Daavidin sukua ?

Tämä on voitu jo käsitellä, mutta ...

Matteuksen evankeliumin 1 luku:

"...Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen
josta syntyi Jeesus jota kutsutaan Kristukseksi."
Matt.1:16

Joosef oli siis Daavidille sukua
Raamatun mukaan. (Matt.1:1-17) Ei kai Maria ?

"Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun
hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille,
huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan
olevan raskaana Pyhästä Hengestä."
Matt.1:18

"Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin
Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti
vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen, ennenkuin
hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi
hänelle nimen Jeesus."
Matt.1:24-25

Daavidin sukua:

"Minä olen tehnyt liiton valittuni kanssa, olen
palvelijalleni Daavidille vannonut:
'Minä vahvistan sinun jälkeläisesi ikiajoiksi ja
rakennan sinulle valtaistuimen polvesta
polveen'". Sela.
Ps.89:4-5

"Eikö Raamattu sano, että Kristus on oleva
Daavidin jälkeläisiä ja tuleva pienestä
Beetlehemin kaupungista, jossa Daavid oli?"
Joh.7:42

"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä
herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on
hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on
tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa."
Jer.23:5

..................
Miten selitettävissä ?
..................
51861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

on,että tämä ns. pyhähenkihedelmöityssepitys on
Matteuksen evankeliumin kirjoittajien
käsialaa,joka perustuu Jesajan kirjan frofetiaan
Aahaalle.Kyseinen profetia ei liity millään
lailla Jeesukseen.Profetia ei
toteutunut.Profetian lopussa sanotaan "sillä
ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja
valitsemaan hyvän ,tulee autioksi maa,jonka kahta
kuningasta sinä kauhistut."
Historia todistaa,ettei maa tullut autioksi...

Matteuksen evankeliumin punainen lanka on "että
kävisi toteen".Kirjoittaja yritti epätoivoisesti
todistella asiayhteyksistään irroitetuilla
profetioilla ,että Jeesus on se ennustettu
Messias.Koko neitsyydestä syntyminen ja PH-
hedelmöitys on lisätty myöhemmin kristinoppiin.se
tuli sinne evankeliumien kirjoitusten myötä
puhtaana sepityksenä.

Jos pyhä henki olisi siittänyt Jeesuksen,niin
silloin Jeesus ei olisi mitenkään voinut olla
Daavidin siementä,josta mm. Paavali
Roomalaiskirjeessään kirjoittaa Room 3. "hänen
pojastansa,joka lihan puolesta on syntynyt
Daavidin siemenestä".
Tämä todistaa,että Joosef siitti Jeesuksen,joka
ei tällöin voinut olla myöskään Jumala.Tästä
seuraa,että kolminaisuusoppi on puhdasta Jumalan
pilkkaa ja Kristinusko on itseasiassa
pakanauskonto.

Äänestä
  • olet juutalainen ?

    Mutta Joh.7:42:n
    yhteydessä oli Ps.89:4,5 ja Jer.23:5
    Raamattuohjelmassani, eli joku
    viisaampi kuin minä
    on yhdistänyt kyseiset jakeet.

    Kolminaisuusoppia ei hyväksy Jehovan
    todistajatkaan, voisitko heihin kuulua ?

    Oliko Paavali: "hänen
    pojastansa,joka lihan puolesta on syntynyt
    Daavidin siemenestä"
    (Room.1:3) sitten jotenkin varmemmin oikeassa ?

    Usko Jeesukseen ei vaadi Raamatun tuntemista. :)

    Äänestä

  • Andreas kirjoitti:

    olet juutalainen ?

    >olet juutalainen ?

    En.Olen realisti

    >Kolminaisuusoppia ei hyväksy Jehovan

    En kuulu.Minulla ei ole mitään intressejä tukea
    kyseistä lafkaa,jonka eliitti on jäsenistönsä
    rahoilla luonut itselleen jo maanpäällisen
    paratiisin.

    >Oliko Paavali: "hänen

    (Room.1:3) sitten jotenkin varmemmin oikeassa.

    Vaikea sanoa,mutta fakta on,että Jeesus oli
    Daavidin siementä pelkästään, mikäli Joosef hänet
    siitti. Ja jos Joosef ei olisi Mariaa paksuksi
    pannut,Marian loppu olisi ollut kuoliaaksi
    kivitys juutalaisten lain mukaan.

    >Usko Jeesukseen ei vaadi Raamatun tuntemista. :)

    Ei todellakaan,mutta tuntuu järjettömältä uskoa
    oppiin,josta ei tiedä mitään.Silloin voi yhtä
    hyvin uskoa Joulupukkiin ja tulla siitä autuaaksi.

    tämä kappaleesi,joten korjaan erheeni.

    >Mutta Joh.7:42:n
    yhteydessä oli Ps.89:4,5 ja Jer.23:5
    Raamattuohjelmassani, eli joku
    viisaampi kuin minä
    on yhdistänyt kyseiset jakeet.

