Eksyminen on sitä, kun ei ymmärretä asioiden todellista merkitystä vaan uskotaan sokeasti.
Koetelkaa asiat.
Eksyttäminen on sitä, kun ei ymmärretä asioiden todellista merkitystä ja opastetaan tietämättöminä muita.
Koetelkaa asiat.
Eksyttäminen on sitä, kun ei ymmärretä asioiden todellista merkitystä ja opastetaan tietämättöminä muita.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ja eksyttäjien voimavara on ollut erittäin runsas viimeisten tasa-arvokymmenvuosien aikana. Siis tasa-arvon nimissä tapahtui suurin maamme huijauspropaganda.
Oikeudemukaisuus samalla jäi suuren peitteen alle. Kärsijöinä suomalaiset.
Kuka käski totella ja kuka se oli, joka käski?
Minä sanon, että valtauskonnot kuten kristinusko ovat myös yksi suurimmista eksyttäjistä tänä päivänä.
Jumala on antanut uskon ihmisille lahjaksi, ei tapauskoisuutta varten vaan että rukoilee siellä seurakunnassa itselleen oikeaa sydämmen uskoa. Jeesuksen maksamasta hinnasta meidän edestämme tuli lopulta kristinusko, ja Häneen uskovat pelastavat oman sielunsa joutumasta helvettiin.
Niinpä ei koetella vaan koetetaan poistaa kirjoitukset ja näin pidetään yllä vallitsevia väärin käsityksiä uskon avulla.
>>> Eksyminen on sitä, kun ei ymmärretä asioiden todellista merkitystä vaan uskotaan sokeasti.
Koetelkaa asiat.
Eksyttäminen on sitä, kun ei ymmärretä asioiden todellista merkitystä ja opastetaan tietämättöminä muita.>>>
Monet ovat uskossa vaipuneet , vanhojen uskonto kiroitusten viidakkoon eksyen sinne ikiajoiksi ja jankuttavat samaa vuodesta toiseen , jopa elämänsä loppuun saakka.
Kristinusko on tuleville sukupolville opettavainen kertomus mihin uskonto johtaa ihmiset ja miten ihmiskunnan valtavirtaa on pystytty ohjailemaan kaikenlaisilla harhakäsityksillä ,joilla ei todellisuuden kanssa ole ollut mitään tekemistä.
Nykyään tuo uskonnon ohjaava vaikutus on pirstaloitunut niin moniksi säikeiksi ,jotta ihmisten on se jo pakko huomata täydeksi hölyn pölyksi.
Niinpä tutkimuksin onkin aivan lähiaikoina osoitettu se seikka ,jotta ihmiset ovat läpeensä kyllästyneitä eteenkin ääri uskonnollisuuden tuottamaan harhakuvaan heidän omasta uskostaan lähtöisenä aatemaailmana , uskova joka on eksytetty pitää tuota harhaista maailmankuvaa omanaan.
Jeesus on Jeesus monien mielestä ja Jeesus on tosi Jeesus tulee juuri NYT ! Jeesus on Jumala Jeesus pelastaa Jeesus on voideltu Jeesus on kristus Jeesus on messias , kaikki paikat joillain ovat täynnä Jeesusta !
Mutta koitenkin on tosi asia jotta , Jeesusta ei oikeasti ole ,Jeesus ei tule, Jeesus ei ole ollut ennen maailman perustamista vaan hänestä tehty kertomus on n, 2000 vuotta vanha.
Ja muuten totta on sekin , Jeesus vaipuu maailman historiaan lopulta samaan tapaan häviten kuin kaikki muutkin uskot uskonnot häipyvät aikain saatossa ja uudet uskonnot ja uskomukset valtaavat sen paikan.
Jeesus on pettänyt toiveet monilta ennustajilta, Jeesukseen uskovat ovat pettyneet omiin aikamääreisiinsä , vaikka Jumalan ja Jeesuksen nimeen kaikki on vannottu ,huudettu ,vakuutettu maan ja taivaan kautta.
Jeesus on poistattanut tältäkin osastolta ihmisten kirjoituksia ,joissa he ovat omalta osaltaan tuoneet näkemyksiään esille.
Jeesus on vienyt järkevän ajattelun monien ihmisten aivoista.
Jeesus on alennusmyynnissä nykyään ja harvat sen enään suostuvat ostamaan.
JEESUS ON EKSYTYS !
Jeesus ei sovellu SUOMALAISILLE .
Ihminen on se, joka eksyy ja astuu harhaan, kun hän on ymmärtämätön.
Jeesuksesta kiistellään paljon, samoin voidaan kiistellä myös buddhasta, krishnasta, mooseksesta, mohamedista, salomosta, lamasta ym.
Ihminen on jo eksynyt kun hän kiistelee heidän olemassa olostaan, sillä miten te voisitte tietää asian, teillä on vain ja ainoastaan todisteenne puolesta ja vastaan.
Esim. Dalai lama on tälläkin hetkellä, kun hän nyt on, niin täytyisi kiistellä seuraavaksi hänen opetuksista.
Jos hänen opetuksensa ovat hyviä, niin hän on hyvä.
Hedelmistähän puu tunnetaan.....
Monesti ihminen katsoo väärin asioita, halutaan kaataa puu ennen kuin hedelmää on edes maistettu.
Tärkeintä ovat: viisaus, ohjeet ja opetus, jotka ovat talletettu heidän nimissä, nimiinsä.
Ei se, että uskoo ja sanoo herra herra, vaan se, että tekee mitä hän sanoo.
Kaikki se viisaus ja opetus on kuitenkin jonkun sanomaa ja kirjoittamaa, siksi se joku on, sillä sen jonkun puheita on kirjoitettu ylös.
Sen jonkun viisaus, on näissä sanoissa.
Jeesus on opettajana ollut hyvin viisas, Hän on näyttänyt tien.
Te tiedätte kyllä, että enemmin hän toivoo sanojansa noudatettavan, kuin että hoetaan hänen nimeään herra herra....
Olen saanut ymmärtää nämä asiat ja se on siunaus.
>>>Olen saanut ymmärtää nämä asiat ja se on siunaus.>>>
Samoin olen saanut ymmärtää etteivät asiat ole niin ja se on suuri elämän rikkaus,saa ajatella ja toimia lähes kokonaan uskonnon ohjauksesta riippumatta.
Se viisaus joka esiintyy Uudessa testamentissa on koottu ja kerätty jo muista olemassa olevista uskonnoista ja kansan toimintamalleista.
Jeesushan kapinoi juutalaista valtaapitävää uskonnollista mielipidettä vastaan;
"Hän oli viisas" olette itsestä saatanasta , käärmeitten sikiöt ja niin edellee juutalaisella uskonnolla oli laissa määrätty että Pyhää henkilöä jos solvasi siitä seurasi kuoleman rangaistus ja niinpä juutalaiset etsivätkin tilaisuutta pidättää Jeesus, kansan suosion tähden hänen vanitsemisestaan pidättäydyttiin.
Ennnen kui Jeesus itse ilmaisi olinpaikkansa Pietarin Simon kautta ,
kehoittaen mene ja tee se pian ja itse jäi odottelemaan pidättäjiään Getsemaneen, luottaen siihen jotta hänet Jumala pelastaisi tappajien käsistä , pelastus tuli viime hetkellä kun Jeesukselle oli juotettu huumaavaa ainetta ja katsottu kuolleeksi, roomalainen sotilas raapaisi keihäällään Jeesuksen rintaa todetakseen hänet elottomaksi, luut jätettiin rikkomatta ,kuin muilta ristiinaulittavilta usein rikottiin, Jeeus haudattiin Joosef Arimattattiaan hautaan jota jäi vartioitsemaan pari pojankloppia jotka olivat roomansotilaita siltä varalta etteivät juutalaiset varastaisi ruummista.
Toisin kävi Jeesuspa heräsikin ja nousi yön pimeydessä ja roomansotilaat lähtivät käpälämäkeen kun alkoi kummitella ja haamu heräsi haudastaan.
Ja siitä lähti sitten vaeltamaan maailmalle harhakertomus ylösnousemuksesta , joka vieläkin n, 2000 vuoden takaa kiirii ihmisten korviin
mitä erilaisemppina taruina.
Jeesus viisas;
Jeesus luki kotikaipunkinsa synagoogassa Jesajan kirjaa , pantuaan käärön kokoon hän totesi ,jotta ennustus on nyt täyttynyt teidän silmienne edessä.
Ihmiset alkoivat hälistä eikö tuo olekkin sen Joosefin poika ja hänen esiisänsä ovat olleet keskuudessamme ja olivat täysin ihmeissään,
pojan ja tiesivät ettei Jesaja kertonut Jeesuksesta mutta Jeesus oli samaistunut lukemaansa ja luuli kirjoituksen kertovan hänestä ja siitä hetkestä jossa silloin elettiin.
Profeetta ei ole paras omiensa seurassa, he tunsivat puusepän pojan.
Näin käy vielä tänäkin päivänä ; Ihminen voi tulla persoonallisuusharhaan ja kuvittelee olevansa jokin muu kuin mitä todellisuudessa on.
Jeesus kuvitteli olevansa iisain poikia Daavid ja Salomo ja siihen sukuun han se Gaabriel siitti Marian. Daavidin sukuun hallitsijan jonka valta ei koskaan häviä.
Kiitos sinulle.
Oli ilo lukea näitä viisaita sanoja.
Kiitokseni olivat siis 8 3lle :)
näky Happopilvi 29.9.1994
Petri Paavolaisen käännös Jouko Pihon muokkaamana
Torstaiaamuna 29.09.1994 juuri, kun olin aikeissa ryhtyä erinäisiin
tutkimustöihin, sain epätavallisen selkeän ja yksityiskohtaisen
näyn.
Tätä päivää oli edeltänyt ajanjakso, jolloin olin raskautetuin
mielin vuodattanut sydäntäni rukouksissa seurakunnan tilan tähden
Jeesukselle, taivaalliselle Puolustajallemme. Näin suoraan edessäni
suuren, mustan ja sykkivän pilven, joka kantoi mukanaan paljon nokea
ja muita saasteita. Sen rikinkatkuinen löyhkä paljasti, että kyseessä
ei ollut mikään luonnollinen pilvi vaan juuri senkaltainen syövyttävä
happopilvi, joka syntyy kemiallisen laitoksen tai öljynjalostamon
räjähdyksestä. Oman liikevoimansa kuljettamana tämä happopilvi
nopeasti suuntasi kulkunsa kohti vedetöntä erämaatasankoa, joka
sijaitsi muutaman kallioisen vuoren alapuolella. Tasanko oli täynnä
kaikenlaisia ihmisiä, joiden ymmärsin edustavan Englannin
kristittyä väestönosaa. Useimmat olivat syntyperäisiä valkoisia
anglo-sakseja, mutta joukossa oli myös eri etnisten
vähemmistöjenkin edustajia. He kuvastivat Englannin
siirtolaisväestöä.
NELJÄ RYHMÄÄ
Lähemmin tarkastellessani pystyin näkemään, että tämä suuri yhteen
kokoontunut joukko jakautui neljään pääryhmään. Ensimmäinen niistä oli
kaikkein lähimpänä pilveen nähden, ja mitä ilmeisimmin oli joutumassa
sen vaikutuspiiriin. Tätä erityistä ryhmää voidaan kuvata sanalla
päihtyneet. Heidän takanaan läheisesti yhteen limittyneenä olivat
toinen ja kolmas ryhmä: näitä vastaavasti kuvataan sanoilla
pelokkaat ja vihaiset. Edelleen hieman taempana pienen matkan
päässä oli pienempi neljäs ryhmä, joka vuorostaan tunnetaan nimellä
valmistautuneet. Yksi asia oli kuitenkin ilmeistä: happopilvi oli
tulossa kaikkien neljän ryhmän ihmisten päälle huolimatta siitä,
halusivatko he sitä vai eivät.
Tällä kohtaa panin merkille, että tämä pilvi lähestyi lännen
suunnalta. Reaktiona tähän pilveen ensimmäinen ryhmä nauroi, tanssi
ja lauloi. Muutamat ryhmästä lojuivat maassa joko kontallaan tai
pitkällään ja päästelivät monenlaisia eläimellisiä ääniä. Jotkut
olivat niin suunniltaan onnesta, he että muodostivat jopa tanssikulkueen, joka
sitten congan tahdissa keinuen kiemurteli suoraan pilveen. Tämän
kaiken alkaessa tapahtua tajusin heidän virheensä. Jo valmiiksi
päihtyneenä niistä näkymättömistä kaasuista, jotka erittyivät pilven
etureunasta, tämä ryhmä virheellisesti otaksui, että saastepilvi oli
virvoittavan sateen pilvi, joka edusti Jumalan läsnäoloa. He eivät
onnistuneet huomaamaan, mikä sen todellinen luonne oli.
Toinen uskovaisten ryhmä kyllä näki, mistä pilvi koostui, mutta
joutui sitten paniikkiin. Jotkut juoksivat karkuun ja kompastelivat
saaden itsensä pökerryksiin, kun toiset taas jähmettyivät paikoilleen
pälyillen puolelta toiselle. Kuten ensimmäisen ryhmän kävi, myös
heidät pilvi nielaisi. Heidän perustava virheensä oli joutua
pakokauhun valtaan, kun he huomasivat pilven pahuuden.
Samanaikaisesti kun tämä tapahtui kolmas uskovaisten ryhmä, joka myös
oli nähnyt pilven olevan uhka, asettuivat seisomaan sen eteen
heristäen nyrkkejään sille ja päästellen erilaisia vihaisia
ääniä. Jotkut potkivat pilveä jaloillaan. Edellisen kahden ryhmän
tavoin nämäkin olivat pukeutuneet kevyisiin ja ilmaviin
helleasusteisiin. Heidän virheensä oli yrittää taistella pilveä
vastaan omassa voimassa. Sen seurauksena hekin tulivat niellyksi
pilveen.
Tämän jälkeen, pilven syötyä jokaisen näistä kolmesta ryhmästä, tuli
hiljaisuus, jota seurasi korvia vihlovia tuskanhuutoja, jonka jälkeen tuli
uudelleen hiljaisuus. Tämän keskeytti vain outo, välillä taukoava
valitus tai pulputtava kurlausääni, joka kovasti muistutti minua
ensimmäisen maailmansodan aikaisesta kaasuhyökkäyksestä.
VALMISTAUTUNEET
Neljännen ryhmän uskovaiset kuitenkin valmistautuivat kohtaamaan
uhkaa, jonka pilvi muodosti. Suurella kiireellä he pukeutuivat
kemiallisiin suojapukuihin, kaasunaamareihin ja vankkoihin
suojakypäriin, joissa oli kirkas lamppu niin kuin kaivosmiehen
kypärässä. Lampun (joka kuvaa Pyhän Hengen valoa) takana lähellä
kypärän päälakea oli kirkkaanpunainen läiskä. Välittömästi ymmärsin
sen symboloivan Jeesuksen Kristuksen verta. Hänen merkkinsä oli tämän
ryhmän yllä. Kyljillään heillä oli hihnoilla kiinnitettynä valkoiset
punaisella ristillä merkityt ensiapulaukut. Niissä säilytettiin laajaa
valikoimaa lääketieteellisiä apuvälineitä niiden uskovaisten
auttamiseksi, joita pilvi oli polttanut. Oikeassa kädessä he kantoivat
lujarakenteisia läpinäkyviä mellakkakilpiä, kun taas vasemmassa
kädessään he kantoivat erityyppisiä aseita. Ne olivat mitä ilmeisimmin
suunniteltu taisteluun niitä tyypiltään erilaisia henkivaltoja
vastaan, jotka asustavat pilvessä.
Yhtäkkiä Jumalan oman ajoituksen mukaisesti he muodostivat rivin,
liittivät kilpensä yhteen ja marssivat hallitussa tahdissa suoraan pilveen.
Mitä ilmeisimmin Herra itse johdatti heitä tekemään näin. Oli myös selvää,
että heidät oli kutsuttu työskentelemään läheisesti toistensa yhteydessä.
(Huomautus: myöhemmin Richardille näytettiin, että tämän ryhmän strategiana
oli edetä Herran käskystä, taistella kestäväisesti, pelastaa ja hoivata
joitakin haavoittuneita ja sitten pysyä aloillaan odottaen seuraavaa
etenemiskehotusta.) "
ÄLKÄÄ JOKAISTA HENKEÄ USKOKO
Hieman tämän näyn aiheuttamien johtopäätösten säikähdyttämänä ryhdyin
tietoisesti mielessäni soveltamaan raamatunkohtaa 1 Joh.4:1-3. Yksinkertaisen
suorasukaisesti kysyin: ”Henki, joka toit tämän kuvauksen elävästi
mieleeni, tunnustatko suoraan, että Jeesus on Kristus, lihaan tullut?”
”Kyllä, avoimesti tunnustan, että Jeesus on Kristus, lihaan
tullut”. ”Hyvä, entäpä miten suhtaudut vereen, jonka hän vuodatti
ristillä?” ”Veren kautta on syntien anteeksiantamus. Se on suoja
pahuutta vastaan aivan kuten karitsan veri ovenpäällisessä ja
pihtipielissä suojeli israelilaisia minun tuomioltani, joka kohtasi
Egyptin esikoisia”. ”Hyvä, ryhdytään nyt yhteiseen neuvonpitoon ja
keskustellaan järkevästi. Käymättä läpi uudelleen kaikkia
yksityiskohtia, mitä aiemmin minulle paljastit, lähettäisitkö, Abba
Isä, Pyhän Henkesi nyt saattamaan loppuun tämän näyn tulkitsemisen?"
TULKINTA
Edelleenkin täysin halliten sen, mitä tapahtui, talletin hitaasti
muistiini, mitä Pyhä Henki puhui. Synnyttäen suuresti kirkastuneen
ja terävöityneen mielentilan, joka samalla auttoi älyllisiä toimintojani,
Pyhä Henki antoi minulle seuraavan selityksen:
1. Happopilvi ei kuvaa ainoastaan sitä, mikä nyt tunnetaan
Toronto-ilmiönä, vaan myös kaikkea sitä, mitä nousee tuosta
vaikutuksesta. Toronto-ilmiö on kuvaannollisesti sanottuna pilven
etureuna. Se avaa tietä sitäkin kärjistyneemmille paholaisen
manifestaatioille. Lyhyesti sanottuna ”Toronto” voidaan käsittää
pikemminkin jonkin alkuna kuin itse päämääränä.
2. Se, että pilvi liikkui omalla liikevoimallaan, on osoitus siitä, että pilvessä
oli jotakin sellaista, mitä voi kuvata vain vieraaksi ja vihamieliseksi
hengeksi. Kyseessä on pilvessä asuvien muiden henkien johtava henki.
Kaiken lisäksi tämä vieras henki on saanut Jumalalta luvan koetella tämän
maan uskovaisten uskollisuutta. Jyrkässä jakautumisprosessissa, joka tulee
aiheuttamaan monia haavoja, käy todella ilmi, ketkä seurakunnassa seisovat
Jeesuksen seurassa, ketkä eivät. Jotkut niistä, jotka kuuluvat kolmeen
ensimmäiseen ryhmään, tulevat saamaan vielä muutaman mahdollisuuden
tehdä parannus. Lyhyen hetken ajan tulee olemaan tilaisuus päästä
oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa.
3. Tasainen vedetön erämaa kuvaa Englannin yhteiskuntaa, josta Pyhä Henki
on erkaantunut. Tämä voi koskea muitakin Brittein saarten alueita,
vaikkakin sen ensisijainen merkitys on Englanti. Merkittävä huomio on
myös se, että jos Jumalan kansa olisi ollut kallioisten vuorten
huipulla (mikä tarkoittaa hakeutumista Jumalan läsnäoloon ja
läheisyyteen), he olisivat välttyneet happopilven vaikutuksilta.
Heidän sijaintinsa avoimella erämaatasangolla on saattanut heidät
toivottoman haavoittuviksi hapon syövyttäville vaikutuksille. Toisin sanoen,
koska he ovat siellä, missä Jeesus Kristus ei halua heidän olevan,
seurakunnalta on riistetty monia hengellisiä puolustuskeinoja. Sen sijaan,
että mitenkään pukisi ylleen Jumalan koko sota-asua, tällä joukolla on löysät,
keveät kesäasusteet. Edelleen autiomaassa oleminen on saanut monet
uskovaiset etsimään lievitystä janoonsa vääristä hengellisistä lähteistä.
Tämä on yksi syy, miksi ensimmäinen ryhmä tervehti pilveä niin
suurella innostuksella. Se näytti tarjoavan helpon tavan täyttää
heidän tarpeensa.
4. Kuten aiemmin todettiin, tasangolla olevat ihmiset
olivat uskovaisia, pääasiassa karismaattis-evankelikaalisia
uskovaisia, mutta heidän joukossaan oli myös melkoinen joukko
perinteisistä kirkkokunnista. Juuri he pistivät silmään papillisine
lipereineen, kaapuineen ja itsetietoisine ilmeineen. Oli selvää, että
tällä pilvellä tulee olemaan laajalle ulottuvat vaikutukset.
5. Kuten näystä itsestään selvästi erottui, ne neljä ryhmää kuvaavat neljää
mahdollista reaktiota happopilveen. Ainoastaan viimeinen niistä oli
käsillä olevaan tilanteeseen nähden ajan tasalla. Erityisesti ne, jotka
jähmettyivät paikoilleen pälyillen kahteen suuntaan, edustavat
kristittyjä johtajia, jotka yrittivät hakea soveltuvaa diplomaattista
ratkaisua tilanteeseen, joka oli itse asiassa mahdoton.
