Joseph Smith

"mormonismi kaatuu tai seisoo perustajansa varassa"
Joseph Smith (ja MAPJKK) tunnetaan hedelmistään. On sekä hyviä hedelmiä, että huonoja.
Hyviä on varmasti (muutaman, en kaikki listatakseni) tervehenkisen elämäntavan opettaminen (viinattomuus ja huumeettomuus) eli viisauden sana, perheiden yhteyden korostaminen, työn arvostaminen, yhteiskunnalliseen elämään osallistuminen (asepalveluksen suorittaminen, äänestäminen, osallistuminen) jne. jne.
Olen kuitenkin sitä mieltä että nämä eivät todista häntä tosi profeetaksi. Eikös ole niin että "saatana" opettaa 99% totta ja sitten prosentin valhetta ja saa näin vedettyä ihmiset mukaan.
JS:n kohdalla on kuitenkin kyse enemmän kuin prosentista.
"Huonoja hedelmiä" on mm.
moniavioisuuteen liittyvät ongelmat:
teinivaimot, jo naimisissa olevat vaimot, ja ylipäänsä se että mies sai jakaa aviovuoteensa useamman naisen kanssa.
Vaikkei ehkä suoraan (vaikka mielestäni kyllä) niin se että miehellä voi olla monta vaimoa muttei toisinpäin, tekee kyllä naisista toisarvoisen.
Rasism. Kun Joseph Smithin opetusten takia mustilta kiellettiin oikeus pappeuteen vuoteen 1978 asti, kyllä tämä aiheutti syrjivän, alentuvan asenteen "alempirotuisia" kohtaan. Tässä täytyy sanoa että onneksi tilanne on muuttumassa kun vuodet vierivät, mutta aika syvällä ne on vieläkin moniin jäseniin iskostuneet mielikuvat että mustat eivät (muka) olleet uskollisia Kristukselle ja olivat laiskoja taistelussa Isän suunmnitelman puolesta. Bull.
Ja kyllä vielä 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa oli tapana ettei suosittu rotujen välisiä avioliittoja.
Yhtäkaikki, yhä on Mormonin Kirjasta luettavissa oppi että tumma iho on merkki rangaistuksesta.
Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirja on myös osoitus Josephin (ja myös nykyajan kirkon) epärehellisyydestä: ne muumioiden mukana löytyneet papyrukset on tieteellisesti tutkittu eikä niillä ole mitään tekemistä Josephin "käännöksen" kanssa. Jotkut jäsenet puolustelevat että Joseph sai papyruksista "innoituksen" Aabrahamin kirjaan. Joseph kylläkin itse väitti että käänsi Aabrahamin omakätisesti kirjoittamaa tekstiä, jos kerran profeetta itse näin sanoi ei ole mitään painoarvoa joidenkin jäsenten keksityillä tulkinnoilla.
Ja ei se uskonnon ja politiikan erottaminen ole aina ollut selvää kirkossa (josko on Utahissa tänäkään päivänä?): Joseph kutsui APOSTOLIT pois lähetystyöstä, jotta nämä voisivat osallistua JS:n presidentinvaalikampanjaan kun hän haaveili USA:n presidenttiydestä.
No, kaikkihan on toki uskosta kiinni, mutta johtajien sokea seuraaminen on pikemminkin osoitusta lahkolaisuudesta kuin kirkollisesta toiminnasta. Totuutta pelkäämättömässä järjestössä olisi myös kriittistä oman historian tutkimusta. MAPJKK:ssa ei ole vapaata historian tutkimusta.
16396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nykytutkimuksen mukaan valkoihoiset ihmiset ovat syntyneet mutaationa mustaihoisista. Mustat olivat siis ensin, mikä onkin loogista, kun elämä on alkanut kuumilla alueilla.
Kunnioittakaamme kaiken värisiä lajitovereitamme, olemme samaa lajia. Ihmisrotuja ei ole olemassakaan, on vain erilaisia ja eri näköisiä ihmisiä. Musta ja valkoinen poikkeavat geneettisesti vähemmän toisistaan kuin valkoihoiset keskimäärin toisistaan.

Äänestä

Kirjoitit:
Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirja on myös osoitus Josephin (ja myös nykyajan kirkon) epärehellisyydestä: ne muumioiden mukana löytyneet papyrukset on tieteellisesti tutkittu eikä niillä ole mitään tekemistä Josephin "käännöksen" kanssa.

Tämä on tiedetty vuosikymmeniä. Sehän olikin silloin pelkkä oletus, ei faktaa...

Kirjoitit myös:
moniavioisuuteen liittyvät ongelmat:
teinivaimot, jo naimisissa olevat vaimot, ja ylipäänsä se että mies sai jakaa aviovuoteensa useamman naisen kanssa.

Höh, "teinivaimot"... Meistä itään (Venäjän puolelle) on ollut ihan muutaman sata vuptta takaperin aivan normaalia naittaa tytöt jo 13-17 vuotiaina... Se että nykyaikainen länsimainen kulttuuri ei hyväksy "teinivaimoja" ei tarkoita sitä että se olisi väärin?

Ja loput vististäsi on myöskin pelkää höpönlöpöä...

Äänestä
  • Kirjoitit: Meistä itään (Venäjän puolelle) on ollut ihan muutaman sata vuptta takaperin aivan normaalia naittaa tytöt jo 13-17 vuotiaina... Se että nykyaikainen länsimainen kulttuuri ei hyväksy "teinivaimoja" ei tarkoita sitä että se olisi väärin?

    vastaan: se että meistä itään joku on ollut normaalia sata vuotta sitten ei tarkoita että se olisi oikein.
    Joissain yhteiskunnissa vammaiset lapset tapettiin, oliko se sitten oikein.
    Se että jotkut tekevät jotain ei ole perustelu että Jumala hyväksyisi sen.

    Käsittämätöntä että puolustelet 13-14 vuotiaiden naittamista lähes nelikymmpisille.
    Toivon, ettei sinulla ole tyttäriä.

    Äänestä

  • kolob kirjoitti:

    Kirjoitit: Meistä itään (Venäjän puolelle) on ollut ihan muutaman sata vuptta takaperin aivan normaalia naittaa tytöt jo 13-17 vuotiaina... Se että nykyaikainen länsimainen kulttuuri ei hyväksy "teinivaimoja" ei tarkoita sitä että se olisi väärin?

    vastaan: se että meistä itään joku on ollut normaalia sata vuotta sitten ei tarkoita että se olisi oikein.
    Joissain yhteiskunnissa vammaiset lapset tapettiin, oliko se sitten oikein.
    Se että jotkut tekevät jotain ei ole perustelu että Jumala hyväksyisi sen.

    Käsittämätöntä että puolustelet 13-14 vuotiaiden naittamista lähes nelikymmpisille.
    Toivon, ettei sinulla ole tyttäriä.

    On taas se että et ymmärrä muita kun omaa kulttuuriasi.

    Ja katsot että se ja vain sen opetukset ja moraali ovat ainoat oikeat...

    En puollustele mitään, minun ei sitä tarvitse tehdä, totesin vain faktan.

    Äänestä

  • Zappa kirjoitti:

    Jossain kulttuureissa on ihmissyönti (myös omien lasten syöminen) yleisesti hyväksyttyä.

    Logiikkasi mukaisesti sekin on hyväksyttävää ja Jumalan tahto?

    Mikäään ei ole pahaa, syntiä eikä värää. kaikki on sallittua, hyvää ja jopa suositeltavaa? Hippiajattelua? Ei mitää rajoja?

    Huhhuhhuh... Uskomatonta

    Äänestä

  • Uskomatonta kirjoitti:

    Pitää tutkia asiaa ja sitten todetaan että miten on.

    Kyllä se ihmissyönti on sille kulttuurille ihan ok asia.

    Jumalalle ei tietystikkään. Mutta osaatko sinä sanoa mikä on Jumalan tahto vai olisiko paikallaan että meillä on esim. profeetta maan päällä joka sen osaa meille yhteisesti ilmoittaa? Minä kyllä itse uskon siihen että tiedän miten Jumala toimii.

    Kirjoitit vielä:

    Väärin. Mutta asioita pitää osata voida tutkia oman kulttuurin ja tietämyksen ulkopuoleltakin. Kaikkeen on syynsä.

    Kirjoitit vielä:
    Huhhuhhuh... Uskomatonta

    No ei nyt ihan niin, piti vähän ravistella kaveria että se herää.... ;-)

    Huhhuhhuh... Uskomatonta

    Äänestä

  • Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirja on myös osoitus Josephin (ja myös nykyajan kirkon) epärehellisyydestä: ne muumioiden mukana löytyneet papyrukset on tieteellisesti tutkittu eikä niillä ole mitään tekemistä Josephin "käännöksen" kanssa.

    Zappa vastasi: Tämä on tiedetty vuosikymmeniä. Sehän olikin silloin pelkkä oletus, ei faktaa...

    KYSYMYS: Myönnätkö siis Zappa, että Abrahamin Kirja ei olekaan sitä mitä MAP-kirkko on opettanut alusta asti ja opettaa edelleen? Ts. isä-Abrahamin kirja? Eikö Joseph sitä kääntänytkään, vaikka niin itse väitti? Ei hän puhunut mistään innostuksesta... Vai käsitinkö sinun kommenttisi väärin?

    Äänestä

  • isä-Abraham kirjoitti:

    Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirja on myös osoitus Josephin (ja myös nykyajan kirkon) epärehellisyydestä: ne muumioiden mukana löytyneet papyrukset on tieteellisesti tutkittu eikä niillä ole mitään tekemistä Josephin "käännöksen" kanssa.

    Zappa vastasi: Tämä on tiedetty vuosikymmeniä. Sehän olikin silloin pelkkä oletus, ei faktaa...

    KYSYMYS: Myönnätkö siis Zappa, että Abrahamin Kirja ei olekaan sitä mitä MAP-kirkko on opettanut alusta asti ja opettaa edelleen? Ts. isä-Abrahamin kirja? Eikö Joseph sitä kääntänytkään, vaikka niin itse väitti? Ei hän puhunut mistään innostuksesta... Vai käsitinkö sinun kommenttisi väärin?

    Ei ole todistettu, että Kallisavoisen helmen osat on käännetty löytyneistä papyruksen osista. Sivulla
    www.jefflindsay.com on käsitelty laajasti mm. tätä kysymystä.

    Äänestä

  • isä-Abraham kirjoitti:

    Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirja on myös osoitus Josephin (ja myös nykyajan kirkon) epärehellisyydestä: ne muumioiden mukana löytyneet papyrukset on tieteellisesti tutkittu eikä niillä ole mitään tekemistä Josephin "käännöksen" kanssa.

    Zappa vastasi: Tämä on tiedetty vuosikymmeniä. Sehän olikin silloin pelkkä oletus, ei faktaa...

    KYSYMYS: Myönnätkö siis Zappa, että Abrahamin Kirja ei olekaan sitä mitä MAP-kirkko on opettanut alusta asti ja opettaa edelleen? Ts. isä-Abrahamin kirja? Eikö Joseph sitä kääntänytkään, vaikka niin itse väitti? Ei hän puhunut mistään innostuksesta... Vai käsitinkö sinun kommenttisi väärin?

    Elikkä Tapani jo vastasikin.

    Siis monet olettivat (olettavat vieläkin) että ne löytyneet kääröt olisivat ainoa olemassa olevat kääröt jotka JS:llä oli.

    Mutta ainakin yhtä kääröä kuvattiin muistaakseni sellaiseksi jossa oli myöskin kirjoitettu kommentteja sinisellä ja punaisella mustella ... ko. kääröä ei ole löydetty vielä ...

    Eli Aabrahamin Kirja on juuri sitä mitä Kirkko väittää sen olevan.

    En jaksa muistaa tarkalleen, mutta muistikuvani oli, että kirkko myönsi 1960-lopulla ne aidoiksi dokumenteiksi ja niistä löydettiin Josephin muistiinpanoja kuin se piirroskin (Facimile 1), joka osui yks yhteen Kallisarvoisen Helmen kaa....

    Se, että löydetty teos ei ollutkaan juuri SE teos, jonka Joseph käänsi tai oli hävinnyt jonnekin kuullostaa minusta meriselitykseltä...

    Ei voi muuta kuin todeta että mormonit on sotkeutuneet omaan näppäryyteensä. On aika pahasti "jauhot sekaisin".
    `

    Aikamoista sekasotkua..

    ``Haistaa palaneen käryä``

    Äänestä

  • Zappa kirjoitti:

    Pitää tutkia asiaa ja sitten todetaan että miten on.

    Kyllä se ihmissyönti on sille kulttuurille ihan ok asia.

    Jumalalle ei tietystikkään. Mutta osaatko sinä sanoa mikä on Jumalan tahto vai olisiko paikallaan että meillä on esim. profeetta maan päällä joka sen osaa meille yhteisesti ilmoittaa? Minä kyllä itse uskon siihen että tiedän miten Jumala toimii.

    Kirjoitit vielä:
    Mikäään ei ole pahaa, syntiä eikä värää. kaikki on sallittua, hyvää ja jopa suositeltavaa? Hippiajattelua? Ei mitää rajoja?

    Väärin. Mutta asioita pitää osata voida tutkia oman kulttuurin ja tietämyksen ulkopuoleltakin. Kaikkeen on syynsä.

    Kirjoitit vielä:
    Huhhuhhuh... Uskomatonta

    No ei nyt ihan niin, piti vähän ravistella kaveria että se herää.... ;-)

    Huhhuhhuh... Uskomatonta

    Ei nyt ole kysymys jonkun alkukantaisen heimon lukutaidottomasta ja sivistymättömästä jäsenestä, vaan miehestä jota mormonit pitävät Jumalan profeettana. Siksi J.S harrastaman moniavioisuuden vertaaminen alkukantaisiin kulttuureihin joissa mahdollisesti harrastetaan moniavioisuutta, vähintäänkin ontuu.

    Jos taas ajatellaan kulttuurisidonnaisuutta, sitä mikä on yleisesti kussakin kulttuurisssa hyväksyttyä, niin nimenomaan on niin että Amerikkalaisessa kulttiuurissa moniavioisuus EI ole ollut, eikä ole hyväksyttyä!

    Tuo mitä yrität esittää on niitä kuuluisia "keppihevosia" niinkuin vanha kansa sanoo, eli tekosyitä. Ontuvia selittelyjä ja puolusteluja väärille ja syntisille teoille, syynä se kun muutkin sitä tekevät. Jos jäisit kiini rikoskesta esittäistkö puolustukseksesi sen että ei kai se rikos voi olla, kin jossain päin maailmaa se on ihan sen kuilttuurin tapa?
    Ilmeisesti sitten olet jo ympärileikkauttanut tyttäresi ja kuohinnut poikasi?

    Ymmärrätkö nyt mihin ajattelusi johtaa?

    Kun on kysymys uskovaisina itseään pitävistä ihmisistä, heidän pitäisi määrietllä synti sen mukaan mitä mieltä Jumala on synnin vaarallisuudesta, ei sen mukaan mikä joku kulttuurin tapa on! Muuten emme ole sen kummempia kuin täyspakanat!

    "Ei kai se ole synti kun muutkin sitä tekevät?"
    "Ei kai mikään ole syntiä, kun jossain päin maailmaa on ainakin yksi ihminen joka tekee sitÄ?"
    "Eihän syntiä ole olemassakaan, eihän?"

    Kyllä aika vaarallisella tiellä ollaan menossa jos ukovaisiksi ja kristityiksi itseään kutsuvat alkavat määrittelemmän synnin sen poihjalta mitä mieltä umpipakanat ja heidän kulttuurinsa on siitä!

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ei voi muuta kuin todeta että mormonit on sotkeutuneet omaan näppäryyteensä. On aika pahasti "jauhot sekaisin".
    `

    Aikamoista sekasotkua..

    ``Haistaa palaneen käryä``

    perehtyminen ei näytä kiinnostavan. Mikä into sinulla on koettaa keinolla millä tahansa vain vastustaa? Odotatko, että pelkät väitteesi vaikuttaisivat?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Mormonin kirja ja luen sitä aina silloin tällöin silloin kun tekee mieli lukea satuja. WC-paperiksi se on vähän liian ohutta, mut hyvää sytykettä :)

    Äänestä

  • M.K kirjoitti:

    Mormonin kirja ja luen sitä aina silloin tällöin silloin kun tekee mieli lukea satuja. WC-paperiksi se on vähän liian ohutta, mut hyvää sytykettä :)

    Kun tutkit itseäsi, huomaat kyllä mitä!

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kun tutkit itseäsi, huomaat kyllä mitä!

    Se todistaa Mormonin kirjasta jotain. Jos mietit asiaa, huomaat varmaan kyllä mitä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolob kirjoitti:

"mormonismi kaatuu tai seisoo perustajansa varassa"
Joseph Smith (ja MAPJKK) tunnetaan hedelmistään. On sekä hyviä hedelmiä, että huonoja.
Hyviä on varmasti (muutaman, en kaikki listatakseni) tervehenkisen elämäntavan opettaminen (viinattomuus ja huumeettomuus) eli viisauden sana, perheiden yhteyden korostaminen, työn arvostaminen, yhteiskunnalliseen elämään osallistuminen (asepalveluksen suorittaminen, äänestäminen, osallistuminen) jne. jne.
Olen kuitenkin sitä mieltä että nämä eivät todista häntä tosi profeetaksi. Eikös ole niin että "saatana" opettaa 99% totta ja sitten prosentin valhetta ja saa näin vedettyä ihmiset mukaan.
JS:n kohdalla on kuitenkin kyse enemmän kuin prosentista.
"Huonoja hedelmiä" on mm.
moniavioisuuteen liittyvät ongelmat:
teinivaimot, jo naimisissa olevat vaimot, ja ylipäänsä se että mies sai jakaa aviovuoteensa useamman naisen kanssa.
Vaikkei ehkä suoraan (vaikka mielestäni kyllä) niin se että miehellä voi olla monta vaimoa muttei toisinpäin, tekee kyllä naisista toisarvoisen.
Rasism. Kun Joseph Smithin opetusten takia mustilta kiellettiin oikeus pappeuteen vuoteen 1978 asti, kyllä tämä aiheutti syrjivän, alentuvan asenteen "alempirotuisia" kohtaan. Tässä täytyy sanoa että onneksi tilanne on muuttumassa kun vuodet vierivät, mutta aika syvällä ne on vieläkin moniin jäseniin iskostuneet mielikuvat että mustat eivät (muka) olleet uskollisia Kristukselle ja olivat laiskoja taistelussa Isän suunmnitelman puolesta. Bull.
Ja kyllä vielä 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa oli tapana ettei suosittu rotujen välisiä avioliittoja.
Yhtäkaikki, yhä on Mormonin Kirjasta luettavissa oppi että tumma iho on merkki rangaistuksesta.
Kallisarvoisen Helmen Aabrahamin kirja on myös osoitus Josephin (ja myös nykyajan kirkon) epärehellisyydestä: ne muumioiden mukana löytyneet papyrukset on tieteellisesti tutkittu eikä niillä ole mitään tekemistä Josephin "käännöksen" kanssa. Jotkut jäsenet puolustelevat että Joseph sai papyruksista "innoituksen" Aabrahamin kirjaan. Joseph kylläkin itse väitti että käänsi Aabrahamin omakätisesti kirjoittamaa tekstiä, jos kerran profeetta itse näin sanoi ei ole mitään painoarvoa joidenkin jäsenten keksityillä tulkinnoilla.
Ja ei se uskonnon ja politiikan erottaminen ole aina ollut selvää kirkossa (josko on Utahissa tänäkään päivänä?): Joseph kutsui APOSTOLIT pois lähetystyöstä, jotta nämä voisivat osallistua JS:n presidentinvaalikampanjaan kun hän haaveili USA:n presidenttiydestä.
No, kaikkihan on toki uskosta kiinni, mutta johtajien sokea seuraaminen on pikemminkin osoitusta lahkolaisuudesta kuin kirkollisesta toiminnasta. Totuutta pelkäämättömässä järjestössä olisi myös kriittistä oman historian tutkimusta. MAPJKK:ssa ei ole vapaata historian tutkimusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu