Luterilaisuus on sotien jälkeen muuttunut todella paljon. Se on menettänyt voimansa, laimentunut, katolilaistunut.
Kirkon työntekijät pitävät yllä katolilaisen opin kaltaista käsitystä siitä, että jokainen kastettu kirkon jäsen automaattisesti, riippumatta uskostaan, on pelastettu ja matkalla taivaaseen. Katolilaisillahan on tuollainen oppikäsitys - Luther puolestaan korosti kasteen lisäksi voimakkaasti henkilökohtaisen uskon tärkeyttä.
Myös Lutherin selkeä oppi lain käytöstä kristillisessä julistuksessa on unohdettu. Hänhän käytti paljon aikaa keskusteluissa ns. antinomistien eli lain hylkääjien kansa, kun he opettivat, että pelkän evankeliumin julistus riittää.
Antinomistien mukaan ihmisiä ei saanut syyllistää puhumalla synnistä, Luther taas opetti, että nimenomaan synnin paljastaminen saa ihmiset kääntymään Jumalan puoleen ja että se valmistelee maaperää evankeliumille, syntien anteeksiannolle.
Tässä asiassa terve luterilaisuus näyttää lähes kadonneen kirkosta, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Kun kirkon työntekijöiden koulutuksessa opetetaan, että Raamattu on vain ihmisten mielipiteitä Jumalasta, ei Jumalan sanaa, ja kun uskonpuhdistusta tarkastellaan vain historiallisena ilmiönä ilman vaatimusta sitoutumisesta uskonpuhdistuksen myötä muovautuneeseen luterilaiseen oppiin, on selvää, että tie on auki minkälaisille tulkinnoille vain.
Vaikka papit muodollisesti sitoutuvat kirkon oppiin pappisvihkimyksessään, käytäntö on toista. Ihmetyttää vain sellainen kaksijakoisuus, että toisaalta suulla tunnustetaan yhtä ja sydämellä toista. Ateisti tai agnostikko pappina on verrattavissa siihen, että uusnatsipuolueen demagogi saarnaisikin kommunismin oppia, ts. tilanne on absurdi.
Luonnollisesti, kun usko yliluonnolliseen on hukattu, on keskityttävä vain tämänpuoliseen - joka sittenkin on vain osa kristillistä uskoa. Kristillisyyden syvin olemus on Jumalan tunteminen ja sielun pelastuminen.
Puhun tässä kirkosta, joka näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen sosiaalisen toiminnan ja diakonian. Kyllä se on osa luterilaisuutta, mutta vain osa! Kun sitä ylikorostetaan hengellisten asioiden kustannuksella tai jopa kokonaan unohtamalla kirkon aidoin sanoma, ollaan väärillä raiteilla.
Kirkosta ei pidä tehdä mitään "hengellistä SDP :tä". Autettakoon kun autettava on, mutta unohtamatta pelastussanoman esilläpitoa. Jos kirkon herätysliikkeet ovatkin joskus sortuneet ylihengellisyyteen, niin nyt on vaarana yleiskirkon sortuminen ylenpalttiseen maallisuuteen. Hyvä ei ole kumpikaan, tasapainon löytyminen olisi tärkeää.
Kokemuksellisuutta korostava aikamme on saanut myös kirkon ulkoisesti uudistumaan. Jumalanpalvelus on muutettu messuksi, Raamattu ja virsikirja uudistettu, otettu käyttöön uusia työmuotoja... Halutaan elämyksellisiä elementtejä, joiden toivotaan lisäävän kansan kirkollista aktiivisuutta ja kiinnostusta kirkkoon.
Tämä on kuitenkin vain ulkonaista uudistusta. Ellei sisällössä palata juurille on haudan kalkitseminen ulkopuolelta valkeaksi aivan turhaa. Se ei tuo todellista elämää.
Katson ehkä asioita liikaakin kirkon herätysliikkeiden kannalta, mutta toisaalta: juuri ne ovat olleet kirkkomme parhaita piristäjiä. Ne ovat olleet virvoituksena ja siunauksena luterilaisuudelle, ja jotain sellaista kuoleva luterilaisuus kaipaisi nytkin.
Kirkon työntekijät pitävät yllä katolilaisen opin kaltaista käsitystä siitä, että jokainen kastettu kirkon jäsen automaattisesti, riippumatta uskostaan, on pelastettu ja matkalla taivaaseen. Katolilaisillahan on tuollainen oppikäsitys - Luther puolestaan korosti kasteen lisäksi voimakkaasti henkilökohtaisen uskon tärkeyttä.
Myös Lutherin selkeä oppi lain käytöstä kristillisessä julistuksessa on unohdettu. Hänhän käytti paljon aikaa keskusteluissa ns. antinomistien eli lain hylkääjien kansa, kun he opettivat, että pelkän evankeliumin julistus riittää.
Antinomistien mukaan ihmisiä ei saanut syyllistää puhumalla synnistä, Luther taas opetti, että nimenomaan synnin paljastaminen saa ihmiset kääntymään Jumalan puoleen ja että se valmistelee maaperää evankeliumille, syntien anteeksiannolle.
Tässä asiassa terve luterilaisuus näyttää lähes kadonneen kirkosta, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Kun kirkon työntekijöiden koulutuksessa opetetaan, että Raamattu on vain ihmisten mielipiteitä Jumalasta, ei Jumalan sanaa, ja kun uskonpuhdistusta tarkastellaan vain historiallisena ilmiönä ilman vaatimusta sitoutumisesta uskonpuhdistuksen myötä muovautuneeseen luterilaiseen oppiin, on selvää, että tie on auki minkälaisille tulkinnoille vain.
Vaikka papit muodollisesti sitoutuvat kirkon oppiin pappisvihkimyksessään, käytäntö on toista. Ihmetyttää vain sellainen kaksijakoisuus, että toisaalta suulla tunnustetaan yhtä ja sydämellä toista. Ateisti tai agnostikko pappina on verrattavissa siihen, että uusnatsipuolueen demagogi saarnaisikin kommunismin oppia, ts. tilanne on absurdi.
Luonnollisesti, kun usko yliluonnolliseen on hukattu, on keskityttävä vain tämänpuoliseen - joka sittenkin on vain osa kristillistä uskoa. Kristillisyyden syvin olemus on Jumalan tunteminen ja sielun pelastuminen.
Puhun tässä kirkosta, joka näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen sosiaalisen toiminnan ja diakonian. Kyllä se on osa luterilaisuutta, mutta vain osa! Kun sitä ylikorostetaan hengellisten asioiden kustannuksella tai jopa kokonaan unohtamalla kirkon aidoin sanoma, ollaan väärillä raiteilla.
Kirkosta ei pidä tehdä mitään "hengellistä SDP :tä". Autettakoon kun autettava on, mutta unohtamatta pelastussanoman esilläpitoa. Jos kirkon herätysliikkeet ovatkin joskus sortuneet ylihengellisyyteen, niin nyt on vaarana yleiskirkon sortuminen ylenpalttiseen maallisuuteen. Hyvä ei ole kumpikaan, tasapainon löytyminen olisi tärkeää.
Kokemuksellisuutta korostava aikamme on saanut myös kirkon ulkoisesti uudistumaan. Jumalanpalvelus on muutettu messuksi, Raamattu ja virsikirja uudistettu, otettu käyttöön uusia työmuotoja... Halutaan elämyksellisiä elementtejä, joiden toivotaan lisäävän kansan kirkollista aktiivisuutta ja kiinnostusta kirkkoon.
Tämä on kuitenkin vain ulkonaista uudistusta. Ellei sisällössä palata juurille on haudan kalkitseminen ulkopuolelta valkeaksi aivan turhaa. Se ei tuo todellista elämää.