Ei ollut mitenkään yllättävää, että useimmat heidän seuraajistaan
hylkäsivät heidät pian ja jättivät heidät yksikseen pilven nieltäväksi.
Tässä yhteydessä koen Pyhän Hengen sanovan selvästi,
”Kavahtakaa ihmisten neuvoja ja keinoja Toronto-ilmiön
käsittelyssä.” Seurakuntaa kohtaa ensisijaisesti hengellinen eikä
niinkään kulttuuriin liittyvä tai psykologinen probleema. Tarvitaan
hengellisiä aseita sen käsittelemiseen.
6. Tämän neljännen, ja ainoan todella Jumalan tahdossa toimivan
ryhmän rooli oli kaksitahoinen. Ensiksi sen täytyi käyttää sille
annettuja hengellisiä aseita hyökätessään pilvessä olevia henkivaltoja
vastaan. Toiseksi sen tuli auttaa kuntoutumaan niitä kolmen
ensimmäisen ryhmän uskovaisia, jotka olivat loukkaantuneet
pilvessä. On hyvin valitettavaa, että jotkut uskovaiset heidän täytyy
sivuuttaa, koska he joko kieltäytyvät hoidosta tai ovat niin sekavassa
tilassa, että heitä on mahdoton käsitellä. Kaikki uskovaiset eivät
suinkaan selviydy pilven kohtaamisesta. Jotkut hylkäävät uskonsa,
toiset taas kokevat pysyvän fyysisen ja henkisen vammautumisen.
On joitakin, jotka tulevat jopa kuolemaan tämän pilven takia.
Aloin ymmärtää, että happopilvi oli myös Jumalan tuomion pilvi, jonka
täytyy käydä seurakunnan yli, kunnes pahuus voimallisesti poistetaan
siitä. Vasta happopilven tehtyä työnsä on seurakunta puhdistunut niin,
että se voi vastaanottaa Jumalan läsnäolon pilven. Tämä pilvi
vuorostaan saa aikaan syvempää puhdistautumista ja paljon kaivatun
herätyksen. Tämän toisen pilven tulemisen aika ei ole kuitenkaan
vielä. Kaikki toiveet välittömästä herätyksestä ovat siten
ennenaikaisia. Kokonaisuutena ottaen tämä tarkoittaa sitä, että
Toronto-ilmiö ei edusta virvoitusten aikaa, vaan ehkä pikemmin
ensimmäistä tämän maan seurakuntia koskevaa erittäin ankaraa tuomion
vaihetta.
Hyvin todellisella tavalla Jumalan omien joukot annetaan saatanan
haltuun lihan turmioksi. Vain ne, jotka ovat uskollisia Herralle
kaikessa, välttyvät tältä tuomiolta, vaikkakin he saattavat kohdata
ahdinkoa sen vaikutusten takia. Neljännen ryhmän haasteena on pysyä lujasti
yhdessä, eikä toimia eristyneinä yksilöinä.
Lopuksi uskon, että Pyhä Henki haastaa sinut, joka luet tätä dokumenttia,
päättämään, mihin ryhmään kuulut, joko päihtyneisiin, pelokkaisiin, vihaisiin tai valmistautuneisiin. Suuri pahuus tulee kohtaamaan monia seurakuntia
tässä maassa. On vain vähän aikaa tehdä tämä päätös.
13.6.2008
profeetallinen varoitussanoma 30.10.2005
Sain tänään sähköpostitse Steven Dobbsin lokakuussa 2005 saaman varoituksen sanan.
Viesti on luettavissa osoitteessa:
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/english/english.htm .
Tiivistetysti sanoman ydin on siinä, että Pyhä Henki ilmoitti lokakuussa 2005 Steven Dobbsille, että lähitulevaisuudessa petosten tulva on syöksymässä ja soluttautumassa USAn seurakuntiin. Jumala sallii sen tapahtua, koska sen kautta uskovia koetellaan.
Sanoman mukaan tulevaisuudessa tapahtuu kuitenkin niin, että nämä erheellisesti ja vääriä korostuksia opettavat seurakunnat ja järjestöt, kuten menestysteologiset opettajat, tulevat menettämään suosiotaan, mitä niillä nyt on
ympäri maailmaa, ja sen sijaan Jumala antaa maailmanlaajuista siunausta tällä hetkellä pienemmille yhteisöille, jotka opettavat raittiisti menemättä eksytyksiin mukaan.
Dobbsin sanomassa varoitetaan myös siitä, että lähiaikoina alkaa uskovien keskuudessa tulla esiin yhä enemmän vääriä parantumisia, vääriä taivaskokemuksia, vääriä Jeesuksen ilmestymisiä ja vääriä enkeleiden näyttäytymisiä.
Voi kyllä sanoa, että tämä Dobbsin saama varoitussanoma toteutuu meidän silmiemme edessä paraikaa.
Eksytyksen eksytys.
>>> Dobbsin sanomassa varoitetaan myös siitä, että lähiaikoina alkaa uskovien keskuudessa tulla esiin yhä enemmän vääriä parantumisia, vääriä taivaskokemuksia, vääriä Jeesuksen ilmestymisiä ja vääriä enkeleiden näyttäytymisiä.>>>
Oikeitakaan parantumisia ei ole esiintynyt uskovien kokouksissa .
Vääriä taivaskokemuksia on ollut ennenkin.
Vääriä Jeesuksen ilmestymisiä on ollut ennenkin.
Vääriä enkeleiden ilmestymisiä on ollut ennenkin.
näky/profetia
Minna Heikkisen uni 8.11.2009
Olin isossa kirkossa (kuin luterilainen kirkko). Siellä oli häät ja suuri juhla menossa. Väkeä oli paljon, pääasiassa nuorta ja keski-ikäistä ihmistä. Nuoret olivat humalassa. Paikassa ei ollut mitään järjestystä, vaan se oli kuin ravintolassa olisi ollut.
Hääpari vihittiin ja he kävelivät ulos kirkosta. Olin eteisessä ja kun he menivät ohitseni, huomasin, että he olivat molemmat miehiä. Heillä oli irstas katse ja päässään suuret eläimen päätä kuvaavat "kruunut", jotka olivat metallista tehdyt, kuin kullan väriset, mutta eivät kultaa, vaan jotain halvempaa metallia. Heillä oli myös päällään valkoiset vaatteet, kuin "mekot". Jaloissa sandaalit.
Kun miehet menivät ulos, järkytyin suuresti. Ymmärsin yhtäkkiä, että minun tuli julistaa evankeliumia siellä. Menin kirkon etuosaan, jossa olikin muitakin meidän seurakunnasta. Meidät oli kutsuttu puhumaan vierailijoina. Minulle sanottiinkin, että voisin jo mennä. Menin eteen ja yritin alkaa puhua .
Humalassa olevat ihmiset vain pilkkasivat ja nauroivat. Musiikkia laitettiin kovemmalle. He eivät halunneet kuulla.
Lopulta annoin periksi ja pyhää vihaa täynnä lähdin pois.
Tuo kirkko oli kuin ravintolaksi tullut, pilkkaajien ja tyhjän naurajien synnin pesä. Siellä ei ollut enää mitään lakia, eikä järjestystä.
Jumalan Pyhyys oli poistunut.
Nimimerkin "Valvokaamme" näky 1.9.2009
Viimeisen kolmen päivän ajan olen kantanut ikään kuin alitajunnassa rukouksessa annettua kuvaa, jossa näkyy Suomen kartta ja alaosassa ikään kuin laajeneva peite, miltei kuin hämähäkinverkko, kehä kolmosen alueen sisällä ikään kuin verkon keskus, josta käsin "seitti" verkkomaisesti laajenee Kotkan alueelta Lahden yli ja taas lännessä kohti Poria ja jopa Vaasaa.
Olen kysellyt Herralta, mistä tässä verkossa on kyse?
Nyt yöllä Herra herätti ja kun kuva taas tuli "silmiini", sain selityksen, että tuo verkko on "hengellisen uneliaisuuden verkko", jota Vihollinen on parhaillaan "kutomassa" uskovien elämän ylle.
Näky on kutsu rukoukseen, Jumalan sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa. Koska on kyse Vihollisen luomasta väsymyksestä, sitä vastaan pitää taistella. Niinpä kuva on vakava kutsu valvoa ja uskoa Jumalaan ja Hänen Sanaansa.
...
henkilökohtaista muutosta Jumalan tahdon tuntemiseen ja tekemiseen.