lastenhankintaan on että HALUAA lapsen - oli se järkevää tai ei. Ja kun itse kirjoitan tätä 25-vuotiaana kuukauden ikäinen nyytti sylissä, olen hyvin onnellinen siitä ettei kaikkia päätöksiä elämässä tarvitse tehdä järjellä vaan jotain saa tehdä tunteellakin :)

Sulla ei taida olla nyt "järjetöntäkään" syytä lastenhankintaan, mutta jos se halu joskus voimakkaasti ilmaantuu, niin se on se syy mitä odotat... mutta ei järkevä, myönnetään!

"En tule ajattelemaan tai ennen kaikkea tuntemaan 10-vuoden päästä yhtään eri tavalla."

Noin jokainen ajattelee. Ja luulee tietävänsä. Näin puhuu ex-idealisti, maailmanparantaja ja mukafiksu nuori herrasmies.

Nykyään työn orja, yhteiskuntakelpoinen kansalainen ja esikoistaan odottava isä.

Mutta päälleliimattu humanismi, huuhaaidealismi ja kaikenkarvainen "kriittinen filosofinen pohdinta" alkaa ihan oikeasti karisemaan kun täytät tuskallisen kolmenkympin.

Lapsen tekoa voisin perustella muutaman vuoden olleelle halulle saada omia lapsia joita kasvattaa, neuvoa, nähde heidän kasvavan. Haluan antaa mahdollisuuden heille syntyä ja maailmalle mahdollisesti tilaisuuden saada vaikkapa uusi lääkäri. En koe tosin mitään velvollisuutta selittää miksi haluaisin lapsia. Onhan joku sinutkin tehnyt ja koska kerran niin mukavaa olla olemassa niin miksi se olisi sen pahempaa tulevillekaan sukupolville?

Maailman pahuus on suhteellista. Emmehän elä paratiisissa vai kuinka? Mieti entisaikaa kun kaksi kymmenestä lapsesta kasvoi aikuiseksi asti. Ja oli tauteja, sotia ja muutoinkin hemmetisti huonommat mahdollisuudet kasvaa vanhaksi. Silti ihmiset lisääntyivät.

Vai toivotko tämän sukupolven olevan viimeinen olemassa oleva? Kuulostaa melko lapselliselta logiikalta minusta.

mhgdxhgxf kirjoitti:

Olen samaa mieltä, järkevää syytä ei ole. Minusta lapsen hankinta on AINA itsekäs päätös, koska ei ne siittiö- ja munasolut osaa toivoa tulevansa lapseksi. Yleisin syy lastenhankintaan on että HALUAA lapsen - oli se järkevää tai ei. Ja kun itse kirjoitan tätä 25-vuotiaana kuukauden ikäinen nyytti sylissä, olen hyvin onnellinen siitä ettei kaikkia päätöksiä elämässä tarvitse tehdä järjellä vaan jotain saa tehdä tunteellakin :)

Sulla ei taida olla nyt "järjetöntäkään" syytä lastenhankintaan, mutta jos se halu joskus voimakkaasti ilmaantuu, niin se on se syy mitä odotat... mutta ei järkevä, myönnetään!

Lue lisää

Sekä lapsen hankinta että hankkimatta jättäminen ovat kumpikin itsekkäitä päätöksiä nyky-yhteiskunnassa.

mhgdxhgxf kirjoitti:

Olen samaa mieltä, järkevää syytä ei ole. Minusta lapsen hankinta on AINA itsekäs päätös, koska ei ne siittiö- ja munasolut osaa toivoa tulevansa lapseksi. Yleisin syy lastenhankintaan on että HALUAA lapsen - oli se järkevää tai ei. Ja kun itse kirjoitan tätä 25-vuotiaana kuukauden ikäinen nyytti sylissä, olen hyvin onnellinen siitä ettei kaikkia päätöksiä elämässä tarvitse tehdä järjellä vaan jotain saa tehdä tunteellakin :)

Sulla ei taida olla nyt "järjetöntäkään" syytä lastenhankintaan, mutta jos se halu joskus voimakkaasti ilmaantuu, niin se on se syy mitä odotat... mutta ei järkevä, myönnetään!

Lue lisää

Olisipa todella mielenkiintoista jos sekä aloittaja että yo. viestin kirjoittaja molemmat kertoisivat tänne elämäntilanteestaan ja tuntemuksistaan 10 vuoden kuluttua (tiedän, kukaan ei enää muistaisi tulla lukemaan vastauksia). Olen nimittäin samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että lasten hankinnan yrittäminen olisi syytä harkita ensin todella huolellisesti silläkin uhalla että se "paras" lapsentekoikä ja vauvakuume menevät ohi. Mutta toisaalta kuka niitä lapsia lopulta yrittäisi hankkia jos kaikki järkeilisivät asiaa liian kauan? Entä onko myöskään oksitosiinin (hormoni) voimalla 110% lastaan ihaileva tuore äiti hyvä näkökulma tähän ongelmaan ja selitys jolla voi vain pyyhkäistä pois kaikki järjen äänet valtavan tunnekuohun vallassa...

5+4=9 kirjoitti:

Olisipa todella mielenkiintoista jos sekä aloittaja että yo. viestin kirjoittaja molemmat kertoisivat tänne elämäntilanteestaan ja tuntemuksistaan 10 vuoden kuluttua (tiedän, kukaan ei enää muistaisi tulla lukemaan vastauksia). Olen nimittäin samaa mieltä aloittajan kanssa siitä että lasten hankinnan yrittäminen olisi syytä harkita ensin todella huolellisesti silläkin uhalla että se "paras" lapsentekoikä ja vauvakuume menevät ohi. Mutta toisaalta kuka niitä lapsia lopulta yrittäisi hankkia jos kaikki järkeilisivät asiaa liian kauan? Entä onko myöskään oksitosiinin (hormoni) voimalla 110% lastaan ihaileva tuore äiti hyvä näkökulma tähän ongelmaan ja selitys jolla voi vain pyyhkäistä pois kaikki järjen äänet valtavan tunnekuohun vallassa...

Lue lisää

Varmasti on HYVÄ näkökulma, vaikkei järkevä olekaan, koska väittäisin että isolta osin juuri sen tunteen vuoksi ihmiset täällä länsimaissa niitä muksuja hankkii. Silloin se tunne on aika oleellinen näkökulma.

Yo viestin kirjoittaja kyllä ehti harkita vauvantekoa ihan riittävästi, lapsen isän kanssa yhdessä 11 vuotta, ammattitutkinto suoritettuna 5 vuotta, perheelle passeli koti hankittuna 3 vuotta. Ja lapsia olen tiennyt haluavani aina, olen sitä lajiketta. Jos olisin lisääntynyt ekassa vauvakuumeessa, mulla olisi kouluunlähtevä esikoinen :) Eli harkittu on. Eikä vuosienkaan harkinta tee siitä JÄRKEVÄÄ.

Lapsia saadaan jos saadaan. Mahdollisuus lapsen antaa tulla on yhteiskunnallinen velvollisuus. Maa tarvitsee veronmaksajia. Se on se verovaroin kustannetun elämän hinta tuottaa veron maksaja uusi tähän maailmaan.

mhgdxhgxf kirjoitti:

Olen samaa mieltä, järkevää syytä ei ole. Minusta lapsen hankinta on AINA itsekäs päätös, koska ei ne siittiö- ja munasolut osaa toivoa tulevansa lapseksi. Yleisin syy lastenhankintaan on että HALUAA lapsen - oli se järkevää tai ei. Ja kun itse kirjoitan tätä 25-vuotiaana kuukauden ikäinen nyytti sylissä, olen hyvin onnellinen siitä ettei kaikkia päätöksiä elämässä tarvitse tehdä järjellä vaan jotain saa tehdä tunteellakin :)

Sulla ei taida olla nyt "järjetöntäkään" syytä lastenhankintaan, mutta jos se halu joskus voimakkaasti ilmaantuu, niin se on se syy mitä odotat... mutta ei järkevä, myönnetään!

Lue lisää

Ennen annetiin lapsen tulla, jos on tullakseen. Ehkäisy aloitettiin sitten kun lapsiluku oli riittävä ettei enään lisää tule.

espen lekailija kirjoitti:

"En tule ajattelemaan tai ennen kaikkea tuntemaan 10-vuoden päästä yhtään eri tavalla."

Noin jokainen ajattelee. Ja luulee tietävänsä. Näin puhuu ex-idealisti, maailmanparantaja ja mukafiksu nuori herrasmies.

Nykyään työn orja, yhteiskuntakelpoinen kansalainen ja esikoistaan odottava isä.

Mutta päälleliimattu humanismi, huuhaaidealismi ja kaikenkarvainen "kriittinen filosofinen pohdinta" alkaa ihan oikeasti karisemaan kun täytät tuskallisen kolmenkympin.

Lapsen tekoa voisin perustella muutaman vuoden olleelle halulle saada omia lapsia joita kasvattaa, neuvoa, nähde heidän kasvavan. Haluan antaa mahdollisuuden heille syntyä ja maailmalle mahdollisesti tilaisuuden saada vaikkapa uusi lääkäri. En koe tosin mitään velvollisuutta selittää miksi haluaisin lapsia. Onhan joku sinutkin tehnyt ja koska kerran niin mukavaa olla olemassa niin miksi se olisi sen pahempaa tulevillekaan sukupolville?

Maailman pahuus on suhteellista. Emmehän elä paratiisissa vai kuinka? Mieti entisaikaa kun kaksi kymmenestä lapsesta kasvoi aikuiseksi asti. Ja oli tauteja, sotia ja muutoinkin hemmetisti huonommat mahdollisuudet kasvaa vanhaksi. Silti ihmiset lisääntyivät.

Vai toivotko tämän sukupolven olevan viimeinen olemassa oleva? Kuulostaa melko lapselliselta logiikalta minusta.

Lue lisää

Itsekästä se onkin ettei lapsien syntymiseen anna mahdollisuutta.

Koskaan maailma ei ole täydellinen eikä se ole sitä koskaan ollut.Vauvoja syntyy, jos antaa siihen mahdollisuuden. Muuten ihmiset olisivat sukupuuttoon jo kuolleet.Maapallon pilaisi silloin jotkut muut tilalle kehittyneet lajit.

Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn, että mitä menetyksiä olette kokeneet ja mitä monet muut eivät koko elämässään joudu kokemaan?
Jos lähisukulaisen menettämistä tarkoitat, niin sitä tapahtuu kaikille ennemmin tai myöhemmin. Puhutaan, että oman lapsen kuolema on pahinta kaikesta. Pitää varmasti paikkansa, mutta yllättävän moni senkin joutuu kokemaan.

Yhteisöllisyys on sitä, millaiseksi sen itse rakennat. Moni muuttaa lähelle vanhempiaan juuri lasten vuoksi, jotta lastenhoitovastuu jakautuu työssäkäyvien vanhempien lisäksi myös esim. isovanhemmille ja sisaruksille. Jos jostakin syystä yhteisöllisyyttä ei ole luontaisesti (esim. isovanhemmat kuolleet tai asuvat kaukana), niin silloin sitä yhteisöllisyyttä voi rakentaa luomalla läheiset välit naapurustoon ja omien lasten kavereiden vanhempiin.

Itselläni ja miehelläni on vain yksi isovanhempi, johon voi hätätilanteessa turvautua. Muuten olemme kasvattaneet ja hoitaneet lapsemme kokonaan itse. Tukea ja turvaa on haettu lastenmme kavereiden vanhemmista. Esim. lastemme harrastuksissa olemme aktiivisesti mukana ja sitä kautta olemme saaneet hyviä ystäviä, joiden kanssa vietetään viikonloppuja ja lapset kyläilevät toistensa luona. Verkostoja rakentamalla pystyy luomaan sitä tukiverkkoa, jollei sellaista ole ennestään.

Ne, joilla rahaa on, voivat saada apua kodin- ja lastenhoitoon myös maksullisten palveluiden avulla.

Et ilmeisesti ymmärrä muita kuin itseäsi? Onhan se sinua vaikea ymmärtää kun olet sellainen kymppien nero, mistä minä edes tietäisin mitä puhun tai tarkoitan...
Sinua ei sodat huoleta, koska et ole nähnyt niitä, mutta jos olisit, sinua huolettaisi. Vertaat siis mummosi tilannetta ikäänkuin helpompana, koska hei olihan se pieni sota siinä, mutta oli yhteisön tuki. Yhteisön tuki on toki tärkeää, mutta haloo, älä ole noin lapsellinen ja puhu asioitten ymmärtämisestä. Jos ajattelisit, saattaisit myös löytää pointin siitä, että jokaisella sukupolvella on taakkansa ja että romantisointi niistä helpommista ja vakaammista ajoista on sinisilmäistä romantisointia. Aika kultaa muistot, omat vaikeudet tuntuu aina vaikeimmilta, ja ainahan se ruoho on aidan takana vihreämpää. Mutta tottakai, kävi jo aloituksessasi selväksi, miten paljon sinä kaikesta tiedät. Tipu jo sieltä pilvilinnoista maan pinnalle. Lapsi viimeistään tiputtaa: sitähän te olette hankkimassa.

Kyllä monet joutuvat kokemaan menetyksiä elämässään ja aloittamaan työelämän ajoissa. Sinä et ole sen kummempi kuin kukaan muukaan, mutta tunnut pitävän itseäsi ja elämääsi kovin erikoisena. Sekä mahtavan hyvänä ja etuoikeutettuna mutta tottakai olet kärsinyt enemmän kuin muut ja mitä kaikkea tiedätkään elämästä... Et kuulosta kovin erikoiselta etkä erikoisen kokeneelta etkä erikoisen viisaaltakaan. Noin vaan lohdutuksena. Että voit lakata vaatimasta itseltäsi liikoja. Ja jos nostaisit katseen omasta navastasi, saattaisit huomata, ettei sinulla edes ole ollut sen vaikeampaa kuin muilla.

24-vuotiaana tuskin täytyy tehdä lopullista päätöstä lapsista, että hyvä että pohdit, sinulla on reilut 10 vuotta kevyesti aikaa.

Mä luulen, että mulle avautuu aika paljonkin tässä asioita ja edelleen, älä tee niitä lapsia. Älä ole itsekäs. Kun et kerran yhtään oikeaa syytä keksi etkä lapsia noin vilpittömästi halua, niin älä ole asennevammainen ja aivoton vai mitä ne nyt olikaan, ja tee lapsia. Älä ole itse sitä mistä muita syytät. Ja sehän se sun ongelmas onkin... Kannattaisi olla vähän tavallisempi, tyhmempi ja ihan vaan ihminen.

En ymmärrä, miksi edes pohdit, kun noin jo tiedät kaiken. Mitä ratkaisua te ette keksi? Ei tällä maailmalla ole teidän lapsillenne mitään annettavaa, ei täällä ole mitään syytä enää elää, kun sodatkin on pikkujuttuja nykymeiningin rinnalla, ja te olette vain kaksi ihmistä, jotka ei edes lapsia halua: mitä siinä on ratkaistavana... Tosiasia on se, että yrität todistella miten erikoinen sinä olet, miten erikoinen miehesi on, ja miten juuri teillä olisi oikeus saada lapsia. Ei ole. Ei mitään. Teillä ei ole mitään sen kummempaa oikeutta, voimaa eikä annettavaa kuin kenelläkään muullakaan.
Eikä siinä ole mitään isoa noin suurelle ihmiselle. Pienelle ihmiselle se voisi olla iso päätös, eihän sinulle. Eihän?

(Enkä sano mitään oikeasti pahalla, sulla vaan tuntuu olevan hieman hassuja käsityksiä ja loppujen lopuksi, ne ei ole hyväksesi.)

Yhteisöjä on edelleen olemassa. Kaikkialla missä on haastavuutta on myös yhteisöllisyyttä. Ihan ihmisen omasta käytöksestä kiinni löytääkö tiensä yhteisön jäseneksi. Niin se oli ennenkin.

fzhf kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn, että mitä menetyksiä olette kokeneet ja mitä monet muut eivät koko elämässään joudu kokemaan?
Jos lähisukulaisen menettämistä tarkoitat, niin sitä tapahtuu kaikille ennemmin tai myöhemmin. Puhutaan, että oman lapsen kuolema on pahinta kaikesta. Pitää varmasti paikkansa, mutta yllättävän moni senkin joutuu kokemaan.

Lue lisää

Samoin vakavat sairastumiset, perheväkivalta, konkurssit ym. On tosi monien kokemia juttuja. Niistä vaan ei monikaan huutele ympäriinsä.

No lapsen kasvatuksessa on vaikea saada kymppiä. Ihan toisenlaista kuin koulunkäynnissä. Voi siinä täydellisyyteenpyrkijän korttitalo kaatua. Voi elämänkuva laajentua ja henkinen kasvu saada uusia ulottuvuuksia. Vaan kannattaako sellaiseen riskihommaan alkaa lainkaan. Sitä kun ei voi hallita kuten koulutusta tai taloa.

Oletko oikeasti niin lapsellinen, että et usko ihmisen kasvavan, kehittyvän ja viisastuvan ajatusmaailmaltaan sitä mukaa, kun hänelle tulee ikää ja elämänkokemusta lisää? Sinä olet ollut aikuinen vasta 6 vuotta, minä taas 20 vuotta enemmän. Oikeastaan kaikista parhaiten "teinimäisyyttäsi" korostaa se, että luulet tietäväsi kaikesta kaiken. Tosielämässä elämä on epävarmaa ja puhdasta oikeaa tai väärää ei ole, vaan on paljon harmaata aluetta.

Nykyisin on paljon vanhempia, jotka eivät halua lastensa kokevan mitään tuskallista. Sitä kutsutaan curling-vanhemmuudeksi, jossa vanhemmat "lakaisevat" lastensa edestä kaikki esteet pois, jotta heidän oma kullannuppunsa ei kohtaisi minkäänlaisia ikävyyksiä elämässä. Sorry nyt vaan, mutta elämään kuuluu voitot ja tappiot, pettymykset ja ylpeydenaiheet. Nykynaisten suurin haaste onkin se, että he oppisivat sietämään sitä, että elämä ei ole täydellistä. Perfektionistina on raskasta elää.

Ei sinun tarvitse hankkia lapsia lainkaan, jos et halua. On kuitenkin paljon aikuisia ihmisiä, jotka nauttivat lapsettomuudesta ihan helposti 20 vuotta. Sitten jossain vaiheessa alkaa ehkä kyllästyä harrasteluun, parisuhteeseen ja kavereiden kanssa olemiseen ja sitä kaipaa elämäänsä jotakin muuta. Sitä ehkä huomaa, että olisi kiva antaa omia lapsuusleluja eteenpäin ja tajuaa, että ei ole ketään, jolle siirtää perinnöksi oman mummon reseptejä tai ei ole ketään, jolle siirtää oman suvun historiaa. On luonnollista, että ihmisellä on tarve lisääntyä, koska se on ihmisyyden olemassaolon perusta.

Vaikka biologisesti olet nyt parhaassa lapsentekoiässä, niin nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa biologinen kello ei ehdi tikittää, koska on niin paljon muuta aikaaviepää kiinnostavaa tekemistä esim. opinnot, ura tai vaikka parisuhteen etsiminen. Järki-ihminen ajattelee järjellään ja siksi pystyy siirtämään lapsiajatuksia vuosilla/vuosikymmenillä eteenpäin, kun taas voimakkaasti tunneihminen saattaa hankkia lapsia, vaikka opinnot on kesken ja rahatilannekin katastrofaalinen.

Ei sinun tarvitse ajatella lapsen hankkimisesta niin monimutkaisesti. Jos et halua lapsia, niin se on riittävä syy sille, että pysyt lapsettomana. Minä hankin lapset nuorena ja nyt on taas aika ja mahdollisuus panostaa uraan täysillä, koska lapset ovat jo aikuisia. Tapaan kavereitani, matkustelen ja harrastelen. Elän siis täsmälleen samaa elämää kuin lapsettomat ystäväni sillä erotuksella, että elämässäni on yhä lapseni, jotka ovat rakkaampia kuin mikään muu ja jotka toivottavasti jossain vaiheessa tekevät minusta mummon. Pysyn kiinni sinun ikäisten nuorten ajatusmaailmassa omien lasteni kautta. Omat lapsen olen kasvattanut kuten minut aikoinaan kasvatettiin, joten lapseni ovat reippaita, ahkeria, rehellisiä ja kunniallisia kansalaisia.

Autan lapsiani ja he minua. Viikonloppuna poikani tulee tapetoimaan kanssani seiniä ja tytär lupasi leipoa minulle pakastimeen leipää. Ompelin pojan asuntoon uudet verhot ja lupauduin tyttären koiran vahdiksi. Tyttären kanssa käyn Zumbassa kerran viikossa. He ovat lapsiani, mutta myös ystäviäni ja elämäni tärkemmät ihmiset. Heillä ja minulla on omaa elämääkin, mutta koska viihdymme hyvin yhdessä, niin nautimme siittä täysillä.

"Sanoin jo, että sellaisia asioita, mitä monet eivät joudu kokemaan ja siitä voi varmaan ymmärtää, että en tarkoita lähisukulaisen menettämistä jollain "normaalilla" tavalla. "

Tottakai, siis muut menettävät "normaalilla tavalla" eihän heille siinä mitään ole!!! Sinä olet kokenut aidon menetyksen, erikoisen, mitä ei maailma voi ymmärtää. Joo... Kyllä tuosta ymmärtää, että pidät itseäsi erikoisena jopa kuolleitten lähisukulaistesi kustannuksella. Sekin taitaa merkitä sinulle enemmän vain oman erikoisuuden todisteluna kun oikeana suruna?
No, onnea vaan valitsemallesi tielle. Tuolla menolla ja kasvusuunnalla se tulee olemaan onneton, anteeksi vaan.

Niin, kaikkea ei voi hallita. Ette voi hallita lastenne elämää, vaan yrittää antaa heille eväät elää sitä.
Ja sepä vasta kirpaiseva tehtävä onkin.

Kirpaisua kerrassaan kirjoitti:

"Sanoin jo, että sellaisia asioita, mitä monet eivät joudu kokemaan ja siitä voi varmaan ymmärtää, että en tarkoita lähisukulaisen menettämistä jollain "normaalilla" tavalla. "

Tottakai, siis muut menettävät "normaalilla tavalla" eihän heille siinä mitään ole!!! Sinä olet kokenut aidon menetyksen, erikoisen, mitä ei maailma voi ymmärtää. Joo... Kyllä tuosta ymmärtää, että pidät itseäsi erikoisena jopa kuolleitten lähisukulaistesi kustannuksella. Sekin taitaa merkitä sinulle enemmän vain oman erikoisuuden todisteluna kun oikeana suruna?
No, onnea vaan valitsemallesi tielle. Tuolla menolla ja kasvusuunnalla se tulee olemaan onneton, anteeksi vaan.

Niin, kaikkea ei voi hallita. Ette voi hallita lastenne elämää, vaan yrittää antaa heille eväät elää sitä.
Ja sepä vasta kirpaiseva tehtävä onkin.

Lue lisää

Ei hyvä jumala näitä kommentteja. Voit katsoa psykologian kirjoista, että sillä on kyllä eroa menettääkö lähiomaisen esim. väkivaltaisella tavalla vai ei. Ei jeesus oikeasti!

äiti vapaasta tahdos kirjoitti:

Oletko oikeasti niin lapsellinen, että et usko ihmisen kasvavan, kehittyvän ja viisastuvan ajatusmaailmaltaan sitä mukaa, kun hänelle tulee ikää ja elämänkokemusta lisää? Sinä olet ollut aikuinen vasta 6 vuotta, minä taas 20 vuotta enemmän. Oikeastaan kaikista parhaiten "teinimäisyyttäsi" korostaa se, että luulet tietäväsi kaikesta kaiken. Tosielämässä elämä on epävarmaa ja puhdasta oikeaa tai väärää ei ole, vaan on paljon harmaata aluetta.

Nykyisin on paljon vanhempia, jotka eivät halua lastensa kokevan mitään tuskallista. Sitä kutsutaan curling-vanhemmuudeksi, jossa vanhemmat "lakaisevat" lastensa edestä kaikki esteet pois, jotta heidän oma kullannuppunsa ei kohtaisi minkäänlaisia ikävyyksiä elämässä. Sorry nyt vaan, mutta elämään kuuluu voitot ja tappiot, pettymykset ja ylpeydenaiheet. Nykynaisten suurin haaste onkin se, että he oppisivat sietämään sitä, että elämä ei ole täydellistä. Perfektionistina on raskasta elää.

Ei sinun tarvitse hankkia lapsia lainkaan, jos et halua. On kuitenkin paljon aikuisia ihmisiä, jotka nauttivat lapsettomuudesta ihan helposti 20 vuotta. Sitten jossain vaiheessa alkaa ehkä kyllästyä harrasteluun, parisuhteeseen ja kavereiden kanssa olemiseen ja sitä kaipaa elämäänsä jotakin muuta. Sitä ehkä huomaa, että olisi kiva antaa omia lapsuusleluja eteenpäin ja tajuaa, että ei ole ketään, jolle siirtää perinnöksi oman mummon reseptejä tai ei ole ketään, jolle siirtää oman suvun historiaa. On luonnollista, että ihmisellä on tarve lisääntyä, koska se on ihmisyyden olemassaolon perusta.

Vaikka biologisesti olet nyt parhaassa lapsentekoiässä, niin nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa biologinen kello ei ehdi tikittää, koska on niin paljon muuta aikaaviepää kiinnostavaa tekemistä esim. opinnot, ura tai vaikka parisuhteen etsiminen. Järki-ihminen ajattelee järjellään ja siksi pystyy siirtämään lapsiajatuksia vuosilla/vuosikymmenillä eteenpäin, kun taas voimakkaasti tunneihminen saattaa hankkia lapsia, vaikka opinnot on kesken ja rahatilannekin katastrofaalinen.

Ei sinun tarvitse ajatella lapsen hankkimisesta niin monimutkaisesti. Jos et halua lapsia, niin se on riittävä syy sille, että pysyt lapsettomana. Minä hankin lapset nuorena ja nyt on taas aika ja mahdollisuus panostaa uraan täysillä, koska lapset ovat jo aikuisia. Tapaan kavereitani, matkustelen ja harrastelen. Elän siis täsmälleen samaa elämää kuin lapsettomat ystäväni sillä erotuksella, että elämässäni on yhä lapseni, jotka ovat rakkaampia kuin mikään muu ja jotka toivottavasti jossain vaiheessa tekevät minusta mummon. Pysyn kiinni sinun ikäisten nuorten ajatusmaailmassa omien lasteni kautta. Omat lapsen olen kasvattanut kuten minut aikoinaan kasvatettiin, joten lapseni ovat reippaita, ahkeria, rehellisiä ja kunniallisia kansalaisia.

Autan lapsiani ja he minua. Viikonloppuna poikani tulee tapetoimaan kanssani seiniä ja tytär lupasi leipoa minulle pakastimeen leipää. Ompelin pojan asuntoon uudet verhot ja lupauduin tyttären koiran vahdiksi. Tyttären kanssa käyn Zumbassa kerran viikossa. He ovat lapsiani, mutta myös ystäviäni ja elämäni tärkemmät ihmiset. Heillä ja minulla on omaa elämääkin, mutta koska viihdymme hyvin yhdessä, niin nautimme siittä täysillä.

Lue lisää

tyypillinen "äiti-ihmisen" provosoitunut vastaus..
"sää et ole äiti joten et voi millään ymmärtää mistään mitään"
ja "mitä jännää on lapsettomuudessa?lisääntyminen on elämän tarkoitus"

onko todellakin niin että äideiksi "ryhtyneet" eivät pohdi päätöstään lapsen saamisesta sen kummemmin kuin että "mä haluun"..eikö ennemmin pitäisi miettiä mitä itse voi tarjota lapselle.

vanhemmuus on yliarvostettua ja äitiys on aivan turhaan nostettu "jalustalle" kun suurin osa äideistä on juurikin näitä jotka tekevät lapsen vain sen takia kun muutkin tekevät, jotta voisi kuulua "piireihin"..ja toisaalta jotkut tyrkkäävät lapsensa hoitoon jo 9kk ikäisenä ja samalla kehtaavat ryhtyä "äiti- marttyyreiksi" itkemällä kuinka raskasta lapsenhoito onkaan..hei ne itse halusivat kakaransa, hoitakoon sitten myös..

äiti vapaasta tahdos kirjoitti:

Oletko oikeasti niin lapsellinen, että et usko ihmisen kasvavan, kehittyvän ja viisastuvan ajatusmaailmaltaan sitä mukaa, kun hänelle tulee ikää ja elämänkokemusta lisää? Sinä olet ollut aikuinen vasta 6 vuotta, minä taas 20 vuotta enemmän. Oikeastaan kaikista parhaiten "teinimäisyyttäsi" korostaa se, että luulet tietäväsi kaikesta kaiken. Tosielämässä elämä on epävarmaa ja puhdasta oikeaa tai väärää ei ole, vaan on paljon harmaata aluetta.

Nykyisin on paljon vanhempia, jotka eivät halua lastensa kokevan mitään tuskallista. Sitä kutsutaan curling-vanhemmuudeksi, jossa vanhemmat "lakaisevat" lastensa edestä kaikki esteet pois, jotta heidän oma kullannuppunsa ei kohtaisi minkäänlaisia ikävyyksiä elämässä. Sorry nyt vaan, mutta elämään kuuluu voitot ja tappiot, pettymykset ja ylpeydenaiheet. Nykynaisten suurin haaste onkin se, että he oppisivat sietämään sitä, että elämä ei ole täydellistä. Perfektionistina on raskasta elää.

Ei sinun tarvitse hankkia lapsia lainkaan, jos et halua. On kuitenkin paljon aikuisia ihmisiä, jotka nauttivat lapsettomuudesta ihan helposti 20 vuotta. Sitten jossain vaiheessa alkaa ehkä kyllästyä harrasteluun, parisuhteeseen ja kavereiden kanssa olemiseen ja sitä kaipaa elämäänsä jotakin muuta. Sitä ehkä huomaa, että olisi kiva antaa omia lapsuusleluja eteenpäin ja tajuaa, että ei ole ketään, jolle siirtää perinnöksi oman mummon reseptejä tai ei ole ketään, jolle siirtää oman suvun historiaa. On luonnollista, että ihmisellä on tarve lisääntyä, koska se on ihmisyyden olemassaolon perusta.

Vaikka biologisesti olet nyt parhaassa lapsentekoiässä, niin nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa biologinen kello ei ehdi tikittää, koska on niin paljon muuta aikaaviepää kiinnostavaa tekemistä esim. opinnot, ura tai vaikka parisuhteen etsiminen. Järki-ihminen ajattelee järjellään ja siksi pystyy siirtämään lapsiajatuksia vuosilla/vuosikymmenillä eteenpäin, kun taas voimakkaasti tunneihminen saattaa hankkia lapsia, vaikka opinnot on kesken ja rahatilannekin katastrofaalinen.

Ei sinun tarvitse ajatella lapsen hankkimisesta niin monimutkaisesti. Jos et halua lapsia, niin se on riittävä syy sille, että pysyt lapsettomana. Minä hankin lapset nuorena ja nyt on taas aika ja mahdollisuus panostaa uraan täysillä, koska lapset ovat jo aikuisia. Tapaan kavereitani, matkustelen ja harrastelen. Elän siis täsmälleen samaa elämää kuin lapsettomat ystäväni sillä erotuksella, että elämässäni on yhä lapseni, jotka ovat rakkaampia kuin mikään muu ja jotka toivottavasti jossain vaiheessa tekevät minusta mummon. Pysyn kiinni sinun ikäisten nuorten ajatusmaailmassa omien lasteni kautta. Omat lapsen olen kasvattanut kuten minut aikoinaan kasvatettiin, joten lapseni ovat reippaita, ahkeria, rehellisiä ja kunniallisia kansalaisia.

Autan lapsiani ja he minua. Viikonloppuna poikani tulee tapetoimaan kanssani seiniä ja tytär lupasi leipoa minulle pakastimeen leipää. Ompelin pojan asuntoon uudet verhot ja lupauduin tyttären koiran vahdiksi. Tyttären kanssa käyn Zumbassa kerran viikossa. He ovat lapsiani, mutta myös ystäviäni ja elämäni tärkemmät ihmiset. Heillä ja minulla on omaa elämääkin, mutta koska viihdymme hyvin yhdessä, niin nautimme siittä täysillä.

Lue lisää

Lapsille annetaan rakkautta ja eväitä kestää vastoinkäymisiä. Vahvoja heistä kasvaa. Opetaan avun hyväksyminen silloin kun elämä koettelee. Opetetaan toivoa ja luottamusta. Kyllä he saamillaan eväillä luultavasti kestävät avioerot, perinnölliset sairaudet ja sukulaisten itsemurhat, jos niitä kohdalle tulee. Ainakin ovat olleet olemassa ja hyviä yhteisiä hetkiä on ollut. Jää muistoja. Jokainen voi valita kiinnittyykö hyviin vai huonoihin muistoihin. Toki surut on surtava vaan siitäkin oppii päästämään irti.

rrrrrrrrrrrrÄ*** kirjoitti:

tyypillinen "äiti-ihmisen" provosoitunut vastaus..
"sää et ole äiti joten et voi millään ymmärtää mistään mitään"
ja "mitä jännää on lapsettomuudessa?lisääntyminen on elämän tarkoitus"

onko todellakin niin että äideiksi "ryhtyneet" eivät pohdi päätöstään lapsen saamisesta sen kummemmin kuin että "mä haluun"..eikö ennemmin pitäisi miettiä mitä itse voi tarjota lapselle.

vanhemmuus on yliarvostettua ja äitiys on aivan turhaan nostettu "jalustalle" kun suurin osa äideistä on juurikin näitä jotka tekevät lapsen vain sen takia kun muutkin tekevät, jotta voisi kuulua "piireihin"..ja toisaalta jotkut tyrkkäävät lapsensa hoitoon jo 9kk ikäisenä ja samalla kehtaavat ryhtyä "äiti- marttyyreiksi" itkemällä kuinka raskasta lapsenhoito onkaan..hei ne itse halusivat kakaransa, hoitakoon sitten myös..

Lue lisää

Kokemuksella, että en tosiaankaan pohtinut asiaa. Olin rakastunut, olin raskaana. Siitä on noin 34 vuotta. Kysyin että haluaako toinen osapuoli olla isä. En sitä, viskataanko alkunsa saanut lapsi pois.
Jos ei kuka ymmärrä, voi itse kokeilla.

Joo, samoin tuumaan, kun luin ketjun läpi. No so what, jos yksi suomalainen naisenalku on päättänyt olla lisääntymättä? Se on hänen asiansa enkä edes ymmärrä, miksi aloittaja haluaa asiaa vatuloida ja puolustella valintaansa olla lisääntymättä. Itsevarmuutta tuntuu ainakin riittävän vaikka pienelle kylälle ja lapsia haluavien mielipiteet hän torppaa oitis, joten... Niin, mikähän olikaan aloituksen tarkoitus..? Ai niin, herättää keskustelua - mutta keskusteluun kuuluvat myös vastakkaiset mielipiteet, jotka tämä parikymppinen tyttö torppaa tehokkaasti. Monologi taitaa olla hänelle mieleisempi laji?
No, hänen pienen maailmansa pystyssä pysymisen kannalta on toivottavaa, että nykyinen mies ei ala "älläämään" lapsen hankkimista tulevinakaan vuosina.

Elämään tyytyväiset eiv't välttämättä tee lapsia siks, et ei elämä muuttui . Lapsia tekevät tyytymättömät ku haluuvat muutosta elämään "jotain puuttuu".

Ihmisiä ei pitäisi olla olemassa.

Ei siellä mun mielestä ollut niinkään mitään kauheaa "viharyöppyä" sitä kohtaan ainakaan että et tekisi lapsia. Ehkä se sua kiukuttaakin, että niin monelle sen sun lasten tekeminen on yksi hailee, ettei tullutkaan kasaa kannustuksia, että oi, miten hyvältä ihmiseltä vaikutat, tee toki, pelasta maailma!

Sori vaan, mutta sä vaikutat itsekeskeiseltä, leuhkalta ja keskenkasvuiselta ylimieliseltä kakaralta, joka on kehittänyt idealismistaan jonkun ainoan oikean tien: oletko lahkolaisuutta harkinnut koskaan?
Sä koet loukkaavaksi, että sun kyvyt kyseenalaistat, mutta itse kyllä mennen tullen morkkaat muita siitä, miten he eivät ymmärrä, ja miten kukakin on lasten väkisin vääntäjä ja ties mitä vielä. Siis sinä saat, mutta muut ei? Sä itket kun sun "kyvyt kyseenalaistetaan" ja kuitenkin haukut itse muita myös mm. idiooteiksi?

Muitten on kestettävä ja heitettävä sinulle haluamaasi "loogista keskustelua" jonka suunnan sinä voit määrätä ja fiksut kommentit ovat siis niitä, jotka ovat ikäänkuin puolellasi. Koe loukkaavaksi minkä koet, mutta sinulle olisi kyllä tervettä miettiä millainen ihminen oikeasti olet, ainakin näiden kirjoitusten perusteella. Ehkä hankkia ammattiapua, että voisit kehittyä myös näitten ajatusten kautta. Vai onko terapeutitkin idiootteja? Tai eivät voi ymmärtää? Muistaakseni mainitsit jo erikoisen vaikeista ja erikoisista tapahtumista elämässäsi, eikö olisi hyvä hieman purkaa niitä ammattilaisen kanssa?

En usko, että olet rikkonut kenenkään äiti-identiteettiä, tunnut vaan itse olevan aika hyökkäävä jokaisessa vastauksessa. Etkä edes niin että olisit vaan kärkäs, vaan hyökkäävä: idiootit, ei järjettömien lapsen tekijöitten kommentteja, et taida ymmärtää mitään, ihanko täytyy tulla sanomaan... Oliko sulla joitain muita kuin töykeyksiä tarjota?
Ja kuitenkin, sä mainostat miten tunneälykäskin olet ja mitä kaikkea vielä...

Siis, oli muut mitä vaan, ja ainahan täällä provojakin on, niin se vihapuheitten pitäjä nyt olet kyllä sinä itse.

katso peiliin kirjoitti:

Ei siellä mun mielestä ollut niinkään mitään kauheaa "viharyöppyä" sitä kohtaan ainakaan että et tekisi lapsia. Ehkä se sua kiukuttaakin, että niin monelle sen sun lasten tekeminen on yksi hailee, ettei tullutkaan kasaa kannustuksia, että oi, miten hyvältä ihmiseltä vaikutat, tee toki, pelasta maailma!

Sori vaan, mutta sä vaikutat itsekeskeiseltä, leuhkalta ja keskenkasvuiselta ylimieliseltä kakaralta, joka on kehittänyt idealismistaan jonkun ainoan oikean tien: oletko lahkolaisuutta harkinnut koskaan?
Sä koet loukkaavaksi, että sun kyvyt kyseenalaistat, mutta itse kyllä mennen tullen morkkaat muita siitä, miten he eivät ymmärrä, ja miten kukakin on lasten väkisin vääntäjä ja ties mitä vielä. Siis sinä saat, mutta muut ei? Sä itket kun sun "kyvyt kyseenalaistetaan" ja kuitenkin haukut itse muita myös mm. idiooteiksi?

Muitten on kestettävä ja heitettävä sinulle haluamaasi "loogista keskustelua" jonka suunnan sinä voit määrätä ja fiksut kommentit ovat siis niitä, jotka ovat ikäänkuin puolellasi. Koe loukkaavaksi minkä koet, mutta sinulle olisi kyllä tervettä miettiä millainen ihminen oikeasti olet, ainakin näiden kirjoitusten perusteella. Ehkä hankkia ammattiapua, että voisit kehittyä myös näitten ajatusten kautta. Vai onko terapeutitkin idiootteja? Tai eivät voi ymmärtää? Muistaakseni mainitsit jo erikoisen vaikeista ja erikoisista tapahtumista elämässäsi, eikö olisi hyvä hieman purkaa niitä ammattilaisen kanssa?

En usko, että olet rikkonut kenenkään äiti-identiteettiä, tunnut vaan itse olevan aika hyökkäävä jokaisessa vastauksessa. Etkä edes niin että olisit vaan kärkäs, vaan hyökkäävä: idiootit, ei järjettömien lapsen tekijöitten kommentteja, et taida ymmärtää mitään, ihanko täytyy tulla sanomaan... Oliko sulla joitain muita kuin töykeyksiä tarjota?
Ja kuitenkin, sä mainostat miten tunneälykäskin olet ja mitä kaikkea vielä...

Siis, oli muut mitä vaan, ja ainahan täällä provojakin on, niin se vihapuheitten pitäjä nyt olet kyllä sinä itse.

Lue lisää

Luepa ketju uudelleen, niin huomaat missä tapahtuu idiootiksi haukkumista ja missä ei. Käytin ainoastaan sanaa idioottifundamentalismi, voiko fundalismia mieltää mielestäsi joksikin muuksi? Haukuinko sillä ketään, en. Haukuin fundamentalismia. Luet itse tekstiini sellaista, mitä siinä ei ole.

Eihän täällä näköjään melkein kukaan suostu hyväksymään, että lasten tekeminen on itsekästä, vaan laittavat takaisin kommentteja minun "itsekkyydestä ja epäsosiaalisuudesta", eiköhän ole aivan selvää kuinka järkevästi ja epätunteella nämä henkilöt kirjoittavat :)

Minä en etsinyt ainuttakaan kannustusta, vaan tyhmänä ajattelin, että lasten teolle olisi oikeasti jokin looginen peruste, kun maailmassa on niin paljon lapsia. Sellaisia olisin halunnut kuulla, mutta näköjään peruste on "mutku mä haluun" Ei ihan sitä loogisuutta, mitä kaipasin.

"Sori vaan, mutta sä vaikutat itsekeskeiseltä, leuhkalta ja keskenkasvuiselta ylimieliseltä kakaralta, joka on kehittänyt idealismistaan jonkun ainoan oikean tien: oletko lahkolaisuutta harkinnut koskaan?"
Voit kysyä itseltäsi miksi keskustelusi pyörii tuollaisen ympärillä, eikä aloittamassani aiheessa. Ole hyvä ja mene muualle, jos sinulla ei ole mitään tuotavaa keskusteluun ja keskustelun aiheeseen, joka oli: "Miksi ihmiset lisääntyvät" järkeviä perusteluja.

Minua ei kiinnosta tippaakaan, mitä mieltä ihmiset ovat siitä teenkö lapsia vai en, vaan mitkä perusteet voisi saada AJATTELEMAAN lasten tekoa positiivisena asiana. Keskustelu kun täytyy alustaa jotenkin. On aivan harhaista kuvitella, että välitän tuntemattomien mielipiteistä omaan tilanteeseen, kun halusin vain keskustelua aiheeseen. Lukemisen ymmärtämisessä on vikaa, jos ei ymmärrä alustuksia.

ap. kirjoitti:

Luepa ketju uudelleen, niin huomaat missä tapahtuu idiootiksi haukkumista ja missä ei. Käytin ainoastaan sanaa idioottifundamentalismi, voiko fundalismia mieltää mielestäsi joksikin muuksi? Haukuinko sillä ketään, en. Haukuin fundamentalismia. Luet itse tekstiini sellaista, mitä siinä ei ole.

Eihän täällä näköjään melkein kukaan suostu hyväksymään, että lasten tekeminen on itsekästä, vaan laittavat takaisin kommentteja minun "itsekkyydestä ja epäsosiaalisuudesta", eiköhän ole aivan selvää kuinka järkevästi ja epätunteella nämä henkilöt kirjoittavat :)

Minä en etsinyt ainuttakaan kannustusta, vaan tyhmänä ajattelin, että lasten teolle olisi oikeasti jokin looginen peruste, kun maailmassa on niin paljon lapsia. Sellaisia olisin halunnut kuulla, mutta näköjään peruste on "mutku mä haluun" Ei ihan sitä loogisuutta, mitä kaipasin.

"Sori vaan, mutta sä vaikutat itsekeskeiseltä, leuhkalta ja keskenkasvuiselta ylimieliseltä kakaralta, joka on kehittänyt idealismistaan jonkun ainoan oikean tien: oletko lahkolaisuutta harkinnut koskaan?"
Voit kysyä itseltäsi miksi keskustelusi pyörii tuollaisen ympärillä, eikä aloittamassani aiheessa. Ole hyvä ja mene muualle, jos sinulla ei ole mitään tuotavaa keskusteluun ja keskustelun aiheeseen, joka oli: "Miksi ihmiset lisääntyvät" järkeviä perusteluja.

Minua ei kiinnosta tippaakaan, mitä mieltä ihmiset ovat siitä teenkö lapsia vai en, vaan mitkä perusteet voisi saada AJATTELEMAAN lasten tekoa positiivisena asiana. Keskustelu kun täytyy alustaa jotenkin. On aivan harhaista kuvitella, että välitän tuntemattomien mielipiteistä omaan tilanteeseen, kun halusin vain keskustelua aiheeseen. Lukemisen ymmärtämisessä on vikaa, jos ei ymmärrä alustuksia.

Lue lisää

No siis, onko sulla joku nimenomaan looginen peruste muillekin ihmissuhteille? Jos ystävät, oma kulta ja vaikka lemikkieläin saa olosi hyväksi niin etkö ole itsekäs kun sellaisia elämässäsi pidät? Entäpäs oletko miettinyt siltä kantilta kuinka kelvollinen olet ystäväksi ja onko ihmissuhteistasi yhteiskunnalle mitään hyötyä?

Minusta tuntuu että osaisit itse keksiä ne pätevimmät perusteet myös lapsien hankinnalle kun ne perusteet täytyy olla jotenkin tietyntyyppisiä, muiden ihmisten perustelut ei kelpaa. Joten ei kun toimeen, kerrothan sitten meille muillekin! Minua ainakin kiinnostaisi!

uittiyl kirjoitti:

No siis, onko sulla joku nimenomaan looginen peruste muillekin ihmissuhteille? Jos ystävät, oma kulta ja vaikka lemikkieläin saa olosi hyväksi niin etkö ole itsekäs kun sellaisia elämässäsi pidät? Entäpäs oletko miettinyt siltä kantilta kuinka kelvollinen olet ystäväksi ja onko ihmissuhteistasi yhteiskunnalle mitään hyötyä?

Minusta tuntuu että osaisit itse keksiä ne pätevimmät perusteet myös lapsien hankinnalle kun ne perusteet täytyy olla jotenkin tietyntyyppisiä, muiden ihmisten perustelut ei kelpaa. Joten ei kun toimeen, kerrothan sitten meille muillekin! Minua ainakin kiinnostaisi!

Lue lisää

Lisäsisin vielä yhden asian tähän:

"Varmaan jokainen äiti haluaa uskotella itselleen, että lapset eivät koe vanhemmillaan tapetointia ja vanhempien luona käymistä saati näiden hoitamista taakaksi. Kyllä se oikeasti on jonkin verran myös taakka. Turha väittää muuta ainakaan lasten puolesta."

Saanen puhua lapsen ja miniän ominaisuudessa tästä asiasta. Itse en koe minkäänlaisena taakkana käyntejä ja jonkinlaisia talkoita sen paremmin vanhempieni kuin appivanhempienikaan luona. Minusta on päinvastoin hirveän mukava olla avuksi ja ylipäänsä tehdä jotain yhdessä, en näe kovinkaan mielenkiintoisena nököttää nokatusten kahvipöydässä tuntikausia. Toki sitten illalla rentoudutaan, syödään ja saunotaan.

Myöskin molemmilta puolilta on vastavuoroisesti tullut aivan valtavasti apua ja oppia vaikkapa juuri remontoinneissa ja sellaisella aikataululla ja sellaisten matkojen päästä ja todella tärkeissä ja kiireellisissä asioissa että heikompia hirvittää. Saa todella olla ikuisesti kiitollinen, ja vaikea minun on uskoa että joskus unohtaisin ja kiukuttelisin jostain tapetoinnista joka on vastapalveluksena varsin mitätön.

Hoitamista tuskin tarvitsee kovin pysyvänä järjestelynä miettiä kun en voi olla neljässä paikassa yhtä aikaa, ja aika harvalla muullakaan on mahdollisuutta vain jättäytyä pois työelämästä omaishoitajan saamilla korvauksilla, joten en nyt tätä jaksa sen kummemmin käsitellä tässä....

ap. kirjoitti:

Luepa ketju uudelleen, niin huomaat missä tapahtuu idiootiksi haukkumista ja missä ei. Käytin ainoastaan sanaa idioottifundamentalismi, voiko fundalismia mieltää mielestäsi joksikin muuksi? Haukuinko sillä ketään, en. Haukuin fundamentalismia. Luet itse tekstiini sellaista, mitä siinä ei ole.

Eihän täällä näköjään melkein kukaan suostu hyväksymään, että lasten tekeminen on itsekästä, vaan laittavat takaisin kommentteja minun "itsekkyydestä ja epäsosiaalisuudesta", eiköhän ole aivan selvää kuinka järkevästi ja epätunteella nämä henkilöt kirjoittavat :)

Minä en etsinyt ainuttakaan kannustusta, vaan tyhmänä ajattelin, että lasten teolle olisi oikeasti jokin looginen peruste, kun maailmassa on niin paljon lapsia. Sellaisia olisin halunnut kuulla, mutta näköjään peruste on "mutku mä haluun" Ei ihan sitä loogisuutta, mitä kaipasin.

"Sori vaan, mutta sä vaikutat itsekeskeiseltä, leuhkalta ja keskenkasvuiselta ylimieliseltä kakaralta, joka on kehittänyt idealismistaan jonkun ainoan oikean tien: oletko lahkolaisuutta harkinnut koskaan?"
Voit kysyä itseltäsi miksi keskustelusi pyörii tuollaisen ympärillä, eikä aloittamassani aiheessa. Ole hyvä ja mene muualle, jos sinulla ei ole mitään tuotavaa keskusteluun ja keskustelun aiheeseen, joka oli: "Miksi ihmiset lisääntyvät" järkeviä perusteluja.

Minua ei kiinnosta tippaakaan, mitä mieltä ihmiset ovat siitä teenkö lapsia vai en, vaan mitkä perusteet voisi saada AJATTELEMAAN lasten tekoa positiivisena asiana. Keskustelu kun täytyy alustaa jotenkin. On aivan harhaista kuvitella, että välitän tuntemattomien mielipiteistä omaan tilanteeseen, kun halusin vain keskustelua aiheeseen. Lukemisen ymmärtämisessä on vikaa, jos ei ymmärrä alustuksia.

Lue lisää

Ehkä on ihan hyvä ettet ainakaan vielä halua lapsia. Maailmasi vaikuttaa aika mustavalkoiselta ja oman navan ja ajatusten ympärillä pyöriväksi. Et ehkä olisi kypsä ottamaan vastuuta toisen elämästä, katsos kaikkea kun ei voi logiikalla ajatella tai valmiiksi pureskella. Aika tekee kyllä tehtävänsä. Et ehkä 10 vuoden päästäkään halua lapsia, mutta silloin sinulta on jo karissut tuota ylimielisyyttä terveelle tasolle jolloin voitaisiin keskustella oikeasti kuten aikuiset. Nyt vaikutat siltä luokan pinkolta jonka mielestä vain omat ajatukset ovat oikein. Se on katkeraa kalkkia kun huomaa taakse katsoessaan millainen vouhka sitä nuorempana oli. Saa kyllä monet kerrat niellä takaisin sanansa.

Mutta ethän sä mua usko kun olet mielestäsi jo niiiiiin aikuinen ja muutenkin hieno ihminen. Usko pois, ollaan kaikki koettu sama. Aina jotkut luulevat olevansa niin erilaisia kunnes törmäät sataan samanlaiseen.

uittiyl kirjoitti:

Lisäsisin vielä yhden asian tähän:

"Varmaan jokainen äiti haluaa uskotella itselleen, että lapset eivät koe vanhemmillaan tapetointia ja vanhempien luona käymistä saati näiden hoitamista taakaksi. Kyllä se oikeasti on jonkin verran myös taakka. Turha väittää muuta ainakaan lasten puolesta."

Saanen puhua lapsen ja miniän ominaisuudessa tästä asiasta. Itse en koe minkäänlaisena taakkana käyntejä ja jonkinlaisia talkoita sen paremmin vanhempieni kuin appivanhempienikaan luona. Minusta on päinvastoin hirveän mukava olla avuksi ja ylipäänsä tehdä jotain yhdessä, en näe kovinkaan mielenkiintoisena nököttää nokatusten kahvipöydässä tuntikausia. Toki sitten illalla rentoudutaan, syödään ja saunotaan.

Myöskin molemmilta puolilta on vastavuoroisesti tullut aivan valtavasti apua ja oppia vaikkapa juuri remontoinneissa ja sellaisella aikataululla ja sellaisten matkojen päästä ja todella tärkeissä ja kiireellisissä asioissa että heikompia hirvittää. Saa todella olla ikuisesti kiitollinen, ja vaikea minun on uskoa että joskus unohtaisin ja kiukuttelisin jostain tapetoinnista joka on vastapalveluksena varsin mitätön.

Hoitamista tuskin tarvitsee kovin pysyvänä järjestelynä miettiä kun en voi olla neljässä paikassa yhtä aikaa, ja aika harvalla muullakaan on mahdollisuutta vain jättäytyä pois työelämästä omaishoitajan saamilla korvauksilla, joten en nyt tätä jaksa sen kummemmin käsitellä tässä....

Lue lisää

Minun äiti hoiti omaishoitajana molemmat vanhempansa (toinen pyörätuolissa) elivät melkein 100-vuotiaaksi. Hoiti myös muiden vanhojen sukulaistemme asioita kerran viikossa eri kaupungissa. Ei jäänyt pois työelämästä! Se on normaalia. Eli mikset hoitaisi...

Ei pidä paikkaansa kirjoitti:

Minun äiti hoiti omaishoitajana molemmat vanhempansa (toinen pyörätuolissa) elivät melkein 100-vuotiaaksi. Hoiti myös muiden vanhojen sukulaistemme asioita kerran viikossa eri kaupungissa. Ei jäänyt pois työelämästä! Se on normaalia. Eli mikset hoitaisi...

Lue lisää

No pitääpä laittaa harkintaan. Ei tarvitse ajaa kuin 800 kilometriä kerran viikossa yhteen suuntaan ja 300 toiseen, ja tietenkin takaisin. Eiköhän tuo onnistu.

Mistäspäin ajattelit sitä yhteisöllisyyttä lähteä rakentelemaan jos oma perhekin tuntuu taakalta.... :-D Minusta vähän tuntuu että sinulla olisi myös aivan loistavat lähtökohdat kehittyä sellaiseksi yhteistyökyvyttömäksi mammaksi, joka yhteisöllisyyden nimissä lapsesi käräyttäneelle naapurille vastaisi liikuttavan varmana että "ei meidän NikoPetteri sellaista ikinä tekisi, se on ollut joku muu."

Sellaista yhteisöllisyyttä....

Pitää huolta eläimistä ja muista elollisista. Kun kerta olemme ravintoketjun huipulla ja olevinamme niin pirun fiksuja.

Todellisuudessa olemme ilkeitä idiootteja, ja muille eliölajeille olisi parempi että kuolisimme sukupuuttoon - mitä nopeammin sitä parempi.

Loistavaa, siinähän se tuli niputettua vanhemmuus kerralla pakettiin, ei jää enää mitään kyseltävää..... :-D Ei liene ihme että muiden selitykset menee yli ymmärryksen ja jopa ohi korvien eli silmien, niin eri kieltä näköjään puhutte.

Ei kai kovin moni ainakaan ole tarkoittanut etteikö lapsettomia olisi olemassa ja että ap. tulee aivan väistämättä lapsia hankkimaan. Se mikä tässä korvaan särähtää on tuo asenne että tietää kaikesta kaiken. Useimmilla vähän vanhemmilla ihmisillä kun ei ole enää sitä ongelmaa vaikka useimmilla on kyllä ollut, silloin parikymppisenä. Jos toinen on harvinaislaatuisessa fiksuudessaan päätellyt valmiiksi että olisi aivan loistava äiti niin mitä me tyhmemmät muuta edes osataan kun ihmetellä huuli pyöreänä että mistä se sen muka tietää..... Joten koittakaa vähän ymmärtää meitäkin, eikös se fiksumpana pitäisi olla helppoa.... ;-D

Onneksi suurimmalla osalla äideistä toimii järjen lisäksi myös tunnepuoli, toisin kuin sinulla.

Samoilla linjoilla ollaan. Elämä ilman lapsia oli mahtavaa, ja edelleen isänä se sitä on. Tosin eri tavalla vain.

Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia eivätkä kaikki saa vaikka haluaisivat. Älkää silti tulko selittämään miten perhe-elämä on helvettiä ja lapset heikentävät elämäntasia jos teillä ei ole lapsia! Ette te voi tietää. Näette sen mitä haluatte, eli valittavat lapset, väsyneet vanhemmat. Ette kuitenkaan näe heidän elämänsä upeita juttua jotka tapahtuvat perheen kesken. Eri asia sitten ovat tietysti nämä käytöshäiriöiset lapset jotka voivat olla aikamoisia. Suurimmaksi osaksi silti kasvatuksen tulosta.

Tässä viestissä oli sen tasoisia ajatuksia, mitä tähän keskusteluun kaipasin. Tosin itseni analysointia en edelleenkään pyytänyt enkä kaivannut.

Yksi pieni huomio vain. Minä en arvostellut kovin sanoin muiden lasten hankkimispäätöksiä. Sanoin kyllä, että näen sen itsekkääksi, jota se näyttäisikin olevan. Minä en näe siinä mitään väärää, mutta en kunnioita sellaisia harhaluuloja, että pidetään itseä äiti teresana, jonkun itsekkäästi tehdyn asian takia. Minusta itsekäskin saa olla ja tehdä lapsia, mutta se pitäisi tiedostaa ja oma biologinen tarpeensa pitäisi tiedostaa ja yrittää tehdä lapset silloin kun se on sopivaa. Ei jonkun satunnaisen väkivaltaisen miehen kanssa narkkiluolaansa. En kritisoi sitä, että lapsia tehdään itsekkäistä syistä, jos se ymmärretään itsekin. Kritisoin korkeintaan juuri tuollaista "lahja"-ajattelua, koska et voi tietää kokeeko lapsi elämänsä lahjana vai karhunpalveluksena.

Minä en koe olevani millään tavalla "erikoinen" tai liitä taidealaa tuollaisiin ajatuksiin. Itseasiassa kukaan samalla alalla työskentelevistä ystävistäkään ei koe niin. Ovat eniten jalat maassa ihmisiä, joita olen tavannut. Taidealoille on näyttänyt tulleen sellainen kehityssuunta, että ihmisillä on jalat todella tukevasti maassa nykyään toisin kuin 90-luvuilla koulutetuilla, joidenka aikaan povattiin suurta kasvua taidealoille ja koulutuspaikkoja vain lisättiin jne. Nykyään taidealoilla olevat ovat erittäin tietoisia koulutuspaikkojen vähentämistarpeesta, joidenkin alojen työttömyydestä, persesuomalaisten "taidemanifesteistä", kansan yleisestä nuivasta suhtautumistavasta, siitä ettei tee ihan niin "oikeaa työtä" kuin vaikka ahtaajat jne. Kannattanee tutustua todellisuuteen, joka voi olla erilaista kuin stereotypiset mielikuvat.

Saatat olla puoliksi oikeassa syvistä onnettomuuksista ja mustasta maailmasta, mutta en ole kyyninen enkä koe kyynisyyttä suurimmaksi viisaudeksi. Itseasiassa koen olevani hyvinkin henkinen, mutta olen myös rasittavuuteen asti looginen. Tarvitsen merkittäville asioille järkevät perustelut. Minusta se on normaalia, että ihminen haluaa muodostaa tärkeät mielipiteensä perustellusti.

No, jos totta puhutaan, niin olen aina saanut hyviä arvosanoja, vaikka en olisi nähnyt niiden eteen vaivaa, joten ehkä se vaiva on ollut pienempää kuin voisi kuvitella. Pohjimmiltani olen hieman ylisuorittanut siksi, että kaikki asiat ovat kiinnostaneet kovasti ja kiinnostavat edelleen. Ja siksi, että vaadin itseltäni paljon ja olen sitten toisinaan aika ahkera. En ole kävelevä kulissi. En edes pidä mitään meteliä fiksuudesta tai suvun taloudellisesta tilanteesta. Brändäykset ovat siis menneet aika pieleen. Fiksuus tosin on sellaista, että ennenpitkään muut sen huomaavaat. En ole omasta mielestäni tarpeeksi fiksu, palan halusta tietää kaiken kaikesta ja tunnen suunnatonta halua lukea lisää kvanttimekaniikasta, sosiologiasta, filosofiasta, babylonian kulttuureista ja ties mistä. Toisaalta en ole myöskään tarpeeksi tyhmä ja turhaudun, kun ihmiset eivät voi keskustella samalla tasolla tai eivät edes näe millä tasolla keskustelua olisi hyvä käydä, vaikka kovasti pyydän.

Vähän turhauttavaa taas jauhaa väärästä aiheesta, mutta menkööt nyt. Kai te tuolla analysoinnilla yritätte jotain kuvaa luoda ja sitä kautta keksiä perusteluja.

Ymmärrän, että tuossa vaiheessa, kun tunnet lapsen potkivan jo mahassasi ja se on jo "olemassa", suhtaudut siihen epäitsekkäällä rakkaudella, mutta mietin sitä alkuun laittamisen itsekkyyttä. Ajattelen myös, että toisen lapsen tekeminen saattaa olla epäitsekästä, jos halutaan vaan antaa olemassa olevalle lapselle seuraa, vaikkakaan siinä ei siltä syntyvältä lapselta kysellä mitään. Mutta tämä ensimmäisen lapsen tekeminen pohdituttaa.

Adptiovaihtoehtoja olen miettinyt, mutta halusin miettiä ihan oman lapsen vaihtoehtoakin. Lemmikit meille on otettu vanhoina ja huonoista kodeista. Kokisin pennunkin ottamisen vain pennun ottamisen vuoksi itsekkääksi.

Noihin perheasioihin, että meilläkin on mummu ja pappa asunut vanhoina vanhempieni hoidossa. En ymmärrä mitä oikeutta kellään on ensin sanoa kuinka ei koe vanhempien luona käymistä taakaksi ja sitten kuitenkin valittaa, kuinka ne asuu kaukana ja ei niiden asioita voi hoitaa. Mun mielestä on kauhea katsoa kuinka vanhukset lykätään vanhainkotiin heti, kun puoliso kuolee. Paljon ihmillisempää on ottaa ne luokseen asumaan. Jotkut jopa muuttavat lähemmäksi heitä, jotta voivat hoitaa heitä kotonaan. Se on sellainen sanaton velvollisuus, joka lapsenaolon mukana tulee, ainakin jos on niin empaattinen, että välittää vanhempiensa elämänlaadusta. Minusta on outoa väittää, että vanhemmissa ei ole yhtään taakkaa, jos ne kerran asuu niin kaukana, että käy siellä ehkä kerran kuukaudessa jos silloinkaan ja aikoo surutta laittaa ne vanhainkotiin. Ei kai siinä silloin taakkaa olekaan.

ap. kirjoitti:

Tässä viestissä oli sen tasoisia ajatuksia, mitä tähän keskusteluun kaipasin. Tosin itseni analysointia en edelleenkään pyytänyt enkä kaivannut.

Yksi pieni huomio vain. Minä en arvostellut kovin sanoin muiden lasten hankkimispäätöksiä. Sanoin kyllä, että näen sen itsekkääksi, jota se näyttäisikin olevan. Minä en näe siinä mitään väärää, mutta en kunnioita sellaisia harhaluuloja, että pidetään itseä äiti teresana, jonkun itsekkäästi tehdyn asian takia. Minusta itsekäskin saa olla ja tehdä lapsia, mutta se pitäisi tiedostaa ja oma biologinen tarpeensa pitäisi tiedostaa ja yrittää tehdä lapset silloin kun se on sopivaa. Ei jonkun satunnaisen väkivaltaisen miehen kanssa narkkiluolaansa. En kritisoi sitä, että lapsia tehdään itsekkäistä syistä, jos se ymmärretään itsekin. Kritisoin korkeintaan juuri tuollaista "lahja"-ajattelua, koska et voi tietää kokeeko lapsi elämänsä lahjana vai karhunpalveluksena.

Minä en koe olevani millään tavalla "erikoinen" tai liitä taidealaa tuollaisiin ajatuksiin. Itseasiassa kukaan samalla alalla työskentelevistä ystävistäkään ei koe niin. Ovat eniten jalat maassa ihmisiä, joita olen tavannut. Taidealoille on näyttänyt tulleen sellainen kehityssuunta, että ihmisillä on jalat todella tukevasti maassa nykyään toisin kuin 90-luvuilla koulutetuilla, joidenka aikaan povattiin suurta kasvua taidealoille ja koulutuspaikkoja vain lisättiin jne. Nykyään taidealoilla olevat ovat erittäin tietoisia koulutuspaikkojen vähentämistarpeesta, joidenkin alojen työttömyydestä, persesuomalaisten "taidemanifesteistä", kansan yleisestä nuivasta suhtautumistavasta, siitä ettei tee ihan niin "oikeaa työtä" kuin vaikka ahtaajat jne. Kannattanee tutustua todellisuuteen, joka voi olla erilaista kuin stereotypiset mielikuvat.

Saatat olla puoliksi oikeassa syvistä onnettomuuksista ja mustasta maailmasta, mutta en ole kyyninen enkä koe kyynisyyttä suurimmaksi viisaudeksi. Itseasiassa koen olevani hyvinkin henkinen, mutta olen myös rasittavuuteen asti looginen. Tarvitsen merkittäville asioille järkevät perustelut. Minusta se on normaalia, että ihminen haluaa muodostaa tärkeät mielipiteensä perustellusti.

No, jos totta puhutaan, niin olen aina saanut hyviä arvosanoja, vaikka en olisi nähnyt niiden eteen vaivaa, joten ehkä se vaiva on ollut pienempää kuin voisi kuvitella. Pohjimmiltani olen hieman ylisuorittanut siksi, että kaikki asiat ovat kiinnostaneet kovasti ja kiinnostavat edelleen. Ja siksi, että vaadin itseltäni paljon ja olen sitten toisinaan aika ahkera. En ole kävelevä kulissi. En edes pidä mitään meteliä fiksuudesta tai suvun taloudellisesta tilanteesta. Brändäykset ovat siis menneet aika pieleen. Fiksuus tosin on sellaista, että ennenpitkään muut sen huomaavaat. En ole omasta mielestäni tarpeeksi fiksu, palan halusta tietää kaiken kaikesta ja tunnen suunnatonta halua lukea lisää kvanttimekaniikasta, sosiologiasta, filosofiasta, babylonian kulttuureista ja ties mistä. Toisaalta en ole myöskään tarpeeksi tyhmä ja turhaudun, kun ihmiset eivät voi keskustella samalla tasolla tai eivät edes näe millä tasolla keskustelua olisi hyvä käydä, vaikka kovasti pyydän.

Vähän turhauttavaa taas jauhaa väärästä aiheesta, mutta menkööt nyt. Kai te tuolla analysoinnilla yritätte jotain kuvaa luoda ja sitä kautta keksiä perusteluja.

Ymmärrän, että tuossa vaiheessa, kun tunnet lapsen potkivan jo mahassasi ja se on jo "olemassa", suhtaudut siihen epäitsekkäällä rakkaudella, mutta mietin sitä alkuun laittamisen itsekkyyttä. Ajattelen myös, että toisen lapsen tekeminen saattaa olla epäitsekästä, jos halutaan vaan antaa olemassa olevalle lapselle seuraa, vaikkakaan siinä ei siltä syntyvältä lapselta kysellä mitään. Mutta tämä ensimmäisen lapsen tekeminen pohdituttaa.

Adptiovaihtoehtoja olen miettinyt, mutta halusin miettiä ihan oman lapsen vaihtoehtoakin. Lemmikit meille on otettu vanhoina ja huonoista kodeista. Kokisin pennunkin ottamisen vain pennun ottamisen vuoksi itsekkääksi.

Noihin perheasioihin, että meilläkin on mummu ja pappa asunut vanhoina vanhempieni hoidossa. En ymmärrä mitä oikeutta kellään on ensin sanoa kuinka ei koe vanhempien luona käymistä taakaksi ja sitten kuitenkin valittaa, kuinka ne asuu kaukana ja ei niiden asioita voi hoitaa. Mun mielestä on kauhea katsoa kuinka vanhukset lykätään vanhainkotiin heti, kun puoliso kuolee. Paljon ihmillisempää on ottaa ne luokseen asumaan. Jotkut jopa muuttavat lähemmäksi heitä, jotta voivat hoitaa heitä kotonaan. Se on sellainen sanaton velvollisuus, joka lapsenaolon mukana tulee, ainakin jos on niin empaattinen, että välittää vanhempiensa elämänlaadusta. Minusta on outoa väittää, että vanhemmissa ei ole yhtään taakkaa, jos ne kerran asuu niin kaukana, että käy siellä ehkä kerran kuukaudessa jos silloinkaan ja aikoo surutta laittaa ne vanhainkotiin. Ei kai siinä silloin taakkaa olekaan.

Lue lisää

"Kritisoin korkeintaan juuri tuollaista "lahja"-ajattelua, koska et voi tietää kokeeko lapsi elämänsä lahjana vai karhunpalveluksena".

Elämästä ei aina voi tietää. Riskejä on otettava, jos ylipäätään tahtoo tehdä mitään muuta, kuin jököttää kotona. Itseasiassa, juuri kotona jököttäminen, saati omaan keittiöön meneminen, puhumattakaan autolla ajamisesta, lieneekin sitä suurinta riskikäyttäytymistä.

Minä kritisoin taasen nykyään vallalla olevaa ajattelutapaa, että ihminen järkeilemällä ja ennakoimalla saisi elämäänsä kontrollia. Ei äiti, eikä isä, ei mummo, eikä vaari voi lasta suojella - eikä lapsi voi edes suojella itse itseään. Joskus ne huonot valinnat tekee joku toinen tuon lapsen puolesta: rattijuopot, pedofiilit, kaapparit, koulukiusaajat, narkkarit ja kaikenmaailman pipipäät.

Siksi on turha miettiä, teenkö minä tälle lapselle karhunpalveluksen vai annanko hänelle lahjan. On lähes uskonnollista siinä, miten nykyään kivenkovaan nojataan siihen, että jos syöt päivittäin saman pöydän ääressä lapsesi kanssa, hänestä ei tule narkkaria - jos imetät häntä pitkään, hän ei sairastu, eikä koe mielipahaa - jos nukutte perhepedissä, ei tule kätkytkuolemaa - jos syöt vitamiineja, lapsesi ei vammaudu - jos kannat kantoliinassa, lapselle kehittyy turvallisuudentunne - jos viet vauvaa vauvauintiin, hänestä tulee motorisesti taitava - jos maksat lapselle miljoonat harrastukset, hän ei sorru pahoille teille - jos syöt foolihappoa, lapsesta tulee älykäs - jos syöt kalkkia, hän ei murra luitansa ...

... vaan eihän se niin mene.

Arpapeliä se on kaikki, valitan. Kyllähän sinä voit parhaasi yrittää, mutta ei kaikki siltikään mene, niinkuin haluat.

Yhtäsamaa se on, että jos kumarran kertaa x suuntaan x, sytytän kynttilöitä sinne tänne ja hoen kaikenmaailman liirumlaarumeita - niin sitten lapseni säästyy kaikelta pahalta.

Ei säästy!

Enkä usko siihen, että kukaan kokee kroonisesti elämänsä karhunpalveluksena kehdosta hautaan saakka. Elämään kuuluu sekä hyvät päivät ja onni, sekä se, että välillä sataa paskaa niskaan. On minullakin ollut elämässäni aikoja, jolloin olen tosissani halunnut kuolla ja jolloin olen miettinyt, että äiti, miksi minut synnytit?

Nyt olen erittäin tyytyväinen, että olen edelleen elossa ja kiitollinen äidilleni, että meni minut maailmaan pykäämään, etenkin nyt, kun olen itse raskaana. Tämä ei nimittäin aina ole kamalan kivaa :D

En tosin tiedä huomisesta, miltä elämäni huomenna näyttää? Sitä ei voi kukaan tietää.

Joskus on otettava hyppy tuntemattomaan. Ensimmäisen lapsen teko on juuri sitä. Ei siinä tiedä, mistä luopuu, eikä tiedä, mihin on ryhtynyt. On itselle valhettelua väittää, että siinä vaiheessa olisi mitään luottamusta tulevaan, eikä luottamusta omaan äitiyteen. Kaikkea ei voi tietää, eikä laskeskella loppuun saakka, koska kaikki langat eivät ole omissa käsissä.

Ja aika outoa on, että kutsut lastentekoa "itsekkääksi". Mitä itsekästä on siinä, että antaa ne orastavatkin työmahdollisuutensa kollegoille ja jättäytyy kotiin vaihtamaan paskavaippoja, syöttämään avutonta kääröä ja kestämään valvomista? Mitä itsekästä on siinä, että kroppa levähtää ja paikat repeää? Kyllä minä uskon, että pienen vauvan hoidosta harvemmin tulee kenellekään niin "hyvä fiilis", että niitä vauvoja itsekkäistä syistä tehtailtaisiin.

Pointti katsos on siinä, ettei sitä aina tarvitse olla kaikesta "hyvä fiilis". Ei pitkässä parisuhteessakaan ole aina hyvä fiilis. Ei edes näissä meidän kultturelleissa kutsumusammateissakaan. Ei elämässä, eikä äitiydessä. Ei kaikesta tarvitse saada kiitosta ja hyviä fiboja. Voi sitä silti itsestään antaa, jos kerran annettavaa on.

(Tuosta taidekoulutuksesta sen verran, että minut on koulutettu 2000 -luvulla. Todellisuus on jotain aivan muuta taidekoulun sisällä, kuin sen ulkopuolella. Työtilanne ei iske päin näköä niin kovin, kun on vielä saatavilla koulun puitteissa järjestettäviä "projekteja" ja saa kehittää itseään, istua päivätolkulla sen oman alansa äärellä. Koulun ulkopuolella odottaa sitten aivan toisenlainen maailma. On tullut siivoustyöt tutuiksi itsekullekin.)

vauva masussa kirjoitti:

"Kritisoin korkeintaan juuri tuollaista "lahja"-ajattelua, koska et voi tietää kokeeko lapsi elämänsä lahjana vai karhunpalveluksena".

Elämästä ei aina voi tietää. Riskejä on otettava, jos ylipäätään tahtoo tehdä mitään muuta, kuin jököttää kotona. Itseasiassa, juuri kotona jököttäminen, saati omaan keittiöön meneminen, puhumattakaan autolla ajamisesta, lieneekin sitä suurinta riskikäyttäytymistä.

Minä kritisoin taasen nykyään vallalla olevaa ajattelutapaa, että ihminen järkeilemällä ja ennakoimalla saisi elämäänsä kontrollia. Ei äiti, eikä isä, ei mummo, eikä vaari voi lasta suojella - eikä lapsi voi edes suojella itse itseään. Joskus ne huonot valinnat tekee joku toinen tuon lapsen puolesta: rattijuopot, pedofiilit, kaapparit, koulukiusaajat, narkkarit ja kaikenmaailman pipipäät.

Siksi on turha miettiä, teenkö minä tälle lapselle karhunpalveluksen vai annanko hänelle lahjan. On lähes uskonnollista siinä, miten nykyään kivenkovaan nojataan siihen, että jos syöt päivittäin saman pöydän ääressä lapsesi kanssa, hänestä ei tule narkkaria - jos imetät häntä pitkään, hän ei sairastu, eikä koe mielipahaa - jos nukutte perhepedissä, ei tule kätkytkuolemaa - jos syöt vitamiineja, lapsesi ei vammaudu - jos kannat kantoliinassa, lapselle kehittyy turvallisuudentunne - jos viet vauvaa vauvauintiin, hänestä tulee motorisesti taitava - jos maksat lapselle miljoonat harrastukset, hän ei sorru pahoille teille - jos syöt foolihappoa, lapsesta tulee älykäs - jos syöt kalkkia, hän ei murra luitansa ...

... vaan eihän se niin mene.

Arpapeliä se on kaikki, valitan. Kyllähän sinä voit parhaasi yrittää, mutta ei kaikki siltikään mene, niinkuin haluat.

Yhtäsamaa se on, että jos kumarran kertaa x suuntaan x, sytytän kynttilöitä sinne tänne ja hoen kaikenmaailman liirumlaarumeita - niin sitten lapseni säästyy kaikelta pahalta.

Ei säästy!

Enkä usko siihen, että kukaan kokee kroonisesti elämänsä karhunpalveluksena kehdosta hautaan saakka. Elämään kuuluu sekä hyvät päivät ja onni, sekä se, että välillä sataa paskaa niskaan. On minullakin ollut elämässäni aikoja, jolloin olen tosissani halunnut kuolla ja jolloin olen miettinyt, että äiti, miksi minut synnytit?

Nyt olen erittäin tyytyväinen, että olen edelleen elossa ja kiitollinen äidilleni, että meni minut maailmaan pykäämään, etenkin nyt, kun olen itse raskaana. Tämä ei nimittäin aina ole kamalan kivaa :D

En tosin tiedä huomisesta, miltä elämäni huomenna näyttää? Sitä ei voi kukaan tietää.

Joskus on otettava hyppy tuntemattomaan. Ensimmäisen lapsen teko on juuri sitä. Ei siinä tiedä, mistä luopuu, eikä tiedä, mihin on ryhtynyt. On itselle valhettelua väittää, että siinä vaiheessa olisi mitään luottamusta tulevaan, eikä luottamusta omaan äitiyteen. Kaikkea ei voi tietää, eikä laskeskella loppuun saakka, koska kaikki langat eivät ole omissa käsissä.

Ja aika outoa on, että kutsut lastentekoa "itsekkääksi". Mitä itsekästä on siinä, että antaa ne orastavatkin työmahdollisuutensa kollegoille ja jättäytyy kotiin vaihtamaan paskavaippoja, syöttämään avutonta kääröä ja kestämään valvomista? Mitä itsekästä on siinä, että kroppa levähtää ja paikat repeää? Kyllä minä uskon, että pienen vauvan hoidosta harvemmin tulee kenellekään niin "hyvä fiilis", että niitä vauvoja itsekkäistä syistä tehtailtaisiin.

Pointti katsos on siinä, ettei sitä aina tarvitse olla kaikesta "hyvä fiilis". Ei pitkässä parisuhteessakaan ole aina hyvä fiilis. Ei edes näissä meidän kultturelleissa kutsumusammateissakaan. Ei elämässä, eikä äitiydessä. Ei kaikesta tarvitse saada kiitosta ja hyviä fiboja. Voi sitä silti itsestään antaa, jos kerran annettavaa on.

(Tuosta taidekoulutuksesta sen verran, että minut on koulutettu 2000 -luvulla. Todellisuus on jotain aivan muuta taidekoulun sisällä, kuin sen ulkopuolella. Työtilanne ei iske päin näköä niin kovin, kun on vielä saatavilla koulun puitteissa järjestettäviä "projekteja" ja saa kehittää itseään, istua päivätolkulla sen oman alansa äärellä. Koulun ulkopuolella odottaa sitten aivan toisenlainen maailma. On tullut siivoustyöt tutuiksi itsekullekin.)

Lue lisää

"Ymmärrän, että tuossa vaiheessa, kun tunnet lapsen potkivan jo mahassasi ja se on jo "olemassa", suhtaudut siihen epäitsekkäällä rakkaudella, mutta mietin sitä alkuun laittamisen itsekkyyttä."

Tästä tuli vielä mieleeni ...

... että kyllä sitä puhdasta, epäitsekästä rakkautta oli ilmassa eniten silloin, kun lapsi pistettiin alulle. Minulla ei ollut mitään vauvakuumetta. Kyse oli pää kylmänä tehdystä itsensä uhraamisesta - siltä se silloin tuntui.

Raskausajasta on muutoinkin mediassa ja kirjallisuudessa tarjolla kovin siloiteltu kuva. Raskauteen kuuluu myös paljon surua ja luopumista, eikä siitä haluta oikein missään keskustella. Raskaus on, kuin saunaan menisi: siellä sitä istutaan ilman statussymboleita, ilman meikkiä ja hiukset lätässä. Eikä auta kulttuurisivistys, ei tietous Babyloniasta, ei mikään. Maalaisjärki ja hyvä hemoglobiini sen sijaan olisivat valttia - kumpaakaan ei ole minulle suotu :D

(Sen lisäksi tulevat äidit ovat ryhmänä, kuin lauma hyeenoja. Missään ei ole sellaista lyttäämistä ja fanaattisuutta, kuin imetyspalstalla!)

Nyt tässä vaiheessa, kun vauva potkii, mennään jo kovissa hormonipöllyissä. Rakkaus lasta kohtaan on sekä syvästi vaistonvaraista, että myös tietoinen valinta. Ne eivät sulje toisiaan pois.

ap. kirjoitti:

Tässä viestissä oli sen tasoisia ajatuksia, mitä tähän keskusteluun kaipasin. Tosin itseni analysointia en edelleenkään pyytänyt enkä kaivannut.

Yksi pieni huomio vain. Minä en arvostellut kovin sanoin muiden lasten hankkimispäätöksiä. Sanoin kyllä, että näen sen itsekkääksi, jota se näyttäisikin olevan. Minä en näe siinä mitään väärää, mutta en kunnioita sellaisia harhaluuloja, että pidetään itseä äiti teresana, jonkun itsekkäästi tehdyn asian takia. Minusta itsekäskin saa olla ja tehdä lapsia, mutta se pitäisi tiedostaa ja oma biologinen tarpeensa pitäisi tiedostaa ja yrittää tehdä lapset silloin kun se on sopivaa. Ei jonkun satunnaisen väkivaltaisen miehen kanssa narkkiluolaansa. En kritisoi sitä, että lapsia tehdään itsekkäistä syistä, jos se ymmärretään itsekin. Kritisoin korkeintaan juuri tuollaista "lahja"-ajattelua, koska et voi tietää kokeeko lapsi elämänsä lahjana vai karhunpalveluksena.

Minä en koe olevani millään tavalla "erikoinen" tai liitä taidealaa tuollaisiin ajatuksiin. Itseasiassa kukaan samalla alalla työskentelevistä ystävistäkään ei koe niin. Ovat eniten jalat maassa ihmisiä, joita olen tavannut. Taidealoille on näyttänyt tulleen sellainen kehityssuunta, että ihmisillä on jalat todella tukevasti maassa nykyään toisin kuin 90-luvuilla koulutetuilla, joidenka aikaan povattiin suurta kasvua taidealoille ja koulutuspaikkoja vain lisättiin jne. Nykyään taidealoilla olevat ovat erittäin tietoisia koulutuspaikkojen vähentämistarpeesta, joidenkin alojen työttömyydestä, persesuomalaisten "taidemanifesteistä", kansan yleisestä nuivasta suhtautumistavasta, siitä ettei tee ihan niin "oikeaa työtä" kuin vaikka ahtaajat jne. Kannattanee tutustua todellisuuteen, joka voi olla erilaista kuin stereotypiset mielikuvat.

Saatat olla puoliksi oikeassa syvistä onnettomuuksista ja mustasta maailmasta, mutta en ole kyyninen enkä koe kyynisyyttä suurimmaksi viisaudeksi. Itseasiassa koen olevani hyvinkin henkinen, mutta olen myös rasittavuuteen asti looginen. Tarvitsen merkittäville asioille järkevät perustelut. Minusta se on normaalia, että ihminen haluaa muodostaa tärkeät mielipiteensä perustellusti.

No, jos totta puhutaan, niin olen aina saanut hyviä arvosanoja, vaikka en olisi nähnyt niiden eteen vaivaa, joten ehkä se vaiva on ollut pienempää kuin voisi kuvitella. Pohjimmiltani olen hieman ylisuorittanut siksi, että kaikki asiat ovat kiinnostaneet kovasti ja kiinnostavat edelleen. Ja siksi, että vaadin itseltäni paljon ja olen sitten toisinaan aika ahkera. En ole kävelevä kulissi. En edes pidä mitään meteliä fiksuudesta tai suvun taloudellisesta tilanteesta. Brändäykset ovat siis menneet aika pieleen. Fiksuus tosin on sellaista, että ennenpitkään muut sen huomaavaat. En ole omasta mielestäni tarpeeksi fiksu, palan halusta tietää kaiken kaikesta ja tunnen suunnatonta halua lukea lisää kvanttimekaniikasta, sosiologiasta, filosofiasta, babylonian kulttuureista ja ties mistä. Toisaalta en ole myöskään tarpeeksi tyhmä ja turhaudun, kun ihmiset eivät voi keskustella samalla tasolla tai eivät edes näe millä tasolla keskustelua olisi hyvä käydä, vaikka kovasti pyydän.

Vähän turhauttavaa taas jauhaa väärästä aiheesta, mutta menkööt nyt. Kai te tuolla analysoinnilla yritätte jotain kuvaa luoda ja sitä kautta keksiä perusteluja.

Ymmärrän, että tuossa vaiheessa, kun tunnet lapsen potkivan jo mahassasi ja se on jo "olemassa", suhtaudut siihen epäitsekkäällä rakkaudella, mutta mietin sitä alkuun laittamisen itsekkyyttä. Ajattelen myös, että toisen lapsen tekeminen saattaa olla epäitsekästä, jos halutaan vaan antaa olemassa olevalle lapselle seuraa, vaikkakaan siinä ei siltä syntyvältä lapselta kysellä mitään. Mutta tämä ensimmäisen lapsen tekeminen pohdituttaa.

Adptiovaihtoehtoja olen miettinyt, mutta halusin miettiä ihan oman lapsen vaihtoehtoakin. Lemmikit meille on otettu vanhoina ja huonoista kodeista. Kokisin pennunkin ottamisen vain pennun ottamisen vuoksi itsekkääksi.

Noihin perheasioihin, että meilläkin on mummu ja pappa asunut vanhoina vanhempieni hoidossa. En ymmärrä mitä oikeutta kellään on ensin sanoa kuinka ei koe vanhempien luona käymistä taakaksi ja sitten kuitenkin valittaa, kuinka ne asuu kaukana ja ei niiden asioita voi hoitaa. Mun mielestä on kauhea katsoa kuinka vanhukset lykätään vanhainkotiin heti, kun puoliso kuolee. Paljon ihmillisempää on ottaa ne luokseen asumaan. Jotkut jopa muuttavat lähemmäksi heitä, jotta voivat hoitaa heitä kotonaan. Se on sellainen sanaton velvollisuus, joka lapsenaolon mukana tulee, ainakin jos on niin empaattinen, että välittää vanhempiensa elämänlaadusta. Minusta on outoa väittää, että vanhemmissa ei ole yhtään taakkaa, jos ne kerran asuu niin kaukana, että käy siellä ehkä kerran kuukaudessa jos silloinkaan ja aikoo surutta laittaa ne vanhainkotiin. Ei kai siinä silloin taakkaa olekaan.

Lue lisää

Nyt ihan oikeasti, p*rkele....

Katsopas nyt kun ei ne AIKUISET IHMISET _HALUA_ muuttaa toisten nurkkiin. Ihan järjissään ja oikeuskelpoisia hyvin monet ovat vielä siinäkin vaiheessa kun eivät enää yksin pärjää, dementikot toki erikseen mutta en vain tajua miten niitä sitten hoidetaan käymällä itse samaan aikaan töissä. Olen nimittäin hoitanut sukulaista kun olin työttömänä, ympärivuorokautista valvontaa tarvitsi hän ettei koko helkkarin mökki palanut.

Rauhaa rakastava vanhempani ei viihdy täällä ruuhkasuomessa edes nyt kun on parhaissa voimissaan muuta kuin pari päivää n. viiden vuoden välein, jonkin perhetapahtuman pakottamana yleensä. Kirjaimellisesti koko ikänsä on asunut samoilla seuduilla, itseasiassa samalla hiton tontilla. Jos vanhainkotiin päätyy niin luultavasti siellä on koko seurakunta tuttua pienellä paikkakunnalla ennestään, mitähän kivaa hänellä olisi nököttää minun vierashuoneessani satojen kilometrien päässä itsekseen sillä aikaa kun minä käyn töissä? Seudulla jossa ei koskaan viihtynyt?

Mummoni alkaa olla aika finaalissa ja todellakin apu on lähes sadan kilometrin päässä, ja mikä onkaan päällimäinen toive vaikka me nuoremmat ollaan aivan paniikissa tilanteesta: OLLA KOTONA. Ei ole koskaan täälläpäinkään edes käynyt, eikä halua edes käydä. Ei kiinnosta muutenkaan, mutta ei luota lentokoneisiin eikä sillä terveydentilalla mitenkään muutenkaan voi lähteä. Hän haluaa kaikkein mieluiten lähteä kotoansa ainoastaan jalat edellä, vahvasti alkaa vaikuttamaan siltä että minkäänlainen terveydellinen uhka ei saa hänen mieltänsä muuttumaan.

Ja täytyy kyllä olla jo todellinen aasi jos ei tajua että ei sitä niin vain voi muuttaa sinnetänne, kaikkialla ei ole niitä töitä katsos. Mikäs siinä jos voi, ja jos nyt oikein käsitin niin teillähän oli asuntokin ilmainen ja mahtava koulutus jne. Jos vetäisi sen pään pois omasta takalistosta niin voisi ehkä tajuta jotain tämän päivän työtilanteesta ja asuntojen hinnoista noin niinkuin normaalin kansalaisen kannalta. Tai vaikka niiden vieläkin vähempiosaisten?

Ja kauniiksi lopuksi, olen itsekin joutunut miettimään näitä lopunajan järjestelyitä ihan omalle kohdalleni. Ja minä ainakin haluaisin olla ihan ikiomassa kodissani niin pitkään kuin mahdollista. Ei kiinnosta vähääkään muiden nurkkiin majoittuminen, vaan mielummin menen sitten sairaalaan. En ihan oikeasti usko että ainoastaan minun suvussani esiintyy tällaista mielenhäiriötä, luulen että sitä on muillakin. Ihan mahtavaa että sinulla on teoriat valmiina joka tilanteeseen, niin vanhemmuuteen kuin vanhuksista huolehtimiseenkin. Mihin me tyhmemmät edes jouduttaisiin ellei olisi kaikista asioista kaiken tietäviä parikymppisiä?

ap. kirjoitti:

Tässä viestissä oli sen tasoisia ajatuksia, mitä tähän keskusteluun kaipasin. Tosin itseni analysointia en edelleenkään pyytänyt enkä kaivannut.

Yksi pieni huomio vain. Minä en arvostellut kovin sanoin muiden lasten hankkimispäätöksiä. Sanoin kyllä, että näen sen itsekkääksi, jota se näyttäisikin olevan. Minä en näe siinä mitään väärää, mutta en kunnioita sellaisia harhaluuloja, että pidetään itseä äiti teresana, jonkun itsekkäästi tehdyn asian takia. Minusta itsekäskin saa olla ja tehdä lapsia, mutta se pitäisi tiedostaa ja oma biologinen tarpeensa pitäisi tiedostaa ja yrittää tehdä lapset silloin kun se on sopivaa. Ei jonkun satunnaisen väkivaltaisen miehen kanssa narkkiluolaansa. En kritisoi sitä, että lapsia tehdään itsekkäistä syistä, jos se ymmärretään itsekin. Kritisoin korkeintaan juuri tuollaista "lahja"-ajattelua, koska et voi tietää kokeeko lapsi elämänsä lahjana vai karhunpalveluksena.

Minä en koe olevani millään tavalla "erikoinen" tai liitä taidealaa tuollaisiin ajatuksiin. Itseasiassa kukaan samalla alalla työskentelevistä ystävistäkään ei koe niin. Ovat eniten jalat maassa ihmisiä, joita olen tavannut. Taidealoille on näyttänyt tulleen sellainen kehityssuunta, että ihmisillä on jalat todella tukevasti maassa nykyään toisin kuin 90-luvuilla koulutetuilla, joidenka aikaan povattiin suurta kasvua taidealoille ja koulutuspaikkoja vain lisättiin jne. Nykyään taidealoilla olevat ovat erittäin tietoisia koulutuspaikkojen vähentämistarpeesta, joidenkin alojen työttömyydestä, persesuomalaisten "taidemanifesteistä", kansan yleisestä nuivasta suhtautumistavasta, siitä ettei tee ihan niin "oikeaa työtä" kuin vaikka ahtaajat jne. Kannattanee tutustua todellisuuteen, joka voi olla erilaista kuin stereotypiset mielikuvat.

Saatat olla puoliksi oikeassa syvistä onnettomuuksista ja mustasta maailmasta, mutta en ole kyyninen enkä koe kyynisyyttä suurimmaksi viisaudeksi. Itseasiassa koen olevani hyvinkin henkinen, mutta olen myös rasittavuuteen asti looginen. Tarvitsen merkittäville asioille järkevät perustelut. Minusta se on normaalia, että ihminen haluaa muodostaa tärkeät mielipiteensä perustellusti.

No, jos totta puhutaan, niin olen aina saanut hyviä arvosanoja, vaikka en olisi nähnyt niiden eteen vaivaa, joten ehkä se vaiva on ollut pienempää kuin voisi kuvitella. Pohjimmiltani olen hieman ylisuorittanut siksi, että kaikki asiat ovat kiinnostaneet kovasti ja kiinnostavat edelleen. Ja siksi, että vaadin itseltäni paljon ja olen sitten toisinaan aika ahkera. En ole kävelevä kulissi. En edes pidä mitään meteliä fiksuudesta tai suvun taloudellisesta tilanteesta. Brändäykset ovat siis menneet aika pieleen. Fiksuus tosin on sellaista, että ennenpitkään muut sen huomaavaat. En ole omasta mielestäni tarpeeksi fiksu, palan halusta tietää kaiken kaikesta ja tunnen suunnatonta halua lukea lisää kvanttimekaniikasta, sosiologiasta, filosofiasta, babylonian kulttuureista ja ties mistä. Toisaalta en ole myöskään tarpeeksi tyhmä ja turhaudun, kun ihmiset eivät voi keskustella samalla tasolla tai eivät edes näe millä tasolla keskustelua olisi hyvä käydä, vaikka kovasti pyydän.

Vähän turhauttavaa taas jauhaa väärästä aiheesta, mutta menkööt nyt. Kai te tuolla analysoinnilla yritätte jotain kuvaa luoda ja sitä kautta keksiä perusteluja.

Ymmärrän, että tuossa vaiheessa, kun tunnet lapsen potkivan jo mahassasi ja se on jo "olemassa", suhtaudut siihen epäitsekkäällä rakkaudella, mutta mietin sitä alkuun laittamisen itsekkyyttä. Ajattelen myös, että toisen lapsen tekeminen saattaa olla epäitsekästä, jos halutaan vaan antaa olemassa olevalle lapselle seuraa, vaikkakaan siinä ei siltä syntyvältä lapselta kysellä mitään. Mutta tämä ensimmäisen lapsen tekeminen pohdituttaa.

Adptiovaihtoehtoja olen miettinyt, mutta halusin miettiä ihan oman lapsen vaihtoehtoakin. Lemmikit meille on otettu vanhoina ja huonoista kodeista. Kokisin pennunkin ottamisen vain pennun ottamisen vuoksi itsekkääksi.

Noihin perheasioihin, että meilläkin on mummu ja pappa asunut vanhoina vanhempieni hoidossa. En ymmärrä mitä oikeutta kellään on ensin sanoa kuinka ei koe vanhempien luona käymistä taakaksi ja sitten kuitenkin valittaa, kuinka ne asuu kaukana ja ei niiden asioita voi hoitaa. Mun mielestä on kauhea katsoa kuinka vanhukset lykätään vanhainkotiin heti, kun puoliso kuolee. Paljon ihmillisempää on ottaa ne luokseen asumaan. Jotkut jopa muuttavat lähemmäksi heitä, jotta voivat hoitaa heitä kotonaan. Se on sellainen sanaton velvollisuus, joka lapsenaolon mukana tulee, ainakin jos on niin empaattinen, että välittää vanhempiensa elämänlaadusta. Minusta on outoa väittää, että vanhemmissa ei ole yhtään taakkaa, jos ne kerran asuu niin kaukana, että käy siellä ehkä kerran kuukaudessa jos silloinkaan ja aikoo surutta laittaa ne vanhainkotiin. Ei kai siinä silloin taakkaa olekaan.

Lue lisää

Minusta sinun ajatuksesi ovat ihan fiksuja ja ymmärrän miksi haluat etsiä vastausta tähän asiaan, hetken ajan vielä itsekin tein niin.

Jos kaikki järkeilisivät tätä kyseistä asiaa, niin eihän täällä pallolla ihmisiä näin paljon olisi. Kuulemma se tunne vain tulee, että lapsi/lapsia pitää saada ja sitten niitä yleensä tehdään, tietty poikkeustapauksia aina on ja raskaaksi tulo ei ole niin itsestään selvyys. Tästä ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tädilläni on sairaus, joka johti vuosien keinohedelmöitysrumbaan, joka tosin loppuen lopuksi tuotti tulosta.

Monet tuttavapiirin pariskunnat ovat hankkineet lapsensa minun mielestäni epävarmassa elämäntilanteessa. Ei ole työtä/opiskellaan vielä useampi vuosi, kumppani tavattu vasta pari kuukautta sitten, asutaan pienessä asunnossa ei niin lapsiystävällisellä -alueella jne.... Silti niitä lapsia tehdään, eli kysehän ei voi olla järkisyistä. Tunteella mennään ja luonto ohjaa.

Itsekin tosiaan olen tätä asiaa pohdiskellut omassa päässäni, juurikin sen takia, että ajankohta omien lapsien tulolle olisi hyvin otollinen. On oma asunto rauhallisella alueella, vakaa ja pitkä parisuhde, talousasiat kunnossa, vakityöt jne. Tietysti sitä tulee mietittyä, että nytkö pitäisi se oma pikku perhe perustaa, mutta tätä asiaa suht kauan miettineenä olen tullut siihen tulokseen, ettei ne lisääntymishommat ole minua varten, ainakaan vielä. Tiedän mitä lapsiperheen elämä on. Minulla on 13 v. nuorempi sisarus, joten olen saanut seurata hänen kasvatustaan ihan sivusta ja paljolti myös osallistua siihen. Tiedän hyvin mitä vanhempana olo on ja mitä se vaatii. Minut on kasvatettu hyvin realistisesti ajattelevaksi ja asioista on puhuttu suoraan niiden oikeilla nimillä. Perhe-elämän onni ja rakkaus on ihanaa, mutta myös raskasta ajoittain. Vastuu on suuri ja niin myös huoli.

Ehkä tätä asiaa ei tulisi niin mietittyä, jos ei olisi nainen ja "oikeassa iässä". Mieheni on aina välillä kummastellut miksi vaivaan päätäni tällä asialla, mutta olen selittänyt, että naisen aika on rajallinen, lapsen saamisen mahdollisuus pienenee vuosi vuodelta ja myöhemmin ei ole varaa olla katumapäällä! Aikani vatvottua tulin siihen tulokseen, että en anna ympäristön painostuksen tai muiden ihmisten valintojen vaikuttaa omaan elämääni. Pidän adoption yhtenä vaihtoehtona ja myös oman lapsenkin. Jos jossain vaiheessa tulee tunne, että lapsi olisi sellainen asia mikä olisi tervetullut, niin sellainen saa tulla, jos on tullakseen. Koska suvussani naisilla on esiintynyt lapsettomuutta, niin biologisen lapsen saaminen ei ole kirkossa kuulutettua.

Mutta jos pitäisi tehdä asiasta sellainen pieni ja tiivis yhteenveto, niin sanoisin sinulle, että anna ajan kulua :) Asiaa voi toki pohtia, mutta ei sitä liiaksi kannata vatvoa. Ei kannata antaa ympäristön vaikuttaa omiin päätöksiin. Jokainen on tullut elämään tänne omaa elämäänsä ja minusta se tulee elää niin, että on itse onnellinen ja sinut valintojensa kanssa.

hermo menee.... kirjoitti:

Nyt ihan oikeasti, p*rkele....

Katsopas nyt kun ei ne AIKUISET IHMISET _HALUA_ muuttaa toisten nurkkiin. Ihan järjissään ja oikeuskelpoisia hyvin monet ovat vielä siinäkin vaiheessa kun eivät enää yksin pärjää, dementikot toki erikseen mutta en vain tajua miten niitä sitten hoidetaan käymällä itse samaan aikaan töissä. Olen nimittäin hoitanut sukulaista kun olin työttömänä, ympärivuorokautista valvontaa tarvitsi hän ettei koko helkkarin mökki palanut.

Rauhaa rakastava vanhempani ei viihdy täällä ruuhkasuomessa edes nyt kun on parhaissa voimissaan muuta kuin pari päivää n. viiden vuoden välein, jonkin perhetapahtuman pakottamana yleensä. Kirjaimellisesti koko ikänsä on asunut samoilla seuduilla, itseasiassa samalla hiton tontilla. Jos vanhainkotiin päätyy niin luultavasti siellä on koko seurakunta tuttua pienellä paikkakunnalla ennestään, mitähän kivaa hänellä olisi nököttää minun vierashuoneessani satojen kilometrien päässä itsekseen sillä aikaa kun minä käyn töissä? Seudulla jossa ei koskaan viihtynyt?

Mummoni alkaa olla aika finaalissa ja todellakin apu on lähes sadan kilometrin päässä, ja mikä onkaan päällimäinen toive vaikka me nuoremmat ollaan aivan paniikissa tilanteesta: OLLA KOTONA. Ei ole koskaan täälläpäinkään edes käynyt, eikä halua edes käydä. Ei kiinnosta muutenkaan, mutta ei luota lentokoneisiin eikä sillä terveydentilalla mitenkään muutenkaan voi lähteä. Hän haluaa kaikkein mieluiten lähteä kotoansa ainoastaan jalat edellä, vahvasti alkaa vaikuttamaan siltä että minkäänlainen terveydellinen uhka ei saa hänen mieltänsä muuttumaan.

Ja täytyy kyllä olla jo todellinen aasi jos ei tajua että ei sitä niin vain voi muuttaa sinnetänne, kaikkialla ei ole niitä töitä katsos. Mikäs siinä jos voi, ja jos nyt oikein käsitin niin teillähän oli asuntokin ilmainen ja mahtava koulutus jne. Jos vetäisi sen pään pois omasta takalistosta niin voisi ehkä tajuta jotain tämän päivän työtilanteesta ja asuntojen hinnoista noin niinkuin normaalin kansalaisen kannalta. Tai vaikka niiden vieläkin vähempiosaisten?

Ja kauniiksi lopuksi, olen itsekin joutunut miettimään näitä lopunajan järjestelyitä ihan omalle kohdalleni. Ja minä ainakin haluaisin olla ihan ikiomassa kodissani niin pitkään kuin mahdollista. Ei kiinnosta vähääkään muiden nurkkiin majoittuminen, vaan mielummin menen sitten sairaalaan. En ihan oikeasti usko että ainoastaan minun suvussani esiintyy tällaista mielenhäiriötä, luulen että sitä on muillakin. Ihan mahtavaa että sinulla on teoriat valmiina joka tilanteeseen, niin vanhemmuuteen kuin vanhuksista huolehtimiseenkin. Mihin me tyhmemmät edes jouduttaisiin ellei olisi kaikista asioista kaiken tietäviä parikymppisiä?

Lue lisää

Just joo vanhainkotiin ne vanhukset haluaa. Pääsee jakamaa huoneen sekavan dementikon kanssa ja saa pissassa maata! Voihan sitä itselleen uskotella mitä vaan! Vanhainkoti on vanhuksen valinta, kyllä!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090214311099_uu.shtml

Ei vanhainkotiin! kirjoitti:

Just joo vanhainkotiin ne vanhukset haluaa. Pääsee jakamaa huoneen sekavan dementikon kanssa ja saa pissassa maata! Voihan sitä itselleen uskotella mitä vaan! Vanhainkoti on vanhuksen valinta, kyllä!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090214311099_uu.shtml

Lue lisää

Uskottele keskenäsi mitä ikinä huvittaa, vaihtoehtojakin on. Mutta eihän sinun tarvitse vanhusten valinnoilla päätäsi vaivata kun raahaat vanhuksesi juuri sinne mikä itsellesi sopii parhaiten.

Tähän väliin vielä pakko ihmetellä (lainkaan vanhemmuuden tuomia iloja ja suruja vähättelemättä) miksi niin moni kertoo oppineensa epäitsekkyyttä ja elämän merkityksen vasta lapsen myötä... Aivan kuin ihmiset jotka eivät koe lapsen saamista eivät voisi olla epäitsekkäitä ja ymmärtää että heidän elämällään voi olla merkitys. Yhtenä perusteluna siihen miksi on "parempi" elämä vanhempana kuin lapsettomana se ei mielestäni kuulosta hyvältä. Tulee vain mieleen että eikö kukaan ajattele näitä asioita jo ennen kuin suunnittelee itsestään äitiä/isää.

Lisäksi olen kyllä useiden pienten lasten vanhempien kanssa tekemisissä olleena joutunut toteamaan että eivät lapset tee kenestäkään yhtään viisaampaa jos ihminen ei ennen lastakaan ole halunnut kehittyä ihmisenä ja ymmärtää että maailmassa on paljon muutakin kuin se oma ns. american dream tai vauvakuume.

Mitä surullista siinä on ? Se on elämää, se kuuluu elämään, että täältä lähdetään lopulta pois, toiset ennemmin, toiset myöhemmin. Se on elämän laki, vaikka suru ja ikävä jää, kun läheinen omainen poistuu omalla vuorollaan. Mutta se on myös tapahtuma, josta sinun tulee kasvaa ja jatkaa ...

No multa on mennyt kyllä sitten ohi vissin aika monta seikkaa tässä ketjussa kun en ihan tuollaiseen johtopäätökseen tullut....

Tässäkö muka kirjoittelee vauvakuumeiset vastaan velat, ja TÄMÄKÖ on pahinta mitä olet netissä siitä asiasta nähnyt? Mielestäni tätä asiaa on käsitelty melko monelta muultakin kantilta tässä, monenlaisten ihmisten toimesta, ja ihmetelty myös vähän tuota aloittanutta jumalolentoa. Ei nyt ihan pelkästään jankattu juupas-eipäs-linjalla lasten hankkimisisesta?

Ai no miksi kiinnostaa... olisi se vähän outoa jutella tässä sitten vaikka marjankeruusta kun aloittaja lasten hankkimisesta kerran ketjun avasi. Nyt olisi mielestäni ehkä vähän myöhäistä sanoa että olkaa hiljaa kun ei tämä teille kuulu?

"Äiti, joka ei ole koskaan halunnut lapsia, ei ole hyvä esimerkki" Milläköhän käsittämättömällä perusteella? Se, että en koe lapsen tekoa oikeutetuksi, enkä sekoa hormonitoiminastani, ei tarkoita etten rakastaisi lasta enemmän kuin mitään, jos minulla sellainen olisi.

Kuulostaa todella takapajuiselta ja kummalliselta sanoa "Maahanmuuttajien rekrytointi on jo alkanut" Mitä ikinä tuollaisella lauseella haluaakan tarkoittaa. Maahanmuutto"kritiikoiden" sietää varoa, ettei kohdata pimeällä kujalla. Kaikenlaista typeryyttä ei voi sietää, vaikka kuinka yrittäisi.

Aivovienti koetaan yhteiskunnallisella tasolla erittäin huolestuttavaksi ilmiöksi, joten yhteiskunta ei todellakaan kaipaa eroon korkeastikouluttamistaan ihmisistä. Suomi siis nimenomaan kaipaa meitä eikä halua meistä eroon.

Mustista lampaista puhuminen osoittaa, että et ole keskustelun tasolla, kun kyse oli yhteiskunnan asettamasta lapsientekopaineesta.

En ole toivonut, että minun ei tarvisi tehdä päätöstä lapsista. Sanoinhan jo, että olemme vastuullisia.

En ymmärrä mikä tarve ihmisellä voi olla tulla väittämään hyväksikäytöistä ja kaikesta mahdollisesta tänne. Ei ole mitään muuta sanottavaa tuohon, kuin että kannattaisikohan jättää Salattujen elämien katsominen vähemmälle. Vaikka ilmeisesti sosiaalipornon tarve on todella suuri. Anteeksi, en tiennyt että täällä pyörii tuollaisia epätoivoisia toisten henkilökohtaisilla tragedioilla mässäileviä ihmisiä, joille pahoista hetkistä mainitseminen on "kiusoittelua". Olen syvästi järkyttynyt. Sietäisi vähän miettiä millä mässäilee. Samassa yhteydessä voisi ehkä miettiä niitä sosiaalisia taitojaan.

"Et ymmärrä, mitä hienoa on vastavuoroisessa auttamisessa, koska et ole sitä koskaan kokenut." Todella kummallista, että koet voivasi väittää totena tuollaisia, vaikka et tiedä elämästäni yhtään mitään. Olen kokenut vastavuoroista auttamista hyvinkin paljon.

Minusta vauvakuumeessa tehty lapsi osoittaa aina harkintakyvyn puutetta. Arvostan aina enemmän sitä, että ihmiset antavat sen mennä ohi ja katsovat asiaa sen jälkeen järkevästi ajatellen, vaikka tekisivätkin lapsen. Se takaisi maailman lapsille vähän paremmat elinolot, koska joskus väärään tilanteeseen tehty lapsi jäisi tekemättä.

Streotypiasi rikkaista ovat todella huvittavia. Jopa minä osaan ja ennenkaikkea haluan esimerkiksi remontoida itse. Kaiken käsillä tehtävän teen mieluiten itse, opettelen jos en osaa. Molempien perintötalomme ovat sukulaistemme itse rakentamia. Hekotin oikeasti ääneen kuinka jollain voi olla noin kärjistäviä stereotypioita. Eikö ymmärretä, että ihmiset on erilaisia eikä varallisuus kerro siitä mitä arvostaa, harrastaa, tai millainen ihminen on. Minä ainakin ymmärrän tämän ja opettaisin sen lapsilleni, jos niitä tulee. Itse et ilmeisesti ole pystynyt samaan.

Varallisuus ei myöskään tarkoita, että läsnäoloa ei olisi. Veikkaisin jopa, että sitä olisi enemmän, koska meidän ei tarvitse painaa duunia niska limassa saadaksemme asuntoa maksettua eikä olla koskaan esim. kolmivuorotöissä. Olisimme lapsen kanssa enemmän kuin duunariperheen vanhemmat ja omat työmme osuisivat koulun kanssa samaan aikaan aina. Meidän molempien aloilla on joksenkin hyvät etätyömahdollisuudet.
Emme KOSKAAN palkkaisi hoitajaa. Käsittämätön stereotypia. Olemme sitä paitsi hyvin maanläheisiä ja tuskin lapsemmekaan tarvisi kokeilla aina "eksoottisempia juttuja" siksi.

Jotkut ihmiset näyttävät elävän lapsensa kautta ja muodostavan identiteetin siitä. Siis tällaiset Mamma71 ja mamma1986-ihmiset. Heidän identiteettisä varmasti kärsii huomautuksesta, että sen koko pohja on itsekäs.

Pettämisessäkin on kyse biologisesta asiasta, siemenen levityksestä. Enkö sitäkään saa kyseenalaistaa ja pyytää perusteluja?

Vanha sanontahan kertoo, että tarpeeksi viisas toivoo lopulta olevansa yhtä tyhmä kuin muut. Et ole ollut tarpeeksi viisas, jos et tajua asian raskautta.
Minulla ei ole minkäänlaista jaksamista elää koko elämääni selittäen muille, ilman että saan koskaan vastauksia omiin kysymyksiini.

Jos sinne vuokra-asuntoon on lapsiakin mahtunut, niin miksei se mummo mahdu yhtä hyvin.

Mieheni rakastaa minua ja pitää mielummin minut kuin mahdollisuuden lapsiin. Sitä paitsi, jos hänelle olisi todella tärkeää saada lapsi, niin voi olla että suostuisin siihen siksi. Hänelle on tärkeää yhteinen päätös, koska hän ei ole itsekäs. Yhtä hyvin voisi sanoa vauvakuumeessa oleville, että päästäkää ne miehenne menemään älkääkä painostako itsekkäästi. Sitä kun varmasti tapahtuu enemmän. Siis tuolla sun logiikalla noin.

Ylempänä oli huonojen lisäksi joitain tosi hyviä kommentteja, joista sain ajateltavaa, mutta en jaksa jatkaa tätä keskustelua enää. Kiitos silti niistä. Tähän nyt vastasin, kun JÄRKYTTÄÄ niin paljon tuo aivan sairas sosiaalipornoasennoituminen ja halusin siihen kommentoida. Ehkä jokainen, jolla on tarve siihen voi miettiä sitä hiljaa mielessään ihan itsekseen.

Ihmeellistä, että olet jaksanut käyttää aikaasi noin turhan viestin kirjoittamiseen. Sinulla on ollut erittäin suuria ongelmia ymmärtää edes yhtä sanomaani asiaa oikein. Oikeastaan kaikki yhteiskunnallisemmalle tasolle viedyt asiat jäävät sinulta sisäistämättä. Joten en viitsi enää jatkaa kanssasi keskustelua, koska puhut huonosti argumentoiden enkä ilmeisesti onnistunut selittämään ajatuksiani niin, että olisit ne oman tasoisessasi ajattelussasi ymmärtänyt/pystynyt niihin jotenkin samalla tasolla vastaamaan. Juupas-eipäs -keskustelutyyli ei kiinnosta enkä lähtökohtaisesti edes halua keskustella ihmisen kanssa, jonka maailmankuva on stereotypisesti luokkaa "kirvesmiehet rakentavat taloja, ajattelevat vain ajattelevat". Kiitos siis täysin turhasta osallistumisestasi.

ap:n vastaukset näytti lyhenevän erittäin radikaalisti, kun huomasi, että joku vastaa kohta kohdalta osoittaen ongelmakohdat.

Huomasi jäävänsä toiseksi ja luovutti :))))

1 + 1 = 2 kirjoitti:

ap:n vastaukset näytti lyhenevän erittäin radikaalisti, kun huomasi, että joku vastaa kohta kohdalta osoittaen ongelmakohdat.

Huomasi jäävänsä toiseksi ja luovutti :))))

Lue lisää

Jaaa - tai sitten hän huomasi ihan jottain muuta.

Vanha ihminen on taakka , sekä yhteiskunnalle, että jälkikasvulle.
Nykyinen yhteiskunta ei arvosta eikä kunnioita ikäihmisiä.

Tämä sinun kommenttisi on täysin irrallaan todellisuudesta. Ihmiskuntaa ei uhkaa lapsikato, vaan valtava ylikansoitus. Olisi siis todella hyvä asia, jos useammat EIVÄT haluaisi lapsia kuin mitä nykyisin ihmiset tekevät.

Missä takapajulassa sä asut, jos siellä on raskauden takia pakko naimisiin mennä? Suomessa syntyy enemmän lapsia avioliitton ulkopuolella, kuin avioliitoissa.

Kyllä tuo kanta on vanha, ihmisiä maailmassa likaa. Ei sairaudet eikä sodat riitä vähentämään ihmisiä. Ruoka ei riitä eikä joissakin osissa maapalloa puhdas vesi.
Tarvittaisiin joku meteoriitin törmäys maapalloon tai koronaakin pahempi virus joka vähentäisi hetkessä ihmisiä puoleen nykyisestä määrästä.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä tuo kanta on vanha, ihmisiä maailmassa likaa. Ei sairaudet eikä sodat riitä vähentämään ihmisiä. Ruoka ei riitä eikä joissakin osissa maapalloa puhdas vesi.
Tarvittaisiin joku meteoriitin törmäys maapalloon tai koronaakin pahempi virus joka vähentäisi hetkessä ihmisiä puoleen nykyisestä määrästä.

Lue lisää

En usko että ihminen kykenee hallitsemaan asioita lisääntymällä tai lisääntymätömllä. Uskon että nää on niitä asioita joita ei kyetä nätisti hallitsemaan jos aletaan jotain pakkolakeja vaikka asettelemaan esimerkiksi. Jokainen senbtekee itse ja saa vapaasti valita onneksi.

Juuri noin! Olin nähnyt kahden vanhapiika sukulaisen ikääntymistä ja heidän mielenmaisemiaan. Mammat olivat masentuneita ja lohduttomia.
Meillä oli nykyisen vaimoni kanssa jos seurusteluajan loppuvaiheissa selvää, että haluamme nähdä elämän jatkuvuuden omissa lapsissamme.
Olisin halunnut kolme tenavaa mutta nuorempi kahdesta oli jo alle vuoden ikäisenä pitelemättämän villi joten vaimoni tyssäsi lukumäärän kahteen.
Vaikka yhteyttä lapsimme ei olisikaan niin pelkä tietoisuus siitä, että he ovat jossakin ja elämämme jatkuu heissä antaa tarkoituksen meidän olemassaolollemme.
Onneksemme tenavat ovat ominen lapsineen Eteläisen somen alueella joten kuulumisten vaihto on vaihtelevan tiivistä ja molemminpuoleiset vierailut muutaman kerran videssa tapahtuvia. Lastenlapsemme ovat vanhuutemme iloja. Itsekästä? Kyllä, mutta sisältöä ja merkitystä elämäämme. Jotain jää jälkeemme.