Katson ehkä asioita liikaakin kirkon herätysliikkeiden kannalta, mutta toisaalta: juuri ne ovat olleet kirkkomme parhaita piristäjiä. Ne ovat olleet virvoituksena ja siunauksena luterilaisuudelle, ja jotain sellaista kuoleva luterilaisuus kaipaisi nytkin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kirjoituksesi osuu naulankantaan.
Entiset turistirysät (kirkkorakennukset)
ovat muuttuneet vauhdilla erilaisten
taitelijoiden estradeiksi. Näillä taide-
elämyksillä kirkot on saatu täyttymään.
Jos mukana on kärjistystä, tekee se maallistumis-
prosessin selkeämmäksi.
Viihteen paikka on muualla kuin kirkossa, mutta jos sitä siellä tarjotaankin, niin tärkeintä on muistaa sisältö ja sanoma! Kirkko ei ole Linnanmäki eikä mikään Circus Maximus.
"Kirkon työntekijät pitävät yllä katolilaisen
opin kaltaista käsitystä siitä, että jokainen
kastettu kirkon jäsen automaattisesti,
riippumatta uskostaan, on pelastettu ja matkalla
taivaaseen."
No totuutta on helppo ja kuuluukin pitää yllä.
Sinäkin sisimmässäsi tiedät, että kaikki pääsevät
taivaaseen.
Onneksi te fundamentalistit olette oppeinenne
vain marginaaliryhmä ja edustatte luterilaisista
korkeintaan promillen osia. Valitettavasti tyhjät
tynnyrit kolisevat eniten ja suvaitsevaiset
kristityt eivät mielipiteitään julki tuo.
Eikö Vikströmin ääni kuulu vieläkin kirkon äänenä
kaikkein kovimmin. Hän on hyvin suvitsevainen,
mutta ei Jeesuksen 'opetuslapsi'.
Vikström kutsui Dalai Laman tänne Suurkirkkoon ja
kirkko pullisteli. Hän myötäili Hyviä Veljiään,
hallistusta EU-kysymyksessä. Vikström uudisti
jumalanpalveluksen messuksi etc.
Kyllä kirkko on saanut aina paljon mediatilaa!
Eniten silloin kun se lupuu Raamatun opista.
Naisppappeus kuuluu myös Vikströmin 'ansioihin'.
1. En ole fundamentalisti vaan konservatiivi.
2. Tyhjin tynnyri on se, joka on sisältöä vailla, ja sellainen näyttää uskosi olevan. Se, joka kirkon jäsenenä uskoo, että kaikki pääsevät taivaaseen, saa luvan erota kirkosta - mitä järkeä on kuulua organisaatioon, jonka oppiin ei usko?
Valitettavasti et ymmmärtänyt viestini piikkiä.
´..mutten vastannutkaan siihen, vaan nimimerkille "luterilainen"!
Suomen luterilaisen kirkon on ollut pakko edes
olemassaolonsa turvatakseen keskittyä maallisiin
asioihin. Kirkosta on tullut instituutio, joka
järjestää juhlat ja hautaa vainajat, ja tätä
suurin osa suomalaisista pitäneekin sen
pääasiallisena tehtävänä. Jos luterilainen kirkko
keskittyisi vain sanan välittämiseen, huomaisi se
luultavasti pian kannattajiensa huvenneen.
Riviuskovaiset pysyvät valtionkirkon riveissä
perinteen velvoittamina, "koska se kuuluu
suomalaiseen kulttuuriin". Kirkko ja seurakunta
sitovat sukupolvia toisiinsa ja suomalaisia
yhteen. Siksi voisi kuvitella, että oli
vikasiirto kirkolta yrittää houkutella suurta
yleisöä uudistamalla kirkonmenoja "vetävämpään"
suuntaan. Kenties kirkon vakioyleisö, vanhukset,
kokevat olonsa orvoksi jumalanpalveluksessa, kun
virren melodia ei olekaan se vanha tuttu, ja
kirkon asema perinteiden eteenpäin viejänä
menettää
merkitystään.
Nykyään ihmisillä on vapaus valita; vaikka
luterilaisuus edelleen on ns. valtionuskonto, ei
kukaan joudu jalkapuuhun, vaikka valitsisi
toisin. Ne, jotka todella kaipaavat hengellistä
yhteisöä, hakeutuvat yhä helpommin erilaisten
herätysliikkeiden ja muiden vapaampien suuntien
piiriin. Kylmähkö, laitosmainen ja
synninsaarnaajan maineessaan kituva luterilaisuus
ei välttämättä houkuttele, kun
ihmisläheisempiäkin vaihtoehtoja on tarjolla.
Ehkä kuuluukin olla näin; globalisoituminen
jatkuu, tekniikka kehittyy ja ihminen huutaa
yksilöllisyytensä perään. Uskonto ja oman
ryhmänsä valitseminen on osa yksilöllisyyttä.
Tilausta suurelle, yhteiselle kirkolle ei ole.
PS: Mä kuulun edelleen kirkkoon siksi, että mun
poikaystävä ei mee mun kanssa naimisiin, jos ei
se saa kirkkohäitä ja hääkakkua.
Me vanhukset, yli 65 vuotiaat kaipaamme
erityisesti vanhoja virsiä. Niissä on pyhyys
läsnä.
Olen pitkälti samaa mieltä. Tosin, jos kirkon ASEMA ja toimintatavat muuttuvatkin, sisällön pitäisi kyllä pysyä edelleen kristillisenä.
Se "synninsaarnaaminen" ei kuitenkaan ole enää piiiiiitkiin aikoihin kuulunut kirkon imagoon - valitettavasti, sillä se on evankeliumin ohella toinen puoli kristillistä julistusta.
Niin, ei kai kirkko sinänsä kristillisestä
sisällöstä ole luopunutkaan. Kuuluuhan
kristilliseen oppiin keskeisenä osana
lähimmäisenrakkaus, johon esim. diakoniatyö
voidaan laskea. Tällaiseen käytännön kenttätyöhön
keskittyminen ehkä sitten näyttää oireelta kirkon
maallistumisesta, mutta voidaanko pitää pahana
asiana, vaikka kirkko toimisi ei ainoastaan
sielun vaan myös ruumiin hyvinvoinnin
edistämiseksi? Mielestäni Suomen
evankelisluterilainen kirkko tekee joka
tapauksessa arvokasta työtä "sosiaalihuollon"
alalla, kuului se sitten Lutherin alkuperäiseen
suunnitelmaan tai ei.
Koska Jeesus kerran meni antamaan
lähetyskäskynsä, kuuluisi kirkon ehkä enemmän
keskittyä sanan julistamiseen ja levittämiseen.
Inhimillíseltä kannalta katsottuna pidän kyllä
suurempana tekona päihdeongelmaisten kuntoutusta,
ruoka-avun antamista ja muuta auttamista. Voihan
tämänkin tehdä kristillisessä hengessä, niin kuin
krkko tietääkseni tekeekin.
(Okei, synnin saarnaamisesta puhuminen on ehkä
aikansa elänyttä. Mutta oikein kunnon
fundamentalistiluterilainen ei varmaan hylkäisi
sitäkään.)
Kirkon sosiaalinen työ on hyvää. Kirkon sosiaalinen työ perustuu kristilliseen elämään. Se on kuitenkin asia, joka ei ole VAIN kristinuskolle ominainen, uskonnosta erillään olevat toimijat sekä ei-kristilliset uskonnotkin harjoittavat sitä.
Se, mikä on kristinuskossa omaperäisintä, on sanoma pelastuksesta. Sellaista ei samanlaisena muualta löydy. Siksi siitä on pidettävä kiinni, yhteiskunnallista puolta unohtamatta. Usein vain on niin, että maallinen syö hengellisen.
Kirkon maallinen työ syntyy hengellisestä: uskossa olevat ihmiset tuntevat olevansa velvoitettuja auttamaan lähimmäisiään uskonsa mukaisesti. Maallinen työ ei ole hengellisen kilpailija, se on sen seurausta.
"Luther puolestaan korosti kasteen lisäksi
voimakkaasti henkilökohtaisen uskon tärkeyttä."
"Antinomistien mukaan ihmisiä ei saanut
syyllistää puhumalla synnistä, Luther taas
opetti, että nimenomaan synnin paljastaminen saa
ihmiset kääntymään Jumalan puoleen ja että se
valmistelee maaperää evankeliumille, syntien
anteeksiannolle." Mikä synti?!
Mutta onko sinun pakko uskoa mitä joku muinainen
pappi on sanonut uskosta ja millaista uskon
pitäisi olla... huvittavaa!?!
Uskotko jos Luther olisi sanonut että pelastut
vain jos hyppäät toivomuskaivoon...?!
happy
p.s. miksi se kaste on niin tavattoman tärkeä...
don´t understand it! henkilökohtainen usko vielä
menee, koska jokaisella on pää ja aivot millä
miettiä, mutta miten se kaste vaikuttaa, pieni
lapsi joka ei vielä tajua mitään...?!
ensinnäkin, luther perusti oppinsa raamattuun..
eli ei vetänyt niitä omasta päästä.. joskin, niin
ku on jo esille tullu, nykyään ollaan taas jo
aika kaukana siitä..
kasteestakin kyselit.. no, totta on, ettei pieni
lapsi vielä kovin paljon kasteesta ymmärrä, tämän
vuoksi monissa vapaissa suunnissa käytetään
aikuiskastetta. eli kastettava itse päättää
kasteelle menostaan.
perusta kasteelle löytyy raamatusta, pelastumme
veren (jeesuksen kuoleman) ja veden (kasteen)
kautta. molempia tarvitaan.
Niin, herr doktor Martinus Lutheruksella on kaikesta huolimatta ollut tiettyjä roomalais-katolilaisen uskon jäänteitä, reliikkejä, joista hän ei uskaltanut päästää irti.
Yksi sellainen on käsitys siitä, että sylivauvalla on kyky uskoa ne sanat, joita kastava pappi hänelle lausuu. Tämän mukaan Lutherin käsitys kasteesta on pohjimmiltaan uskovien kaste... Hän siis opetti, että kastehetkellä vauva tulee uskoon ja uudestisyntyy - vaikka sattuisi kastettaessaan nukkumaan! No, onneksi kaikkea Lutherin tekstiä ei tarvitse hyväksyä. Järjen käyttö sallittu.
järjen käyttö on tosiaan sallittu...
mä en vieläkään vaan tajua sitä kun joku tyyppi
väittää että asia on oikesti näin ja jos et tee
näin niin jumala on vihainen... mäkin voisin
alkaa tekeen sellaista, mutta en halua valehdella
ihmisille! Se on törkeää valehtelua mitä jumalan
kans juttelevat tekee... järki ja tunteet.
still happy
Ja tulevaisuus on entistä synkempi
(lue:valoisampi). Tulee aika, jolloin lapset
kysyvät, isi, mikä se kirkko on, mistä mummut
joskus puhuu?
Jo nyt on lapsia, joille Jeesus on täysin vieras.
Tuntuu ankealta ajatella seuraavia sukupolvia.
Hyvin sanottu. Siis niin kuin siinä tv -mainoksessa, jossa lapset museossa ihmettelevät, mikä on leipäveitsi? Sitäkö tarkoitat? Kirkko tosiaan voi laitoksena kuihtua, mutta jos kirkko laitoksena häipyykin, kristillinen usko jää kuitenkin olemaan jossain muodossa.
Kommunistitkin uskoivat kuten sinä, että tieteellinen ateismi lopulta hävittää uskon, mutta toisin kävi. Kommunismi tuhoutui mutta Jumalan sana elää entisissä kommmunistimaissa nyt voimakkaampana kuin koskaan.
Tarkoitin juuri tyyliin se leipämainos. Puhut
totta, mitä kommunismiin tulee. Se johtuukin
siitä, että ihmisille tulee aina vastareaktio, jos
niitä pyritään holhoamaan.
Länsimaissa kristinusko kuivuu kasaan itsestään,
se on jo erittäin pitkällä siinä. Mietipä vain,
miten pieni osa kansaa enää ottaa osaa
uskonelämään millään lailla. Poislukien
"pakolliset" kasteet, konfirmaatiot, häät ja
hautajaiset.
Kristinusko kuivuu kasaan... Joten tottahan se on, mitä Jeesus ennusti toisesta tulemisestaan: " Kun ihmisen poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? ". Ei ollut kovin optimistinen lausunto.
Ja jos jotakin herätystä alkaa jossain näkyä,
kuten Nokialla, ajetaan heti piispan toimesta
ulos kirkosta.
kuluvat vielä kirkon penkitkin, eihän sellainen
sovi.
Huvittavaa, miten historia toistaa itseään. 1800 -luvulla kirkko ja valtio kilvan vetelivät körttiläisiä oikeuteen eri paikkakunnilla. Syynä oli kristillisten kotiseurojen pitäminen aikana, jolloin uskontoa sai lain mukaan harjoittaa vain kirkossa. Kuuluisat Kalajoen käräjät ovat vieläkin maallistuneen kirkon häpeäpilkku.
Sama henki näyttää ohjaavan piispa Juha Pihkalan toimia vieläkin. Ehkä hän ei muista, että aivan kuten Nokian herätyskin, alkoi körttiläisyys hurmahenkisenä ja karismaattisena mutta sofistikoitui sitten hiukan syvällisemmäksi ja muuttui siunaukseksi koko kirkolle. Ehkei Juhalla ollut aikaa odottaa, että Nokiallakin kävisi niin.
Tätä keskustelunavausviestiäsi ei ole vaikea
allekirjoittaa.Kirkosta on todellakin tullut
jonkinlainen poliittinen kolossi,jossa asiosta
päättävät enemmänkin poliittiset tahot kuin
hengellinen sääty(voi mikä vanhakantainen
termi,mutta sopinee kuvaan).Jostain tarttis
löytyä Nehemia,joka tulisi ja rakentaisi jälleen
Jerusalemin muurit.
Suomen hengellisessä ilmapiirissä on jo pitkään ollut suuren herätyksen kaipuuta, monellakin taholla. Herätystä vain ei tehdä ihmisvoimin, eikä se tule sillä, että joku saarnaa palavasti.
Herätys on Jumalan lahja, jota yleensä on edeltänyt runsas rukous ja parannuksenteko kristittyjen pappien, maallikkojen ja/tai puhujien omassa elämässä.
Kirkko oli "poliittinen kolossi" periaatteessa
jo silloin, kun Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa
sisäänajoi luterilaisuuden Ruotsin valtakuntaan.
Manööveri oli poliittis-taloudellinen, ja
asiakassuhteen siirtäminen paavinkirkolta
Lutheruksen oppiin sisälsi alamaisten
tosiasiallisen pakkokäännyttämisen. Hyvin olemme
läksymme oppineet ja doktriinit äidinmaidossa
siirtäneet. Kustaat ovat aikaa kuolleet, emämaat
vaihtuneet, itsemääräämisoikeuskin sittemmin
saavutettu. Käytännöllisesti katsoen koko väestö
tunnustaa silti sitä uskoa, jonka Kustaa Vaasa
parhaaksi näki.
Ei nykytilanteessa siis ole mitään outoa.
Tosin, jos nykyisenkin valtionpäämme aikaan
vallitsisi "cuius regio, eius religio", emme
kuuluisi kirkkoon ollenkaan...
"Hengellinen sääty" sellaisenaan on jo kiero
ilmiö, ja mielestäni perimmäisen kristinuskon
sanoman vastainen.
Muutama kommentti, joiden lähtökohta on kysymys,
millä tavalla itse kukanenkin on ev.lut. kirkkoon
suhteessa ja sen kohdannut.
Eli:
"Kirkon työntekijät pitävät yllä katolilaisen opin
kaltaista käsitystä siitä, että jokainen kastettu
kirkon jäsen automaattisesti,
riippumatta uskostaan, on pelastettu ja matkalla
taivaaseen."
No, jotkuthan ovat jopa sitä mieltä, että kaikki
pääsevät taivaaseen. Itse en ole tuollaiseen
kastekäsitykseen törmännyt. Jos puhutaan kirkosta,
olisi ehkä järkevintä lähestyä asiaa siltä
kannalta, mitä kirkko todellakin nykypäivänä ko.
asiasta kirkkona opettaa. Tätä voi lähestyä esim.
uuden katekismuksen tai esim. piispojen
lausuntojen kautta. Itse en kuvailemaasi oppia ole
löytänyt sen enempää katekismuksesta kuin esim.
piispa Huovisen kirjasta "Kaste ja usko".
Tämä antinomismijuttu on sitten vakavammin
otettava syytös. Tässäkin on toki monenlaista
linjaa; oman huomioni mukaan papit kyllä välttävät
pääsääntöisesti moisen syytöksen, mutta tätä
lässynlässyn kristinuskoa ainakin minulle
julistettiin koulun uskonnontunnilla. Mutta tällä
taas ei ole tekemistä kirkon kanssa sinänsä.
Sitten olen vielä ollut huomaavani sellaisen
asian, että joissakin piireissä tätä antinomismia
löydetään "tahallaan" vain kirkon mustamaalaus
mielessä. Antinomismiahan ei ole vielä se, että
korostetaan evankeliumia lain kustannuksella tai
että puhutaan siitä, että kristitty on vapaa lain
syytösten alta. Antinomismistahan on kyse silloin,
kun laki kielletään, kielletään, että on jotain
objektiivista moraalia, jonka pelisäännöt
ilmenisivät esim. 10 käskyn kautta. Taas
viittaisin kirkon katekismuksen opetukseen tässä
kohdassa.
"Kun kirkon työntekijöiden koulutuksessa
opetetaan, että Raamattu on vain ihmisten
mielipiteitä Jumalasta, ei Jumalan sanaa,"
On eri asia väittää, että Raamattu on
historiallinen, ihmisten ylöskirjaama, kuin
väittää, että Raaamttu on vain mielipiteitä...
kirkon työntekijöiden koulutuksessa kuitenkin
jatkuvasti painotetaan, että Raamattu on
kristitylle uskon ylin ohje.
"Ateisti tai agnostikko pappina on verrattavissa
siihen, että uusnatsipuolueen demagogi
saarnaisikin kommunismin oppia, ts. tilanne on
absurdi."
Jep! Näinhän se on. En kuitenkaan itse tunne
yhtäkään ateistipappia,vaikka monia pappeja
tunnenkin... tämä syytös on joka tapauksessa
väärä.
Eli suosittelen, että mietit, mikä on se "kirkko",
jonka mielipiteistä kirjoitat. Nähtävästi
kuitenkin haluat lukea pois suurimman osan
herätysliikeväestä. Mutta miksi? Kirkossahan hekin
ovat ja toimivat? Ja onhan kirkon
johtohahmoistakin suurimmalla osalla
herätysliiketausta.
No, tämää nyt oli sellainen provaatio tämäkin.
Olen samaa mieltä, että luettelemasi asiat ovat
turmiollisia, mutta en ole havainnut näiden
piirteiden vallanneen kirkkoamme ja kirkon
asioista päävastuullisina olevia. Huomauttaisin
vielä, että ei ole kirkjon syy, jos
tiedotusvälineiden kannalta kirkon hengellien
toiminta ei ole uutinen, mutta sosiaalinen
toiminta on. Näinhän se on viime aikoina ollut
tilanne.