Neuvostoajan suorasuinen taloustieteilijä möyhentää suomettunutta eliittiä.
Julkaistu: 23.8.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
http://www.hs.fi/tulosta/HS20110823SI1KU0237d
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun Suomen naruttajilta loppui köysi/HS20110823SI1KU0237d
Kun Suomen naruttajilta loppui köysi
Jukka Tarkka
Kylmän sodan aikaisessa Suomessa ei ollut sopivaa käyttää klassista akateemista tutkimusmenetelmää Neuvostoliiton talouden ja yhteiskunnan arviointiin. Asiantuntijan ura saattoi äkkiä katketa jos hän niitä käsitellessään käytti normaalikielestä tuttuja nimikkeitä arkipäiväisten havaintojensa erittelyyn. Tauno Tiusaselle (s. 1941) oli vähällä käydä niin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos torjui 1970-luvun lopulla hänen palveluksensa. Sen hallintoelimissä istuneet idänkaupan mahtimiehet ilmoittivat, että kaikki Neuvostoliittoa koskeva tarpeellinen tieto saadaan virallisista neuvostolähteistä.
Tiusasen artikkelit ja luennot herättivät kauhua muuallakin yhteiskunnallisesti oikein ajattelevien ihmisten keskuudessa. Hän kehtasi sanoa ääneen sen, minkä jokainen Neuvostoliitossa käynyt oli omin silmin nähnyt: siellä erittäin alhainen elintaso yhdistyi lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin.
Tiusanen kuvasi, miten neuvostojärjestelmä perustui keskinkertaisuuksien johtamaan kollektiiviseen vastuuttomuuteen. Talonpoikaisjärkeen perustuva talouslaskenta oli mahdotonta. Järjestelmä perustui resurssien tolkuttomaan tuhlaukseen.
Tšekkoslovakian miehitys 1968 oli kohtalokas erehdys, josta alkoi Neuvostoliiton tuho. Jos Prahan kehittelemästä ihmiskasvoisen sosialismin mallista olisi otettu oppia, neuvostojärjestelmä olisi ehkä voitu uudistaa toimintakelpoiseksi. Tiusanen nimeää Leonid Brežnevin neuvostovastaisuuden perikuvaksi.
Suomettumisajan ideologiset kaikentietäjät eivät sietäneet tällaista. He tiesivät tutkimattakin, että Neuvostoliitossa vallitsi alati kasvava hyvinvointi ja innostus suuren yhteisen asian edistämiseen. Ihmiset ja kansat olivat veljet keskenään, maa, metsät ja vedet kukoistivat kilvan tuotannon ja ihmisten onnen kanssa.
Näin oli, koska naruttajat niin sanoivat, ihan riippumatta siitä, miltä todellisuus näytti ja tutkimus tiesi.
Huonosti käyttäytyvä Tiusanen oli poliittisesti erittäin epäsuosittu henkilö. Hänestä tuli kuitenkin korkeakoulujen ja vientikoulutuksen kurssien suosittu luennoitsija, mutta puolisalaa, ja hallintoelinten kauhistelusta huolimatta. Tiusasen käyttäminen asiatuntijana uhkasi oppiorganisaation mainetta. Entäpä jos joku alkaa uskoa hänen puheitaan?
Saatuaan kylliksi suomettuneesta kyyristelystä Tiusanen väisti kotimaan pikkusieluisuutta ja siirtyi idäntutkimuksen keskuspaikkoihin silloin kuuluneeseen Glasgowiin tekemään väitöskirjaa, ja päätyi sen yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuslaitoksen johtavaksi professoriksi.
Kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja naruttajilta köysi alkoi loppua, Tiusanen palasi Suomeen Lappeenrannan tekniseen korkeakouluun teollisuusyritysten kansainvälisten toimintojen professoriksi.
Hänen uransa on komea mutta kiemurainen, ajoittain kuin kafkalais-orwelilainen painajaisuni. Tutkimus osoitti virallisen totuuden epätodeksi, mutta se olisi pitänyt julistaa todeksi. Simputuksen kohteeksi joutunut ei voinut puolustautua henkistä yksinkertaisuutta vastaan muulla kuin vertailevalla taloustieteellä.
Kimurantit kokemukset ovat jättäneet jälkensä. Kirjan pohjavireenä on kalavelkojen kuittaus hyödyllisille idiooteille, jotka hankkivat poliittisia irtopisteitä kampittamalla aina tilaisuuden tullen Tiusasta.
Kirjan poleeminen perusasenne ei kuitenkaan häiritse, kunhan sen tunnistaa. Tiusanen dokumentoi vinoilunsa ja erittelee johdonmukaisesti. Hänen synkeään sarkasmiinsa on iän karttuessa tullut myös myhäileviä painotuksia.
.
.
.
Peli on reilua. Kun Tiusanen iskee syvälle, hän samalla avaa sivustansa vastaiskuille.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.
Tauno Tiusanen: Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilot ja murheet.Edita. 161 s. 32 e.
Julkaistu: 23.8.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
http://www.hs.fi/tulosta/HS20110823SI1KU0237d
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun Suomen naruttajilta loppui köysi/HS20110823SI1KU0237d
Kun Suomen naruttajilta loppui köysi
Jukka Tarkka
Kylmän sodan aikaisessa Suomessa ei ollut sopivaa käyttää klassista akateemista tutkimusmenetelmää Neuvostoliiton talouden ja yhteiskunnan arviointiin. Asiantuntijan ura saattoi äkkiä katketa jos hän niitä käsitellessään käytti normaalikielestä tuttuja nimikkeitä arkipäiväisten havaintojensa erittelyyn. Tauno Tiusaselle (s. 1941) oli vähällä käydä niin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos torjui 1970-luvun lopulla hänen palveluksensa. Sen hallintoelimissä istuneet idänkaupan mahtimiehet ilmoittivat, että kaikki Neuvostoliittoa koskeva tarpeellinen tieto saadaan virallisista neuvostolähteistä.
Tiusasen artikkelit ja luennot herättivät kauhua muuallakin yhteiskunnallisesti oikein ajattelevien ihmisten keskuudessa. Hän kehtasi sanoa ääneen sen, minkä jokainen Neuvostoliitossa käynyt oli omin silmin nähnyt: siellä erittäin alhainen elintaso yhdistyi lähes täydelliseen ympäristökatastrofiin.
Tiusanen kuvasi, miten neuvostojärjestelmä perustui keskinkertaisuuksien johtamaan kollektiiviseen vastuuttomuuteen. Talonpoikaisjärkeen perustuva talouslaskenta oli mahdotonta. Järjestelmä perustui resurssien tolkuttomaan tuhlaukseen.
Tšekkoslovakian miehitys 1968 oli kohtalokas erehdys, josta alkoi Neuvostoliiton tuho. Jos Prahan kehittelemästä ihmiskasvoisen sosialismin mallista olisi otettu oppia, neuvostojärjestelmä olisi ehkä voitu uudistaa toimintakelpoiseksi. Tiusanen nimeää Leonid Brežnevin neuvostovastaisuuden perikuvaksi.
Suomettumisajan ideologiset kaikentietäjät eivät sietäneet tällaista. He tiesivät tutkimattakin, että Neuvostoliitossa vallitsi alati kasvava hyvinvointi ja innostus suuren yhteisen asian edistämiseen. Ihmiset ja kansat olivat veljet keskenään, maa, metsät ja vedet kukoistivat kilvan tuotannon ja ihmisten onnen kanssa.
Näin oli, koska naruttajat niin sanoivat, ihan riippumatta siitä, miltä todellisuus näytti ja tutkimus tiesi.
Huonosti käyttäytyvä Tiusanen oli poliittisesti erittäin epäsuosittu henkilö. Hänestä tuli kuitenkin korkeakoulujen ja vientikoulutuksen kurssien suosittu luennoitsija, mutta puolisalaa, ja hallintoelinten kauhistelusta huolimatta. Tiusasen käyttäminen asiatuntijana uhkasi oppiorganisaation mainetta. Entäpä jos joku alkaa uskoa hänen puheitaan?
Saatuaan kylliksi suomettuneesta kyyristelystä Tiusanen väisti kotimaan pikkusieluisuutta ja siirtyi idäntutkimuksen keskuspaikkoihin silloin kuuluneeseen Glasgowiin tekemään väitöskirjaa, ja päätyi sen yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuslaitoksen johtavaksi professoriksi.
Kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja naruttajilta köysi alkoi loppua, Tiusanen palasi Suomeen Lappeenrannan tekniseen korkeakouluun teollisuusyritysten kansainvälisten toimintojen professoriksi.
Hänen uransa on komea mutta kiemurainen, ajoittain kuin kafkalais-orwelilainen painajaisuni. Tutkimus osoitti virallisen totuuden epätodeksi, mutta se olisi pitänyt julistaa todeksi. Simputuksen kohteeksi joutunut ei voinut puolustautua henkistä yksinkertaisuutta vastaan muulla kuin vertailevalla taloustieteellä.
Kimurantit kokemukset ovat jättäneet jälkensä. Kirjan pohjavireenä on kalavelkojen kuittaus hyödyllisille idiooteille, jotka hankkivat poliittisia irtopisteitä kampittamalla aina tilaisuuden tullen Tiusasta.
Kirjan poleeminen perusasenne ei kuitenkaan häiritse, kunhan sen tunnistaa. Tiusanen dokumentoi vinoilunsa ja erittelee johdonmukaisesti. Hänen synkeään sarkasmiinsa on iän karttuessa tullut myös myhäileviä painotuksia.
.
.
.
Peli on reilua. Kun Tiusanen iskee syvälle, hän samalla avaa sivustansa vastaiskuille.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.
Tauno Tiusanen: Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilot ja murheet.Edita. 161 s. 32 e.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Neuvostoajan suorasuinen taloustieteilijä möyhentää suomettunutta eliittiä.
Julkaistu: 23.8.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
http://www.hs.fi/tulosta/HS20110823SI1KU0237d
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kun Suomen naruttajilta loppui köysi/HS20110823SI1KU0237d
Kun Suomen naruttajilta loppui köysi
Jukka Tarkka
.
.
.
Erityisen huvittuneen kohtelun saa emeritusprofessori Matti Klinge, joka vielä 2000-luvulla julkaistussa artikkelissa perusteli Neuvostoliitto-analyysiään pääsihteeri Nikita Hruštšovin 1960-luvulla esittämällä talousohjelmalla. Sen mukaan Neuvostoliiton oli määrä saavuttaa Yhdysvaltain elintaso 1970-luvulla.
Se oli niin tökeröä propagandaa, että neuvostoviranomaiset itsekin ymmärsivät kerätä paperin pois jakelusta ja vaieta sen häveliäästi kuoliaaksi. Klinge käyttää sitä kuitenkin edelleen osoituksena Neuvostoliiton elinvoimasta. Hän tulkitsee Neuvostoliiton antaman esimerkin niin vahvaksi, että Ranska ja Ruotsikin olivat vielä 1980-luvulla ihan vähällä luiskahtaa sosialismiin.
Samantyyppisiä tiedon turnajaisia Tiusanen järjestää muidenkin professorikollegojen kanssa, Kaarle Nordenstrengin, Risto Alapuron ja J.-P. Roosin. Sitä on nautinto lukea, sillä Tiusanen ei kuurmota tavanomaisia vasemmistoliturgian tuhertajia vaan suomettuneen maan akateemista aatelistoa.
Peli on reilua. Kun Tiusanen iskee syvälle, hän samalla avaa sivustansa vastaiskuille.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.
Tauno Tiusanen: Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilot ja murheet.Edita. 161 s. 32 e.
Suomettuneita toimittajia meillä on vieläkin YLR täynnä
Kaikille punikeille yhteisesti: Takkia voi käännellä, mutta rakkaus totalitarismiin säilyy.
Erinomainen oli myös kirjansa: Elämä rautaesiripun varjossa. Toisinajattelijan päiväkirja, Edita, 224 s., Helsinki 2009
Tuomiojan arvostelu kirjasta löytyy:
www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1617&category=3
Lainaus: "Tiusanen oli juntan tuomitsevilla ja kaappauksen onnistumismahdollisuuksia epäilevillä puheenvuoroillaan saanut silloisen sisäministerin Mauri Pekkarisen hermostumaan ja moittimaan häntä kovin sanoin Venäjän "laillisen hallituksen" (=Janajevin juntan) arvostelemisesta, ja vielä uhkaamaan uran katkeamisella."
"Kirjassa ei tosin mainita Pekkarisen nimeä, joka oli kustantajan kehotuksesta painetusta tekstistä poistettu, mutta nimi tuli heti kirjan julkistamisen jälkeen julki. Kustantaja kertoo poistattaneensa joitain muitakin nimiä tekstistä. Suhteellinen armollisuus kirjassa nimettömiksi jääviä suomalaispoliitikkoja tai korkeita virkamiehiä kohtaan onkin siis kustantajasta eikä kirjan tekijästä lähtöisin."
http://kemppinen.blogspot.com/2011/08/vihapuhe.html
Kemppinen kirjoitti mm. "poliitikkojen ääliömäisyydestä ja heidän lajitovereittensa, median edustajien, tolkuttomasta typeryydestä."
1970-luvulla joukko intelligentsijaamme (tapanani oli silloin käyttää vihapuhesävyistä termiä vähä-älymystö) nimitti poliiseja mm. sioiksi ja suurpääoman kätyreiksi. Nyt poliisia huudetaan apuun tukkimaan toisten suita. Ja kuinka ollakaan, huuto kuuluu paljolti ns. samoista kurkuista. - Takkia voi käännellä, mutta rakkaus totalitarismiin säilyy.
Kun siis johtaja päästää ilmaa, aina löytyy joukko, joka ihastelee: "Hyvin sanottu!" Tätä logiikkaa noudattaa ajankohtainen vihapuheet vihaisesti tuomitseva joukko, jossa kaikki haluavat kuulua kultapossukerhoon. "Riittävätkö sanat tukkimaan kaikkien suut?", kysyi kahvilafilosofi S. J. Lec (puolalainen, kuinkas muuten)
Tulipa mieleeni, ilman sen kummempaa konkretiaa, viitata Einojuhani Rautavaaran "Ikonit"- pianosarjan viimeiseen osaan: "Arkkienkeli Mikael kukistaa Antikristuksen". - Tätä rönsyä kirjoittaessani emme vielä tiedä sen taistelun lopputulosta.