    Ei välttämättä viisaampi,mutta ehkä fiksumpi.
    Eikö olekin hienoa,että joku on jo ajatellut
    puolestasi,ettei sinun tarvitse syyllistyä
    mokomaan turhuuteen.Voisit silloin jopa itse
    löytää totuuden.Tosin silloin se hiekalle
    rakentamasi korttitalo keikahtaisi nurin.

    Äänestä

  • Ei saa vääristellä

    >>on,että tämä ns. pyhähenkihedelmöityssepitys on
    Matteuksen evankeliumin kirjoittajien
    käsialaa,joka perustuu Jesajan kirjan frofetiaan
    Aahaalle.Kyseinen profetia ei liity millään
    lailla Jeesukseen.Profetia ei
    toteutunut.Profetian lopussa sanotaan "sillä
    ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja
    valitsemaan hyvän ,tulee autioksi maa,jonka kahta
    kuningasta sinä kauhistut."
    Historia todistaa,ettei maa tullut autioksi... <<

    K.
    Oletko varma, ettei kyseessä ole vertauskuva?
    Nimittäin koko maatako tarkoitetaan, vai
    Israelia? Ei ollut Israelia edes vielä. Autio maa
    on vertauskuva hedelmättömyydestä - Pyhän Hengen
    hedelmättömyydestä.

    >>Matteuksen evankeliumin punainen lanka on "että
    kävisi toteen".Kirjoittaja yritti epätoivoisesti
    todistella asiayhteyksistään irroitetuilla
    profetioilla ,että Jeesus on se ennustettu
    Messias.Koko neitsyydestä syntyminen ja PH-
    hedelmöitys on lisätty myöhemmin kristinoppiin.se
    tuli sinne evankeliumien kirjoitusten myötä
    puhtaana sepityksenä. <<

    Niin kuin koko oppi, jonka vuoksi alkukristityt
    menivät leijonien eteen, ex ni?

    >>Jos pyhä henki olisi siittänyt Jeesuksen,niin
    silloin Jeesus ei olisi mitenkään voinut olla
    Daavidin siementä,josta mm. Paavali
    Roomalaiskirjeessään kirjoittaa Room 3. "hänen
    pojastansa,joka lihan puolesta on syntynyt
    Daavidin siemenestä".
    Tämä todistaa,että Joosef siitti Jeesuksen,joka
    ei tällöin voinut olla myöskään Jumala.Tästä
    seuraa,että kolminaisuusoppi on puhdasta Jumalan
    pilkkaa ja Kristinusko on itseasiassa
    pakanauskonto. <<

    K.
    Itsehän kirjoitit, että "lihan puolelta". Hengen
    puolelta oli Pyhä Henki siittäjänä. Jeesus oli
    100% ihminen ja 100% Jumala.

    Jos kristinusko on pakanauskonto, niin mikä ei
    ole?

    Altaaseen maisterit, ettei tule liian kuuma.

    Ei saa oppia vääristellä.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Ei saa vääristellä

    lisäksi Joosef ja Maria elivät pyhässä
    avioliitossa. Vaimo ja mies vailla vertaa.
    Ottaisivat tämänkin ajan miehet ja naiset oppia
    siitä, että on Jumalalle kunniaksi elää Pyhä
    Avioliitto ja synnyttää lapset hengestä
    tietoisiksi ja varmoiksi jo alkujaan. Marian
    merkitys kasvaa, samalla naisen. Mutta kaikki
    vain Jumalan kirkkauden ja kunnian
    valaisemiseksi. Pyhässä avioliitossa synnyttää
    aina Pyhä Henki lapsen, ja niin lapsi on sekä
    lihallisesti sitä sukua mitä sattuu olemaan, ja
    hengellisesti Jumalan lapsi. Myös Ilmestyskirja
    kertoo Jeesuksen olleen Daavidin juuriverso.
    Ihmisten on näköjään vaikea hyväksyä ja ymmärtää,
    että joku todella oli samalla ihminen, luuta,
    verta ja nahkaa, mutta samalla Jumalan valittu
    poika, Kristus ja maailman vapahtaja. Onko
    ihmettä vielä suurempaa meille tarjottu?

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    On meille Poika annettu....

    Väkevä Jumala....

    Ihmeellinen Neuvonantaja....

    Aika hyvin loksahtaa paikoilleen.

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    lisäksi Joosef ja Maria elivät pyhässä
    avioliitossa. Vaimo ja mies vailla vertaa.
    Ottaisivat tämänkin ajan miehet ja naiset oppia
    siitä, että on Jumalalle kunniaksi elää Pyhä
    Avioliitto ja synnyttää lapset hengestä
    tietoisiksi ja varmoiksi jo alkujaan. Marian
    merkitys kasvaa, samalla naisen. Mutta kaikki
    vain Jumalan kirkkauden ja kunnian
    valaisemiseksi. Pyhässä avioliitossa synnyttää
    aina Pyhä Henki lapsen, ja niin lapsi on sekä
    lihallisesti sitä sukua mitä sattuu olemaan, ja
    hengellisesti Jumalan lapsi. Myös Ilmestyskirja
    kertoo Jeesuksen olleen Daavidin juuriverso.
    Ihmisten on näköjään vaikea hyväksyä ja ymmärtää,
    että joku todella oli samalla ihminen, luuta,
    verta ja nahkaa, mutta samalla Jumalan valittu
    poika, Kristus ja maailman vapahtaja. Onko
    ihmettä vielä suurempaa meille tarjottu?

    Oma näkemykseni seuraa juuri tätä linjaa.

    Joosef oli varmaankin Jeesuksen biologinen isä
    mutta Jeesus siitettiin ikään kuin "Pyhässä
    Hengessä", koska tämä avioliitto oli kahden mitä
    puhtaimman ja vanhurskaimman juutalaisen välinen
    rakkausliitto.

    Äänestä

  • K.T.S. kirjoitti:

    Miten sitten sopiise,että Maria synnyttämisesnsä
    aikana oli vasta kihloissa.Ei siis vihitty.

    Äänestä

  • uimamaisteri kirjoitti:

    >olet juutalainen ?

    En.Olen realisti

    >Kolminaisuusoppia ei hyväksy Jehovan
    todistajatkaan, voisitko heihin kuulua ?

    En kuulu.Minulla ei ole mitään intressejä tukea
    kyseistä lafkaa,jonka eliitti on jäsenistönsä
    rahoilla luonut itselleen jo maanpäällisen
    paratiisin.

    >Oliko Paavali: "hänen
    pojastansa,joka lihan puolesta on syntynyt
    Daavidin siemenestä"
    (Room.1:3) sitten jotenkin varmemmin oikeassa.

    Vaikea sanoa,mutta fakta on,että Jeesus oli
    Daavidin siementä pelkästään, mikäli Joosef hänet
    siitti. Ja jos Joosef ei olisi Mariaa paksuksi
    pannut,Marian loppu olisi ollut kuoliaaksi
    kivitys juutalaisten lain mukaan.

    >Usko Jeesukseen ei vaadi Raamatun tuntemista. :)

    Ei todellakaan,mutta tuntuu järjettömältä uskoa
    oppiin,josta ei tiedä mitään.Silloin voi yhtä
    hyvin uskoa Joulupukkiin ja tulla siitä autuaaksi.

    olisi tapahtunut Marialle,
    jos Joosef olisi paljastanut,
    ettei ole yhtynyt Mariaan,
    ehkä jätti paljastamatta.

    Usko moneen uskontoon
    auttaa Heinäkuu 2001 Valittujen
    Palojen (ei ehkä sinänsä laatu lehti)
    mukaan parantumaan
    sairauksista paremmin, ja olemaan
    saamatta sairauksia. Ehkä johtuu
    elintavoista osittain, kuitenkin.

    Mutta, usko on uskoa, ei usko Joulupukkiin
    eroa olennaisesti uskosta Jeesukseen tai uskosta
    menninkäisiin, kyse on mikä sattuu vakuuttamaan,
    ja minä olen nähnyt Jeesuksen ilmestyvän minulle,
    ja suuressa syntisyydessä ja epäuskossakin
    aina välillä tunnen, että Jeesus on ensinnäkin
    olemassa, ja toiseksi antaa syntini anteeksi.
    Joku toinen on vakuuttunut samantapaisesti
    menninkäisten olemassaolosta.

    Mutta kaikille, jotka helvettiin joutuvat, jos
    sellainen on, sanon että ehkä sitten kuitenkin
    minä sinne päädyn. Mutta kaikki on Korkeamman
    Voiman alaisuudessa.

    Tosin Matteus esitti tietävänsä,
    että Joosef ei yhtynyt Mariaan,
    eli paljastus jollain tapaa
    tapahtui, tai päädytään siihen
    että Matteus runoili ko. kohdan.

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    Miten sitten sopiise,että Maria synnyttämisesnsä
    aikana oli vasta kihloissa.Ei siis vihitty.

    Kerrankos näitä "varaslähtöjä" nyt sattuu.

    Kihlattujen välillä sitä ei lasketa synniksi
    juutalaisuudessakaan.

    Äänestä

  • Andreas kirjoitti:

    Tosin Matteus esitti tietävänsä,
    että Joosef ei yhtynyt Mariaan,
    eli paljastus jollain tapaa
    tapahtui, tai päädytään siihen
    että Matteus runoili ko. kohdan.

    tapaa, jolla kaksi ihmistä yhtyy ja saattaa alkuu
    lapsen, joka on oleva Jumalan valittu, ei voi
    tavallisin sanoin esittää. Suosittelisin myös
    tutkimaan Buddhan ja Krishnan syntymää. Nekin
    voisivat valaista parhaassa tapauksessa asiaa,
    vaikka totutusti kirkonmiehet 1700 ja 1800
    luvulla, kun heille selvisi, että on olemassa
    muitakin uskontoja, selittivät tapaukset Saatanan
    imitoinnilla. Peleoitteluista huolimatta
    kehottaisin tutustumaan asiaan.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Ei saa vääristellä

    >>on,että tämä ns. pyhähenkihedelmöityssepitys on
    Matteuksen evankeliumin kirjoittajien
    käsialaa,joka perustuu Jesajan kirjan frofetiaan
    Aahaalle.Kyseinen profetia ei liity millään
    lailla Jeesukseen.Profetia ei
    toteutunut.Profetian lopussa sanotaan "sillä
    ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja
    valitsemaan hyvän ,tulee autioksi maa,jonka kahta
    kuningasta sinä kauhistut."
    Historia todistaa,ettei maa tullut autioksi... <<

    K.
    Oletko varma, ettei kyseessä ole vertauskuva?
    Nimittäin koko maatako tarkoitetaan, vai
    Israelia? Ei ollut Israelia edes vielä. Autio maa
    on vertauskuva hedelmättömyydestä - Pyhän Hengen
    hedelmättömyydestä.

    >>Matteuksen evankeliumin punainen lanka on "että
    kävisi toteen".Kirjoittaja yritti epätoivoisesti
    todistella asiayhteyksistään irroitetuilla
    profetioilla ,että Jeesus on se ennustettu
    Messias.Koko neitsyydestä syntyminen ja PH-
    hedelmöitys on lisätty myöhemmin kristinoppiin.se
    tuli sinne evankeliumien kirjoitusten myötä
    puhtaana sepityksenä. <<

    Niin kuin koko oppi, jonka vuoksi alkukristityt
    menivät leijonien eteen, ex ni?

    >>Jos pyhä henki olisi siittänyt Jeesuksen,niin
    silloin Jeesus ei olisi mitenkään voinut olla
    Daavidin siementä,josta mm. Paavali
    Roomalaiskirjeessään kirjoittaa Room 3. "hänen
    pojastansa,joka lihan puolesta on syntynyt
    Daavidin siemenestä".
    Tämä todistaa,että Joosef siitti Jeesuksen,joka
    ei tällöin voinut olla myöskään Jumala.Tästä
    seuraa,että kolminaisuusoppi on puhdasta Jumalan
    pilkkaa ja Kristinusko on itseasiassa
    pakanauskonto. <<

    K.
    Itsehän kirjoitit, että "lihan puolelta". Hengen
    puolelta oli Pyhä Henki siittäjänä. Jeesus oli
    100% ihminen ja 100% Jumala.

    Jos kristinusko on pakanauskonto, niin mikä ei
    ole?

    Altaaseen maisterit, ettei tule liian kuuma.

    Ei saa oppia vääristellä.

    ymmärtävän uskosi oppikirjasta hyvin vähän, niin
    laitanpa tähän Jesajan profetian tulkinnan.

    Kyseessä on aika, jolloin Juudaan kuninkaana oli
    Aahas, 735-716, (2 Aikak. 28 luku). Koska Israel
    oli vielä olemassa, on kysessä aika ennen vuotta
    722, jolloin pohjoiseen kuningaskuntaan
    hyökättiin. Kaksi miestä lähtee sotimaan Aahasta
    vastaan, Resin, Aramin kuningas, ja Pekah,
    Remaljan poika, Israelin kuningas, sekä Efraim,
    jolla tarkoitetaan koko sukua ja aluetta. Nuo
    kaksi miestä olivat aikeissa syöstä Aahaa
    valtaistuimelta ja asettaa hänen tilalle
    valtaistuimelle Taabalin poika. Herra on
    lähettänyt Jesajan ja hänen poikansa edellä
    olevia miehiä vastaan ja heidän tulee puhua
    hyökkääjiä vastaan. Herra sanoo, että niin ei
    tule käymään. 7:8 Sillä Aramin pää on Damasko, ja
    Damaskon pää on Resin ; mutta kuusikymmentä viisi
    vuotta vielä, ja Efraim on muserrettu eikä ole
    enää kansa;ja Efraimin pää on Samaria 9 ja
    Samarian pää on Remaljan poika, Ellette usko,
    niin ette kestä. Sen jälkeen Herra puhui jälleen
    Aahaalle ja pyysi häntä pyytämään merkin. 11
    Pyydä itsellesi merkki Herralta, Jumalaltasi,
    pyydä alhaalta syvyydestä taikka ylhäältä
    korkeudesta. Mutta Aahaa ei halunut pyytää eikä
    kiusata Herraa. Tuon jälkeen Herra sanoi
    antavansa itse merkin, Aahaalle siis. Jes.7:14
    Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso,
    neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja
    antaa hänelle nimen Immanuel. 7:15 Voita ja
    hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii
    hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;7:16 sillä
    ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja
    valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka
    kahta kuningasta sinä kauhistut. 17 Herra antaa
    tulla sinulle, sinun kansallesi ja isäsi suvulle
    ne päivät, joita ei ole ollut siitä asti, kun
    Efraim luopui Juudaasta. Sen jälkeen kerrotaan
    mitä Assurin kuningas tulee tekemään ja miten
    maalle käy.

    Tämä profetia on yksin omaan Aahaalle ja siinä
    tuodaan esille ennustus siitä, mitä tulee
    tapahtumaan Efraimille. Efraim itse ei ollut
    paikanpäällä, sillä Efraim on Efraimin, Joosefin
    pojan perintö osa, jonka pääkaupunki, kuten koko
    Israelin Juudaata lukuunottamatta, oli Samaria,
    jossa Israelin kuningas asui. Aahaa ja moni muu
    sai kokea tämän profetian toteutumisen. Mitä
    jakeeseen 14 tulee, se kuului siihen aikaan ja
    niihin tapahtumiin. Neitsyeellä tarkoitetaan
    Tytär Siionia, josta syntyy, vaikkapa kuningas
    Hiskia tai Joosiaa. Hän hylkäsi pahan ja kääntyi
    kaikesta sielustaan Herran puoleen ja teki
    kaikkensa täyttääkseen Herran tahdon. Mutta,
    Hiskia on Hiskia ja Immanuel on Immanuel, joten
    kyseessä ei ole Hiskia tai Joosia, mutta hyvinkin
    se, mitä he saivat aikaan. He saivat
    mahdollisesti aikaan "Jumala meidän kanssamme".
    Se mitä jakeessa 15 puhutaan ilmaisee, että hän
    voi materiaalisesti hyvin, mutta ei henkisesti.
    Tiettyjen tapahtumien jälkeen hän oivaltaa eron
    hyvän ja pahan välillä ja koska hän hylkää pahan
    ja valitsee hyvän osoittaa, että hänen elämäänsä
    on sisältynyt pahoja asioita. Entä, mainitaanko
    Immanuel muualla? Kyllä, heti seuraavassa luvussa
    jakeessa 8. ... sinun maasi Immanuel. Tässä
    kerrotaan Assurian kuninkaan hyökkäyksestä
    Juudaan, ja kun jaetta lukee, tulee sellainen
    mielikuva, että Immanuel on Juudaan synonyymi.

    ps.Oletan,että tiedät,mitä tarkoitetaan tytär
    Siionilla.

    Toivottavasti nyt ymmärrät,ettei kyseinen
    profetia liittynyt millään lailla Jeesukseen.

    Katsopas Raamatun viitteet

    Jesaja 7.

    14 Sen tähden Herra antaa itse teille merkin:
    neitsyt* tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja
    antaa hänelle nimen Immanuel*.

    ja viite heittää jakeesta 14 Matteuksen
    evnkeliumiin, kohtaan 1 Matt 23.

    20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi
    yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef,
    Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa
    vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on
    lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21 Hän synnyttää
    pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi
    Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen
    synneistä."*

    22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen,
    mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

    23 -- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
    pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -- se
    merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

    24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran
    enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25
    Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin
    tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle
    nimen Jeesus.

    Ota huomioon, että nuo mainitsemasi kohdat ovat
    evankeliumien kirjoittajien TULKINTOJA. Kyllä
    uimamaisteri on oikeassa. Nuo VT:n kohdat eivät
    alunperin ole liittyneet Jeesukseen. Ne vain
    myöhemmin väkisin vängättiin liittymään häneen.

    Mutta vastaa nyt siihen, että kenen kanssa
    meinaat ikuisuudessa viihtyä, jos et meidän
    Jeesukseen uskovien kanssa sitä pysty tekemään?

    Raamatun viittauksetkin ovat totta. Uskon
    Raamatun viitteisiin enemmän, kuin sinuun tai
    kehen tahansa.

    Ne viitteetkin ovat tulkintaa ja IHMISTEN
    tekemiä. Ne ovat toki hyviä ja osviittaa antavia
    mutta mikä ihme sinulla on, kun kritiikki puuttuu
    raamatuntutkimuksestasi kokonaan.

    Mitä "ikuisuuteen" tai oikeammin sanottuna
    "maailmankauteen" tulee, vietän sen ilomielin
    kanssasi väitellen teologiasta.

    : )

    Se oli askel, kohti yhteyttä - hyvä juttu, vai
    oliko hymiö kumoamassa ajatusta? Hymiö oli
    ilmeisesti kuitenkin tilannekomiikkaa - me kaksi
    väittelemässä, että kumman opin mukaan olemme
    pelastuneet - tämä edellyttää pikaisesti, jomman
    kumman opin mukautumista.

    Viitteet ovat mielestäni kunnioitettavia,
    varsinkin, kun ne on oikein kirjoitettu erikseen
    todistusaineistoksi evankeliumiinkin.

    Mutta nyt täytyy Kaizu mennä nukkumaan.

    Hyvää yötä, Jeesus myötä. Muistan sinua
    iltarukouksessani.

    : )

    Äänestä

  • K.T.S. kirjoitti:

    Mutta nyt täytyy Kaizu mennä nukkumaan.

    Hyvää yötä, Jeesus myötä. Muistan sinua
    iltarukouksessani.

    : )

    Rukous lähti liikkeelle tasan nyt - puolestasi.

    Äänestä

Että satu Jeesuksen neitseestäsyntymisestä on satua.

Sellaiseen ei kukaan täysijärkinen ihminen voi
uskoa muutenkaan. Tuohon aikaan oli muotia, että
jumalat syntyivät neitsyistä, joten niinpä
Jeesuksenkin piti niin tehdä.

Äänestä

On aivan totta tuo että Jeesus ei loppujen
lopuksi lainkaan "istu" niihin profetioihin,
joita Vanhassa Testamentissa "Messiaasta"
esitetään. Siksi olenkin jo aikoja sitten
luopunut siitä käsityksestä, että Jeesus olisi
VT:n ennustama Messias ja lähden siitä
"markionilaisesta" kristinoppinäkemyksestä, että
Jeesus Nasaretilainen oli oma aivan itsenäinen ja
omaehtoinen Messiaansa, jolla ei ole mitään
tekemistä VT:n ennustusten kanssa.

Tätä mieltähän ovat myös juutalaiset.

Äänestä
  • Kivet pian alkavat lentelemään!

    Väittävät sinua kerettiläiseksi.

    Äänestä

ihmettelet?

Äänestä
  • "Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun
    hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille,
    huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan
    olevan raskaana Pyhästä Hengestä."
    Matt.1:18

    "Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin
    Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti
    vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen, ennenkuin
    hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi
    hänelle nimen Jeesus."
    Matt.1:24-25

    Joosef ei siittänyt Jeesusta Raamatun mukaan,
    mutta
    Jeesuksen (Messiaan) sanotaan polveutuvan
    Daavidista,
    ja nimenomaan Joosef polveutui Daavidista.
    Eli ns. verisukua ainakaan Jeesus ei Joosefille
    olisi eikä näin ollen Daavidille.
    Vaikka Joh.7:42 ("Kirjoituksissahan sanotaan,
    että Messias on Daavidin jälkeläinen...")

    Siis jossain on Jumalan salaisuus kätkettynä.
    Tai mun järjen valo on liian tumma.

    Näin on viisaat kertoneet, en voi valitettavasti
    kertoa viitettä. Olihan Joosef Jeesuksen
    maallinen isä. Jeesus siis lasketaan Joosefin
    lapseksi maalliselta puoleltaan.

    on adoptiomielessä kyllä Joosef
    Jeesuksen isä. Eikä siinä ole
    epäilystä. Ja se on sinänsä hyvä, jos
    Maria on Daavidista polveutunut.

    Äänestä

  • Andreas kirjoitti:

    on adoptiomielessä kyllä Joosef
    Jeesuksen isä. Eikä siinä ole
    epäilystä. Ja se on sinänsä hyvä, jos
    Maria on Daavidista polveutunut.

    näin on.

    Äänestä

Matteuksen sukupuu on siitä erikoinen, että siinä
mainitaan 4 naista. Tamar, Rahab, Ruut ja Batseba
(siis Urian vaimo). Millaisia naisia nämä sitten
olivat?

Tamar harrasti vaakamamboa ja sai siitä maksuksi
lampaan. (1Moos.38:12-19)

Rahab oli huora. (Joos.2:1)

Ruut taas... no päätelkää itse. ;) (Ruut.3:1-14)

Batseba juoksi vieraissa. (2Sam.11:2-5)

Miksiköhän Matteuksen kirjoittaja näki
aiheelliseksi mainita heidät sukupuussa?

Äänestä
  • Miksiköhän Matteuksen kirjoittaja näki
    aiheelliseksi mainita heidät sukupuussa?

    No, Matteuksen kirjoittaja oli tietenkin
    toivottomassa 'retkussa' kyseisiin vereviin
    naisiin, mutta sai pakit.

    Äänestä

  • karitsa kirjoitti:

    Miksiköhän Matteuksen kirjoittaja näki
    aiheelliseksi mainita heidät sukupuussa?

    No, Matteuksen kirjoittaja oli tietenkin
    toivottomassa 'retkussa' kyseisiin vereviin
    naisiin, mutta sai pakit.

    sekaantuja, kun oli, vai ? Vai
    aikamatkailija ?

    Äänestä

  • Andreas kirjoitti:

    sekaantuja, kun oli, vai ? Vai
    aikamatkailija ?

    heidän viinalta ja hieltä haisevia sielujaan,
    jotka päivin ja öin hänen korviinsa supattivat.

    Äänestä

  • karitsa kirjoitti:

    heidän viinalta ja hieltä haisevia sielujaan,
    jotka päivin ja öin hänen korviinsa supattivat.

    tuntuu olevan tietoa,
    että moista tapahtuu.

    Äänestä

  • Andreas kirjoitti:

    tuntuu olevan tietoa,
    että moista tapahtuu.

    tuntuu, mutta periaatteessa näiden tapahtumien
    kuuluisi sijaita kategoriassa 'Jumalan salaisuus'.
    Viimeistään taivaassa uskovat huomaavat, että
    moni sielu antaa heillekin 'pakit'. Iankaikkinen
    elämä vain on sellaista.

    Äänestä

  • on siinä, että näissä oli enemmän ihmistä, kun
    moni ikinä käsittää. Jumala on näin tahtonut myös
    osoittaa, että ihmiset ovat tasan saman arvoisia
    Hänelle.

    Äänestä

  • karitsa kirjoitti:

    Miksiköhän Matteuksen kirjoittaja näki
    aiheelliseksi mainita heidät sukupuussa?

    No, Matteuksen kirjoittaja oli tietenkin
    toivottomassa 'retkussa' kyseisiin vereviin
    naisiin, mutta sai pakit.

    satoja vuosia ennen Jeesusta!

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    satoja vuosia ennen Jeesusta!

    sielunsa kuiskuttelivat vielä 'tässä maailmassa'.

    Äänestä

  • karitsa kirjoitti:

    sielunsa kuiskuttelivat vielä 'tässä maailmassa'.

    tekemistä?

    Mitä yleensä puolustelet tuolla halvalla
    ironialla?

    Puolusteletko tyhjyyden oppia ihan tosissasi?

    Onko uskontoasi vastaan hyökätty?

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    tekemistä?

    Mitä yleensä puolustelet tuolla halvalla
    ironialla?

    Puolusteletko tyhjyyden oppia ihan tosissasi?

    Onko uskontoasi vastaan hyökätty?

    tekemistä, mutta joskus asiat vain
    ovat 'huvittavia', ja siksi näihin ns. 'vakaviin'
    asioihin ei aina jaksa suhtautua 'suurella
    hartaudella'.
    En puolustele mitään, paitsi ehkä mielikuvituksen
    vilkkautta, jonka 'puolustus' on mm.
    Raamatussakin erittäin ankaraa.
    En käsitä, mikä on 'tyhjyyden oppi' enkä sitä
    puolusta.
    Minulla ei myöskään ole uskontoa, paitsi siinä
    mielessä, että uskon olevani olemassa maailman
    osana.

    kaikkea vastaan, koska olet eläin muiden
    joukossa. Ainoastaan moraaliko erottaa sinut
    eläimistä?

    Tyhjyyden opilla tarkoitin sitä, että jos
    tyhjästä syntyy järkeviä kokonaisuuksia vain
    mennäkseen takaisin tyhjyteen, niin järki katoaa
    jossain vaiheessa tästä suuresta järjestä.

    maailman osana mitenkään 'maailmaa' enkä mitään
    sen eläimiä vastaan. Moraali ei erota minua
    eläimistä, sillä monilla eläimillä on moraalia,
    ja minä kuulun yhteen sellaiseen eläinlajiin,
    jolla sitä on.
    Ei tyhjästä synny mitään, eikä voikaan syntyä.
    Ääretön energia on aina ollut olemassa, eikä se
    ole koskaan 'syntynyt'. Niinpä mitään 'tyhjyyttä'
    ei ole koskaan ollutkaan. Eikä tule olemaankaan.

    olet tuohon tulokseen tullut, että aina on ollut
    esim. materiaa. Eikö tuollainen päättely
    tarvitsisi joitain todisteita, ettei se jäisi
    vain sinun mielipiteeksesi? Eli, missä noin lukee?

    itse tullut siihen tulokseen, että ääretön
    energia on aina ollut olemassa. Tästä on
    kirjoitettu jo vuosikymmeniä. Hae netistä vaikka
    Keijo Kajantien esitelmä, jos se sieltä löytyy.
    En ole itse sitä netistä hakenut, vaan
    lukenut 'yliopisto'-lehdestä.
    Voit katsoa myös hakusanaa 'vakuumienergia'.
    Luulisin jotakin jo näillä viitteillä löytyvän.

    Siis jonkun toisen päätelmiä seuraat. Sehän se
    onkin sitten selvää. OK.

    Uskomushan se on toisenkin päätelmä.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Siis jonkun toisen päätelmiä seuraat. Sehän se
    onkin sitten selvää. OK.

    Uskomushan se on toisenkin päätelmä.

    on, tässä tapauksessa vain paremmin perusteltu
    kuin 'uskonnollisten' päätelmien seuraaminen.
    Katsoin itse huvikseni
    hakusanaa 'vakuumienergia', ja ainakin google
    löysi pelkkää pa**aa, eikä ainoatakaan
    järjellistä kirjoittajaa tästä aiheesta.
    Seuraatko Jumalan 'päätelmiä' vai ajatteletko
    itse, niinkuin sinun kai pitäisi?

    Olen ollut etsinnän tilassa, koska mikään selitys
    ei minua tyydyttänyt. Sitten aloin tutkia myös
    tätä mahdollisen Jumalan osuutta asioihin ja
    vänkäsin vastaan niin pirusti. Ei voi olla
    Jumalaa ym. rukouksella ei ole voimaa YM.

    Verisiä riitoja kävin näistä asioista ja pidin
    huuhaana.

    Jumala on kuitenkin luvannut totuuden niille
    ilmaista, jotka sitä etsivät.

    Niin kävi minunkin elämässäni. En tosin vieläkään
    pysty järkeilemällä uskomaan, vaan usko tulee,
    kun sitä pyytää.

    Sain siis uskoni, kun pyysin Jeesusta elämääni.

    Olen siis pyytänyt ja sanut. Ihan niin kuin
    Raamattu kertoo.

    Lisäksi moni muukin asia on mennyt juuri niin.

    koska olet saanut uskostasi tarkoituksen ja
    sisältöä elämääsi.
    Jumala-selitys ei kuitenkaan minua tyydytä, sillä
    en ymmärrä miten ja miksi Jumala 'loi kaiken
    sellaiseksi' kuin loi. Siksipä meidän on
    tyytyminen niihin selityksiin, jotka meitä
    kutakin tyytdyttävät. 'Usko' ei ole minuun
    tullut, enkä koe tarvetta sitä edes pyytää.
    Mutta luonnollisesti sallin sen, että Jeesus tai
    Jumala elämääni 'tulee'. Jos tulee niin tulee,
    Kaikkivaltiaan 'sallimuksenhan' täällä pitäisi
    kristittyjen mukaan 'vallita'.

    Olemme puhuneet tästä. Jumala ei tule kenenkään
    elämään väkisin. Paavali oli ainoa, jonka elämään
    Jumala tuli näennäisen väkisin. Tosin emme tiedä
    Paavalin sydämen ajatuksia tässäkään tapauksessa
    ja kuka sanoo, ettei olisi poikkeusta tästä.

    Se on siis sinun pyydettävä.

    Pyydä ja todista näin aukottomasti minulle ja
    itsellesi - ennenkaikkea itsellesi, ettei Jumalaa
    ole.

    Hän tulee kaikkien elämään, jotka sitä pyytävät.

    Hän jopa toivoo, että kaikki pyytäisivät.

    Väkisin - ei.

    pyytää, mutta Jeesus silti itse päättää, tuleeko
    Hän elämääni vaiko ei.
    Olen kai jo aikaisemmin sinun kanssa
    keskustellessani Jeesusta 'pyytänyt', eikä Hän
    silloinkaan elämääni 'tullut'. Tuskin Hän
    tuleekaan, vaikka pyytäisin, sillä Hän ei
    aikaisemminkaan ole 'tullut kaikkien elämään,
    jotka Häntä pyysivät'.
    Hän toivoi, että pyytäisin, ja minä jo aikoja
    sitten pyysin.
    Mutta väkisin-ei, kun Hän ei tahdo.

    niin odota sitten rauhassa. Hänellä on
    aikataulunsa asiassa. Asennemuutos on ensimmäinen
    askel.

    Minullakin on mennyt kauan prosessiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Andreas kirjoitti:

Tämä on voitu jo käsitellä, mutta ...

Matteuksen evankeliumin 1 luku:

"...Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen
josta syntyi Jeesus jota kutsutaan Kristukseksi."
Matt.1:16

Joosef oli siis Daavidille sukua
Raamatun mukaan. (Matt.1:1-17) Ei kai Maria ?

"Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun
hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille,
huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan
olevan raskaana Pyhästä Hengestä."
Matt.1:18

"Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin
Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti
vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen, ennenkuin
hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi
hänelle nimen Jeesus."
Matt.1:24-25

Daavidin sukua:

"Minä olen tehnyt liiton valittuni kanssa, olen
palvelijalleni Daavidille vannonut:
'Minä vahvistan sinun jälkeläisesi ikiajoiksi ja
rakennan sinulle valtaistuimen polvesta
polveen'". Sela.
Ps.89:4-5

"Eikö Raamattu sano, että Kristus on oleva
Daavidin jälkeläisiä ja tuleva pienestä
Beetlehemin kaupungista, jossa Daavid oli?"
Joh.7:42

"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä
herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on
hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on
tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa."
Jer.23:5

..................
Miten selitettävissä ?
..................

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu