MISSÄ VIIPYY IPUN PRESIDENTTIEHDOKAS?

Eduskuntavaalit 2011 Ipu mainosti " Itsenäisyyspuolue osallistuu v. 2012 presidentinvaaleihin"

Tarkoittiko toistuva mainos sitä, että Ipulla olisi ollut tuolloin todellinen presidenttiehdokas?
1081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Herää epäilyksiä. Samaan aikaan julistuksen kanssa lehti oli täynnä kerjuunumeroita.

Toivottavasti kovin moni aivoton vanhus ei lahjoittanut ipulle rahaa luvattuihin presidentinvaaleihin. Ipu näet petti kannattajansa taas kerran. Rahoja lienee turha toivoa takaisin.

Äänestä
  • On kohtuullista, että IPU-lehdessä ja netissä on esillä IPUN rahankeräysnumero ,lupa joka IPU:lle on virallisesti myönnetty.

    "Sinivihreä Nainen"
    voisit jättää myrkyn kylvämisen IPU:n asioiden vääristelemiseksi.

    Sinun mikelipiteistäsi käy ilmi, että olet IPUU:n jostakin kovasti loukkaantukut.
    Asiat tulee Sinun selvittää sen henkilön tai tahon kanssa joka Sinua on loukannut, siihen Sinulla on oikeus, IPUN uusi hallitus nähdäkseni on ottamassa periaatteen, kaikissa asioissa on oltava avoimuus ja kaikista asioista tulee voida keskustella ja saattaa asiat johonkin järjelliseen lopputulokseen.
    Suomen itsenäissyyden asialle olisi tärkeää. että yhteisiä tavöitteitamme tukevat henkilöt voisivat luottaa IPU:n toimintaan
    ja, että IPU:uun kosketusta hakeneet ja kosketuksessa olleet löytäisivät IPU:ssa avoimen, luottamuksellisen ja turvallisen yhteistyö-kummppaneiden joukon jolla vahvistettaisiin kansakunnan enemmistön pyrkimyksiä oikeudenmukaisen yhteiskunnan palauttamiseksi, yhyeiskunnan jonka jäsenet ovat tasa-arvoisia keskenään ja ennenkaikkea yhteiskunnan joka pitää huolta heikoimmista jäsenistään.

    Äänestä

  • kuka lupasi ? kirjoitti:

    On kohtuullista, että IPU-lehdessä ja netissä on esillä IPUN rahankeräysnumero ,lupa joka IPU:lle on virallisesti myönnetty.

    "Sinivihreä Nainen"
    voisit jättää myrkyn kylvämisen IPU:n asioiden vääristelemiseksi.

    Sinun mikelipiteistäsi käy ilmi, että olet IPUU:n jostakin kovasti loukkaantukut.
    Asiat tulee Sinun selvittää sen henkilön tai tahon kanssa joka Sinua on loukannut, siihen Sinulla on oikeus, IPUN uusi hallitus nähdäkseni on ottamassa periaatteen, kaikissa asioissa on oltava avoimuus ja kaikista asioista tulee voida keskustella ja saattaa asiat johonkin järjelliseen lopputulokseen.
    Suomen itsenäissyyden asialle olisi tärkeää. että yhteisiä tavöitteitamme tukevat henkilöt voisivat luottaa IPU:n toimintaan
    ja, että IPU:uun kosketusta hakeneet ja kosketuksessa olleet löytäisivät IPU:ssa avoimen, luottamuksellisen ja turvallisen yhteistyö-kummppaneiden joukon jolla vahvistettaisiin kansakunnan enemmistön pyrkimyksiä oikeudenmukaisen yhteiskunnan palauttamiseksi, yhyeiskunnan jonka jäsenet ovat tasa-arvoisia keskenään ja ennenkaikkea yhteiskunnan joka pitää huolta heikoimmista jäsenistään.

    Ipun periaatteet ovat aina olleet salailu, valehtelu ja kommunismi. Näin on myös jatkossa.

    Presidenttijuttu oli tuorein osoitus tästä. Ilmoitus vaaleihin osallistumisesta oli valhetta, ilmoituksen ilmoittamaton poistaminen salailua ja idea kommunismia. Presidentinvaaleihin osallistuminen ei ole kommunismia, mutta jos ipu niihin osallistuisi niin se olisi, sillä minkäpä muun kuin kommunistin ipu ehdokkaakseen nimeäisi.

    Äänestä

Harri Hohgerin muistopuheessa sanottiin mm.
" hän osallistui presidentinvaaleihin
2 kertaa velvollisuudesta kunnioituksesta."

Kun ja jos IPU:laiset eivät osallistu presidentinvaaleihin ja aseta omaa ehdokasta, ei vaaleissa ole yhtään presidenttiehdokasta joka tukisi Suomen kansan enemmistön mielipidettä valtiollisen itsenäisyyden palauttamiseksi ja kansainvälisesti liittoutummattomuuden purkamiseksi ?

Kyllä kansa tietää, että yhteiskunta olemme me, me jokainen yhdessä muodostamme yhteiskunnan.
Synnyttyämme saamme yhteiskunnan jäsenyyttä ilnaisevan numeron joka poistetaan meiltä kuoltuamme.

Näin ollen meillä ei ole mitään vaihtoehtoja.
Eduskuntapuolueiden ulkopuolisina toimijoina toisinajattelijoina emme voi ilmoittaa, että eroamme ja perustamme jollekin maamme kolkalle omalle alueelle oman valtion. Se olisi kapina ja siitä on vankeusrangaistukset ehdoitta.

Miksi suostumme poliittisen terrorin edessä sivuun siirretyn asemaan?
Miksi emme toimisi?
Miksi emme toimisi oman yhdessä muodostammamme yhteiskuntamme tasa-arvoisten oikeuksien palauttamiseksi ?
MIKSI?

Äänestä
  • Miksi emme toimisi.

    "Kun ja jos IPU:laiset eivät osallistu presidentinvaaleihin ja aseta omaa ehdokasta, ei vaaleissa ole yhtään presidenttiehdokasta joka tukisi Suomen kansan enemmistön mielipidettä valtiollisen itsenäisyyden palauttamiseksi ja kansainvälisesti liittoutummattomuuden purkamiseksi ?"

    Tietysti tulisi olla
    LIITTOUTUMISEN PURKAMISEJSI.

    c /o

    Suomen tasavallalla on omia kahdenkeskisiä kansainvälisiä sopimuksia eri yhteiskunnan toiminta-aloilla ja. kaupan alalta.

    Eduskunnan solmittua EEC- sopimuksen v. 1973. ( äänestin EEC-sopimuksen hyväksymistä vastaan eduskunnassa)

    Sopimusta edelsi kokoomuksen, sdp:n ja kepuna sekä ruotsalastan jo 1950 luvulta alkanut pyrkimys luoda pohja lännen kanssa liittoutumiseksi.

    Kuten Harri Holgeri lausui haastattelussa joka esitettiin YLE-TV:ssä viimeviikolla.
    " EEC- sopimuksesta alkoi intensiivinen valmistautuminen EUROOPAN UNIONIIN LIITTYMISEKSI"

    Suomen riippumattoman valtiollisen itsenäisyyden luovuttamiseksi pois Suomen kansalta, vastuullisiin pää-meklareihin kuulunut Harri Holgeri haudattiin yhteiskunnan verovaroin tai ulkomailta lainnattuilla varoilla.

    Ihmisenä mukava mies Harri Holgeri olisi jäänyt muistoihin tyylilläänä Suomalaisena.
    Kaikki puoluepoliittiset edut saaneena henkilönä hänen perheen ei olisi tullut vastsaanottaa valtiollista kestitystä kuoleman jälkeen.
    Ottaen huomioon maan taloudellisen tilanteen ja sen ,että edesmennyt on ratkaisevasti ollut kokoomuspuolueen kautta ja henkilököhtaisista intohimoistaan lähtien aiheuttamassa Suomen kansalle ensimmäisen laman ja tämän EU:kurimuksen jota nyt elämme.
    Valtiovalta olisi voinut olla saattamassa " poliittista hyväntekijää ja yhteistyökumppaniaan" ja he olisivat saaneert kaipaamansa julkisuuden hallinoimissaan medioissa ja YLE-TV:ssä.
    Toimeksiantaja maksaa jokaiselle päivärahat ja muut kulut edustuksesta saattotilaisuudessa.

    Äänestä

  • Mistä tuo Hohgeri-nimitys juontaa? Onko tarkoituksena valtioneuvos-vainajan solvaaminen vai liittyykö asiaan joku tausta, jota en tiedä? Oletko ystävällinen ja selvität.

    Äänestä

  • "Miksi suostumme poliittisen terrorin edessä sivuun siirretyn asemaan?
    Miksi emme toimisi?
    Miksi emme toimisi oman yhdessä muodostammamme yhteiskuntamme tasa-arvoisten oikeuksien palauttamiseksi ?
    MIKSI? "

    Äänestä

Sinivihreä nainen,
Sinulle!
Tasa-arvo vaatimus ei ole sitä väkivältaista kommunismia jolla itä-naapuri tuhosi yli (6 000000) kuusimiljoonaa Vanäjän kansalaista, llukuun tulee lisätä muiden maiden kansalaisten tuhoaminen ja teloitukset .

Kun sinä puhut kommunismista ilmeisesti katsot maailman tapahtumia tuolta synkältä pohjalta mitä itä.-naapirin kommunistien ja heitä avittaneiden Suomalaisten sosialistien hirmuteot ihmisyksiköä ja ihmiskuntaa vastaan on tapahtunut.

IPU.n tavoitteena on sosiaalinen oikeudenmukaisuus. IPU:n. tavoite on, yhteiskunta jossa sen jäsenillä on riippumaton päätöksenteko oikeus.
Yhteiskunta turvaa oikeuhdemukaisen kohtelun, toimeentulon hankkimis mahdollisuudet , jne. jäsenilleen.
Isänmaa josta niin paljon puhutaan tarkoittaa maallista mammonaa ja maallisen mammonan omistajien pyrkimys on asettaa muut ihmiset asiakkaakseen.
Yhteiskuntasopimus on kansalaisten sopimus joka tulisi perustua yhteiskunnan jäsenten päätösvaltaan omassa yhteisössään,.tasa-arvoon .lakiin, tasa-arvoon lain edessä.

Äänestä

IPU voisi asettaa maakunnan masan presidenttiehdokkaaksi. Masa tekisi valtakunnallisen teon ja menisi varmasti savolaisten äänin Suomen kunin... anteeksi, presidentiksi.

Äänestä

* Prom, Mikä taho on velkapyramidin takana ?

Artikkelit | 2 Comments

Promerit 11.11.2011

Epävirallinen vuotuinen konferenssi noin 130:lle vieraalle, joista useimmat ovat talouselämän, median ja politiikan vaikuttajia.

Wikipedian sivuilla löytyy tietoa Bilderbergistä

Salaliittoteoriat.

Kokoontumistietoja.

Suomalaiset kokoukseen osallistujien nimet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhmä#Suomalaisia_kokouksiin_osallistuneita


2 Responses to “* Prom, Mikä taho on velkapyramidin takana ? ”

el bimbo
12.11.2011 00:13

Kyllä e sionistit kai ovat, kuten aina ennenkin kaiken takana.

Vastaa

Kalevi Kannus
12.11.2011 13:33

Kokoomuksen presidenttehdokas Sauli Niinistö tunnusti 12.11.2011 lauantai-aamun tv-keskustelussa, että mm. ERVV on (WinCapitan-kaltainen) pyramidirahasto; johon siis puhalletaan lisää ja lisää rahaa suomalaisten veroeuroja muka velkamaiden pelastamseksi kun välistävetoja tekevät pankit ja yksityiset sijoittajat korkotuotoista…

Vastaa

http://www.promerit.net/2011/11/prom-mika-taho-on-velkapyramidin-takana/

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=8665911&posted=1#post8665911


http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=187084&page=105

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuka lupasi ? kirjoitti:

Eduskuntavaalit 2011 Ipu mainosti " Itsenäisyyspuolue osallistuu v. 2012 presidentinvaaleihin"

Tarkoittiko toistuva mainos sitä, että Ipulla olisi ollut tuolloin todellinen presidenttiehdokas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu