leahim, iltasatu

Olin todella järkyttynyt luettuani kertomuksesi. Tällaisen kokeneen pitäsis saada rohkeutta ja kertoa avoimesti tällaisten tekijöiden nimet julki. On todella kauheaa, jos tällaiset saavat jatkaa tehtävässään.
En jaksa uskoa että helluntailiikkeessä löytyy hyväksyntää tällaiselle ja uskon että työ loppuu julistajana. Eikä Jumalakaan salli itseään pilkattavan, sillä jos tällainen jatkaa seurakunnassa palvelutehtävässä se jos mikä on Jumalan pilkkaa. ....On parempi jos myllynkivi.....
868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oikeassa olet, KAIKKI tällainen pitäisi tulla julki. Lapsen elämä on niin arvokasta, ettei sitä kenenkään pitäisi päästä tuhoamaan. Jos tällaista on sattunut yhden kohdalla, niin on aivan varmaa, että se ei ole jäänyt ainoaksi kerraksi. Kuinka paljon rikkinäisiä ihmisiä on tämänkin pastopin jäljiltä. Hirvittää ajatellakkaan mitä muuta on tapahtunut ja misssä mittakaavassa.

Äänestä

Leahimin kirjoitus kosketti ja järkytti mua. Lasta käytetään hyväksi ja lapsi vielä syyllistetään tapahtumista. Niin mullekin kävi. Sain armon antaa anteeksi, mutta haavat ei ehkä koskaan parane. Sitä mä en hyväksy enkä ymmärrä, että lapsia hyväksi käyttänyt saa jatkaa seurakunnassa saarnaajana tai sielunhoitajana.

Voimia leahimille.

Äänestä

Oikeassa olet,haavat ei parane koskaan.
Kiitos!Tuo on jo vanha "satu".Joku nosti sen takaisin palstalle.
Näistä asioista kun rohkeneepi kirjoittaa niin
jostain syystä uskovainen on puolustusasemissa.

Uhrille jopa on sanottu että tämä etsii sääliä.
Pieni ihminen kun on tällaista kokenut,
on siinä aikuisenakin sydän kysymyksiä täynnä.

Ja niihin kysymyksiin ei ole koskaan täältä vastauksia herunut.
Toivon ettei tällaista satu enään koskaan.
Ettei pientä sielua kukaan uskova ainakaan tapa.Eikä syytä.

Sillä se sielu on ikuisesti rikki.

Äänestä

Tuli mieleeni,tuo Mohiksen aloitus.
Että jeesus tulee sittenkin....
Mietin vain,pääseekö raiskattu taivaaseen.
Koska näköjään tekijä pääsee.
Miten on uhrin laita..vastatkaapa!

Äänestä
  • Uhri ja tekijä pääsee taivaaseen samaa tietä.
    Tie on Jeesus Kristus. Taivaaseen pääsyn ratkaisee se onko ihminen tällä tiellä vai ei.

    Tekijä pääsee taivaaseen jos hän tekee parannuksen ja katuu tekemisiään ja tunnustaa syntinsä Jeesukselle sekä uskoo Jeesukseen eikä enää tee syntiä.

    Uhri pääsee taivaaseen jos uskoo Jeesukseen ja tekee parannuksen katkeruudesta ja antaa anteeksi tekijälle. Tämä on varmasti sinun kohdallasi vaikeata sillä kovia olet kokenut ja ymmärrän sinua. Mutta kysymys ei ole siitä voitko antaa anteeksi. Kysymys on siitä tahdotko sinä antaa anteeksi. Tahdon päätöksen voit sitten sanoa Jeesukselle Kristukselle. Sano että sinä tahdot antaa anteeksi mutta että sinulla itselläsi ei ole siihen voimaa. Herra antaa sinulle tarvittavan voiman sekä pelastuksen armosta niin kuin tekijällekin Hän antaa pelastuksen armosta uskon kautta.

    Jos ajattelet että et tahdo taivaaseen jos tekijä pääsee sinne. Et tahdo viettää ikuisuutta taivaassa raiskaajasi kanssa. Ajattele että jos tekijä joutuukin helvettiin ja sinä myös joudut sinne hänen kanssaan ja muiden lasten raiskaajien kanssa anteeksiantamattomuutesi tähden. Olet siellä ikuisesti näiden hirviöiden seurassa. Ei kovin kivaa!
    Varsinkin kun sinulle tarjotaan pelastusta jonka sinä olet siinä tapauksessa hylännyt ja olet kaikkien kauhistusten tekijöiden seurassa ikuisesti.

    Jos taas te molemmat pelastutte taivaaseen, siellä ei enää ole mitään pahaa, ei syntiä ei raiskauksia eikä mitään pahoja muistoja tästä elämästä täällä maan päällä. Kaikki on uutta ja kaikki entinen on poissa. Uusi elämä uudessa maailmassa rakastavan oikeudenmukaisen Jumalan luona.

    Kontentta tästä on se että sinulle olisi parempi pelastua taivaaseen silläkin uhalla että löydät tekijänkin pelastettujen joukosta taivaasta. Anna siis tekijälle anteeksi ja tunnusta katkeruutesi ja anteeksiantamattomuutesi syntinä Jeesukselle. Pyydä Häntä armahtamaan sinut ja pelastamaan sinut tässä ja nyt.

    Äänestä

* Kyllä Jeesus on aina sorretun puolella, ei Hän missään nimessä hyväksy minkäänlaista hyväksikäyttöä, Jos ja kun raiskauksen uhri tulee Jeesuksen luo, hänet Jeesus ottaa avosylin vastaan ja antaa varmasti parhaat lääkkeet kiusatulle ja häväistylle, automaattisesti se vaan ei tapahdu, jokaisen joka Jeesuksen tykö tulee, niinpä hväksikäytetyn uhrinkin tulee mennä Jeesuksen luo, ja Hän ei heitä ketään pois luotaan.
* Uskon, että raiskaajakin voi saada syntinsä anteeksi, saahan murhamiehetkin, yhtähyvin naiset, heillekin Jeesuksen veri riittää anteeksiantoon. "< Vaikka teidän syntinne olisivat purppuran punaiset, veriruskeat, tulevat ne villan valkoisiksi..." ne saadaan tunnustuksen kautta anteeksi, siis Jumalalle ensikädessä täytyy synnit tunustaa.

Äänestä

Anteeksi voi toki aina antaa, mutta ymmärrän ettei tällaisen teon uhriksi joutunut unohda tätä koskaan. Myös tekijän kohtaaminen on ylivoimaista, tässä ajassa. Mutta taivaassa uskon ettei nämä asiat enää paina, kaikki on siellä unholan meressä ja saadaan iloita että ollaan perillä. Toivon kuitenkin että tällaosten tekijät tulisivat julki jos ei koko kansalle niin ainakin oman seurakunnan johdolle. Rohkeutta uhreille kertoa kokemuksensa, ettei enää uusia uhreja tulisi ja särkyneitä sieluja. Lapsen unelmat ja tulevaisuus pitäisi turvata.

Äänestä

Voi leahimn! Kuinka hirvittäviksi voidaan lapsuuden muistot rusentaa. Lohduttaisin
jos yhtään osaisin,itkin lukiessani tarinaasi.

Jeesuksen kerrotaan sanoneen,jos jokin jäsenistäsi viettelee,hakkaa se irti ja heitä
luotasi. Parempi on mennä taivastenvaltakuntaan "jäsenpuolena",kuin kaikkine
jäsenineen kadotukseen.

Mikäli tuohon kohtaan on uskominen ei pedofiili pääse pelkällä anteeksiannolla
pälkähästä.

Yksikään uskovainen ei ottanut esille että tekijän pitäisi ilmoittautua poliisille
ja saada rikoksestaan rangaistus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkyttävää kirjoitti:

Olin todella järkyttynyt luettuani kertomuksesi. Tällaisen kokeneen pitäsis saada rohkeutta ja kertoa avoimesti tällaisten tekijöiden nimet julki. On todella kauheaa, jos tällaiset saavat jatkaa tehtävässään.
En jaksa uskoa että helluntailiikkeessä löytyy hyväksyntää tällaiselle ja uskon että työ loppuu julistajana. Eikä Jumalakaan salli itseään pilkattavan, sillä jos tällainen jatkaa seurakunnassa palvelutehtävässä se jos mikä on Jumalan pilkkaa. ....On parempi jos myllynkivi.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu